Jaha. On sitte jonnii verran aekoo vierähtänä viimesestä.
Että terve vuan, päeväkirjallekkii. Uamukahvin iärelä tiälä istun ja ihmettelen. Kaverin kans just soiteltii, hää on kohtsillään tulossa tänne hakemaan ihelleen tomaatin taimia. Miekun siis oon tämmöne harrastelijapuutarhuri, niin tottakai mie kasvattelen kaikenlaista, niinku myös tomaattii. Ja tottakai sormi sit aina vähä lipsahtaa niihe siemenien kansa. Ja sit käyp aina vähä silleen, et taimia on ihan älytön määrä. Niinku vähän siihen malliin, et normaalisti joku ehkä kasvattaa itelleen parisenkymmentä taimea. Niin meikäläisellä oli sit semmoset 120 taimea tuossa jossain vaiheessa. Niin siinä oot kuule sit helisemässä niiden kanssa, että hittoonko ne laitetaan.
Onneks on kavereita, jotka jeesaa hädässä. Ja nyt alkaakin olla siinä mielessä “viimeiset ajat käsillä” taimien istuttamisen suhteen, et jos oikeesti meinaa saada satoa tomskuista ennenku syyskylmät ja hallat tulee, niin niitä on alettava lykkiä maahan. Tai ruukkuun. Tai mihin ikinä. Joka tapauksessa alettava istuttaa ns. viimeiselle kasvupaikalleen. Toki lajikkeesta riippuu paljon, eli miten nopeakasvuinen ja satoisa ompi istutettu lajike. Ja lajikkeitahan riittää. about 20 000, eli on mistä valita. Tomaatti on yks runsaimmista kasveista, siis lajikkeiden määrän suhteen, mitä maa päällään kantaa.
Pääasiallisesti näistä syistä johtuen, eli kaikkeen puutarhurointiin liittyvään hommaan liittyen kevätkausi ihan hullua aikaa, varsinkin jostain maaliskuun puolivälistä eteenpäin kesäkuun puoliväliin asti. Kesäkuun puoliväliä pidetään perinteisesti ns. turvarajana sille, et viimeistään silloin voi lykätä peltoon kaikkia hallan arkoja kasveja myös, että sitten ei enää tuu halla. Mut tottakai sitä haluaa laittaa jo aiemmin, koska kasvukausi on niin pirun lyhyt.
Nyt voip sannoo et onneks on ollu puutarhurointihommoo tiällä, koska on täs ollu kaikkee muutakin ihan reilulla kauhalla ammennettuna. Niin paljo yhes vaihees kaikkee, ja nimenomaan paskaa sellaista, et aika kireeks vetäs kyllä viisarit meikäläisen kellotaulus. Kaikest en viiti alkaa avautuu täällä, mut sen voin sanoo et suurin sonta on nyt rämmitty läpi ja nyt se on ohi, ja että voi jumankauta että Näkövammaliitto ja nimenomaan kuntoutuskeskus Iiris on kyllä semmost settii, että ilman liiton tyyppejä ja työntekijöitä, jotka todella suurella sydämellä, antautumuksella ja vakaumuksella tekevät työtänsä, meikäläinen saattais keikkua ihan jossain toisessa sfäärissä tällä hetkellä.
Mut tääl ollaan hei, ja nyt voi sanoo et iha oikeesti pyyhkii iha kohtuu hyvin. Perkeleellisesti väsyttää, ihan ku ois vetäny jonku loputtoman sadan vuoden vaellukselta tuntuvan marssin, mut ei haittaa, koska on tietoisuus siitä et suurin sonta on nyt takana. Aivan mielettömän upean avun sain ja oon saanut, monelta eri taholta Iiriksestä, sekä liiton oikeusapuneuvonnasta, useaan otteeseen. Ja sen tuen voimin oon jaksanu eteenpäin.
Kun valitettavasti se vaan on silleen, et tälleen paikallistasolla mm. sairaanhoitopiirin touhu on tosi tylyä, melkeinpä voisi sanoa julmaa, ja valitettavasti on myös niin et lääkärit, myöskään ylilääkärit, eivät ole tehtäviensä tasalla. Niin asiakashan se sitten on, joka kaikista näistä asioista kärsii. Ennen muuta siinä mielessä, että asiakkaan asioiden hoito viivästyy ja viivästyy, koska lääkärit ei vaan hoida hommiaan sillonkun niiden pitäis. On se kuulkaa jännä juttu et näin voi olla, ja ikävä kyllä kai aika mones paikkaa onkin, ottaen huomioon sen, et aika paljon esim. lääkäreille maksetaan siitä, et he hoitais työnsä vastuullisesti.
Ja sit semmonen pikkujuttu, et sairaanhoitopiirin näönkuntouttaja, tai anteeks näönkuntoutussuunnittelija, sit meni ja irtisanoi ittensä duunistaan, niin tottakai se vaikuttaa myös siihen miten asiakkaan paperihommat hoituu. Vai hoituuko ollenkaan. Mie sit tipahin tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Vaikka viimeisellä tapaamiskerralla näönkuntouttaja niin vakuutti, et hän hoitaa hommat silleen et miun asiat on hoidossa, ja että en tipu tyhjän päälle. No, ei voi muuta sanoa kuin sen et eipä menny homma niinku Strömsössä, ja sain osakseni ihan jotain muuta.
En oo kuntoutuksesta täällä just mitään puhunut, syystä että on ollut aika vaikee yhtälö koko paikallistason kuntoutus. Ehkä voin jatkossa, jotain siitä haastellakin, mut palataanpa siihen. Semmost settii oli sairaanhoitopiirin järjestämä kuntoutus, et pitää ihan oikeesti funtsia, varmaan aika pitkäänkin, et mitä ihmettä se kuntoutuksen nimikkeellä, tai sen nimikkeen alla, tapahtuva touhu oikein olikinaan. Eli palataan asiaan joo. Sit joskus.
Niin tämmösii sit kun kävelet läpi, samalla kun yrität sopeutuu siihen et oot sairastunut ja sen myötä vammautunut, ja sit se taho jonka pitäis sinua tukea, eli nimenomaan näönkuntoutus, osoittautuukin vähän joksikin muuksi, niin kyl siin alkaa happi loppuu aika nopeella. En tarvii elämääni toista äitiä, enkä ketään tai mitään kontrolloimaan miun asioita, vaan se mitä tarviin on rinnalla kulkeminen ja läsnäolo.
Näitä asioita oon saanu Iiriksestä. Todella selkeästi ja vahvasti. Niin vahvasti, että on ollut hyvin turvallinen olo. Tässä mielessä kaikki on aivan mielettömän hyvin, ja paremmin kuin hyvin, ja oon syvästi kiitollinen jokaisesta eletystä hetkestä. Myös niistä vaikeista kohdista. Koska, niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, vaikeiden kohtien läpielämisen kautta osaa oikeesti arvostaa hyvää sit ku hyvä osuu kohdalle. Kun ensin on saanu paskaa, ja roppakaupalla. niin sit kyl erottaa hyvän kun sitä osakseen saa. Ja osaa jatkossa tehdä valintoja sen mukaan.
Ja eihän täs vielä kaikki, kun ne taxii-hässäkätkii sit iski päälle silleen isol vaihteel. Et ihan voip sannoo, et on yhen näkövammasen elämäs ollu kyl ihan riittävästi säpinää kuluneen kevään aikana.
Taxii-hommeleist sen verran, et mie ratkaisin asian sit sillä tavalla et lähin tekee koko hommast lehtijuttuu. Oli aika haastava setti, siis varsinkin taustoituksen ja taustatietojen kaivamisen osalta, kun tällä näkökyvyllä ei moni asia suju enää niinku Strömsössä.
Ens viikol ilmestyy miun kirjoittama taxii-juttu Näkövammaliiton Airut-lehdessä, ja tulihan tuota ihan tosissaan suoli rullalla tehtyy hommii asian parissa. Kun sen homman tiimoilta nimittäin selkis pari juttuu, ja osoittautui et Sosterixil ei sit tosiaan ookkaan nii puhtaat jauhot pussis ku mitä sieltä mielellään on annettu ymmärtää. Ja tapasin joo Vammaispalvelun päällikön ja Sosterixin sosiaalipalveluiden ylimmän pomon, tulosaluejohtajan, lehtijutun tekemisen tiimoilta haastattelun merkeissä, ja nää kaks tyyppii on sit tosiaan vastuussa koko taxii-muutoksesta. Ja ikävä kyllä on sanottava, että heil ei oo mitään realistista käsitystä siitä, mitä nää jutut aiheuttaa, siis tämmöset taksimuutokset, Vammaispalvelun asiakkaan elämässä, ja kyllä on melko ilmeistä myös se et eipä heitä paljoo myöskään kiinnosta. Puheet on yhtä, mut teot ja toiminta on täysin toista. Vahva ristiriita ompi näiden kahden asian välillä.
Niin tämmös kaikkee tääl on tullu teluttuu, tässä kevään ja alkavan kesän aikana. Nyt oon nää hommat vihdoin ja viimein ohi, ja ylipäänsä kaikkien näiden muutosten myötä mitä tääl on tapahtunut, on todella pitkästä aikaa semmone olo et elämä voittaa. Ja isolla liekillä.
Ja nyt sit yhtäkkiä, kaiken halavatun sirkuksen jälkeen, eletäänkin jo kesää! On lämmintä ja kaikkee! Nii oon sit vaan ollu ihan hoomoilasena täällä, ja tehny sen minkä oon jaksanu, puutarhassa ja millon minkäkin muun asian suhteen, ja yrittäny antaa itelleni sitä aikaa ja tilaa lepäämiseen, mitä oisin jo viime syksynä tosi kipeästi tarvinnut. Mut se ei vaan ollut mahdollista, hyvin monesta eri syystä johtuen. Nyt se on mahdollista, ja vihdoin on rauha, myös sisäisesti, hyvin hyvin monen ison asian – ja muutoksen – suhteen ja kanssa, joita tässä viime syksystä alkaen/lähtien on saanut/joutunut elämään läpi. Vihdoin on rauha, ja on niin siunattu asia että ollaan tässä, juuri nyt, alkavan kesän kynnyksellä.
Tähä loppuu viel vähä kuvii kasveist ja kasvihommeleist.
Kiva ku kävit kurkkaa blogii ja mahtavaa päivää siulle!!! Toivon siulle myös mitä mahtavinta kesän aikaa, ja kaikkea sitä mitä itse omaan kesääsi toivot läsnäolevaksi! Sydän!
Sokea. Piste. 