Päivee kaikille, pitkästä aikoo!
Hiljaista on ollut kuin huopatossutehtaalla, mutta enpä jää kanniskelemaan asiaa. Suunta on jatkossakin todennäköisesti se, että tämä blogi päivittyy kerran pari vuodessa, koska resurssit ovat rajalliset ja tietyllä tavalla tämä blogi on jo ajanut asiansa. Eli kantanut sen muutosvaiheen ylitse kun jotakin äkillistä ja dramaattista tapahtuu, ja elämä muuttuu kertalaakista. Ja ihminen huomaa olevansa todella isojen muutosten keskellä, käymässä kamppailua ihan perus hengissäselviytymisestä.
Tämähän tässä ytimessä oli ja on ollut, sen myötä kun blogin avasin kevättalvella 2019, alkaessani keriä auki kuljettua matkaa. Ja etenkin avatessani ns. kipupisteitä joita matkan varrella on ollut. Eli kuljetun matkan kuvaus, kipua ja voimakasta tunnetta myöten.
Itselleni olennaista tässä kaikessa on valinta. Se, että oli elämä millaista tahansa, ihmisyydestä nousee jokin, joka ohjaa ja opastaa tekemään valinnan tai valintoja sen suhteen että päättääkö jäädä jumiin, vaiko valitseeko liikkua eteenpäin. Elämäntilanteessa jossa äkkisokeudut, tuon valinnan tekeminen pyytää hyvin paljon. On todella helppoa masentua, jäädä yksin ja päästää irti kaikesta. Ihan kaikesta. Etenkin jos ja kun asut metsän keskellä maaseudulla, jossa lähimpään taajamaan on yli kymmenen kilometriä matkaa. On todella helppoa jäädä kiinni kaikkeen sellaiseen mikä luo ja ylläpitää turvattomuutta, kuten sisäiset pelkotilat, ja jotka myös estävät eteenpäin suuntautuvan liikkeen. Elämäntilanteessa, jossa konkreettisesti elää joka päivä sitä tuntoa läpi että ”vielä jokin aika sitten minulla oli elämä, ajokortti ja auto, ja suhteellisen hyvin toimiva näkökyky. Tänään minulla on toinen silmä sokea, ja toinen sumussa, enkä oikeastaan näe ottaa edes yhtä itsenäistä askelta”.
On hyvin aromikasta ja vahvaa tuollaisessa elämäntilanteessa tehdä päätös siitä, että valitsen liikkua eteenpäin. Se herättää paljon epävarmuutta, ja epäuskoa myös, mutta kuten nyt olette saaneet lukea edellisistä päivityksistäni, kaikki on mahdollista. Työtä se teettää, ja nimenomaan tunnetasolla, samoin kuin sitä että jatkuvasti tekee uusia valintoja. Mutta on täysin mahdollista.
Nämä ovat niitä syitä, miksi haluan että tämä blogi jatkossakin löytyy täältä. Että kuljettu matka saa äänen. Ja että näkyy ja kuuluu ennen kaikkea se, että tekemällä päätöksiä ja valintoja, ja pysymällä noissa päätöksissä ja valinnoissa, ihminen voi toteuttaa muutoksen, oli sitten vammautunut tai ei. Eli muutosten tekeminen omassa elämässään ei ole vain ns. terveiden etuoikeus. Se on aivan yhtä lailla mahdollista myös meille vammaisille. Jos löytää itsensä uhriuden kehästä, kuten minä noin kolme vuotta sitten löysin, on tiedostettava asia ja tehtävä valintoja ja päätöksiä sen suhteen, haluaako tuohon kehään jäädä vaiko ei.
Yhden valinnan tein tuossa jokin aika sitten. Valitsin lähteä ehdolle tulevissa sotevaaleissa eli aluevaaleissa. Olen ehdolla Kaakkois-Suomen vaalipiirissä demarien listalla, ja äänestysalue on Etelä-Savo. Päivittelen säännöllisemmin kuulumisia ja ajatuksia sekä pohdintoja tästä kaikesta FB:n puolelta löytyvälle kunnanvaltuutettu sivulleni.
Niin ja hippeys ei ole tässä matkan varrella hävinnyt mihinkään. Jos jotain, niin se on vahvistunut. Sydän!
Näillä mennään!
Sokea. Piste. 