Jo vain, päiväkirjan äärellä taas ollaan. Sen pohdinnan kera, että taidan vaihtaa tyylilajia. Eli siirtyä “savon-karjalan murrealueelta” jonnekin lähemmäs yleiskieltä. Savon-karjala lainausmerkeissä, koska eihän tästä nyt Erkkikään ota loppupeleissä selvää mitä murretta Savonlinnan seudulla oikeastaan puhutaan.
Marjatta Palander on kirjoittanut teoksen “Savonlinnan seudun murrekirja”, tässä linkki teokseen, joka oli yksi niistä harvoista kirjoista joiten suomen kauniin kielen opintojen aikana aidosti antaumuksella tutkailin. Palander näkee, että Savonlinnan seudun murrealue on aivan oma murrealueensa, eli ei ole virallisesti savoa eikä karjalaa, vaan jotakin niiden väliltä. Lisäksi Palander selkiyttää että seudn murrealue on hyvin laaja, ja että sen sisällä elävät ja ilmenevät murteet vaihtelevat suuresti toisistaan. Sulkavalla on “oma kielensä”, samoin Rantasalmella, Enonkoskella, Kerimäellä, Punkaharjulla ja niin edespäin. Ja eri alueiden sisällä murteet saattavat olla täysin paikallisia, eli esim. parinkymmenen kilometrin säteellä ihmiset saattavat puhua hyvinkin erilaista “kieltä”, ja käyttää hyvin eri merkityksillä ladattuja murresanoja.
Armas ystäväni, kenen kanssa suomen kielen opintoja suorittaessamme ehdimme penkkiä kuluttaa, laittoi blogista kommenttia jakaen näkökulmiaan (pyysin palautetta, koska palaute pitää ihmisen varpaillaan ja “terässä”). Murre-asia nousi tässä yhteydessä esille sen pohdinnan kera kuinka murteella kirjoittaminen lopulta palvelee lukijaa? Olin jo itse ehtinyt pohdiskella että mitenkähä viisas veto “savonlinnan seudun rajamurteella” kirjoittaminen oikeasti on, ottaen huomioon että murteella kirjoittaminen on itsellenikin varsin työlästä. Sokon parhaita apuvälimeitä kirjoittamisessa ja tekstin tuottamisessa ovat saneluohjelmat, joista joitakin kutsutaan myös “Voice over” -ohjelmiksi. Ja onhan se työlästä kun ensin sanelet tekstin, ja sitten lähdet sitä muokkaamaan murrekieliseksi.
Joten, palautteen saatuani, totesin että nyt vaihdetaan tyylilajia ihan suosiolla. Asiaa ei tarvinnut sen enempää miettiä. Siirryn “johonkin muuhun tyylilajiin”, en vielä tiedä mihin. Murretekstit ovat sinänsä hauskoja, mutta myönnän auliisti sen, että niitä on rasittava lukea. Varsinkin jos murre ei ole itselle tuttu.
Täst eespäin tyylilaji siis vaihtuu. Joksikin muuksi. Mietin myös että pitäisikö noita vanhoja tekstejä editoita lähemmäksi yleiskieltä, mutta nyt kyllä laiskotus iskee. Blogi on blogi, eikä sen kummempaa ja virallisempaa, joten taidanpa antaa olla ja säästää silmää rasitukselta. Ja suotakoon anteeksi, jos miulta joskus lipsahtaa murteen puolelle. Mihis sitä näin vanha koira karvoistaan pääsis 😉
Kiva kun kävit kurkkaa blogii! Aurinkopäivää siulle! ❤
Huomenta, rakas päiväkirja. Kaikenlaista on tuassiisa korvallisella pörrännä, aatoksii ja sen semmossii. Suurista mietteistä en tiijä, mut taxii-juttuha se tässä akuutisti ompi elämässä läsnä. Ku ei sitä liikettä nivelii sua, jos ei taxii soeta. Tai voepha sitä kävellä, mut sokolle on vähä huasteellista nuo lumiolosuhteet, ku tahtoop näkö hävitä iha kokonaan. Ei niä ei sitte mittään.
Viestinteehä sitä o harrastettu, tuassiisa. Koira ei karvostaan piäse. 😀 En tiiä haittooko. Ehkä se jotakuta toista haittoo tässä tappauksessa, en tiiä ku en oo reaktijoita suana. Ei oo Vammaispalavelusta mittää kuuluna. Ei se haittoo. Kyllä joku päivä vielä kuuluu. Sillä välin uattelin muina naisina että laitampa nyt vielä kerran sille koko taksi uuvistuksesta vastaavalla rojektipiällikölle ihan kunnollise esittelymeili, ku en oo vielä ehättänt ihteeni hänelle esittelemmää. Noinniinku virallisest. Nii tuossapa tuota tuassiisa piisas, ku sorvi iärelä istui ja nakuti mänemään. Ihan kyllä mukavalta tuntuu semmonen ajatus, että vois joku päevä hurrauttoo SOTE-TAKSILA jutun tekkoo Savonlinnan kaupungintalole, kaupungin lakimiehe luokse kyllään, ja ihmetellä näitä juttuja yhessä. Että mitenhä hitola työ onnistuitta paketoimaan Vammaispalavelun asijakkaat tällä viisii, ja tekemään sen vielä laillisesti?
Ae että. On nyt sitte minkä takija nousta uamula sängystä ylös. Ja mitä uottoo, niinku tuleviakkii vuosija ajatellen. Ihan kivalta tuntu tuommone esittelyteksti laittoo mänemään! 🙂
Kiitos ku kävit kurkkaa blogii. Mahtawoo päiwee siulle! ❤
Tervehdys
Ja kiitokset vastauksestanne viestiini, sekä vastauksista esittämiini kysymyksiin.
En olekaan esitellyt itseäni. Olen Maria, täytän tänä vuonna 42v. Vammauduin viime syksynä äkillisesti puhjenneen/ilmenneen glaukooman eli silmänpainetaudin seurauksena, ja menetin n 80% näöstäni.
Koulutukseltani olen FM ja yo.merk., ja olen tehnyt mm viestinnän alan sekä toimittajan töitä, kirjallisuuden tutkijan koulutuksen taustalla. Se tarkoittaa sitä, että etsin ja kaivan lähteet sekä ”tiedon juuren” esille, vaikka henki menis 🙂
Ilmeisesti te teette töitä Rasimuksen tiimissä, ja palaatte sinne kun tämä taksiuudistus on saatu pulkkaan, eli kun meidät asiakkaat on onnistuneesti paketoitu luomaanne rakenteeseen.
Hyvä, Rasimus on varmaan tarkistanutkin kaikki asiaan liittyvät juridiset puolet, kuten osoite-asian joka käytännössä rajoittaa asiakkaan liikkumisen vapautta: kertokaa minulle herra X, miten ajellaan uudella systeemillä taksilla ongelle piene gallialaisen kylän rannalle, vanhaan tuttuun onkipaikkaan, tai marjaan tai sieneen nimettömän kinttupolun varrelle, jolla aina ollaan käyty marjassa ja sienessä, tai talvella retkiluistelemaan ”sen jonkin lammen rannalle”, jonka nimestä ei ole edes tietoa. Kuinka uudessa systeemissä eletään normaalia elämää, ilman että sakkorangaistus roikkuu pään yläpuolella koko ajan, ja etenkin että ylipäänsä saat taksin edes tilattua, jos osoitetta ei ole tiedossa? Tämä tällainen, yllä kuvattu, on arkea maalla, tällainen elämä. Samoin kuin sukulaisissa käynti vanhoissa torpissa, joiden osoitetiedoista ei ole hajuakaan. Minunkin kotini, tämä josta nyt viestiä kirjoitin, oli jopa luvattoman pitkään ilman viranomaisten vaatimia virallisia osoitetietoja
Uudessa järjestelmässä taksia ei voi edes tilata, jos ei ole antaa päätepisteosoitetta.
Kertokaa, uteliaana kysyn, kuinka ratkaisette yllä esittämäni dilemman? Etenkin tilanteessa kun olette sokea, ette näe lukea karttakirjaa, tai ylipäänsä tiedon etsiminen ja löytäminen on äärimmäisen haastavaa. Siinä missä terve ihminen tsekkaa sijainnin ja paikan koordinaatit, niin sokko ihmettelee että kappas kun menikin elämä vaikeaksi. Aina kun ei ole avustajaa käytettävissä, tai ylipäänsä apua saatavissa. On pärjättävä ihan itse, sokeankin. Mielenkiinnolla jään odottamaan vastaustanne asiaan.
Pyytäisin myös vastausta siihen, että kuka/mikä taho on vastuussa asiointiaikojen puolittamisesta. Sekä siitä päätöksestä/ratkaisusta, että ylimenevistä asiointiajoista aletaan periä maksua asiakkaalta. Onko kyseinen taho Sosterin kuntayhtymän hallitus, vaiko jokin muu taho. Kiitän että näette vaivaa selvittääksenne asian ja vastataksenne, jotta jatkossa tiedän minne osoittaa asiaan liittyvät kysymykset, niin en tiputtele niitä teidän syliinne.
On varmaan myös tarkistettu että tämä kaikki on juridisesti sallittua, ottaen huomioon että asiakaskunta todella on Vammaispalvelun asiakaskuntaa. Myös se, että kimppakyydeillä voidaan ajaa tonteille, kuten omalleni, joiden osoitetiedot ovat salaisia. En ole koskaan antanut lupaa tällaiseen, enkä myöskään tule antamaan, se on selvä asia.
Pyydän vastausta näihin kysymyksiin, koska olen palailemassa toimittajan hommiin, ja tapa jolla teen työtä, on kääntää kaikki kivet ja varmistaa kaikki lähteet, että ei jää epäselvyyksiä siitä missä asioiden juuret ovat, ja mikä taho on vastuussa mistäkin.
Varmasti tulen vielä jatkossa esittämään useita haastattelupyyntöjä tämän taksiuudistusasian tiimoilta, tulevien vuosien varrella, niin teille kuin muillekin. Koska aihehan ei mene pois. Tapa jolla uudistus Savonlinnassa toteutettiin, oli erityisen ilkeä, hyvin kivuliasta asiakaskunnalle. Siitä riittää kirjoittamista pitkäksi aikaa. Viestinnän tiputtaminen nollarooliin on sinänsä tyypillistä Savonlinnan kaupungille, valitettavasti, mutta en olisi uskonut että siellä näin raakaan touhuun pystytään Vammaispalvelun asiakaskuntaa kohtaan. Välittänette tämän viestin perille taksiuudistuksen viestinnästä vastaavalle taholle.
Niin, otan sitten aikanaan Rasimukseen yhteyttä ja käyn näitä asioita läpi hänen kanssaan. Koska häneenhän se on yhteyttä otettava, jos ja kun meinaa mediassa jotain julkaista, taksimuutoksen juridisiin näkökulmiin liittyen. Sellaisiin kysymyksiin kuten onko oikeutta rajoittaa asiakkaan liikumisen vapautta, onko oikeutta vaatia päätepiste osoite ja näin urkkia asiakkaan yksityisiä ajoja jne. Aikanaan Rasimuksen edeltäjän Hyttisen kanssa olikin ihan hyvät juttutuokiot, mm. paikalliseen aluelehteen tein juttua, että huone on kyllä tuttu.
Eli tällainen ”jojo” on nyt syntynyt tämän taksiuudistuksen myötä, joka heilahtaa takaisin teidän suuntaanne, sen kautta kun olen saanut hyvän syyn alkaa tehdä pikaista paluuta toimittajan töihin. Invaliditeettihan ei sitä sinänsä estä, vaikka työtehot ja toimintakyky on aivan jotain muuta kuin ns. terveellä ihmisellä. Mutta ilouutinen todellakin on, että nythän ei tarvitse työkykyä esim. työmatkojen järjestämisen muodossa murehtia kun taksikyyti kulkee! Mikä ilo, ja aina voitte seurata etänä ruudulta missä olen menossa 🙂
Tästä ”henkiin heräämisestä” todella voin teitä kiittää, teitä henkilökohtaisesti, sillä vammautumisen seurauksena koko elämisen motivaatio oli jo hetken aikaa hukassa, pahasti. Nyt ei ole, kun olen löytänyt erittäin hyvän syyn herätä aamulla ylös, syyn johon panostaa tulevinakin vuosina. Teillä on ollut merkittävä rooli tässä asiassa, ja siitä kiitän vilpittömästi.
Palaamisiin, kiitos että vastaatte kysymyksiini, joita käytän pohjatietoina taksiuudistuksesta kirjoittamista valmistellessani. Viralliset haastattelupyynnöt esitän aina erikseen, enkä koskaan kirjoita tai julkaise missään mediassa mitään sellaista mistä ei ole etukäteen haastateltavan kanssa sovittu. Se on epäeettistä, ja jos ei riko lakipykäliä, niin rikkoo ainakin moraalia.
Mitä tuohon sääntöselvitykseen tulee, johon ystävällisesti käytitte aikaanne vastataksenne minulle, niin täytyy kyllä sanoa että homma on harvinaisen monimutkainen, siis erityisesti ylimääräisten kyytiläisten laskutuksen osalta. Ja kyllä varmasti taksikuskit voivat asiasta valaista asiakkaita, mutta jos tämä matkustajien määrää koskeva sääntö tulee Sosterin taholta, niin onhan Sosterilla asiasta viestintävastuu. Koko asiakaskunnalle, eikä vain minulle. Viestintävastuun perään tässä olen penännyt koko ajan.
Lopultahan tässä käy niin, että asiakaskunta jää yksin suhteessaan taksikeskukseen, kun Sosteri ja taksiuudistuksen toteuttanut taho vetäytyy kaikesta vastuusta. Senhän Heiskanen jo lehdessä totesi. Jep, näin sitä tomitaan Vammaispalvelun asiakkaiden kanssa.
Rakas päiväkirja. Viimeisten kalapaliikkien jälkeen aattelin et en toivu täst ikinä. Kalatiski räjähti, ja hitto et on ollu takki tyhjä. Kun se oli, ja edelleen on, se osoite-juttu, ja vankila-meininki. Nii että kyllähän ahisti ja itketti. Enkä oo ajanut taxil. Mistähä johtuis.
Mietin et jos tyypit jotka näitä “uudistuksii” suunnittelee, miettis omalle kohdalleen jotai vastaavaa ku mitä asiakkaille on käyny, eli vaikka että vielä eilen ajoit omaa autoo ja oli spontaani liike. Ni tänää sit sairastuit, ja sait kuulla et kaik on mänt. Varsinkii ajokortti. Ja et näköö on jälellä about 20%. Kukaa ei sillo alus uskaltanu sitä miule ees kertoo mitä on jälellä, vaiks kysyin ja kysyin. Lääkäriki oli iha hiljaa. Ku se vissii luuli et alan solmutaiteilijaks, ja leikkii köysinaruleikkejä. Muistan ku v*ttu ahisti se et kukaa ei sano MITÄÄ. Eikä kerro MITÄÄ. Vaikka omast mielest yritin kysyy. Ni ei kerrota. Hiljaa vaan ollaan. Arvatkaa onko hiljaisuus PAINAVAA ku on tämmöne kuulo kun ihmisellä on. Se on tosi painavaa.
Ja nyt sit sama meininki v’tu sosiaalityyppie kans, Mitää infoo ei tuu, juttuja vaan mätetään niskaan ja that’s it. Ja karkuun et pääse. Ei oo eläkekertymii, eikä rahaa eikä säästöjä. Eikä duunia. Ja et sit oot v*tu sosiaalihuollon vankilas lopun ikäs, 42-vuotiaasta alkaen. Ihan tosi tähtihetkii tääl vedellään, jees jees.
Mietin vaan, et suunnittelisivatko enää tämmösii, jos ees joku siel osais vähä funtsii millaista asiakaskunnan elämä on? Ja korotettaisko oikeesti “palvelun” omavastuun hintoja jos päättäjät oikeesti tajuis millast realiteettii tääl eletään? Et jos niinku tämmöne arpatiketti osuis omalle kohdalle. Niinpä! Terkkui hei vaan Sosterixin kuntayhtymän hallitukselle!
Et jos niinku mainitsen semmosest “menolippu Kreikkaan” -ideasta, nii kyl se johtuu ihan siitä, et se ois aika moneski mieles perusteltu veto. Ei oo enää mitään mikä pitelee. Tää paikka on ainoo. Ja kontrollis en suostu elämään, et sit mie lähen täältä. Ei oo mitään menetettävää, ku vähän niinku “meni jo” ku silmät himmeni. Et jos tää homma tääl menee tämmöseks, mitä tää nyt onkaa, vankilameininkii, niin sit on parempi iha oikeesti kehitellä jotai ihan muuta. Ja Kreikka on iha yhtä hyvä vaihtoehto ku moni muuki paikka. Sinne vaan johonki lämpimään, missä tomaatti kasvaa. Oon nimittäin tarhuri, iha ite oppinu semmonen, ja jos jotain osaan, niin osaan kasvatella ruokaa. Tomaattii, paprikaa, kaalii, sipulii jne. Ja luomuna tietty. ❤
Eihä kukaa pysty typötyhjäl takil elämään, ja ottaa vastaan tämmöstä mättöö, ilman et sielu näivettyy ja kuolee. On niitä kaloja vaan jostain saatava synnytettyy, ja nehä ei kontrollissa synny, sen nyt vauvakii tietää. (Kalajutun juuret on täällä.) Hippimeininki auttaa, ja hippinä oon sit laitellu siemenii multaan ja kaikkee semmost. Ja yrittäny olla immeisiks. Et uusia pikku fisuja syntyis, ja niistä vois tulla isoja paksuja tunne-elämän hedelmii, oikein terveitä ja tasapainoisia sellaisia. Vähä harmaata on kyl pielly viime aikoina, niinku viime syksyst saakka. Sais aurinko paistella, tunnepuolellakii. No, sytytin kynttilän, sen kirkkaan liekin nään hyvin, ja pistin Sosterixin ja roomalaiset mielestä pihalle.
Glaukooma-tyypille harmaus on vakiosettii. Maailma on hämärtynyt. Vähän niinku Frodolle kävi Sormusten sodassa. Frodo alko hämärtyy. Koska Sormus. En oo kuitenkaan vielä ohentunu, senhän Sormus sai kans aikaiseks. Ainaki vaaka väittää et nainen ei ohene, vaikka sisällä tuntuu ajoittain, et varjo vaan on jälellä siitä mitä joskus oli. Ja vaikka miten vaakaa kepillä tökkisin tai yrittäisin varpaillani seisoo, ni ei auta. En muka oo ohentunu. Lopussahan Frodo kirkastui, “muuttui kirkastetun lasin kaltaiseksi”, vai miten se kirjan tarinassa menikään, ja purjehti Valkoisille rannoille. No ei oo semmostakaan täällä tapahtunut. Silmät jos kirkastuis, niin hitto. Valkosia rantoja tääl ei oo, muutaku Puruveellä mikä on täältä kaukana, (on muuten upeeta seutuu, käykee vaikka Rastissa lomailee!) ja purjehtimista oon miettiny lähinnä jonnekii toiseen tarinaan, mistä vois sillon tällön kurkkii tänne puolelle, ja huudella et koittakaa pärjäillä siellä. Vähän niinku Veljeni Leijojanmielessä Joonatan ja Korppu seikkaili leiritulien ja nuotioiden maassa. Mut tääl sitä viel ollaan! Pitäs pari rojektii saada valmiiks. Ne painaa sydäntä silleen hyväl taval, et ei malta jättää kesken. ❤
Pitelee noita ilmoja joo. Jäätiin päällikön nelivedolla rinteeseen kiinni, ku tuli plussan kelit. En kommentoinu. Iteppähän tietää. Pari kertaa ku oli veivattu ees taas ja otettu vauhtii, ja vieläki auto jysähti lumeen, sanoin ääneen et voin nousta kyydistä pois et lasti vähän kevenee. Päällikkö totes rauhallisesti et “tää on tätä ajamisen filosofiaa”, peruutti taas yhden kerran, vaihtoi vaihdetta ja painoi kaasua. Sit nous auto pikkunyppylästä ylös. Paraskii sanoja. Mie muistan sen yhen kerran ku pysähyttii Kuortissa kahvile. Mikkelin liikkuvat istu siellä kans, porukalla. Sitku lähettii jatkaa matkaa, Päällikkö käveli niiden pöytään, morjensti, ja totes “Mie lähen nyt. Meinasitteko työ perässä pyssyy?” Tuo oli sitä ajamisen filosofiaa silloin joskus. Enne automaattikameroihe aikaa. Ihan ne puheväleis kyl sit kuitenki oli, kilpa-ajoista huolimatta, liikkuvat ja päällikkö.
No ei ollu liikkuvia nyt kotipolulla. Tän “upotaan lumeen” episodin jälkeen huokasin ja aattelin et nyt istun Metsäkodis ku tatti, enkä lähe mihinkää. Ja että onneks on noita nykyään rauhallisia ja rauhanomaisia puskafilosofeja lähistöllä, lisää vaan samaa sorttia kiitos! Mut on se vaa mualimale aina kuitenki lähettävä sohloomaan. Kauppaan tai jotain. Noh, ennenku seuraavan kerran soitin taxi-keskukseen, mie meditoin ja poltin suitsuketta ja aattelin et oon oikee kullannuppu ja ihan nätisti juttelen, yhtään en korota ääntä. Vaikka viinii ei nyt ookkaa, ni äksy ei kuitenkaa tarvii olla. Yritin muistella sitä Jarkko Martikaisen mainiota ohjetta.
Oikein kivasti meni. Tilasin taxin ja oli mukava henkilö puhelimes. Noh, sit hää kyssyy kohdeosoitetta. Et mihi oon menossa. No mie siihe rykäsin et vissii ilma osotetta ei ajella. Nii keskus sit siihen kommentoi:
“Kaupunki vaatii osoitteen”.
Mitä?
Joo. Kaupunki vaatii osoitteen.
SIIS MITÄ?
Kyllä. Kaupunki vaatii osoitteen.
Joo kyl mie muistan et mie sanoin että miul on ehkä vähä keskivertoo parempi kuulo. Nyt kyllä kuitenki tuli semmonen kommentti keskukselta, että aattelin et miulla on ihan oikeesti kuulossa tosi pahasti jotain vialla. Että kaupunki on se taho, joka tän koko kontrollin on laittanut alulle ja päälle, vaatimalla osoitetietoja kyytiläisiltä. Se ei olekaan taksikeskus, saati jokin “tekninen syy”, kuten jossain vaiheessa annettiin ymmärtää. Vaan Savonlinnan kaupunki. Eli eihän se voi tarkoittaa muuta kuin Sosterixii.
Pakko oli jäädä jankkaamaan tätä asiaa kun en meinannut, taas kerran, tajuta että mitä tässä oikein tapahtuu. Ja miullahan on se puhelu nauhalla, tietenkin. Niinku keskuksellakin.
Haihtui kyllä suitsukkeiden harmonia, mielenrauhat ja toiveet universaalista maailmanrauhasta sekä Dalai laman opit aika vauhdilla, samantien sumuna ilmaan. Ei räjähtäny kalatiski, ku ei enää ollu mitää mikä ois räjähtäny. Tonnikalan raato on vielä joo, mut siitä on tainnu räjähdyskaasut tulla pihalle. Itku ei oo vielä tullu. Toivon et tulee pian ettei jää sisuksiin tukkoja tekemään.
ROOMALAISET !
Kuvassa on pätkä sarjakuvasta Asterix ja Obelix ja Kleopatra. Obelix mäiskii roomalaisia rakenteilla olevan pyramidin isoilla kivilohkareilla.
Yritin olla rauhallinen. Ettei paineet nouse, ja se vähäkin tuosta jäljellä olevasta näöstä häviä, jos paineet nousee ja näköhermo kärvähtää. Ihan oikeesti yritin, mut semmoseks sanattomaks tuijottamiseks homma vaan käänty. Niinku tuijotat, mut et kuitenkaa nää mitään. Aattelin et kun mie hengittelen ja otan rauhaksii, ihan niinku Rokka sanoo Tuntemattomas et hyreksit vaa hiljaa itekses, nii kyl se siitä. Ku koko elämä on ollu yhtä helevetin rumppuuta ja kauheeta mättöö viimeiset reilu puol vuotta. Ei oo Kärjala mänt, mut voip sannoo et aika paljo o mänt. Iha tosi paljo lähti elämästä ku näkö mäni. Nii pikkase haastetta on ollu yrittää olla positiivine, ku oot kuiteski sisältä rakennettu sillee, et sitä tunnetta piisaa. Ja välil aika paljonkii. Mut jotenki vielä kauheempaa sit se, että ku sieltä ei enää nousekaa mitää. Et on vaan tyhjää. Niinku vakuumii pakattu kalanraato.
Se taho “joka sinuu yrittää auttaa ja palveluu järjestää onkii ite koko tän saatanan kontrollin takana.”
Miks en sit kuitenkaan oo yllättynyt. Noin niinku loppupeleissä. En vaan halunnut sitä uskoo.
Muistan ku kyytipalvelu tuli loppusyksystä voimaan. Reilun kahen kuukauen odottelun, paikallaan kökkimisen ja painajaismaisen elämänvaiheen jälkeen. Muistan ku ekaa kertaa taksi tuli ja aattelin taas et hyvä täst tulloo, otetaan nyt ihan rauhaksii vaik on täs viime aikoina vituttanu nii et veri ei kierrä. Ja ollu iha kauhee olo ku elämä otti tämmöse suunnan. Sen mie muistan ku paikallinen taksiyrittäjä tuli ekoja kertoja minuu hakemaan ja juteltii ja naureskeltii. Ja oli oikeesti mukavoo. Ehkä ekaa kertaa koko syksyyn. Ja mie pääsin liikkeelle. Eikä kukaa kyselly mihi oot menossa. Osotteita. Matkalla mietittiin mikä olis näille silmille järkevää, ja vähän säänkin mukaan liikuttiin ja vaihdettiin päätepisteen paikkaa ihan sillä, et missä mie parhaiten nään liikkuu, riippuen kellon ajasta ja päivänvalosta mitä oli jäljellä. Ukko vaa myhäili et elä sie huoli, kyllä kaikki järjestyy. Että kyllä myö täälä kuule pärjätään.
Tuntuu että siitä on tosi pitkä aika.
Nyt vähä sumentaa, niin pitää keksii jotain kevennystä. Näkö aina veivaa sillonku sydän tykyttää kurjalla tavalla. Sen oon huomannu. Ni senki takii pitää nyt olla kunno hippi, ja niinku immeisiks. Äksy on se mikä vie kiukun tielle, ja se ei kyl oo hyvä, ei ollenkaan. Onneks on se vuodenaika käsillä, jolloin tarhuri alkaa laittaa siementä multaan. Niinku tomaattii ja silleen. Vahva suositus, siitä saa elinvoimaa.
Koittakeeha pärjäillä. Mie oon nyt tarinoinu ihan tarpeeks pitkii juttui tänne, et riittää lukemist vähäks aikaa ite kullekii säädylle, ja pien lakisääteisen tauon. Niin pitkää ku huvittaa. Muut pääsee töistään irti, ja sen semmosista irti, mut mie oon tän sosiaalipaskan kans naimisis koko lopun ikäni. Anteeks vaan, pitäs varmaan olla tosi kiitollinen hyvinvointivaltiolle, mut pikkase o vaikee löytää motivaatioo just ny. Ehkä se sieltä vielä löytyy, ehkä ei, mut just nyt ei oo ku vakuumii pakattu tyhjiö. Joten se o tauon paikka. Ja ihan muut jutut kehiin nyt. Et ei tarvii jumalauti soitella poliisii, palokuntaa tai ambulanssii, jos ei kuulu. Ei kannata. Ku ei ne tänne ees pääsis nyt ku tie on tuos kunnos. Iha hirvee sirkus ois sit tuol naapuris, ja niitte elämä menis sekasi jos piipaa sakki ilmestyy sinne pihaan tukkimaan ajotiet. Ne o nii hyvii tyyppei et ei niile semmost voi tehä! Et ihan turha hermostuu, yhtään kenenkään, jos puhelimeen ei saa yhteyttä. Ei pie hötkyillä. Kyl se on päälä, mut kentät vaihtelee tääl tosi paljo. Ja sitä paitti Obelix käy tääl, meil on lumen puotushommii ja semmost, nii täs mikä hätä oo. Ja niit suksiiki pitää tervata!
Kalapaliikin jälkeen aina vähä kalavajetta. Jossai pitää uusia fisuja synnytellä ja kasvatella. Oon ehkä universumin lottovoittaja, ku asun Metsäkodis.
Nosta vettä. Kanna vettä.
Zen.
Mieli lepää ja sydän sykkii. Tasaiseen tahtiin. Yhtään ei käyrä viuhdo tai vinguta ylimääräistä kurvia. Ai että. Onnenmuija.
Pilko puita. Kanna puita. Roudaa puita.
Kuvassa ystävän tekemät lapaset.
Ja lapasetkii tuommoset mansikat! Löysin ne postilaatikost yks kerta, ku potkukelkalla sinne päräytin kahtomaan oisko saalista. Ai että ❤ Iha minuu varten neulottu, rakkauvella. Vähä piti itkee tihrustaa. Alpakavillaa. Änkyröin, et ehä mie voi noi hienoja käyttee, ku tuhrautuuvat heti. “Ne voi pestä, käyttöö varten ne on tehty!” Aika täpäkkä vastaus kilahti takaisin melkein samoin tein. Se on täpäkkä täti, se miun Ystävä. Roomalaisil töissä, toisel puolel Suomee, mut sydän on kyl puhasta gallaialaista kultaa ❤
Että selevä. Käytetää nyssi lapasii. Ja joka paikassa ne onkii ollu mukana sen jälkeen. Autolla ku ajo, nii en voinu lapasii käyttää. Lipeksivät ratissa. Nii on täs nyt yks kaunis asia mikä on autosta luopumisen myötä tullu eläväks. Lapaset on tullu uuestaan miun elämään. ❤
Rakas päiväkirja. Huoli-energia ja hössöttäminen on miusta hupsuu. Ite aattelen et hei, jos on joku probleema, niin funtsitaanko ratkaisuja? Ja landella on pärjätty aina. Niinku hyvin! Okei, myönnän et on hetkiä jolloin tää filosofia painuu sukelluksiin ja pahasti, mut kyl se sieltä aina takas pintaan on noussu, sit jossain vaiheessa 😉
Vähän tän sorttista vastasin, kun yks ihana lähetti huoli-postii, et miten sie nyt sielä pärjeet, sokeena, jos on semmone olosuhde et autolla ei pääse pihaan asti. Ja siun pitää kanniskella painavia kauppakasseja ja muuta tavaroo. Niin mie aattelin et hitsi. Kaikkihan tietää et miula on Pinky! Mut en oo varmaan muistanu siitä täällä sanoo.
Pinky! Kuvassa on miun pinkki pulkka jolla lasken mäkeä ja roudaan kamoja.
Pinky on ihan paras! Sokko erottaa värin jo kaukaa, et jos kärry on hautautunu lumeen niin kyl se sielt löytyy. Ja Pinkyllä vedän lastin mäkee ylös, sillonku meen oottelee kyytii tuonne ylös. Sit ku kyyti tulee, lastataan kamat ja Pinky isketään hankeen oottelee sitä kun tuun takas kotiin. Ja sit kotimatkal nappaan Pinkyn hangesta, ja lasettelen mäkeä alas, välillä täydellä ja välillä tyhjällä lastilla. Vähän niinku surffimeininkii! Et tääl saa iloset pulkkamäet kaupanpäällisiks! ❤
Niin ja elkää kahtoko liian tarkkaan, ei oo kaikki tyhjät kaljatölkit tuos kassissa miun jäliltä. Tää mikään majatalo viel oo, mut kyl tääl käy porukkaa, ja joskus tölkkikin suhahtaa auki, varsinkin sillon kun saunotaan, niinku pitääki! 😀
Niin ei tässä mitään huolta tarvii. Olosuhde on semmonen ku on, ja ihan ite oon tän valinnu. Koska tää olosuhde sopii miulle. Ja mie oon täällä pistäny menemään ikäni. Ja aion pistää menemään lopun ikäni. Kaikkeen löytyy ratkaisu, jos ei heti, niin sit joskus myöhemmin! Niin ja suksetkii on. Obelixil on hei tervatut puusukset! Repikää siitä. Että tyylillä täällä vedetään!! Varsinkin kun on Pinky!
Rakas päiväkirja. Oma laari kumisi tyhjyyttä. Laitoin Kitiaralle viestin, että ois tarve sokean elämää kuvaavan blogin nimelle. Ideoita? Vuorokausi myöhemmin napsahti viesti. Ja kuten aina, se oli siinä. Joillakin kun on just se tietty lahja ja kyky, että asiat vaan viuhuu ja napsahtelee, ja se on siinä. Huomasin että virnistys avautui ja kasvoi kasvoilleni, leveäksi hymyksi, päivänä jolloin edes suunpieli ei ollut värähtänyt. Muistin aikoja 10 vuoden taakse, yhteiseen matkanpätkään. Oli hiton hyvä pätkä. Se mikä silloin oli.
Sokean, Pisteen. löydyttyä kävin välittömästi Gmailissa avaamassa tilin, ja sen jälkeen WordPressissa aktivoimassa blogin. Loppuilta meni askarrellessa. Silleen oli tosi hyvä fiilis joo, että yli 10 vuoden käyttäjäkokemuksen pohjalta WP:n käyttö sujuu edelleen, mut nää silmät. Slowly groaning. Jos oisin noviisi WP:n kanssa, tästä ei ois tullu yhtään mitään. No, onneks en ollut. Ja onneks on viimeisten vuosien aikana tullut kerättyy valokuvavarastoa + editoitua melkoinen määrä kuvia, että omenankukat ootti vaan poimimista, kunhan muistin mistä kansiosta ne löytäisin. Omenankukat valitsin siksi, koska omena symboloi terveyttä ja runsautta, ja koska miusta omenankukka on aivan älyttömän kaunis. Oma toiveeni oli ja on, että lukija tänne saapuessaan heti ensimmäisenä havaitsee jotakin mikä kukkii. Jotakin, joka toimii ns. voimallisena positiivisena symbolisena vastavoimana mahdolliselle “huonon päivän blogikirjoitukselleni”.
Sillä tavalla syntyi tämä sivusto. Pohjimmiltaan kaiken nyt läpieletyn muutoksen siivittämänä. Reilussa puolessa vuodessa on koko elämäni kääntynyt päälaelleen, ja entinen elämä on peruuttamattomasti mennyttä. Ajolupa on otettu pois, tietenkin. Sen myötä hävisi ja katosi spontaani likkumisen vapaus. Asunhan maalla, metsäkodissa. Mummonmökissä. Juuri siellä missä haluan olla. Nyt elän läpi sitä, että “Mitä tapahtuu kun ihminen sairastuu, tai vammautuu. Tai molempia”, kuten miulle kävi. Mitä silloin tapahtuu? Etenkin kun asut kauempana “modernista sivistyksestä”, eli virallisesta taajama- tai kaupunkialueesta. Yhtä suurta muutosta ja mullistusta on ollut tämä kaikki, ja voimat on vähissä.
Jotakin ratkesi sisälläni jokin aika sitten. En tiiä mikä. Ratkeaminenhan, vaikka semmoinen kun takki repeää saumoistaan, on yleensä tosi hyvä asia. Mutta silloin kun se tapahtuu, sitä harvoin osaa nähdä “hyvänä”, varsinkin jos sitä kokee itse itsessään läpi. Viime syksy oli tosi kurja ja musta, ja koen että ratkeaminen liittyy syksyn loppumiseen sisälläni, vaikkakin ollaan jo pitkään eletty uutta vuotta, joka on tuonut myös tosi isoja positiivisia asioita muassaan.
Ratkeamisen myötä nyt ollaan selkeästi jo jossain toisella puolella. Jossa on aika räväkkää huumoria, ja välillä ihan tosi mustaakin sellaista. Koska sillonku ihminen menettää osan itsestään, niinku vaikka näkönsä melkein kokonaan, jotain tapahtuu. Jotain semmosta, että ihminen muuttuu. Ja turhat asiat alkaa kuoriutua ja karista pois. Niinku kaikenlainen semmonen, mitä ihminen saattaa kokea pinnalliseksi. Tilalle nousee Tärkeitä Asioita. Miulle huumori on tosi tärkeetä, ja mitä rouheempaa se on, sitä paremmin se miulle toimii.
Päiväkirja on yritys kuvata huumorin, ja ajoittain myös paksun sarkasmin keinoin millasta sokon elämä on. Ja mitä tapahtuu, kun ihminen sairastuu tai vammautuu, tai molempia. Kirjoittamiseen motivoi moni asia, myös se että ihmisiä asia vaikuttaa kiinnostavan kovasti. Ja blogia on pyydetty, niiden taholta jotka tietävät että olen pitkään askarrellut WP:n parissa. En vaan meinannut uskaltaa tähän lähteä. Nyt sitten kuitenkin lähdin. Omilla ehdoillani.
En tiiä milloin jaksan ja pystyn kirjoittaa siitä, mitä silloin tapahtui kun näkö meni, koska se oli karseeta. Kaikkein karseinta oli se miten yksin ihminen jätetään systeemissä, eli kun meet sairaalaan. Ihan yksin. Sillonku oot “virallisten auttajien luona”. Sitä kaikkee pitää pureskella vieläkin, ja ehkä aika pitkäänkin. Onneks oon saanu myös apuja ja tukee, todella tukevaa sellaista, todella ammattitaitoiselta taholta. Ja vihdoin oon myös tajunnu et enää en oo yksin, enkä jää yksin, ellen itse yksin jäämistä valitse. Vähän hiljaiseksi on vetänyt, silleen sykkyrään niinkuin pieni lintu menee, kun aattelee sitä et oikeesti oon niin onnekas, et elämässäni on semmosia ihmisiä jotka aidosti välittää. Aidosti. Sen sijaan et tarjoiltais jotain pinnallista tekohengitys-paskaa, josta raivostun välittömästi. Koska eihän hyssyttely ja hissuttelu mitään auta. Läsnäolo, ja tukeva sellainen, ronskin rouhealla huumorilla höystettynä, sen sijaan kantaa aika pitkälle. Aitous ja rehellisyys, vaikka miten kipeää tekisi.
Tällaisten juttujen tajuaminen on ollut aika huikee juttu. Näiden rinnalla Sosterin taksiuudistuskin tuntuu pieneltä. Mut vituttaa se silti. Uudistus siis. Siispä siitä lisää myöhemmin, että muutki ku kyytipalvelun asiakkaat pääsis sisälle siihen, mistä tässä on kyse. Ja että miks uudistus vituttaa ja tuntuu pahalta, kontrolliin siirtymiseltä, ja siltä että nyt meni vapaus ja on jouduttu vankilaan. Kaikenlaisesta muustakin sokon elämään olennaisesti liittyvästä tulen kirjoittamaan, ajallaan.
Ainii. Mie siis tein viestintää työkseni, olin mm. yksin yrittäjä useita vuosia, ja tein sen sekalaisia viestintähommia ja toimittajan hommia. Oon myös opiskellut alaa. Eli tää kirjoittamis- ja viestimishomma on vähän niinku verissä. Ja kaikkia keitä ottaa päähän puhekielinen tyylini kirjoittaa: voi hitsi. Ei mahda mitään. Mie puhun suomee ja savvoo, ja savonkarjaloo, niinku tiälä savonlinnan seudulla puhutaan. Ja tuun aina puhumaanki. Oma blogi on oma blogi, ja näillä mennään. Jos pilkun päällä haluat seistä nyt, suosittelen Pirkko Leinon Hyvää Suomea -kielioppikirjaa, tai sitten esim, Kielikellon verkkojulkaisuihin tutustumista!
Sokea. Piste. 