December 2019 – Sokea. Piste.

Hyvää uutta vuotta 2020!! Sydän!!

Kuvassa on punavihreä kynttilä jossa palaa tuli, ja teksti hyvää uutta vuotta! — Kuvassa on sytytetty kynttilä, jonka alla on teksti Hyvää uutta vuotta!

Jep jep. Hyvin taas lähti blogin päivitys käyntiin. Kerkesin jo pitkät pätkät kirjoitella sitä sun tätä, kun sormi lipsahti näppäimistöllä ja sinne mänt kaikki. Ilmeisesti bittiavaruuden tuuliin, koska eipä löytynyt luonnostakaan mistään. Ja WP kuitenkin tallentaa luonnokset automaattisesti, tai on ainakin tähän mennessä tallentanut. Noh, ehkä tätä mysteeriä voi tulkita vaikka niin, että kirjoitin täyttä sontaa, jota ei kannattanutkaan julkaista. Joten otetaanpa uusiksi. 😀

Jotain kirjoittelin elämänmuutoksesta, joka tässä viimeisen parin vuoden aikana on tapahtunut, ja jota tässä etenkin kuluvan vuoden 2019 aikana on eletty läpi. Että ei oo ollu heleppoo, koko juttu, eikä oo vieäläkään. Mutta silti postauksen otsikko on mikä koska, koska se on totta.

“Hyvvee on” on vanha sanonta meillä päin. Pätee niin ruokaa kuin moneen muuhunkin asiaan. Kaikesta siitä, tai niistä isoista paskoista huolimatta mitä omas elämäs on tapahtunut ja yhäkin meneillään tietyillä tasoilla ja tietyissä asioissa, olen sitä mieltä että elämä on jollain lailla kirkastunut ja saanut sellaista syvyysulottuvuutta jota ennen ei ole ollut läsnä Moni ns. terve ihminen elää kuin haamu, haaveillen “jostain paremmasta”, mutta ei koskaan lähde toteuttamaan tuota parempaa konkreettisesti. Jatkaa vaan haaveiluaan, ja päätyy ilta toisensa jälkeen tv:n eteen, valitettavan usein myös kaljatölkin tai jonkun alkoholijuoman kanssa. Ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähtee. Elämä on yhtä suorittamista, jossa ei ole mielekästä sisältöä.

Moni ei voi käsittää lainkaan sitä, että miten ihminen jolle on käynyt näin kuten “minulle on käynyt” voi kokea asioiden olevan hyvin. Että elämä ei olekaan täys katastrofi ja kammottava painajainen.

Niin no. On tässä tullut elämää elettyä, monen väristä ja oloista, ja asuttua eri paikoissa ulkomaita myöten. Että ihan untuvikko en enää ole. Ja on tullut koettua monenmoista, myös ns huonossa, eli oman osani olen vaikeuksista saanut. Ja tiedän vahvasti mitä sisällötön elämä on, mitä pelkkä “aamulla töihin, töissä painetaan kuin hullu, ja illalla kotiin reporankana ja mitään et jaksa” -tyyppinen elämä on.

Kyllä on paljon asioita omassa arjessani, joista voisin valittaa, jatkuvalla syötöllä. Ihan tosi monta asiaa.

Valittaminen unohtuu siinä vaiheessa, kun tapaat muita kohtalotovereita, ja etenkin niitä keillä on mennyt liikuntakyky, tai jotka ovat sekä sokeita että pyörätuoliin sidottuja koko ikänsä. Siinä vaiheessa tajuaa hyvin konkreettisesti sen, mitä itsellä on vielä jäljellä. Ja miten paljon sitä arvostaa. Että vaikka toimeentulo on niukkaa, ja tosi paljon vaikeuksia ja hankaluuksia arjessa on, niin silti on aivan mieletön lahja se, että saa ja voi elää ja hengittää edes tällä tavoin päivästä toiseen. Uhriutuminen on valinta. Tosi moni uhriutuu, ja koen että ymmärrän aika hyvin miksi niin käy. Valitettavasti meidän virallinen sairaanhoitojärjestelmämme myös tukee uhriutumista, koska monilla ammattilaisillakaan ei aidosti ole ammattitaitoa työskennellä trauma-asiakkaiden kanssa. Tämä on erittäin surullinen tosiasia, josta moni haluaa vaieta. Mutta heti kun ihmiselle käy kuten minulle käy, asiakkaan roolissa törmää ammattilaisiin jotka ovat aivan kädettömiä kaltaiseni potilaan/asiakkaan kanssa, ja päällimmäiseksi tilanteissa nousee heidän oma hätänsä siitä miten he selviytyvät tilanteesta. Ja asiakkaan/potilaan asia jää pahnan pohjimmaiseksi. Joten mm. tätä taustaa vasten on erittäin ymmärrettävää se, että moni trauma-asiakas ja potilas vaipuu epätoivon kuiluun. Koska sieltä ei pääse ylös ilman todella tukevaa, osaavaa ja asiantuntevaa apua. Jolla on asenne kohdillaan.

Asenne. Siitä tässä on kyse.

Kiitos että kävit kurkkaa blogia. Sydän. Blogin päivitys jatkuu ensi vuonna. Millä tahdilla, sitä en tiedä. Mutta jatkuu kuitenkin.

Paljon hyvvee onnee siun uuteen vuoteen ja tulevalle vuosikymmenelle!

Sorvin iärelä tuassiisa. Nyt on ihan hyvä tunne nakutella näppäimistöä, joulukuun pimeydessä, kun vihdosta viimein on vähän saanu kiinni semmosen tunteen syrjästä että “ehkä tästä kaikesta hengissä selvitään”. Kun ohan se aikamoista. Se, että näkö menee. Ja varsinki se, että se tapahtuu silleen noppeella, niinku miulle kävi. Jotkut viisaat puhuu traumasta. Mie en tiiä, muuta kun että vitukseenki hankalaa on ajoittain ollu. Ihan kaikkien asioiden kanssa. Koska KUN ET NÄE, niin kyllä menee homma vaikeeks. Siihen ei mikään auta, selitykset ja sen sellaiset. Kun näkö menee, se on hyvin konkreettista. Oot nokallas joka kynnyksessä, pöydältä tippuu tavarata koska vahingossa huitaiset ne alas, jos ne on laitettu pöydän reunalle eikä pöydän keskelle (näkövammaisten kattaus on se, että kaikki on pöydän keskellä), värittömät ja läpinäkyvät esineet hajoaa, kun en vaan näe niitä ja vahingossa tiputat ne tai rikot jne. Esim. kahvinkeitin hajosi. Vähän aikaa oli varakahvinkeitin käytössä. ja kyllä olin helisemässä lasipannun kanssa. Oli selvä asia, että uusi kahvinkeitin on sit jotain muuta kuin lasipannu. Se on joko termospannu, tai jotain muuta. Päädyin muuhun, ja hommasin perkolaattorin. Olen tyytyväinen. Erottuu tälläkin näkökyvyllä, ja ennen kaikkea suodatin on metallia, joten ei tarvii miettii meneekö rikki vaiko ei.

Kaiken tuollaisen yllä kuvatun myötä näkövamma on hyvin konkreettista. Ja tuosta puuttuu liike ja liikkuminen, josta en jaksa nyt edes aloittaa. Niinku taxii -asiat ja sellaset. Et kyl siin saa käydä ittesä kanssa prosessii, kun näkö menee. Ihan kaiken suhteen. Etenkin sen asian kanssa, että onko elämä enää elämisen arvoista. Niin on se aika auvoisa juttu, kun alkaa löytää itsestään semmosia sävyjä, et ehkä tästä vielä kuitenkin päästään elämään käsiks, ja noustaan uuteen eloon. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Kevennystä tarvitaan aika paljon, sillonku elämä vetää kölin alta ja kovalla. Ja on tosi karua ku ite tajuaa sen, et kevennystä tarvittais, mut jos ja kun elämäntilanne on semmone, et se ei paljon kevennyksille tarjoa mahdollisuuksia. Tuntuu et aika pitkään on vedetty semmosta settiä läpi. Sit on niinku jatkuva tuplaveetutus päällä kun tajuat et tarttis oikeesti keventää, aika monellakin sektorilla, mut se ei nyt vaan onnistu, koska sosiaaliviranomainen sitä, koska lääkäri tätä, koska silmä sitä, koska näkötilanne tätä. koska koska koskakoskakoska. Jne.

Niin se, et löydät ittes marraskuun pimeydessä, keskellä pimeimmän loskaisimman ajan ydintä kirkonkylältä kahvilasta osallistumasta japanilaiseen TEESEREMONIAAN ja mykyjen valmistukseen (dumplings) on kuulkaa ihmeellistä.

Varsinkin se, et voit vaan olla ja unohtaa kaiken muun. Ja se, et ne tyypit ketkä siellä on läsnä, touhuaa kaikkii normi touhui, eikä puutu siun näkövammaan sanallakaan. Se, et saat olla rauhassa semmone ku oot, ja kukaan EI HÖSSÄÄ siinä vieressä koko ajan tyyliin “pärjäät sä, onks sul kaikki hyvin, tarviit sä jotain”. Vaan saat vaan olla rauhassa ja muovailla sormilla semmosta hassua limaisen oloista tahnaa, joka on just sitä mykytaikinaa, ja josta pitäis jonku ihmeen kautta ja avulla saada syntymään niitä MYKYJÄ.

Että oli sitten oikeesti tosi kiva ilta, ja aidosti pitkästä aivan älyttömän kiva puhuu vähän Lontoon kieltä ja tavata muilta mailta tulleita matkustavaisia, ja kuulla vähän mitä maailman tuulet kuiskivat heidän suullaan. Tämmöstä kaikkee ihmettä voi oikeesti sattuu ja tapahtuu pienelläkin kylällä, johon saapuu ihmisiä eri puolilta maailmaa, koska kylän yhdellä lailla sijaitsee entinen kyläkoulu, joka on nykyään myös jonkinlaisessa residenssi- ja sitä kautta matkailumajoitus käytössä.

Kuvassa on mykytaikinasta muotoiltu myky, eli japanilainen jälkiruoka. Myky on valmistettu riisijauhoista ja se on hyvin mauton. Myky on pienehkö, jopa sormen pään kokoinen jälkiruoka, joka nautitaan teen kera.

Yläpuolella olevassa kuvassa on myky, joka on japanilainen jälkiruoka. Illan aikana opimme, että mykyjä valmistetaan ainakin riisijauhosta, ilmeisesti myös vehnäjauhosta. Myky itsessään on suorastaan mauton, ja se nautitaan lisukkeiden, esimerkiksi hillon tai makeisten kera teeseremonian aikana. Myky valmistetaan tekemällä ensin taikina, sitten muotoilemalla itse mykyt, jonka jälkeen niitä keitetään kuumassa vedessä kaksi minuuttia, ja jäähdytetään kylmässä vedessä useampi minuutti. Sitten myky on valmis koristeltavaksi ja syötäväksi.

Kuvassa yksi illan emännistä, japanilainen vieras, joka halusi opettaa meille miten valmistetaan mykyjä.

Kuvassa on yksi illan emännistä, japanilainen taiteilija joka oli jostakin saanut ja löytänyt tiedon paikallisesta residenssistä, jossa hän oli asunut jonkin aikaa. Mykyjen valmistaminen ja pienen sekä lyhyenkön teeseremonian järjestäminen oli jotakin mitä hän halusi jakaa kyläläisten kanssa. Henkilökohtaisesti olin otettu kaikesta tästä, ja useamman kerran illan aikana mietin itsekseni, että jos vastaava tapahtuma olisi järjestetty Hesassa, tai jossain pääkaupunkiseudulla, olisi varmaan jäänyt lähtemättä. Ihan siksi, että olisin ajatellut että kuitenkin siellä on niin paljon ihmisiä, että alkaa ahdistaa, enkä mahdu joukkoon. Täällä oli päinvastoin, eli osanottajia oli vain muutama, ja ilta sujui todella leppoisissa merkeissä. Oli hyvin rauhallinen ja levollinen olo.

Kuvassa on lautanen, jolla on hyvin pienikokoisia valmiita mykyjä yhdeksän kappaletta.

Tässä erään osanottajan tekemät mykyt ennen koristelua. Eli hän muovaili mykytaikinasta mykyt oman mielensä mukaisesti. Opimme nimittäin, että mykyjen valmistuksessa ei ole sääntöjä: ne voivat olla minkä kokoisia ja näköisiä tahansa. Nämä kuvassa olevat mykyt odottivat vielä koristelua, sitten ne olivat valmiita syötäviksi.

Kuvassa on lasikulho, jossa on japanilaisen emäntämme valmistamia mykyjä. Ne ovat hyvin pieniä. Lasikulhon alla on lautanen, jolla on myös muutamia mykyjä.

Kuvan lasilautasella, ja sen alla olevalla valkoisella lautasella on japanilaisen emäntämme valmistamia mykyjä. Tältä niiden siis ehkä pitäisi näyttää! Hymiö. Siksi hymiö, koska japanilainen emäntämme painotti useaan otteeseen, että mykyt saavat ja voivat olla minkä näköisiä tahansa. Ei ole olemassa mitään sääntöä siitä, miltä niiden tulisi näyttää.

Tämmöst täl kertaa. Kiitti ku kävit kurkkaa blogii!! Sydän !! Mahtavaa joulukuuta Siulle!! Toivon, et saat ja pystyt tekee joulukuusta, ja tulevast joulust, just semmosen mikä on Siulle oman näköistä ja TUNTUU HYVÄLTÄ. Sydän!!