Rakas päiväkirja. Viimeisten kalapaliikkien jälkeen aattelin et en toivu täst ikinä. Kalatiski räjähti, ja hitto et on ollu takki tyhjä. Kun se oli, ja edelleen on, se osoite-juttu, ja vankila-meininki. Nii että kyllähän ahisti ja itketti. Enkä oo ajanut taxil. Mistähä johtuis.
Mietin et jos tyypit jotka näitä “uudistuksii” suunnittelee, miettis omalle kohdalleen jotai vastaavaa ku mitä asiakkaille on käyny, eli vaikka että vielä eilen ajoit omaa autoo ja oli spontaani liike. Ni tänää sit sairastuit, ja sait kuulla et kaik on mänt. Varsinkii ajokortti. Ja et näköö on jälellä about 20%. Kukaa ei sillo alus uskaltanu sitä miule ees kertoo mitä on jälellä, vaiks kysyin ja kysyin. Lääkäriki oli iha hiljaa. Ku se vissii luuli et alan solmutaiteilijaks, ja leikkii köysinaruleikkejä. Muistan ku v*ttu ahisti se et kukaa ei sano MITÄÄ. Eikä kerro MITÄÄ. Vaikka omast mielest yritin kysyy. Ni ei kerrota. Hiljaa vaan ollaan. Arvatkaa onko hiljaisuus PAINAVAA ku on tämmöne kuulo kun ihmisellä on. Se on tosi painavaa.
Ja nyt sit sama meininki v’tu sosiaalityyppie kans, Mitää infoo ei tuu, juttuja vaan mätetään niskaan ja that’s it. Ja karkuun et pääse. Ei oo eläkekertymii, eikä rahaa eikä säästöjä. Eikä duunia. Ja et sit oot v*tu sosiaalihuollon vankilas lopun ikäs, 42-vuotiaasta alkaen. Ihan tosi tähtihetkii tääl vedellään, jees jees.
Mietin vaan, et suunnittelisivatko enää tämmösii, jos ees joku siel osais vähä funtsii millaista asiakaskunnan elämä on? Ja korotettaisko oikeesti “palvelun” omavastuun hintoja jos päättäjät oikeesti tajuis millast realiteettii tääl eletään? Et jos niinku tämmöne arpatiketti osuis omalle kohdalle. Niinpä! Terkkui hei vaan Sosterixin kuntayhtymän hallitukselle!
Et jos niinku mainitsen semmosest “menolippu Kreikkaan” -ideasta, nii kyl se johtuu ihan siitä, et se ois aika moneski mieles perusteltu veto. Ei oo enää mitään mikä pitelee. Tää paikka on ainoo. Ja kontrollis en suostu elämään, et sit mie lähen täältä. Ei oo mitään menetettävää, ku vähän niinku “meni jo” ku silmät himmeni. Et jos tää homma tääl menee tämmöseks, mitä tää nyt onkaa, vankilameininkii, niin sit on parempi iha oikeesti kehitellä jotai ihan muuta. Ja Kreikka on iha yhtä hyvä vaihtoehto ku moni muuki paikka. Sinne vaan johonki lämpimään, missä tomaatti kasvaa. Oon nimittäin tarhuri, iha ite oppinu semmonen, ja jos jotain osaan, niin osaan kasvatella ruokaa. Tomaattii, paprikaa, kaalii, sipulii jne. Ja luomuna tietty. ❤
Eihä kukaa pysty typötyhjäl takil elämään, ja ottaa vastaan tämmöstä mättöö, ilman et sielu näivettyy ja kuolee. On niitä kaloja vaan jostain saatava synnytettyy, ja nehä ei kontrollissa synny, sen nyt vauvakii tietää. (Kalajutun juuret on täällä.) Hippimeininki auttaa, ja hippinä oon sit laitellu siemenii multaan ja kaikkee semmost. Ja yrittäny olla immeisiks. Et uusia pikku fisuja syntyis, ja niistä vois tulla isoja paksuja tunne-elämän hedelmii, oikein terveitä ja tasapainoisia sellaisia. Vähä harmaata on kyl pielly viime aikoina, niinku viime syksyst saakka. Sais aurinko paistella, tunnepuolellakii. No, sytytin kynttilän, sen kirkkaan liekin nään hyvin, ja pistin Sosterixin ja roomalaiset mielestä pihalle.
Glaukooma-tyypille harmaus on vakiosettii. Maailma on hämärtynyt. Vähän niinku Frodolle kävi Sormusten sodassa. Frodo alko hämärtyy. Koska Sormus. En oo kuitenkaan vielä ohentunu, senhän Sormus sai kans aikaiseks. Ainaki vaaka väittää et nainen ei ohene, vaikka sisällä tuntuu ajoittain, et varjo vaan on jälellä siitä mitä joskus oli. Ja vaikka miten vaakaa kepillä tökkisin tai yrittäisin varpaillani seisoo, ni ei auta. En muka oo ohentunu. Lopussahan Frodo kirkastui, “muuttui kirkastetun lasin kaltaiseksi”, vai miten se kirjan tarinassa menikään, ja purjehti Valkoisille rannoille. No ei oo semmostakaan täällä tapahtunut. Silmät jos kirkastuis, niin hitto. Valkosia rantoja tääl ei oo, muutaku Puruveellä mikä on täältä kaukana, (on muuten upeeta seutuu, käykee vaikka Rastissa lomailee!) ja purjehtimista oon miettiny lähinnä jonnekii toiseen tarinaan, mistä vois sillon tällön kurkkii tänne puolelle, ja huudella et koittakaa pärjäillä siellä. Vähän niinku Veljeni Leijojanmielessä Joonatan ja Korppu seikkaili leiritulien ja nuotioiden maassa. Mut tääl sitä viel ollaan! Pitäs pari rojektii saada valmiiks. Ne painaa sydäntä silleen hyväl taval, et ei malta jättää kesken. ❤
Pitelee noita ilmoja joo. Jäätiin päällikön nelivedolla rinteeseen kiinni, ku tuli plussan kelit. En kommentoinu. Iteppähän tietää. Pari kertaa ku oli veivattu ees taas ja otettu vauhtii, ja vieläki auto jysähti lumeen, sanoin ääneen et voin nousta kyydistä pois et lasti vähän kevenee. Päällikkö totes rauhallisesti et “tää on tätä ajamisen filosofiaa”, peruutti taas yhden kerran, vaihtoi vaihdetta ja painoi kaasua. Sit nous auto pikkunyppylästä ylös. Paraskii sanoja. Mie muistan sen yhen kerran ku pysähyttii Kuortissa kahvile. Mikkelin liikkuvat istu siellä kans, porukalla. Sitku lähettii jatkaa matkaa, Päällikkö käveli niiden pöytään, morjensti, ja totes “Mie lähen nyt. Meinasitteko työ perässä pyssyy?” Tuo oli sitä ajamisen filosofiaa silloin joskus. Enne automaattikameroihe aikaa. Ihan ne puheväleis kyl sit kuitenki oli, kilpa-ajoista huolimatta, liikkuvat ja päällikkö.
No ei ollu liikkuvia nyt kotipolulla. Tän “upotaan lumeen” episodin jälkeen huokasin ja aattelin et nyt istun Metsäkodis ku tatti, enkä lähe mihinkää. Ja että onneks on noita nykyään rauhallisia ja rauhanomaisia puskafilosofeja lähistöllä, lisää vaan samaa sorttia kiitos! Mut on se vaa mualimale aina kuitenki lähettävä sohloomaan. Kauppaan tai jotain. Noh, ennenku seuraavan kerran soitin taxi-keskukseen, mie meditoin ja poltin suitsuketta ja aattelin et oon oikee kullannuppu ja ihan nätisti juttelen, yhtään en korota ääntä. Vaikka viinii ei nyt ookkaa, ni äksy ei kuitenkaa tarvii olla. Yritin muistella sitä Jarkko Martikaisen mainiota ohjetta.
Oikein kivasti meni. Tilasin taxin ja oli mukava henkilö puhelimes. Noh, sit hää kyssyy kohdeosoitetta. Et mihi oon menossa. No mie siihe rykäsin et vissii ilma osotetta ei ajella. Nii keskus sit siihen kommentoi:
“Kaupunki vaatii osoitteen”.
Mitä?
Joo. Kaupunki vaatii osoitteen.
SIIS MITÄ?
Kyllä. Kaupunki vaatii osoitteen.
Joo kyl mie muistan et mie sanoin että miul on ehkä vähä keskivertoo parempi kuulo. Nyt kyllä kuitenki tuli semmonen kommentti keskukselta, että aattelin et miulla on ihan oikeesti kuulossa tosi pahasti jotain vialla. Että kaupunki on se taho, joka tän koko kontrollin on laittanut alulle ja päälle, vaatimalla osoitetietoja kyytiläisiltä. Se ei olekaan taksikeskus, saati jokin “tekninen syy”, kuten jossain vaiheessa annettiin ymmärtää. Vaan Savonlinnan kaupunki. Eli eihän se voi tarkoittaa muuta kuin Sosterixii.
Pakko oli jäädä jankkaamaan tätä asiaa kun en meinannut, taas kerran, tajuta että mitä tässä oikein tapahtuu. Ja miullahan on se puhelu nauhalla, tietenkin. Niinku keskuksellakin.
Haihtui kyllä suitsukkeiden harmonia, mielenrauhat ja toiveet universaalista maailmanrauhasta sekä Dalai laman opit aika vauhdilla, samantien sumuna ilmaan. Ei räjähtäny kalatiski, ku ei enää ollu mitää mikä ois räjähtäny. Tonnikalan raato on vielä joo, mut siitä on tainnu räjähdyskaasut tulla pihalle. Itku ei oo vielä tullu. Toivon et tulee pian ettei jää sisuksiin tukkoja tekemään.
ROOMALAISET !
https://blogi.egmontkustannus.fi/category/tarinoita/page/11/
Yritin olla rauhallinen. Ettei paineet nouse, ja se vähäkin tuosta jäljellä olevasta näöstä häviä, jos paineet nousee ja näköhermo kärvähtää. Ihan oikeesti yritin, mut semmoseks sanattomaks tuijottamiseks homma vaan käänty. Niinku tuijotat, mut et kuitenkaa nää mitään. Aattelin et kun mie hengittelen ja otan rauhaksii, ihan niinku Rokka sanoo Tuntemattomas et hyreksit vaa hiljaa itekses, nii kyl se siitä. Ku koko elämä on ollu yhtä helevetin rumppuuta ja kauheeta mättöö viimeiset reilu puol vuotta. Ei oo Kärjala mänt, mut voip sannoo et aika paljo o mänt. Iha tosi paljo lähti elämästä ku näkö mäni. Nii pikkase haastetta on ollu yrittää olla positiivine, ku oot kuiteski sisältä rakennettu sillee, et sitä tunnetta piisaa. Ja välil aika paljonkii. Mut jotenki vielä kauheempaa sit se, että ku sieltä ei enää nousekaa mitää. Et on vaan tyhjää. Niinku vakuumii pakattu kalanraato.
Se taho “joka sinuu yrittää auttaa ja palveluu järjestää onkii ite koko tän saatanan kontrollin takana.”
Miks en sit kuitenkaan oo yllättynyt. Noin niinku loppupeleissä. En vaan halunnut sitä uskoo.
Muistan ku kyytipalvelu tuli loppusyksystä voimaan. Reilun kahen kuukauen odottelun, paikallaan kökkimisen ja painajaismaisen elämänvaiheen jälkeen. Muistan ku ekaa kertaa taksi tuli ja aattelin taas et hyvä täst tulloo, otetaan nyt ihan rauhaksii vaik on täs viime aikoina vituttanu nii et veri ei kierrä. Ja ollu iha kauhee olo ku elämä otti tämmöse suunnan. Sen mie muistan ku paikallinen taksiyrittäjä tuli ekoja kertoja minuu hakemaan ja juteltii ja naureskeltii. Ja oli oikeesti mukavoo. Ehkä ekaa kertaa koko syksyyn. Ja mie pääsin liikkeelle. Eikä kukaa kyselly mihi oot menossa. Osotteita. Matkalla mietittiin mikä olis näille silmille järkevää, ja vähän säänkin mukaan liikuttiin ja vaihdettiin päätepisteen paikkaa ihan sillä, et missä mie parhaiten nään liikkuu, riippuen kellon ajasta ja päivänvalosta mitä oli jäljellä. Ukko vaa myhäili et elä sie huoli, kyllä kaikki järjestyy. Että kyllä myö täälä kuule pärjätään.
Tuntuu että siitä on tosi pitkä aika.
Nyt vähä sumentaa, niin pitää keksii jotain kevennystä. Näkö aina veivaa sillonku sydän tykyttää kurjalla tavalla. Sen oon huomannu. Ni senki takii pitää nyt olla kunno hippi, ja niinku immeisiks. Äksy on se mikä vie kiukun tielle, ja se ei kyl oo hyvä, ei ollenkaan. Onneks on se vuodenaika käsillä, jolloin tarhuri alkaa laittaa siementä multaan. Niinku tomaattii ja silleen. Vahva suositus, siitä saa elinvoimaa.
Koittakeeha pärjäillä. Mie oon nyt tarinoinu ihan tarpeeks pitkii juttui tänne, et riittää lukemist vähäks aikaa ite kullekii säädylle, ja pien lakisääteisen tauon. Niin pitkää ku huvittaa. Muut pääsee töistään irti, ja sen semmosista irti, mut mie oon tän sosiaalipaskan kans naimisis koko lopun ikäni. Anteeks vaan, pitäs varmaan olla tosi kiitollinen hyvinvointivaltiolle, mut pikkase o vaikee löytää motivaatioo just ny. Ehkä se sieltä vielä löytyy, ehkä ei, mut just nyt ei oo ku vakuumii pakattu tyhjiö. Joten se o tauon paikka. Ja ihan muut jutut kehiin nyt. Et ei tarvii jumalauti soitella poliisii, palokuntaa tai ambulanssii, jos ei kuulu. Ei kannata. Ku ei ne tänne ees pääsis nyt ku tie on tuos kunnos. Iha hirvee sirkus ois sit tuol naapuris, ja niitte elämä menis sekasi jos piipaa sakki ilmestyy sinne pihaan tukkimaan ajotiet. Ne o nii hyvii tyyppei et ei niile semmost voi tehä! Et ihan turha hermostuu, yhtään kenenkään, jos puhelimeen ei saa yhteyttä. Ei pie hötkyillä. Kyl se on päälä, mut kentät vaihtelee tääl tosi paljo. Ja sitä paitti Obelix käy tääl, meil on lumen puotushommii ja semmost, nii täs mikä hätä oo. Ja niit suksiiki pitää tervata!
Kiitti tosi paljo ku kävit lukee blogii! ❤
Sokea. Piste. 