Huomenta. Jos oisin täyssokko, en tiedä laittaisinko tällaista postausta. Eli postausta, joka pääasiassa koostuu valokuvista.
On tullut tässä kuljetun matkan varrella selväksi, että moni näkevä ei ymmärrä miten valkoisen kepin kanssa kulkeva henkilö “voi nähdä”. Eli ei ole tietoutta siitä, että myös nk. huono näköisillä on oikeus käyttää valkoista keppiä. Että keppi ja kepin käyttö ei ole rajattu pelkästään täysin sokeiden käyttöön.
Minäkään en tiennyt. Yhtään mitään. Näistä asioista ennen vammautumistani. Nyt ehkä tiedän vähän jotakin.
Eli jos ja kun näette/havaitsette valkoisen kepin kanssa kulkevan henkilön, joka mahdollisesti kuvaa, tai muuten toimii tavalla joka viittaa siihen, että ko. henkilö käyttää näköaistiaan, havaintonne hyvin todennäköisesti pitää paikkansa: kyseessä on todennäköisesti huono näköinen henkilö, joka on keskittynyt sillä hetkellä käyttämään jäljellä olevaa näkökykyään johonkin sellaiseen asiaan mikä näkökykyä vaatii.
Mie käytin tässä männä päivinä näkökykyäni mm. alla olevien kuvien ottamiseen. Ja useaan otteeseen mietin että miten maailma onkaan Kaunis. Ja että miten kiitollinen olen, että näen vielä edes sen verran, että pystyn tällaisia kuvia ottamaan.
Kiitos ku kävit kurkkaa blogii! Sydän!
Kuvat on otettu Savonlinnassa Olavinlinnan lähistöllä, Linnakadun vanhalla puutaloalueella. Kuvat ovat minun ottamiani. Blogin mahdollisia täysin sokeita kuulijoita varten jokaiseen kuvaan on laitettu nk. alt-teksti, eli vaihtoehtoinen kuvateksti siinä vaiheessa kun kuvat on ladattu WordPressin palveluun.
Jaaha, hyvvee huomenta päeväkirjale! Mie tiälä istun ja tiristelen hengitystä, että kulukeeko se vaiko ei. Kyllähän tuo vielä taitaa kulukee ku tässä kerran istutaan ja puhistaan. Puhistaan joo, silleen hyvällä tavalla, kun nyt tuntuu että pitkästä aikaa on aidosti suanu levätä, siis oikeesti LEVÄTÄ semmosella tavalla mikä itselle on lepoa, ja että kroppakin alkaa paukutella väsymystä ulos. Sen vuoksi puhinat, kun hengitys oikeesti kulkee, ja että sen uskoisin, on pitäny ihan tappiin asti hengitellä tässä usseempana päevänä, ja vähän niinku varmistella asijoo että kyllä mie joo hengissä oon ja taijan olla ihan ookoo voinnissakkii. Mutta iha heleveti väsyny.
Ikinä en ois uskonu millane rulla voi elämästä tulla sen myötä kun ihminen sairastuu. Viime syksystä lähtien elämä on ajoittain ollu niin ohjelmoituu, että tuntuu että jo pelkästään tämän “uuden sairastuneen elämän” eläminen sairastuttaa miut entisestään vielä enemmän. Se, että aina on joku rumppuu lääkäriaikojen, terveyskeskusaikojen jne kanssa. Sit on sosiaaliviranomaisii ja ties mitä, joiden kans on vähän pakko olla tekemisis, jos haluut niin sanotusti apuja ottaa vastaan, niinju vaiks henkilökohtaisen avustajan, ja siten sen jälkeen ku saa sen rumban ja rullan vetämään niin ihan itehän sitä on hoidettava asiat jotka liittyy esim. henkilökohtaisen avustajan hakemiseen. Toki vois joo kauniisti pyytää et joku viranomainen auttais siinä asiassa, niinku työhaastatteluis. Ottaen huomioon et prosessi venähtäis varmaan kuukausien mittaiseks tällä tavoin, koska armas viranomainen on hyvin ylityöllistetty, ja toisekseen et täs puhutaan henkilökohtaisesta avusta, eli ihmisestä joka tulee miun kotiin viettää aikaa miun kanssa, niin todellakin haluan olla mukana kokonaisprosessissa. Tarkoittaen myös haastatteluvaihetta, jossa tapaan ihmiset.
Kaiken tällaisen organisoiminen taksikyydeil onki sit vähän vähemmän hauskaa. Ja siinä sit aika nopeella karsiutuu ehdokkaat, jotka ei esim. vastaa viesteihin tai puheluihin. Tai jotka alkaa vekslaa aikatauluja. On aika mahdoton yhtälö sokeelle autottomalle se, että rumbatirei ollaan vähän niinku Nalle Puhis Risto Reipas -meiningillä. Risto tais lauleskella “rimpati rei”, mut mie sanon rumbatirei, koska kyl oikeesti oli aika vitunmoinen rumppoominen tuo avustajahomma kaikkinensa. Hikee pukkas ihan urakal. Tää ei sit oo valitus. Ihan vaan selvyyden vuoks. On asioita jotka ottaa vaivannäköö, ja joiden eteen kannattaa nähdä vaivaa. Joskus aika paljonki. Ja tää avustajahomme oli/on yks niistä. Avustaja löytyi, ja kannatti nähdä vaiva koska hyvän avustajan löysinkin. Ja oon ihan superkiitollinen, koska ei oo mikään itsestäänselvyys, todellakaan, että näin käy. Eli siinä asiassa ollaan nyt oltu jo jonnii aikaa kirkkaan selkeil vesil, mikä on tietty helpottanu miun elämää superpaljo. Koska, niin vaikee ku se miulle on myöntääki, nii kyl se vaa nii on et ku näköaisti himmenee, niin ihminen tarvii apuja. Ei maha mittään. Ite pärjää tiettyyn pisteeseen asti, mut sen jälkeen tulee ne pisteet joissa apuja tarvii, ja sen mukaan sit eletään.
Syksylhän mie olin ihan et vittu tääl mitään avustajii tarvita. Nih. En mie nyt ketään heittäny torpasta pihalle niska perse -otteella, niitä jotka yritti asiasta puhua,. mut tuo oli asenne. Se on vaan silleen, et Suomen talvet on kohtuu pitkii pimeit, kylmii ja ylipäänsä tiukkoi, ja sitku yrität sohlaa menee sokkosimmukoilla tuolla pimeydes, rännäs, loskas ja hanges ihan keskenäs, ja vielä ilman keppii (en ollu viel saanu keppii siinä vaihees) niin ehkä siin on mukana myös semmosii tiettyi nöyryyttä opettavia aspekteja. Kun et vaan nää, ja et yksinkertaisesti tiedä et jos liikut sentin tai enemmän, et tiputko katuojaan, törmäätkö kinokseen vai mitä. Nii kyl siin alkaa aika nopeel tajuu et hei kaveri vois olla ihan jees. Joku kenen kans vois kävellä ja liikkuu yhdes. Jep. Kotona tutus ympäristös voi haparoida pimeessä jne tiettyyn pisteeseen asti, mut ulkona ei, se on ihan selvä.
Joo. Lääkäri-asiat, etenkin silmänhoito-asiat on semmosii et ehkä kirjottelen niistä joskus sitten jotai omii postauksii. Samoinku kuntoutusjutskista. Molemmat on täl hetkel osastoo “äimän käki ja mitä vittuu Sosterix”, iha oikeesti, et tällee sit vedetään. Ja on kyl käyny mieles et onx Sosterixis iha oikeesti joku paniikkihenki päällä, ja nakuttaako joku lähtölaskentamittari näitte valtakunnallisten sote-kuvioitten takii. Kun “pikkase niinku hankalaa on tuo silmäpolin meininki”, jos asia tällee kohtuu diplomaattisesti ilmastaan. Ja koska en tarkistanu mitä kirjottelin tänne kuntoutusasioista viime kerral, enkä jaksa nyt alkaa tarkistella, niin toteampahan vaan että tulin joo laittaneeks viime kuun puolella palautetta Sosterixin kuntoutuspoliklinikalle, puhelun muodossa, ja oma veikkaus on et huuto kuului Mikkeliin asti,. Kyl oli pikkasen tukka tulessa ja kalakauppiaal kalat vinku ilmassa siihen malliin, et Linnanmäen raketit jäi toiseks, mut hei kato siitäki selvittii. Tuli vähä aksy joo, ja iha pikkane vitutus, ja siin sit vissii purkautu enemmä ja vähemmä kaikenlaista sen puhelun aikana. Tosi aikuismaisen kypsästi reagoiden päätin puhelun lyömällä luurin korvaan, kuntoutuksen päähän siis, enkä oo sen jälkeen kokenu tarvetta olla yhteyksis sinne. Koska siin elettiin semmost kohtaa, et mittari tärähti punaselle, ja aivan aiheesta, ja ihan vittu kyllä tää ittensä irtisanonu kuntouttaja jätti sellasen läksiäislahjan et kiitti vaan. Taas kerran puheet yhtä ja teot täysin toista, mikä on tietty traumapotilaalle se pahin mahdollinen yhtälö. Mut hei semmost se on! Et iha voi sanoo et sain niin tarpeekseni moisesta et ei mitään rajaa. Ja nyt en haluu. Yhtään mitään. Sosterixiin ja Sosterixin “kuntoutukseen” liittyen. Iiris ja Näkövammaliitto onki sit ihan toinen juttu! Sydän!
Joo. No näyttäähän tuota taas tarinaa törähtävän. Se varsinainen asia minkä takii lähin tälleen juhannuksen ratoksi kirjottelee, nyt ku on saanu levätä ja himmailla luonnossa ja auringossa, lämmössä ja valossa, ja on levännyt olo, liittyi sit taas vaihteeks näihin taxii hässäköihin.
Mie sit mänin ja kirjotin Näkövammaliiton Airut -lehteen lehtijutun tästä koko Savonlinnan seudun kuljetuspalveluhässäkästä. Sotetaksista puhutaan kansankielellä joo, ja ainakin ammattikuljettajat puhuu sotetaksista, mut virallisesti tää palvelu on kuljetuspalvelu. Se ompi virallinen nimitys, ja aina ku mahollista miekii yritän tuota nimee käyttää.
Nii päräytin sit jutun kuljetuspalvelusta, ja sen jutun tekeminen vasta varsinainen maratoni olikin. Ikinä en olis selvinny koko revohkasta ilman niitä apuja mitä useilta tahoilta sain. Heille kaikille oon lausunu sydämelliset kiitokset kaikesta tuesta. Tai ainaki yrittäny lausua. En ehkä aina välttämä oo niin pro sydämen asioiden ääneen lausumisessa, pikkasen pitää viel harjotella, mut yrittäny oon. Ja ihan fakta on et tämmösen jutun tekemisest ei ois tullu yhtää mitään ilman apuja. Niin se vaan menee.
Mut homma paketis hei, ja jos jostai löyvätte Näkövammaliiton Airut-lehden kesä-heinäkuun numeron eli numeron 6-7 niin sieltä sitten löyvätte miun kirjottaman jutunkin! Jei!
Jos täs ny jostai alottais, ni alotetaas vaiks siitä, et meil Suomes on Vammaispalvelulaki. Joka määrittää tietyt jutut aika tarkkaan. Niinku esim. ne jutskat mitä kunnat ja kaupungit on lain mukaan velvoitettuja tarjoamaan apua KAIKILLE suomalaisille, joille mahdollisesti käy niinku miulle kävi. Eli ihmislle, jotka sairastuu ja sairastumisen myötä vammautuu. Ja/tai ihmisille, jotka syntyy tähän maailmaan semmosella konseptilla, et hyö tarvii lapsesta asti tukea elämiseen ja olemiseen. Jeps. Näin se menee. Sit meil on täs yhtälös sosiaaliviranomaiset, jotka on mm. tämän saman lain, ja ties minkä kaikkien muiden lakien mukaan velvoitettuja järjestämään näitä palveluja kuntien ja kaupunkien asukkaille. Jees, näin se menee. Mut se mitä käytännös tapahtuu, onki sit toinen jutska. Johtuen esimerkiksi siitä, et sosiaaliviranomaisii piinaa vaikkapa se kuuluisa resurssipula, eli et ei vaan yksinkertasest oo tarpeeks työntekijöitä, jotka pystyis ja ehtis käsittelee kaikki käsissä olevat keissit lain vaatimassa ajassa (3 kk). Ja sit hommelit räjähtelee kentällä, eli sosiaalipalvelun asiakkaiden elämissä käsiin, koska hyö eivät saa ajoissa apuja omien asioidensa hoitoon jne.
Kaikki tämmöne on helposti hyvin kaukaista ja etäistä ihmisille, jotka ovat terveitä ja elävät ns. tavallisen terveen ihmisen elämää, ja jotka eivät “joudu” koskaan siihen tilanteeseen, et joutuvat hakemaan apuja esim. oman paikkakuntansa Vammaispalvelusta. Mut siin vaihees ku homma muuttuu, ja ihminen sairastuu, ja/tai sairastumisen seurauksena vammautuu, niinku nyt vaiks sokeutuu, niin siin sit alkaa pikkuhiljaa tulla systeemin rakenteet tutuiks.
Niin. Se lakipykälä on siis tämmöne, eli asetus Sosiaali- ja terveydenhuollon sosiaalimaksuista, jonka alta löytyy asetus Vaikeavammaisten kuljetuspalvelusta. Tää on nyt se mihin “ihan pikkasen kosahti” ku aloin tekee tätä puheena olevaa lehtijuttuu, ja noinniinku ylipäänsä tonkimaan koko tätä kuljetuspalveluhommelia.
Suomeks sanottuna tää lakipykälä määrää sen, että tämä kuljetuspalvelu jota Vammaispalvelut ovat velvoitettuja tarjoamaan Vammaispalvelun asiakkaille, ei saa omavastuuosuuksien osalta ylittää sitä summaa mitä paikkakunnan julkisessa liikenteessä peritään maksua. Esim. pääkaupunkiseudulla on muistaakseni käytössä tasataksa, joka on jotain parin kolmen euron kieppeillä. Eli kun Vammaispalvelun asiakas soittaa kyydin, hän maksaa kyydistä sen saman hinnan kuin mitä normi terve ihminen maksaa julkisen liikenteen lipusta. Tää on se lähtökohta.
Nyt sitten kun pengoskelin tätä lehtijuttua varten näitä kuljetuspalvelu-asioita, pitkin ja poikin Suomen niemeä, ja tutkailin, hitaasti mutta varmasti (ei oo helppoo täl näkökyvyl) sitä kaikkee mille pohjalle tää koko kuljetuspaveluhommeli rakentuu, ja mille tän PITÄIS rakentuu, jossain vaihees poksahti naamalle semmonen pikku fakta, et hei, Sosterix on niinku viimeset neljä ja puol vuotta tuosta noin vaan periny aivan sikatörkeitä ylihintoja Savonlinnan seudun Vammaispalvelun asiakkailta. Ja sen sijaan et Sosterixis olis huomioitu tää yllä mainittu lakipykälä, niin mitä menee ja tekee virkamiehet? No nehän meni ja KOROTTI kuljetuspalvelun omavastuutaksoja viime syksynä, jei! Korotus tehtiin abouttiarallaa puoli vuotta ennenku tää kuljetuspalvelumuutos astui voimaan, ja sit silleen ohimennen infottiin meitä asiakkaita, eli tyyppei keitä asia eniten koskettaa, VIIKKOA ENNEN, ennen kuin hintamuutos astui voimaan. Jees jees. Tälviisii sitä hoietaan hommat. Ai että, kyllä taas kiittää! Tai anteex, ku ei oikein voi tämmösest meiningist kiittää.
Virkamiehet on siis niitä, ketkä käytännös vastaa kaikkien näiden prosessien rakentamisesta ja ohjaamisesta. Niinku nyt siitä, että miten kuljetuspalvelu on järjestetty. Täällä Sln seudulla päätökset kuljetuspalvelun asioista tekee Sosterixin kuntayhtymän hallitus, siks koska täs palvelus on useempi kunta mukana, mut käytännös Sosterixin virkamiehet ohjaa tätä koko prosessii eli päätöksentekoo, koska se on heidän duuni, ja hyö esittelee näille hallituksen jäsenille kaikki ne asiat joista päätöksii ollaan tekemäs. Ja tokihan lähtökohta on se, et “kaiken tän pitäis olla objektiivista”, eli et virkamiehil ei pitäis olla täs mukana mitään omii agendoi, jotka saattais vaikuttaa päätöksentekoon. Heh joo, näinhä sen PITÄIS mennä. Tervetuloo politiikan ihmeelliseen maailmaan, täst se kulkaa lähtee, oikeen kunnon VEIVI, ja täs on juuret kuntien, kaupunkien ja ihan koko valtakunnallisen tason päätöksenteolle: virkamieskunnalla on iso valta, ja siellähän sitä valtaa käytetään, tavalla sun toisella, aina kun mahdollista. Ja agendoja on, vaiks niit ei periaattees sais olla, ja sen mukaan myö kaikki sitte eletään, koko Suomen niemellä.
No pikkasen taas höplähti sivuraiteelle. Mut siis pointtina se, että LAKI EI MÄÄRÄÄ sitä, että lähtökohtaisesti näitä omavastuuosuuksia tarvitsee kuljetuspalvelun ajoista edes periä. MUTTA. Laki on hyvin tarkka siitä, että JOS omavastuuosuuksia peritään, niin nämä omavastuuosuudet EIVÄT SAA YLITTÄÄ kyseisen kunnan tai kaupungin julkisessa liikenteessä käytössä olevia julkisen liikenteen maksuja.
Ja kas kuinka sattuikaan, kun siin jossain kevään korvilla, huhtikussa ehken, olin yhteyksi Vammaispalveluun ja tiedustelin kaikkii näit asioit, ja huomasin et aiku kivasti siel ollaan pihalla, niinku lumiukot, näistä palvelun järjestämisen perusteista, ja jopa kehoitettiin minuu ottaa yhteyttä Sln kaupungin logistiikkapäällikköön, niin miehä sit ihan simona soitin sinne logistiikkapuolelle. Ja kannattipa soittoo, kun kas, sieltähä sit selvis et Savonlinnasha ollaan hei ilosesti siirrytty kaupungin julkises liikentees (tääl ei oo muuta ku bussi) jo vuonna 2014 tasataksajärjestelmään. Ja et ku tyyppi matkustaa kaupungin sisäl bussil. niin lipun hinta on 3.30 euroo. Kertamaksu, ja sillä siisti. Nii ihan kyl nyt sit ite Vammaispalvelusta opastivat miut tän mahtavan löydön äärelle. Hymy! Tralalaa!
Aikasemmin tääl oli käytös km-pohjainen taksa. Eli ku menit bussiin, siun piti etukäteen tietää mihi oot menos, koska matkan maksu määriytyi kilometrien mukaan. Mut tosiaan tuo hommeli muuttui 2014, ja sen jälkeen on ollu tasataksa.
Näin ollen Vammaispalvelun kuljetuspalvelussa olisi pitänyt VPL:n eli tuon yllä mainitun lakipykälän mukaan siirtyä tasataksajärjestelmään jo vuonna 2014. Mut kato hei, se on KALLISTA! Kaupunki on pitkä ja laaja, ja varsinkin nyt ku Savonlinnaan on liittyny kaks lähikuntaa eli Kerimäki ja Punkaharju, jotka ovat vanhoja ja isoja sekä laajoja pitäjiä, niin herranjestas sentään että taksamittari nakuttaa km-pohjaista omavastuuta kivasti, ku lähetään tulee vaikka Kerimäen tai Punkaharjun perukoilta Savonlinnaa kohti. Ai että!
Joku vois aatella et vittuuks siin vammane vinkuu moisista. Et kyl on hyysäämistä, ja vielä yhteiskunnan piikkiin. Et taksil saa ajella ja silleen. Niin vitunmoista nillitystä sit tällasist asioist, ku muutenki jo passataan ku paskaa tikun nenään.
Ihan oon kulkaa tämmösiin asenteisiin törmänny täs viime syksyn jälkeen, ja ihan kyl jopa taksikuskienkin taholta. Sen jälkeen oon oppinu, et tälle on olemas nimikin, ja et tämmöst kutsutaan yleisesti nimel “vammaiskateus”: kateus siitä, et “toiset saa ja toiset jää ilman”.
Täs on vaan se helvetin huono puoli, et ihmiset jotka fokusoituu vaan ja ainoastaan siihen, et ne tuijottaa sitä kaikkee “mitä vammaset saa, niinku vaiks taxi-kyytei”, ei vissii ollenkaan osaa hahmottaa, et lähtökohtaisesti siihen et ihminen on Vammaispalvelun asiakas, on tosi iso ja painava syy. Ja et se lähtökohta on ihan lääkärin arvioima ja määrittelemä. Ja et näihin palveluihin on aidosti tarve. Et nää ei oo mitään vitsejä, ja sitä et “kato hei, lähetääs ajelee taxil ku ahistaa.” Kyse on siitä, et ihminen ei enää pysty, ja/tai pärjää. Yksin ja itse. Koska jokin kohta kropasta on pettäny. Ja omasta kokemuksesta voin sanoo, et siin ei oo mitää hauskaa. Tai helppoo. Ja et sillonku elämä ottaa tällasen käänteen, voi ihan sanoo et aika monta kertaa on käyny mieles et mitä jos vaihtasin hiippakuntaa ihan ite, omin avuin. Et se vois olla se paras, ja ehdottomasti selkein ja pysyvin ratkaisu. Varsinkin ku arki on mitä on, ku joudut tappelee perusoikeuksista Vammaispalvelun yms. tahojen kanssa, liittyen tällasiin taxii-hässäköihin yms. mitä kaikkee, mistä en haluu täs ja nyt avautuu yhtään.
Ja voin sanoo, tällä kokemuksella ja tällä näkökyvyllä, et sillonku ihmiselle käy niinku miulle, niin antaisin kaikkeni “jos voisin saada takaisin sen mitä miulla oli”. Antaisin kaikkeni, jos voisin saada näköni takaisin, jos voisin saada ajokorttini takaisin. Antaisin kaikkeni, jos voisin olla olematta “riesa ja taakka” yhteisölleni, ja osallistua täysipainoisesti hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Mut en voi. En pysty siihen enää. En tule enää koskaan pystymään. Samalla tavoin kuin ns. normaali terve ihminen.
Et jos tätä luet ja alkaa nousta fiilis, et vittu mitä höösämistä, ja sit viel valitetaan penneistä ku ylipäänsä saa taksi ajella, niin miun vastaus tuohon on se, et suurin osa vammaisist ja sairaista elää semmoisis köyhyys- ja toimeentuloloukuissa, et ei oo tosikaan. Miun osalta tätä kaikkee on kestäny vasta vajaan vuoden, mut nyt jo tiiän minkälainen tulevaisuus miul on eessä “meiän hyvinvointivaltios”, eli et loppuelämäni saan käyttää pennien laskemiseen ja venyttämiseen, ja voin unohtaa kaikki ne haaveet ja toiveet omakotalojen jne. hankkimisesta, mitä ns. normi työsskäyvällä tyypillä mahdollisesti on. Ja jos joku paikka hajoo tai repee, niin miula ei oo varaa sitä korjata. Ja ihan voi sanoo, et nyt jo lasketaan pennei taksikyytien kans.
Ja nää kaikki on vaan meikäläisen näkökulmii, et mitäs sit ku aletaa puhuu ukoista ja mummoista, joita on vielä melkonen liuta tuolla kylien perillä – ja jotka ovat asuneet siellä koko ikänsä – ja joilla budjetti saattaa olla vielä hyvinki paljo kireemmällä kuin mitä miulla on.
Sit kantsii muistaa, jos taksisysteemii kritisoi, et nyt ku oon kattonu tätä hommelii, niin taksit tietyl taval muodostaa hyvinki perustavanlaatuisen yrittäjäverkoston koko Suomen alueella. Tätä ei varmaan ehkä oikeen tajuu. siis asian laajuutta, ennenku tähän alkaa paneutua esim. Vammaispalvelun kuljetuspalvelun asiakkaan näkökulmasta. Taksit on yksi elinkeinoelämän ns. perussuoni, varsinkin pienillä paikkakunnilla. Jos pienel paikkakunnal ei oo taksii, niin sit mie alan huolehtuu. Sit ollaan saavutettu jo semmonen leveli alaspäin menon kehitykses, et joku elinvoimaa tuova suoni on paikkakunnalla katkennut.
Ja tää on se mihin tää koko Sosterixin helmikuun alussa voimaan astunut taksiuudistus on iskenyt ja pahasti. Tottakai kritisoin tuota kuljetuspalvelun omavastuutaksojen ylihinnoittelua, ja pidän tuommoista toimintaa todella törkeänä – se että sitä on jatkettu 4,5 vuotta kertoo miulle siitä, että kyse ei ole vahingosta. Kyllähän tällainen “olisi pitänyt huomata”, noin niinkuin lievästi todettuna.
Mut kaikkinensa tähän taksiuudistukseen liittyy paljo semmosii aspekteja, jotka osuu tän paikkakunnan elinkeinosuoneen supistavalla tavalla, eli käytännössä monet taksialan yrittäjät ovat jo lopettaneet, niin tää on se miks mie kritisoin koko tätä Sosterixin hommaa kaikkein eniten. Niin paljon, et lähetin koko tästä taksirevohkasta tiivistelmän Sosterixin ylimmälle johdolle, eli johtajaylilääkäri Panu Peitsarolle, joka oli muuten hei myös eduskuntavaaliehdokkaanakin täällä, jei! Ja toin viestissäni esille paljolti samoja asioita kuin mitä nyt täs kirjoitan, tuota taksojen ylihinnoittelua myöten.
Arvatkaas sainko koskaan mitään vastausta? Jepjep. En myöskään saanut koskaan Vammaispalvelusta mitään vastausta koko lehtijuttuun, sen jälkeen kun lähetin jutun viimeisen version tarkistettavaksi Sosterixin sosiaalipalveluiden ylimmälle johtajalle + Vammaispalvelun johdolle. Tapasin siis tuossa pääsiäisen korvilla, juttukeikan merkeissä, Vammaispalvelun johdon + Sosterixin sosiaalipalveluiden ylimmän johdon, ja siin sit kuulkee istuu pönötettii sosiaalityöntekijäni huoneessa, jonne mie saavuin yhes avustajani kanssa, ja tehtiin juttuu. Obelix istu miun vieres kädet puuskas, sillen et tatuoinnit kivasti näky joka hemmetin ilmansuuntaan, ja mie nakuttelin menemään. Ja vähän ehkä päästelin höyryjäkii pihalle siin samal. Koska onhan se nyt hei vähän enemmänkii hälyttävää huomata, näinniinku yhteiskunnallisist asioist kiinnostuneena, et miten helvetin pihal sosiaalipalveluiden ylin johto, ja se taho joka näiden palveluiden järjestämisest vastaa, aidosti ja aikuisten oikeesti on siitä kaikesta mitä tämmöset muutokset, niinku nyt vaiks tää koko vitun taksirälläkkä, tarkottaa Vammaispalvelun asiakkaan elämässä. Eniten kosahti kyl se asenne, ja miun ihan ikioman tulkinnan mukaan, sillä hetkellä, asenneilmasto oli se, et ei hirveesti myöskään kiinnostanu asiat joita nostin esille. Niinku palautteen hengessä. Päätökset ja valinnat on Sosterixis tehty, ja uuteen kuljetuspalveluun siirrytty, ja sillä siisti. Vittuuks siitä, vaiks kuljetuspalvelun käyttöaste on romahtanut, ja isosti, sehän on hei puhdasta säästöä Sosterixin kukkaroon.
Joo. Annoin siin samal sit palautetta joo, ku juttuu tehtiin. Se, et ku soitat kyytii nii saat joka vitu kertaa jänkätä keskuksen kanssa. Haloo?? Mietipä omalle kohdalles, et joka kerta ku lähet kotiovest ulos niin ENSIN soitat johonki vitu keskukseen, ja jänkkäät sinne nimes, syntymäaikas, sen mihin oot menos, millo oot tulos takas, ja tuleeko kyytiin apuvälineitä, ja tuleeko kyytiin avustaja jne.
Ennen, siis vanhas taksijärjestelmäs, ei ollu mitään tämmöst, siks koska tutut taksit hoiti hommat. Ja homma toimi. Se todella toimi. Laitoit vaan viestin et tarviis kyydin. Tai soitit et tarviis kyydin. Ja asia oli sillä selvä.
Helmikuun jälkeen homma on menny niin helvetin hankalaks et ei mitään rajaa. Kahden tunnin odotusaika on se mikä pyörittää koko hommaa, eli siitä hetkestä ku soitat kyydin, siun pitää oottaa kaks tuntii et kyyti tulee. Nii mikä vitun juttu tää on? “Tällä tavoin varmistetaan kyytien saatavuus”. Joopa joo. Miten monta kertaa on todistettu, et kuljettaja soittaa keskukseen just samal hetkel ku ollaan lähdös ja ilmottaa kyydin, ja asia on sillä selvä. Hain siis omataksi- eli vakiotaksioikeutta, ja miulle se myönnettiin, mikä varmistaa et voin ajaa yhden ja saman palveluntarjoajan kyydillä. Ja käytännössä ollaan nähty, et EI tarvita mitään kahden tunnin odotusaikaa. Mut tää on nyt se pihvi, eli se mistä Sosterix maksaa kuulkaa 9000 euroo kuussa tuonne hienolle taksienvälityskeskukselle.
Ja mites sit hoivakodit, ja palvelukodit? Nehän ne vasta kusessa on ollukkii kaiken tän muutoksen jälkeen. Siel oli ennen toimivat kyytipalvelut, asukkaiden kyydit pelas tosi hyvin ja taksa-asiat hoitui laskutuksen avulla. Nyt sit koko homma on myllätty iha uusiks, ja työntekijöiden aika menee siihen, ku avustetaan asukkaita käteisen rahan kans taksis, ihmetellään missä taksit luuraa tai miks ne ei tuu ollenkaan, miks kuljettajat ei löydä asiakkaitaan kaupungilta jne. älyttömyyksiä. Yks pikku juttu eli se et vedetään toimiva kyytipalvelu uusiks on sekottanut hoiva- ja palvelukotien päivittäisen arjen aivan täysin. Ja työntekijöil ei riitä aika omien varsinaisten duuniensa tekemiseen, ku pitää hei kato hoidella taxii-asioita. Ku nepä ei enää toimikaa sillee niinku ennen, vanhan systeemin aikaan jolloin homma oikeesti toimi. Tämmöst se arki nyssi on. Tästä kun joku tekis juttuu ihan valtakunnan tasolla, ja lähtis näitä penkomaan, niin ois kyllä sille tarvetta koko Suomen niemellä!
Rahasta jos aletaan niinku kinata, ja siitä et vammaset on vitun riesa, ja niitä hyysätään ja kaikkee. niin miun kommentti nyt kaiken tän penkomisen ja tonkimisen jälkeen on se, että on kuulkaa pikkurahoja mitä nuo vammaispalvelun asiakkaiden kyydit käytännös maksaa. Se on tuo ite kyytipalvelun järjestäminen, ja se tapa jolla se järjestetään, se varsinainen PIHVI, josta tässä on kyse. KOko Suomessa. Ja täs puhutaan vasta Vammaispalvelun kuljetuspalvelusta, nii annas olla ku tähän yhtälöön lisätään ne paljon puhutut Kela-kyydit. Eli Kela-taxii ! Jei. Nii on kuulkee isot rahat pelis siel, ja varmasti on tukuttain palvelunjärjestäjii, eli niinku taxiin välityskeskuksii, jotka on valmiit tappelee puukko hampais siit, et joku sairaanhoitopiiri ostais niilt palveluu. Niinku Sosterix on nyt tehny. Ja se, et joku tommone taxii välityskeskus tulee soittaa Sosterixin ovikelloo nii sehä on väsyneelle virkamiehelle taivaan lahja. Sieltähän tarjotaan kaikki säännöt yms. valmiina, ja virkamies voi helpottuneena siirtää vastuun koko hommasta välityskeskukselle.
“Harmi vaan” et vammaset ja sairaat on sit niitä, ketkä tippuu täs yhtälös niinku tyhjän päälle. Esim. itelle kävi tos pari viikkoo sit silleen, et olin kaupungis viettää iltaa, ja tilasin kyydin lähtemään, siis keskukseen soitin ja tilasin taksin kotimatkaa varten hyvissä ajoin, lähtemään siinä puolilta öin. Niin eipä tullu taxii. Ei tullu ei. No mie sit soitin, ku oltiin saattajan kans ooteltu yli puol tuntii, keskukseen et mitäs mitäs, nii keskus siihe toteaa et kyyti on peruttu. Mie oon et täh, mitä vittuu, ja et täähän on heitteillejättö! Mitä jos miul ei ois ollu pykälii akus, ja oisin ollu yksin? Oisin vittu ootellu kyytii koko loppuyön. No mut hei kesäyö ja silleen, baila baila, eiks joo. No ehkä, jos ihminen ois terve ja ois niinku kirkkaat lamput joiden läpi maailmaa katella. Mutku ei oo terve, ja on vähän tuolla näkö-osastolla niinku probleemos, comprendes? Si, si, comprendes. Niin siin vaihees ei oo sit ihan se ensimmäinen asia mitä haluu keskukselta kuulla, et hei kuule siun kyyti onkii peruttu! Ei sentään sanonu et lähe kävelee kotio, hehheh. Ei, oikein mukava ja ystävällinen henkilö oli puhelimes, ja hää hoiti homman asiallisesti. Mut kyyti peruttu hei??
No mie sit odottelun jälkeen sain sen kyytini, ja pääsin ehjin nahoin ja turvallisesti perille. Kaikki hyvin. Mut se ei oo fine, et käy tälleen. Mistä voi oikeesti tietää, et kyyti ei tulekaan? Jep, tää on se pihvi. Josta kukaan ei nyt sit haluakaan ottaa sitä kuuluisaa vastuuta, kuten miulle on alkanut tässä selvitä.
Eli miehän sit aloin nakutella palautetta Etelä-Savon Taxiin sivujen kautta, niinku meit on ohjeistettu tekemään. Käytin kivasti aikaani siihen, ja ähelsin näppäimistöllä kieli keskellä suuta. Ku pitäähä sitä kato asiallisesti hoitaa tämmöset palautehommelit, ei saa olla äksy! Voi tulla toisille vaik paha mieli taxii keskukses! Nih.
Nii mitä vittuu? Mie yritän lähettää palautteen, niin hei tekninen virhe kiiiiitoooos!!
Kuvassa on ruutukaappaus Etelä-Savon Taksin sivujen Sosterin palautelomakkeesta. Tämä on se virallinen reitti, jota pitkin Sosterin Vammaispalvelun asiakkaat ovat, Sosterin taholta, ohjattu antamaan palautetta mikäli “kuljetuspalveluasioista on palautetta annettavana”. Sivun alareunassa on vikailmoitus, mikä tarkoitti sitä että palautteen antaminen ei onnistunut.
Kolmena päivänä peräkkäin yritin palautetta lähettää, samaa reittiä pitkin, ja joka kerran tuo vitun vikailmoitus pomppas naamalle. Ja ihan on kuulkaa selain ajantasalla eli päivitetty, ja toisellakin selaimella yritin. Niin ei toimi. Niin sit kärvähti käämi ja laitoin meilin Vammaispalveluun. Ihan asiallist settii kirjotin, mut ehkä semmonen pikkunen ironinen fiilis oli mukana kaikes tässä: sillonku pääsiäisen korvilla näitä Sosterixin sosiaalipalveluiden päättävien tahoja tapasin, ja annoin aika painavaa kritiikkiä Sosterin viestinnästä, koskien nimenomaan koko tätä taxii-uudistusta, ja sitä miten täst niinku on asiakaskunnan suuntaan viestitty (= eli EI OO viestitty) niin kokemus oli et sain vastaani aika semmosta “no kun meidän asiakaskunta on pääosin siinä kunnossa, että eihän heille kannata mistään viestiä”.
NIIN ETTÄ JOS VAMMAISPALVELUN ASIAKASKUNTA ON SIINÄ KUNNOSSA, ETTÄ EI HEILLE KANNATA MISTÄÄN ASIOISTA VIESTIÄ, NIIN MINKÄ VITUN TAKII VAMMAISPALVELUN ASIAKKAAT YLIPÄÄNSÄ OHJATAAN ANTAMAAN PALAUTETTA NETIN KAUTTA???
Niinku joku selittäkää miulle tää asia, ja logiikka tän asian takansa, rautalangasta? Tai rautakangesta??? Ja sitku annat sitä vitun palautetta, niin sit sivuil on tommone “tekninen virhe”. Eli ihan saa asiakas olla oman onnensa nojassa, ja miettii et seuraavan kerran ku sitä taxii soitetaa keskuksen kautta, nii tuleekoha sielt ikin kukaa. Kukkuu???
Aikamoista spedeilyy on tää homma. Paitsi et Spede oli ajoittain oikeesti hauska, ja näis jutuis ei oo mitään hauskaa. Ihan tuli kyl Douglas Adams ja LInnunradan käsikirja liftareille mieleen, ja ylipäänsä kaikki Adamsin samaan sarjaan liittyvät kirjoitelmat, joissa vittuillaan teknologialle ja teknologisille härpäkkeille niin viimeisen päälle tyylikkäästi, et ei mitään rajaa. Tämänki pikkuhässäkän myötä ehkä niinku korostuu aika painavastikin se, et mitä tapahtuu ku ULKOISTETAAN VASTUU eli siirretään vastuut Vammaispalvelulta palvelun tuottajalle eli taxii-keskukselle, joka päättää et heiän tapa toimii on sit nettisivut. Ja silläs siisti. Harmi vaan jos Vammaispalvelun asiakkaal ei riitä kapasiteetti sen mukaan toimimiseen sitte, voi voi ja lämmin leipä, koita pärjäillä!
Et lähenkö liftille seuraavan kerran. Sokko kesäyössä keppinsä kanssa ja silleen. Ku eihä täs oo mitää tajuu koko hommas. Ja sitku laitan Vammaispalveluun täst viestii, niin eihä ne siel ota mitää kantaa mihinkään. Hei haloo??? Te ootte niinku palveluntilaajia, Sosterix?? Ja vastuussa täst koko jutust, siitä et kyydit toimii? Niin te sit välitätte asiakkaan viestin sinne taxii-keskukseen, ja jäätte sivust seuraa ku taxii-keskuksen kypsähtäny paikallistason johtaja vastaa asiakkaalle erittäin kypsyneeseen sävyyn, ja alkaa ensi töikseen syyllistää asiakasta (ai vinde ku viittis laittaa senkin meilin tähän liitteks, mutku ei viitti) ja jättää itse palautteen ja asian sikseen. Eli syyn miks asiakas on ylipäänsä palautetta laittanut. Ja pointtina siis heitteillejättö, se et kyydin perumisest ei tuu asiakkaalle ilmoitusta. Niin tähän ei sit tuu vastausta, mut sen sijaan kyl aletaan syyllistää asiaskasta siitä miten on toimittu. Ou jee.
Niin tämmöst tää sit on. Arki Vammaispalvelun kuljetuspalvelun asiakkaana, sillonku eletään välityskeskuksen toiminnassa mukana. Ja tasan tiiän et valitettavasti suurimmas osas Suomee Vammaispalvelun kuljetuspalvelun asiakkaat painii näitte samojen asioiden kans JOK VITUN PÄIVÄ, ja KELA-TAXIIN kanssa näiden juttujen kans vasta painitaankin. Ongelmat jotka medias näkyy/pääsee näkyviin, on jäävuoren huippu. Suurin osa asiakkaista on tosi yksin, ja todennäköisesti ihan hajalla koko tähän hommaan, koska valitettavasti on niin, että sillonku ihmisen elämäs on vamma tai sairaus, tai sairauden aiheuttama vamma niinku miulla, niin ei vaa resurssit riitä tämmöseen ku mitä ite oon nyt ryhtyny. Jos en ois tehny viestintää “entisessä elämässä” eli ennen sairastumista, kaikki nää tarinat jäis kirjottamatta ja kertomatta. Hiljaisuus olis se mikä hoitais homman kotiin, ja ääntä ei kuuluisi. Ei edes pihinää. Itekki on vetäny täs ihan viimesil voimil kaikkien näitten hässäköitten kanssa, joista tää taksipossakka on vain yksi, erittäin olennainen osa, mutta kuitenkin vain yksi osa sitä kaikkea mikä ihmisen elämäs muuttuu sairastumisen myötä, ja on ihan selvää et ei ihmisil riitä voimat tämmösiin. Ja sit jos joku palautteen annat johonki, niinku vaiks Vammaispalveluun, ja ne ei siihen vastaa, niin suurin osa jättää asian siihen.
No, mie en oo suurin osa. Ja mie en jätä “asioita siihen”. Miehän ajan ovelle asti, ja soitan ovikelloo. Ja jos ei vastata, niin mie hommaan torvisoittokunnan ja sit aletaan konsertoimaan. Mitäs sit keksitään jos se ei toimi, niin se jää nähtäväksi. Rautpohjan tykkikerho vois olla ihan tehokas rekvisiitta, avustajineen, eli semmoset parisataa tyyppii marssimaan Savonlinnan keskussairaalan pihalle rekvisiittoineen eli asianmukaisine vaatteineen, varusteineen ja tietty niitten tykkiensä kanssa. Jotka muuten toimii. Niin luulen et impilinnassakin, joka on siis Sosterixin hallinnollinen rakennus keskussairaalan pihassa, herätään siinä vaihees et hitto siellähän tapahtuu jotain. Tossa ihan nenän edessä.
Et ohan tää tämmöstä. Järjestetään asiat silleen, et vaiks ollaan vastuullinen taho, niin sit kuitenki hoidetaan homma silleen et niit vastuit ei sit tarvii kantaa. Vastuun siirto. Oikein klassinen sellainen: nyt ku on ostettu palvelu taxii-keskukselta, niin siirretään kaikki vastuu asioista sinne, ja sit ku asiakkaalt tulee reklamaatio, niin ollaan ihan et “hei vaan, välitimme viestisi taxii-keskukselle, ja tässä on vastaus joka sieltä tuli”. Ja asia on siinä. Mitäs siitä, jos asiakas ois hävinny tai kadonnu, tai jos asiakkaalt ois akku ollu puhelimest loppu, eikä hän ois voinu enää soittaa välityskeskukseen ja tarkistaa kyyti-asiaa. Tämmöst on arki. Jokainen tietää ja tajuaa mitä nää jutut tarkottaa Suomen ilmastos talvella, ja mikä on jälki mitä syntyy ihmiskropassa, jos esim. pyörätuolissa venaat paikallas parinkymmenen asteen pakkases kyytiä. Joka ei välttämättä ikinä tuu.
Että tulihan rallatus nyt joo. Mut tää vaan tälleen muistutuksena, yhtenä asiana monen muun asian joukossa, et vaiks ehkä päällisin puolin saattaa näyttää siltä et voi vinde ku vammasil on asiat hyvin ja passataan ku paskaa tikun nenään, ku o taxii-palvelut ja kaikki, niin arki on sit hei iha jotai muuta. Iha voi sanoo, et hinta joka vammautumisest maksaa, joka päivä, on niin kova et kaikkeni antaisin jos saisin vanhan elämän takas. Mut se ei oo mahollist. Joten oon valinnu sen tien, et jaan näitä asioita avoimesti, myös vääryyksiä ja epäkohtia. ja niinhän se on et niin kauan ku Suomes on lait, asetukset ja pykälät jotka näitäkin juttuja ja toimintoja ohjaa, niin voi puhua et vääryyksiä ja suoranaisia lain rikkkomuksia tapahtuu, ja on tapahtunut. Myös Sosterixin taholta, ja isolla pyörällä onki tapahtunu.
Mitä tuohon taksahommaan tulee, eli siihen et Sosterix on periny ylihinnoiteltuja omavastuutaksoja kuljetuspalvelun asiakkailta viimeisen 4.5 vuoden ajan, niin asiasta on nyt tehny valitus Aviin, eli Itä-Suomen Aluehallintoviranomaiselle. Joka aikanaan käsittelee asian, ja sieltä tulee sit se reaktio mikä tulee. Eli se asia on kunnossa. Avi voi myös määrätä uhkasakkoja sille taholle, joka lakia rikkoo, jotta asia oikaistaan, ja Avi voi myös määrätä lakia rikkoneen tahon maksamaan vahingonkorvauksia Vammaispalvelun kuljetuspalvelun asiakkaille. Nähtäväksi jää, mutta itse tietenkin näen että vahingonkorvaukset olisivat varmasti enemmän kuin paikallaan monelle Vammaispalvelun kuljetuspalvelun asiakkaalle. Itseänihän tää asia ei sinänsä kosketa, koska oon ollut kuljetuspalvelun asiakas vasta niin lyhyen aikaa. Mut on monia pitkäaikaisia asiakkaita, joiden kukkarossa tuo väärinperustein peritty omavastuutaksa on pitkä penni näiltä vuosilta. Pitkä penni. Ja kyllä itse kokisin sen hyvin oikeudenmukaisena että heille suotaisiin oikeus hakea vahingonkorvausta tästä asiasta Sosterilta. Koska Sosteri on toiminut tosi väärin. Tosi väärin. Ja jotta asia olisi selvä, vastuullinen taho tässä kaikessa on siis Sosterin kuntayhtymän hallitus. Sekä ne virkamiehet, ja asioita esittelevät tahot, jotka valmistelevat Vammaispalvelun asioita ja esittelevät niitä Sosterin kuntayhtymän hallitukselle päätöksentekoa varten. Hallitus tekee päätöksiä siltä pohjalta kuin mitä virkamiehistö asioita valmistelee ja esittelee. Silleen se menee. Kätevää, koska päätösten seuraukset, eli vastuu, kuitenkin aina sitten on päättäjien harteilla. Että melkoinen systeemi ompi meillä Suomen maassa! Itse jos saisin vaikuttaa, niin kirjoittaisin tähän lakipykälän koskien päätöksenteon valmistelua, joka saattaisi nimenomaan virkamiestahot vastuuseen heidän valmistelemistaan päätöksistä. Ehkä sellainen laki jo onkin, mutta en ainakaan itse ole siitä tietoinen.
Otsikon mukaisesti ja otsikon hengessä napsahti nyt sit maratooni-teksti, ja kuljetuspalvelu -teemalla. Aattelin et antaa palaa nyt, koska ite oon polttanu kynttilää molemmista päistä tässä kevään aikana, ja nyt ku oon täs pari päivää saanu laskeutuu kesälaitumelle aivan fantastisten kelien myötä, voin todeta et paukut on ihan loppu. Ja et blogi on varmaan nyt jonnii aikaa kesätauol. Nää asiathan ei valitettavasti häviä mihinkään, ja jännitystä riittää elämäs joo joka kerran ku lähetään taxeilee, ja sit tietty tuo Avin juttu ihan omana juttunaan. Mut nää on nyt asioit jotka on osa miun arkee, ja näitten kans yritetään elää.
Ainakii yks hyvi konkreettinen seuraus, nimenomaan muutos joka täl kaikel on ollut, oli siinä et annoin aika roimaa ja painavaa palautetta sillon jutun teon yhteydes näist taksiasioist nimenomaan näille päättäville tahoille koskien tätä “osoite-asiaa”, eli sitä et ku asiakas soittaa taksin, niin osoitetta eli määränpäätä mihin ollaan ajamas, ei saa muuttaa kesken matkan. Tää oli itelle täs uudes taxii-systeemis semmonen “mitä vitun vankilakyytejä tääl nykyään ajetaan” -tyyppinen juttu, joka nasahti tosi pahasti yksilönvapauksia ajatellen. Kun eihän siis vanhas systeemis mitään tommosii ollu. Niin nyt sit ollaan vittu nalkis ku tilataan kyyti. Ja ennen kaikkea: KUKAAN EI KERTONUT ETTÄ SYSTEEMI TOIMII TÄLLÄ TAVOIN. ETTÄ KUN TILAAT KYYDIN, NIIN SIT MÄÄRÄNPÄÄOSOITETTA EI VOIKAAN ENÄÄ MUUTTAA.
Annoin asiasta palautetta ennen jutun tekoa (kukaan ei vastannu), jutun teon aikanan (vastaus: jouduimme tarkistelemaan joitakin asioita, jotka valitettavasti näkyvät asiakkaan arjessa tällä tavoin. Siis MITÄ VITTUU???), ja jutun teon jälkeen, jolloin sitten napsahti meili, Vammaispalvelun johdosta, jossa yhtenä asiana muiden joukossa todettiin semmoinen yllättävä seikka että EI OLE KOSKAAN OLLUTKAAN SELLAISTA SÄÄNTÖÄ, ETTÄ MATKAN MÄÄRÄNPÄÄTÄ EI SAA MUUTTAA KESKEN MATKAN.
Ahaa. Että yhtäkkiä tämä spedeily, joka ei ole hauskaa, kääntyykin sitten näinpäin. En tiiä oonko se vaan mie, mut jotain hämärää näis jutuis niinku on, ja etenkin siitä miten näistä viestitään. No mie sit vastasin, iloisen positiivisesti tuohon asiaan, et “hei ompa hianoo, ja et toivottavasti joku kertoo täst asiast myös taxii-keskukseen!”
Et juu. Et oisko nyt sit koko täst revohkasta ollu ees tää hyöty? Et vähän vapaammin pystyt hengittää taxis, ja vaikka kesken ajon pyytää muuttaa päätepiste-osoitetta?
Se täytyy sanoo, et kuljettajat on suhtautunu supersuurel sydämel tähän revohkaan, ja sivusta seurannu tätä miun rehaamista koko tän asian kans välillä ehkä vähän silleen silmiään pyöritellenkin. Niinku aidosti myötätuntoisina. Miusta tän “vankila-kyytien” raukeamisen jälkeen, eli sen jälkeen kun selvis et osoitetta saakin muuttaa kesken ajon, yhden huippukuljettajan reaktio oli ihan paras: suunniteltiin et kasataan KAIKKI Savonlinnan alueen taxiit yhteen, ja lähetään ajelee kimpas pitkin Sln keskustaa, ja pörrätään ympyrää keskustan alueella silleen, et joka auto soittaa keskukseen yhtä aikaa ja MUUTTAA OSOITETTA YHTÄ AIKAA. Kuski totes siihen, et siin saattais keskuksel palaa käpy aika nopeel, ja et sielt “ehkä mahdollisesti saattais alkaa tulla palautetta autoille” aika nopeella. Mie siin istuin kyydissä ja kuuntelin, silmät loistaen näitä mahtavia suunnitelmia, jotka kieltämättä kyllä kuulostivat siinä vaiheessa Todella Erittäin Hyviltä meikäläisen kuulo-aistissa. Veikkaan myös et Sosterixis saattais muutama pullakahvi pärähtää näppäimistölle, jos joku päivä päästään tässä pläänissä ihan toteuttamisen asteelle asti. Hymiö 🙂 Aiku ihanaa miten luovaa ja idearikasta porukkaa meidän ammattikuljettajien joukossa on!!! Sydän!!
Mut siis ihan vitun rehaamista koko tää revohka. Et ihmine saa niinku perusoikeuksistaan, niinku liikkumisen vapaudesta, tapella vittu kynsin ja hampain. Siitä, et jos mie tilaan kyydin kotoa kaupunkiin, onko miul oikeus pysähtyy matkan varrel heittää kierrätysjätteitä matkan varrel olevalle kierrätyspisteelle, ja siitä et jos saan puhelun kesken kyydin et kaverin suunnitelmat on muuttunut, ja et hän oottaaki minuu jossain eri paikas, niin saanko pyytää kuljettajaa vaihtaa matkan määränpäätä. Tai et jos vaikka konsertti johon oon menos tms. on peruttu, niin saisinko ja voisinko siitä johtuen muuttaa matkani määränpää-osoitetta. Tämmösist asioist täs niinku on kyse. Ihan vittu terveen järjen käytöst. Mut ihan oon kyl nyt päässy jyvälle, et mitä tulee sosiaaliviranomaisten meininkiin, ja varsinki Taxii-välityskeskuksiin, niin niil on kyl iha oma maailma ja ihan omat säännöt. Varsinkii Sosterixil. Ugh.
Et semmost. Mut hei nyt aletaan olla finaalissa, ja pikkasen törähti torttua nyt tähän postaukseen. Kiitos vaan ku jaksoit lukee tän rutistuksen loppuun asti, ja et ylipäänsä oot kiinnostunu elämän tästä puolesta, jota aika monikin Suomessa elää.
Mie lopettelen tältä erää tähän, kiitän ja kumarran, ja toivotan siulle oikein hyvää ja antoisaa Suven aikaa. Suomen kesä on PARAS, kaunis, upea ja valoa täynnä. Elämänvoima virtaa, ja oma tavoite on ladata patterit tuolla voimalla viimeisen päälle. Koitoksia on taas edessä, ties minkämoisia, ja latinkia tarvitaan.
Avot, rakas päiväkirja. Jos mie muutaman sanan niistä apuvälineistä rustailisin.
“Havahtuu viisi tuntia myöhemmin, kilometrin mittaisen blogipostauksen ääreen.” 🙂
Näinhän siinä on vähän tupannut käymään, eli että “ihan lyhyesti vain piti kirjoittaa, ja kas, taas syntyi tekstiä sellaiset määrät, että loppua ei ole vieläkään näkyvissä”. Ja apuvälineistä kun alkaa puhua, niin senhän tietää että niitä riittää, ja että jutun aihe on sokolle loputon.
Tähän väliin voi todeta, että useammalta taholta on tullut kommenttia liittyen “tyylinvaihtoon”, eli että murrekirjoittamisen muuntaminen lähemmäksi puhe- tai jotakin sekakieltä, on helpottanut lukemista. Nii, nii mie vähän arvelin että silleesä suattais käyvvä. Jotta koitanpa pittee tyylilajin muutoksesta kiinni. Mutta jos välilä vähän lipsahtaa, niin koittakee kestee! 😀
Joo. Itehän en siis vielä mistään mitään tiedä. Niin apuvälineistä kuin mistään muustakaan sokon elämään liittyvästä. Sen tarkemmin. Tiiän vain sen, että ihan v*tukseen hankalaa on sillon kun silmät alkaa himmetä, mistä syystä ne nyt kenelläkin himmenee, ja niitä syitähän muuten riittää. Glaukooma on vain yks. Että jos just SIE SIELLÄ, joka tätä luet, pelkäät sokeutumista ja sokeutta, niin tähän en voi kuin todeta että unoha koko juttu. Sairastuminen voi iskee kenelle tahansa meistä milloin tahansa. Joskus se bongataan ajoissa, ja pystytään “estämään” lääkityksellä, eli siis torppaamaan sen eteneminen niin et sairaus pysyy kurissa.
Vastaavasti on myös niitä keissejä, joille ei vaan voi mitään. Ja sairaus etenee vääjäämättömästi. Niin kauan kun on terve, kannattaa nauttia elämästä ja unohtaa kaikki nää jutut. Ihmisen kroppa on niin ihmeellinen systeemi kaiken kaikkiaan, että periaatteessa on ihan superihme että ylipäänsä ollaan elossa ja terveitä. Mikä tahansa tauti voi vaania joka hetki jossain nurkan takana, mutta kehen se iskee ja milloin, niin kannattaako näihin oikeesti käyttää aikaansa sen enempiä? Tottakai terveellä järjellä eteenpäin, mut noin lähtökohtaisesti oman energian ja ajan käyttö sairastumisen pelkäämiseen, varsinkin jos on terve ihminen, on miun mielestä ihan älytöntä hommaa.
Sit kun sairastuminen tapahtuu silleen et siitä seuraa näkövamma, meiän nykyiseen yhteiskuntaan on rakennettu erinäisiä turvamekanismeja. Niinku sosiaaliturvan sisään. Apuvälineet on yks osio tätä kaikkee.
Kuvassa on oma tämän hetkinen sokeain keppini. Keppi on valmistettu Kanadassa, se on hiilikuitua joka loistaa pimeässä, esim, auton ajovaloissa, ja se taittuu viiteen osaan. Eli mahtuu melko näppärästi normaalin kokoiseen käsilaukkuun.
Apuvälineitä on moneen lähtöön. Periaatteessa kai ihan perus silmälaseja voi ajatella apuvälineinä, mut ne menee siihen kategoriaan et yhteiskunta ei niitä ns. terveille ihmisille kustanna. Entisaikaan sairaanhoitopiirit kustansi näkövammaisille osan uusien silmälasien hankintakustannuksista, mut nykyään näin toimii vissiin vain kaksi sairaanhoitopiiriä Suomessa.
Apuvälineistä tärkeimpiä ovat nykyään varmaan tekniset laitteet, kuten älypuhelin, koska tekninen kehitys on viime vuosikymmenien aikana mennyt aivan järjettömästi eteenpäin. Valaistus käsittääkseni lasketaan tähän kategoriaan, toki se saattaa olla myös ihan oma kategoriansa. Mutta tekniikka ja kodin valaistus kulkee pitkälti käsi kädessä.
Niin sanotut perinteiset apuvälineet, ainakin miulle itellein, ovat sokeain keppi ja opaskoira. Sokeain keppi on kuin majakka, joka ilmoittaa ja viestii ympäristölle että läsnä on sokea henkilö, ja näin ollen toimii sokean turvana, koska muu ympäristö, joka toivon mukaan tunnistaa valkoisen kepin symboliikan ja osaa sitä tulkita, tajuaa että keppiä pitelevä henkilö on sokea. Opaskoira on samanmoinen signaali, eli lähettää ympäristöön vahvaa viestiä siitä että sokea henkilö on liikkeellä luotettavan oppaansa kanssa, ja että ympäristön tulisi kunnioittaa näiden kahden välistä yhteistyötä mm. antamalla parivaljakon liikkua rauhassa. Silloin kun koiralla on valjaat päällä on se merkki siitä että opaskoira on työvuorossa.
Opaskoirakokelas Nova kävi esittäytymässä kurssilaisille Iiriksessä. Novalla on valjaat päällä, mikä on merkki siitä että se on työvuorossa. Nova oli superrauhallinen ja kiltti.
Opaskoirista en tiedä paljoa, vielä, mutta olen hyvin kiinnostunut asiasta. En myöskään millään lailla poissulje omalta kohdaltani sitä, ettenkö voisi joskus opaskoiraa ottaa. Opaskoirahan on sijoituskoira, eli se ei ole “sokean oma koira”. On sinänsä karua ajatella koiraa “apuvälineenä”, mutta tietyssä mielessä hahmottuna, eli varsinkin sokean henkilön liikkumista ajatellen, koira on nimenomaan apuväline, ja käsittääkseni korvaamaton sellainen. Jos joskus on nähnyt sokean ja opaskoiran välistä yhteistyötä, se on hienoa katsottavaa.
Nova makoili lattialla kouluttajan vieressä hyvin rauhallisesti, käytyään ensin tervehtimässä kaikkia ryhmäläisiä, luvan saatuaan.
Mitä keppeihin tulee, niin itse vasta opiskelen asiaa. Helposti voisi ajatella, että keppi on keppi, ja sitä nyt vain pidetään kädessä ja kävellä töpötellään sen kanssa menemään. No juuh, voihan sitä tietysti niinkin elämässä edetä. Mutta jos haluaa edes yrittää päästä sisälle “kepin henkiseen elämään”, niin silloin alkaa tulla tietoiseksi että keppejä on eri mallisia, on ns. tunnustelukeppejä, merkkikeppejä ja mitä kaikkia niitä olikaan? Ja että kepin pitää olla sopivan mittainen sen käyttäjälle, jos se on liian lyhyt tai liian pitkä niin eipä kepin käytöstä tule mitään. Keppiin on myös erilaisia päitä joita voidaan vaihtaa tarpeen mukaan. On esim. niin kutsuttu yleispää, sitten on pyöreämpi “lumipallopää”, jota käytetään talviolosuhteissa, ja sitten on pisarapää. Kerron mitä sillä tehdään, kunhan itse joskus tulen asiasta tietoiseksi. 😉
Apuvälineitä ON paljon. Pienistä teknisistä härpättimistä isoihin teknisiin härpättimiin ja erilaisiin keppeihin, ja ties mihin – rajana on varmaan se, että mitä kukakin apuvälineenä pitää. Yksi esimerkki arjen apuvälineestä on pikkuinen laite, joka voidaan laittaa juomalasin reunalle. Kun sokea kaataa lasiin nestettä, laite alkaa piipata siinä vaiheessa kun lasi täyttyy tiettyyn mittaan. Kun lasi täyttyy kokonaan, laite suorastaan kirkuu että “lasi on nyt täynnä ja kohta menee yli”. Piipittäminen yltyy mahdottomaksi mekkalaksi.
Mistä näistä kaikista asioista saa tietoa?
Siinä vaiheessa kun ihminen sokeutuu. ja putoaa tavalla tai toisella yhteiskunnan turvaverkkoihin, on hyvin todennäköistä että jossakin vaiheessa turvaverkkoihin putoamisen seurauksena on vierailu Näkövammaliiton kuntoutuskeskus Iirikseen, joka sijaitsee Helsingissä Itä-Keskuksessa. Iiriksestä löytyy hyvin kattavaa tietotaitoa yhden katon alle koottuna koskien silmiä, näkökykyä, näkemistä, ja erilaisia silmäsairauksia ja/tai vammautumia, joiden kanssa ihmisten tulisi jollain lailla yrittää oppia elämään. Iiriksessä on myös käsittämätön määrä tietoutta koskien erilaisia apuvälineitä, niiden käyttöä sekä niiden hankintaa. Kuntoutuskeskus Iiris on valmistunut muistaakseni vuonna 2003, ja palvelee kaikkien näkövammaisten tarpeita, ja asiaa, koko Suomen laajuudelta.
Huhhuh, rakas päiväkirja. Vihdoin on ollut muutaman hetken rauha. Aidosti rauhallinen ja levollinen olo. Tuntuu että ehkäpä ensimmäisiä kertoja sitten koko kuluneen reilun puolen vuoden aikana. Syksy oli, varsinkin tunne-elämän osalta, melkoista mylläkkää, jolloin tuntui että koko elämän perusta on liikkeessä. Niin kuin Liisalle kävi, kun hän tippui kanin koloon ja päätyi Ihmemaahan. Yhtäkkiä alhaalla oli ylhäällä, ja ylhäällä oli alhaalla. Pienestä tuli suurta, ja suuri kutistui, jopa mikroskooppisen pieneksi. Liisan kokemus kuvaa jollain tavalla ja tasolla sitä sisäistä tilaa, mitä itse koin ja olen kokenut kulkevani läpi. Kaikki muuttui ja muuttuu, ihan kaikki, vaikka tietyllä tavalla hyvin moni asia pysyi ja on pysynyt ennallaan. Ainoa asia mikä ei ole muuttunut, on kissalan väki, sillä kissahenkilö(t) odottaa edelleen palvelua entiseen malliin 😀 Raikuva palaute kajahtaa heti, jos ihminen kissan mielestä vitkastelee 😉 Onhan se mukavaa, että jokin asia elämässä pysyy vakiona 😀 ❤
Rauhaa edelsi äkillinen näössä tapahtunut muutos, joka synnytti ja loi huolen ilmapiirin. Hoitoon hakeutuminen, ja varsinkin pääsy, tuntui hyvin hankalalta. Siihen liittyen on ollut tässä tämän vuoden puolelta kokemuksia, joista en nyt vielä kirjoita tänne. Mutta pääasiassa näistä syistä johtuen putosin jonnekin mustaan aukkoon silmä-asian kanssa, ja olisin jäänyt sinne makaamaan, ellei ulkopuolisen tahon hyväntahtoinen neutraalilta pohjalta annettu neuvo olisi tavoittanut minua. Kerrankin kuulin, kun joku yrittää aidosti tarjota apua. Sen enempiä asiaa miettimättä laitoin rattaat pyörimään, eli soitin Sosterixin päivystykseen, ja vietin yhden illan siellä.
On kuulkaa niin herkullista mennä sairaalan päivystykseen selittämään “kuinka näet valo-ilmiöitä”. On siis todella kerta kaikkiaan semmoinen herkku-aihe nuo valoilmiöt, että voi että sentään. Ihan sitä alkaa odottaa, että kohta jono valkotakkisia seisoo edessä, pyytäen mukaansa “tuonne jonnekin missä saat ruiskeen suoneen, ja pääset vähän lepäilemään”. Noh, päätin, asiantuntevia neuvoja saatuani, jonka mukaan äkillisesti silmiin ilmestyvät valoilmiöt voivat viitata esim. verkkokalvon repeämään, tai johonkin muuhun vakavaan asiaan, että otanpa tällä kertaa riskin. Tuli valkotakkiset tai ei. Näkökykyä on niin vähän jäljellä, että saako valkotakkisten pelko miut ohittamaan silmän asianmukaisen hoidon? Melkein sai. On kuulkee jännä juttu, miten tiukassa nämä “mielenpuolen stigmat istuu meissä, eli että oot hullu, jos puhut valoilmiöistä, ja varsinkin lääkärille??”
No, päivystyksen kunniaksi pitää sanoa se, että ensinnäkin koko homma sujui varsin sutjakkaasti, siihen taisi kaikkinensa mennä aikaa parisen tuntia. Toisekseen tulin kuulluksi, ihan ensimmäistä kontaktia eli puhelinsoittoa myöten, ja kolmannekseen lääkäri otti minut vakavasti. Kyseli myös valoilmiöiden laadun hyvin tarkkaan. Eli näkeekö valosta läpi vaiko ei, liikkuuko valoilmiö silmän mukana kun silmää liikuttaa jne. Koska Slinnan silmäpoli on päiväpoli, ei täällä ilmeisesti useimmiten, ainakaan arkena, ole päivystävää silmälääkäriä, joten päivystyksestä sitten konsultoidaan Kysia tai Joensuuta silmätapauksien osalta. Päivystävä lääkäri soitti Kysiin, josta kerrottiin mahdolliset diagnoosit, ja samalla todettiin että hoitoa näihin asioihin on tarjolla vasta seuraavana päivänä. Joensuuhun lääkäri ei ottanut yhteyttä, tai ei ainakaan kertonut miulle jos niin teki.
Asia siis jäi siihen, ja sain lähtöpassit kotiin, sen tiukan neuvon kera että pitäis nyt olla levossa. Ja että aamulla Slinnan silmäpolilta soitetaan. Roomalaisilla töissä oleva ystäväni tähän kaikkeen totesi, että “putosin systeemin osalta montun pohjalle”, eli että sain nyt konkreettisen kokemuksen siitä kun systeemi pettää hoittoon hakeutuvan potilaan kohdalla. (Ai mitkä ihmeen roomalaiset?? No täällähän sitä kirjailin asiaan liittyvästä symbolisesta näkökulmasta.)
Noh, seuraavana aamuna systeemi taas nappasi kopin, kun Slinnan silmäpolilta soitettiin ja pyydettiin tulemaan paikan päälle. Mie sitten Kela-taxiita soittamaan, mikä vähän jännitti, koska vakiotaksi oli muussa ajossa ja piti asioida Pro-Keskuksen kanssa. Nyt voip sannoo, että ensimmäise kerra sain kokemuksen siitä, että Pro-Keskuksen kanssa homma toimi. Ja hyvin toimikin. Keskuksen kautta tilattu Kela-taksi pitäisi soittaa edellisenä päivänä kello 14 mennessä. Ensimmäistä kertaa soitin “pikakyydin päivystyksellisistä syistä johtuen”, ja hittolainen vieköön homma toimi. Taxii saapui vajaan tunnin sisällä soitosta. Mikä on oikeasti nopeaa toimintaa, ottaen huomioon koko hässäkän ja kaikki ongelmat jotka ovat liittyneet Pro-Keskuksen toimintaan. Lisäksi keliolosuhde satunnaisesti helpotti juuri kyseisellä hetkellä, eli taxii pääsi pihaan asti, ja päästiin pihasta poiskin 😉 Eikö oo jännä juttu 😀
Että siinä sitä sitte rahjustettiin pitkin hampai silmäpolille. En oo siellä syksyn jälkeen käynykkää, koska lääketieteellisen tahon näkökulmasta kahottuna hoitosuunnitelma on semmone, että käyntejä, joita sanotaan kontrollikäynneiks, ei edellytetä kovin usein. Silmänpaineen mittaukset voi hoittaa tk:ssakin, eli jossain terveyskeskuksessa. Niinku oon hoitanu. Kotimittarihan ois hitokseenki hieno, ja Suomes on firma joka niit valmistaa, mut en tiiä mitenkä monta tonnii semmone maksaa. Todennäköisesti ainakii kaks. Nuo silmänpainemittarit mitä tk:lla tms. on käytössä, on normisti semmosii parin tonnin hintasia.
Noh, lopulta sitä tuassiisa seisottii polin aulassa, ja kylläpähä ahisti. Ku mistä sitä tietää että minkälaine “kuolemantuomio” sitä taas tällä kertaa napsahtaa niskaan. Kun oma havainto on vaan se, että näkö renkkaa ja vinksottaa, ja “näkyy valoilmiöitä”. Niin eipä sitä osaa kummempia diagnooseja maallikko siinä tehdä. Muuta kuin todeta, että “jotain tapahtuu silmäs”.
Hoitajathan on polilla aina aivan mahtavia. Selittäävät asioita ja saavat asioita tapahtumaan. Se on tuo “liäkärkunta” eli lääkäärikunta, joka meikäläisen namiskoihin yleensä osuu, silleen ikävällä tavalla, että kalakauppias alkaa nousta kaloineen pintaan. (Ai mikä kalajuttu?? No sitä samaa linkkii jos klikkaa sinne symboliikka-juttuu mihin äsken linkkasi, niin sieltä löytyy!) Niin kyl minuu tietenkin jännitti, et mitenkä hitola tää koko juttu männööpi, varsinkin kun niinki “uskottava” keissi saapuu ovesta sisään että ihan valoilmiöitä havaitsee ja silleen. Että koskakohan ihan oikeesti pääsen lepositeisiin makoilemaan.
Loppusyksystä sain kuulla, polille soittaessani jonkin asian perästä, lääkärivaihdoksista, lähinnä koskien sitä että “hoitava lääkärini” (onko nykyään sellaisia??) on jatkanut matkaa toisaalle. Eli lähtenyt Slinnasta pois. Niin kyllähän se vähän yllätti, kun lääkäri kutsui vastaanotolle, ja siellä olikin tuttu henkilö vastassa. Toki myönnetään että ensireaktioni oli hieman tyyliä “pitäisköhän tässä nyt juosta karkuun kun vielä ehtii”. Kun ei ehkä ihan putkeen mennyt syksyllä “kaikki jutut”, kun oli tuo kalakauppias aika voimallisesti läsnä koko syksyn ajan. Huomasin myös tokaisevani jotakin tyyliin “Luulin että et enää ole täällä”, johon sain hyvin tyynen vastauksen “No minä olen nyt tässä”. No mitäpä tuohon nyt voi sanoa. Joten en asiaa sen enempää kommentoinut.
Siinä sitten istuttiin ja ihmeteltiin, ja kylläpä se kalakauppias sieltä pomppasi taas ihan kivasti esille. Huomasin kiukuttelevani kaikki mahdolliset asiat mistä nyt ihminen voi kiukutella. Ei hävettänyt itse tilanteessa, mutta jälkikäteen sitäkin enemmän. Siitä huolimatta, että on tietoisuus siitä, että jos luottamusta ei ole, niin ei kyllä ole kiukun ilmaisujakaan. Eli näemmä luottamusta on, kun kiukkuakin nousi 😉 Mutta silti nousi häpeä, sitten myöhemmin. Joten on kieltämättä myös ihan hyvä huomata, ja myös jälkikäteen muistaa, että lääkärillä pitää pokka asiakkaan kiukuttelua kuunnellessaan. Ja että lääkäri ei myöskaan revennyt nauruun niissä kohdissa, omissa häpeän aallonpohjissani, joissa totesin ääneen valoilmiöitä kuvatessani, hyvin puolustelevasti, että “en ole syönyt sieniä, enkä oo vetäny mitään muitakaan psykedeelejä!” Hyvin piti pokka. Sydän.
Tutkimukset ovat aina hyvin perusteelliset. En tiedä muista lääkäreistä, kokemusta on muutamista, mutta noin niin kuin yleisellä tasolla en voi mennä sanomaan kuinka perusteellisesti muut silmälääkärit silmiä tutkivat. Sen tiedän että tämä henkilö, joka syksyllä oli “hoitava lääkärini”, on hyvin perusteellinen. Ja selittää asioita, jos kysyn. Ja nyt sitten, kun oli tutkittu, tutkittu ja mitään ei löydy, ja asiakas alkaa hermostua että on seonnut lopullisesti, niin tutkitaan sitten vielä lisää. Ja myös kuvattiin silmä. Niin sieltäpä sitten löytyi.
Irronnut lasiainen. Siinä vaiheessa tipahdin tuolille ja nostin kädet pystyyn. Helpotuksen tunne oli aivan valtava. Ensinnäkään en ole menettänyt jälleen yhtä vähistä jäljellä olevista näköhermoista. Toisekseen äkillisesti tapahtuneen näön muutokselle löytyy looginen selitys. Kolmanneksi valoilmiöille löytyy looginen selitys – eli että lasiainen on todennäköisesti irrotessaan venyttänyt verkkokalvoa, mutta ei kuitenkaan ole aiheuttanut repeämiä verkkokalvoon. Kiitos tämän perusteellista työtä tekevän lääkärin, joka jaksaa vielä kaiken lisäksi kuunnella potilaan kiukut ja kitinät, kaikki tämä avautui ymmärrykseeni, ja lopulta toi mukanaan selkeyden, joka aina tuo mukanaan rauhan. Ensimmäistä kertaa kuukausiin tapahtui näin. On myös hyvin perusteltua sanoa, että ensimmäistä kertaa sitten koko tapahtuneen näön menetyksen. Koska ehdin tässä välissä jo monet kyyneleet vuodattaa, näön äkillisistä muutoksista johtuen, että olen taas sokeutunut lisää, ja että en halua elää umpisokean elämää. En halua. Tämä lääkärikäynti toi toivon sinne missä toivoa ei ollut, ja sen myötä rauhan sinne, missä rauhaa ei ollut.
Ensin saan tuen, ystävällisen neutraalin tuen ja vinkin avun piiriin hakeutumiseen liittyen, ja sitten lopulta saan myös itse avun, vaikka välissä olikin reissu päivystykseen joka jäi ns. hukkareissuksi avun saannin osalta. Lisäksi joku toinen lääkäri olisi aivan hyvin voinut jättää kuvat ottamatta, jolloin olisin potilaana jäänyt epätietoisuuden tilaan, enkä olisi välttämättä koskaan tullut lasiais-asiasta tietoiseksi. Mutta nyt kun kuvat otettiin, ja siellä kuulemma aivan selvästi näkyi irronnut lasiainen, niin koko asia sai kerta heitolla selityksen, ja ennen kaikkea selvisi että mitään vakavaa, ja peruuttamatonta ei ole tapahtunut. En ollut lasiaisesta koskaan kuullutkaan, ja myöhemmin kun etsin asiasta tietoa, selvisi että kyseessä on ilmeisen yleinen ilmiö, jonka suurin osa ihmisistä kohtaa ikääntymisen myötä. Lasiaisen irtoamiseen ei ole tarjolla hoitoa. Joten apu jota lopulta sain, oli tässä tapauksessa tietoisuuden lisääntyminen, se että asiakkaana ymmärsin mitä minussa, kropassani ja silmissäni tapahtuu. Eritoten sain selkeyden siihen, että “en ole hullu”, huolimatta siitä että näkökentässä paistaa aurinko, vaikka aurinko ei todellakaan paista yhtään missään muualla. Kaiken tämän selviämisen ja selkiytymisen myötä huolitaakkojen kantaminen jäi välittömästi siihen. Välittömästi. Harvoin olen saanut näin välittömiä reaktioita kokea, ruumiillisella tasolla, mikä on aina viesti, ainakin miulle, siitä että ihmisessä tapahtuu syvän tason rentoutuminen ja vapautuminen, mikä puolestaan on iso askel eteenpäin paranemisen tiellä.
Tarinan ydinpointti lienee se, että jos omassa näkökentässä alkaa havaita äkillisesti ilmeneviä valoilmiöitä, esim. valopalloja tai etenkin salamoita, niin kannattaa epäröimättä hakeutua silmälääkärin pakeille. Lasiaisesta jos hankkii tietoa, samalla löytyy infoa myös siitä minkä muunlaisten silmään liittyvien näköilmiöiden tiimoilta kannattaa välittömästi hankkiutua lääkäriin, jos ei muuta niin päivystyksen kautta.
Tällaisia steppejä itsekin täällä opettelen. Viime syksynä päätin, että se jos mikä miun tulee näkövammaisena oppia, että miten erotella silmiin liittyvät vaivat, oireet ja “hälytyskohdat”, joiden tiimoilta alan näppäillä päivystyksen numeroa. Se ei ole helppoa. Ajoittain silmissä on paljon tuntemuksia, ja voi sanoa että moni niistä on sellainen että tekisi mieli juosta lääkäriin. Suurin osa näistä tuntemuksista ilmeisesti lähtökohtaisesti menee kategoriaan “vaaraton”. Näköharhat, kuten valoilmiöt, ovat aina hälytysmerkki jostakin, ja silloin lääkäriin tulee hakeutua. Tällainenkin vanha jäärä alkaa vähitellen asiaa oppia. Tällä kertaa ulkopuolelta saadun asiantuntevan neuvon tukemana, mutta ensikerralla ehkä jo ihan itse. Koska tuleehan näitä, seuraavia kertoja.
Olis niin paljon kirjoitettavaa simistä, näkemisestä, näkökyvystä, virallisesta sairaanhoitojärjestelmästä, asiakkaan kokemuksista tässä järjestelmässä, tukirakenteista tai asioista jotka on alunperin tarkoitettu tukirakenteiks, kuten taxii, mutta jotka ovat alkaneet vääristyä vankiloiksi ja isoksi hankaluuksiksi asiakkaille, joiden toimintakyky ei oo ns. normaalin tasolla, jne. Olis paljon kirjoitettavaa sokeain elämästä, kuten apuvälineistä (sokeain keppi, teknologiset apuvälineet) jne., ja tietysti Näkövammaisten kuntoutuskeskus Iiriksestä. Toivon että joku päivä pääsen näihin asioihin käsiksi. Myös opaskoiriin, joista miulla ei kyllä vielä oo mitään kokemusta, ja hyvin vähän tietoa. Paljon on kaikenlaista mitä toivon voivani sanoittaa. Katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan.
Kiitos ku kävit kurkkaa blogii!! Hyvvee viikonlopppuu siulle! ❤
Huomenta, rakas päiväkirja. Kaikenlaista on tuassiisa korvallisella pörrännä, aatoksii ja sen semmossii. Suurista mietteistä en tiijä, mut taxii-juttuha se tässä akuutisti ompi elämässä läsnä. Ku ei sitä liikettä nivelii sua, jos ei taxii soeta. Tai voepha sitä kävellä, mut sokolle on vähä huasteellista nuo lumiolosuhteet, ku tahtoop näkö hävitä iha kokonaan. Ei niä ei sitte mittään.
Viestinteehä sitä o harrastettu, tuassiisa. Koira ei karvostaan piäse. 😀 En tiiä haittooko. Ehkä se jotakuta toista haittoo tässä tappauksessa, en tiiä ku en oo reaktijoita suana. Ei oo Vammaispalavelusta mittää kuuluna. Ei se haittoo. Kyllä joku päivä vielä kuuluu. Sillä välin uattelin muina naisina että laitampa nyt vielä kerran sille koko taksi uuvistuksesta vastaavalla rojektipiällikölle ihan kunnollise esittelymeili, ku en oo vielä ehättänt ihteeni hänelle esittelemmää. Noinniinku virallisest. Nii tuossapa tuota tuassiisa piisas, ku sorvi iärelä istui ja nakuti mänemään. Ihan kyllä mukavalta tuntuu semmonen ajatus, että vois joku päevä hurrauttoo SOTE-TAKSILA jutun tekkoo Savonlinnan kaupungintalole, kaupungin lakimiehe luokse kyllään, ja ihmetellä näitä juttuja yhessä. Että mitenhä hitola työ onnistuitta paketoimaan Vammaispalavelun asijakkaat tällä viisii, ja tekemään sen vielä laillisesti?
Ae että. On nyt sitte minkä takija nousta uamula sängystä ylös. Ja mitä uottoo, niinku tuleviakkii vuosija ajatellen. Ihan kivalta tuntu tuommone esittelyteksti laittoo mänemään! 🙂
Kiitos ku kävit kurkkaa blogii. Mahtawoo päiwee siulle! ❤
Tervehdys
Ja kiitokset vastauksestanne viestiini, sekä vastauksista esittämiini kysymyksiin.
En olekaan esitellyt itseäni. Olen Maria, täytän tänä vuonna 42v. Vammauduin viime syksynä äkillisesti puhjenneen/ilmenneen glaukooman eli silmänpainetaudin seurauksena, ja menetin n 80% näöstäni.
Koulutukseltani olen FM ja yo.merk., ja olen tehnyt mm viestinnän alan sekä toimittajan töitä, kirjallisuuden tutkijan koulutuksen taustalla. Se tarkoittaa sitä, että etsin ja kaivan lähteet sekä ”tiedon juuren” esille, vaikka henki menis 🙂
Ilmeisesti te teette töitä Rasimuksen tiimissä, ja palaatte sinne kun tämä taksiuudistus on saatu pulkkaan, eli kun meidät asiakkaat on onnistuneesti paketoitu luomaanne rakenteeseen.
Hyvä, Rasimus on varmaan tarkistanutkin kaikki asiaan liittyvät juridiset puolet, kuten osoite-asian joka käytännössä rajoittaa asiakkaan liikkumisen vapautta: kertokaa minulle herra X, miten ajellaan uudella systeemillä taksilla ongelle piene gallialaisen kylän rannalle, vanhaan tuttuun onkipaikkaan, tai marjaan tai sieneen nimettömän kinttupolun varrelle, jolla aina ollaan käyty marjassa ja sienessä, tai talvella retkiluistelemaan ”sen jonkin lammen rannalle”, jonka nimestä ei ole edes tietoa. Kuinka uudessa systeemissä eletään normaalia elämää, ilman että sakkorangaistus roikkuu pään yläpuolella koko ajan, ja etenkin että ylipäänsä saat taksin edes tilattua, jos osoitetta ei ole tiedossa? Tämä tällainen, yllä kuvattu, on arkea maalla, tällainen elämä. Samoin kuin sukulaisissa käynti vanhoissa torpissa, joiden osoitetiedoista ei ole hajuakaan. Minunkin kotini, tämä josta nyt viestiä kirjoitin, oli jopa luvattoman pitkään ilman viranomaisten vaatimia virallisia osoitetietoja
Uudessa järjestelmässä taksia ei voi edes tilata, jos ei ole antaa päätepisteosoitetta.
Kertokaa, uteliaana kysyn, kuinka ratkaisette yllä esittämäni dilemman? Etenkin tilanteessa kun olette sokea, ette näe lukea karttakirjaa, tai ylipäänsä tiedon etsiminen ja löytäminen on äärimmäisen haastavaa. Siinä missä terve ihminen tsekkaa sijainnin ja paikan koordinaatit, niin sokko ihmettelee että kappas kun menikin elämä vaikeaksi. Aina kun ei ole avustajaa käytettävissä, tai ylipäänsä apua saatavissa. On pärjättävä ihan itse, sokeankin. Mielenkiinnolla jään odottamaan vastaustanne asiaan.
Pyytäisin myös vastausta siihen, että kuka/mikä taho on vastuussa asiointiaikojen puolittamisesta. Sekä siitä päätöksestä/ratkaisusta, että ylimenevistä asiointiajoista aletaan periä maksua asiakkaalta. Onko kyseinen taho Sosterin kuntayhtymän hallitus, vaiko jokin muu taho. Kiitän että näette vaivaa selvittääksenne asian ja vastataksenne, jotta jatkossa tiedän minne osoittaa asiaan liittyvät kysymykset, niin en tiputtele niitä teidän syliinne.
On varmaan myös tarkistettu että tämä kaikki on juridisesti sallittua, ottaen huomioon että asiakaskunta todella on Vammaispalvelun asiakaskuntaa. Myös se, että kimppakyydeillä voidaan ajaa tonteille, kuten omalleni, joiden osoitetiedot ovat salaisia. En ole koskaan antanut lupaa tällaiseen, enkä myöskään tule antamaan, se on selvä asia.
Pyydän vastausta näihin kysymyksiin, koska olen palailemassa toimittajan hommiin, ja tapa jolla teen työtä, on kääntää kaikki kivet ja varmistaa kaikki lähteet, että ei jää epäselvyyksiä siitä missä asioiden juuret ovat, ja mikä taho on vastuussa mistäkin.
Varmasti tulen vielä jatkossa esittämään useita haastattelupyyntöjä tämän taksiuudistusasian tiimoilta, tulevien vuosien varrella, niin teille kuin muillekin. Koska aihehan ei mene pois. Tapa jolla uudistus Savonlinnassa toteutettiin, oli erityisen ilkeä, hyvin kivuliasta asiakaskunnalle. Siitä riittää kirjoittamista pitkäksi aikaa. Viestinnän tiputtaminen nollarooliin on sinänsä tyypillistä Savonlinnan kaupungille, valitettavasti, mutta en olisi uskonut että siellä näin raakaan touhuun pystytään Vammaispalvelun asiakaskuntaa kohtaan. Välittänette tämän viestin perille taksiuudistuksen viestinnästä vastaavalle taholle.
Niin, otan sitten aikanaan Rasimukseen yhteyttä ja käyn näitä asioita läpi hänen kanssaan. Koska häneenhän se on yhteyttä otettava, jos ja kun meinaa mediassa jotain julkaista, taksimuutoksen juridisiin näkökulmiin liittyen. Sellaisiin kysymyksiin kuten onko oikeutta rajoittaa asiakkaan liikumisen vapautta, onko oikeutta vaatia päätepiste osoite ja näin urkkia asiakkaan yksityisiä ajoja jne. Aikanaan Rasimuksen edeltäjän Hyttisen kanssa olikin ihan hyvät juttutuokiot, mm. paikalliseen aluelehteen tein juttua, että huone on kyllä tuttu.
Eli tällainen ”jojo” on nyt syntynyt tämän taksiuudistuksen myötä, joka heilahtaa takaisin teidän suuntaanne, sen kautta kun olen saanut hyvän syyn alkaa tehdä pikaista paluuta toimittajan töihin. Invaliditeettihan ei sitä sinänsä estä, vaikka työtehot ja toimintakyky on aivan jotain muuta kuin ns. terveellä ihmisellä. Mutta ilouutinen todellakin on, että nythän ei tarvitse työkykyä esim. työmatkojen järjestämisen muodossa murehtia kun taksikyyti kulkee! Mikä ilo, ja aina voitte seurata etänä ruudulta missä olen menossa 🙂
Tästä ”henkiin heräämisestä” todella voin teitä kiittää, teitä henkilökohtaisesti, sillä vammautumisen seurauksena koko elämisen motivaatio oli jo hetken aikaa hukassa, pahasti. Nyt ei ole, kun olen löytänyt erittäin hyvän syyn herätä aamulla ylös, syyn johon panostaa tulevinakin vuosina. Teillä on ollut merkittävä rooli tässä asiassa, ja siitä kiitän vilpittömästi.
Palaamisiin, kiitos että vastaatte kysymyksiini, joita käytän pohjatietoina taksiuudistuksesta kirjoittamista valmistellessani. Viralliset haastattelupyynnöt esitän aina erikseen, enkä koskaan kirjoita tai julkaise missään mediassa mitään sellaista mistä ei ole etukäteen haastateltavan kanssa sovittu. Se on epäeettistä, ja jos ei riko lakipykäliä, niin rikkoo ainakin moraalia.
Mitä tuohon sääntöselvitykseen tulee, johon ystävällisesti käytitte aikaanne vastataksenne minulle, niin täytyy kyllä sanoa että homma on harvinaisen monimutkainen, siis erityisesti ylimääräisten kyytiläisten laskutuksen osalta. Ja kyllä varmasti taksikuskit voivat asiasta valaista asiakkaita, mutta jos tämä matkustajien määrää koskeva sääntö tulee Sosterin taholta, niin onhan Sosterilla asiasta viestintävastuu. Koko asiakaskunnalle, eikä vain minulle. Viestintävastuun perään tässä olen penännyt koko ajan.
Lopultahan tässä käy niin, että asiakaskunta jää yksin suhteessaan taksikeskukseen, kun Sosteri ja taksiuudistuksen toteuttanut taho vetäytyy kaikesta vastuusta. Senhän Heiskanen jo lehdessä totesi. Jep, näin sitä tomitaan Vammaispalvelun asiakkaiden kanssa.
Jo vain, rakas päiväkirja. Alakaa vihertee, silleen pienesti ja hennosti, mutta vihreetä on jo näkyvissä ❤
Tässä nouseepi uutta elämee! Ai mite pientä 😀 Mutta niin vahvaa! Mustasilmäsusannat sieltä herräilöö elämän sykliin ❤
Laitoin tuossa männäpäivinä varmaan satakunta siementä multiin. Aiemmi oon semmosta kylvölauttoo, tai lautasta, yrittänä, mihin siemnet laitetaan lautaselle, tai syvempää astijaan, rei’itetyn muovikelemun alle. Ja sielä on paljo kosteutta, vaikka sitten kostutettu talouspaperi piälä. Mut se on vua tosiasjat tunnustettava. Ei näilä silimilä, tai tällä yhelä silimälä, ennee semmone homma tälle tarhurile toimi. Voe elämä. Mutta ihan kyllä voep myös sannoo, että mie turroon mieluummin mullan kansa, on nii ihana tunne ku suap hiplata multoo ja siementä sinne lykkii. Nii ei se kylvölautase menetys tässä nyt nii kovi kirpase. Ihan kylä kiva ol huomata, että on joku asija mikä ei kirpase. ❤
Tässä ol kylvölaatasviritys, mutta ku mie en vua ennee niä. Parit piiperot sieltä iha itämään lähti, noista lokeroista jotka on nimetty eri lajikkeile, ja sain ne pelastettuu multiin kasvammaan. Mutta pari idätystä hajos näppihe kun en vua nähny kunnolla. Ja siinä se itu sitten mäni rikki.
Kylä on tehnä syvämmelle hyvvee tää viherrys. Kaikenlaise turbulenssi jäläkee. Sosterix ja taxii-jutut on ollunna mielessä joo, ja laitoin päättävile tahoile Vammaispalveluun ison pitkän ja oikee tuikeen viesti, ihmetelköö sitä nyt sitte, jos hyö niitä etes lukkoo. Heleppoha semmone sähköposti on ohittoo. Mutta ihe oon tyytyväine, nyt mäni palaute sinne minne pitikii, ihan oikeesee osotteesee. Ja semmosella iänelä, että kyllä varsin mäni pointtikii perile. Vastoopko sieltä kukkaa ikinä, sen näkö männessään. Oon tyytyväine siihe, että omala nimelä kirjotin, ja että varsinnii sanoin sen että “jokaisen kirjoittamani sanan takana seison.” Ja sitten losautin koko paketin auki. Ja pistin vastuut sinne minne ne kuuluu. Hyö ite ovat tämän tien valinneet, tuhannen ihmise puolesta. Nyt on aika kahella peiliin.
Yks ei taija peiliin kahella, vuan jättää aiheuttamasa sotku muile. Haapala nakuttelloo kolumnissaa päällimmäisijä tunnelmija auki asijaan liittye. Aatelkee, yks immeine sai tämmöse kalapalliikin ja helevetin possaka aikaseks taksilain uuvistuksela, ja monen tuhanne ihmise elämä on männy helevetiks tän takija. Ja nyt sitte ite lähtöö litomaan paremmile kalavesile. Että heippatirallaa vua Bernerile. Kiitti kaloista! Ai jumalauti että siun kättes jäläkiä tiälä kuule eletään läpi, hyvi konkreettisesti.
Muutakii on ollunna. Mutta niistäpä ehkä myöhemmin. Viherrys on nyt piällimmäisenä, kun tästä niin suap sitä tarpeellista ravintoo. Syvänkii rauhottuu ja nakuttaa hittaammin. Rennommin ja letkeemmin.
Tässä tulloopi tabascoo. Se on niinku chilin alalaji. Ikinä en oo moista kasvattana, niin nyt sitte opetellaan. Aiku tuntuup mukavale! ❤
Avu vastaaottamista on tullunna mietittyy aika paljo. Ku tuntuup siinä niinku haastetta piisoovan. Se on kylä tiukassa että yksi pittää pärjätä, ja ihe kaikki osata. Ihan kaikki. On nii hito hyvät mallit siihe suana isommilta omenapuilta, että tää pikkuhippiomena ei oikei muuta oo oppina. Nyt ku oot sokko, niin niinku pakko oppija. Mut eiku sitä vua on hito pitkäle mänty sokkonakkii sillee että “mie ite ja mie ite”. Keneltäkkäähä en mittää vastaa ota. Tietäjänkii torppaan aina ku mahollista. Ja jos ei onnistu, nii sitte lähetää sieltä ovet paukkue litomaan. Se ku o aika hyvä vainuumaan kaikenlaiset torppaukset, sun muut jutut, nii siitä tahtoop jiähä kiinni verekseltää.
Kaikkiha tietää VETin. Paitsi mie en tienny. Opin että se o semmone terapiatittelintuure isoista painavista sanoista: “vaativan erikoistason terapeutti”. Miun ystävä kävi tiälä olemassa, ja naureskel miule, silleen veikeesti kahellen ja muikeesti hymmyillen että “sie oot VET”. Mie olin että täh. “No oot oot. Vaativan erikoistason TORPPAAJA.” Sitte se rykäs siihe perrään että “siula on läheisyyen kansa vissii vähä juttuloita, että ei meinaa immeiset oikein piästä lähele”. Miula män siinä vaiheessa karhumallas viärään kurkkuun, ja tais osa lentee hangellekkii. Hitokseen kiva ku on kavereita! Ai että!
Että siinä sitä immeinen sai tuassiisa kuulla olevansa. Eihä tuoho mitä voinu sannoo. Tottuus on aina semmone, että se hiljentää, ku ei siihe oikei mittää voi sannoo, varsinkaa sillo jos ei miellytä ❤ Että silleesä miustakii tul VET, mut ei kuitenkaan niinku virallise terapiataho edustajana, vaan enempi niinku torppaaja hommii erikoistunneena asijakkaana. Voi kyynel! Näi sitä oppii ihestää iha uusija puolija!
Oha se myönnettävä tuo viherryksenkii kansa että se on silleesä, että siinä suap tuhertoo iha rauhassa. Ei tarvihe miettii männöökö kasviloila herne nennään millo mistäkii syystä, tai mistä suunnalta tulo turpaan tai kuka käyp ilikeeks. Ja tulloo noi ylpiäsä hyvä olo ku suap hiplailla kasveja ja multoo. Ja miel rauhottuu iha hirmusesti. Mutta helepost siihe suattaap myös erakoituu, varsinnii ku on tuon taxi-hyöväyksen kansa tuommosta paskoo. Että ei ees haluva ajatella koko asijoo, saati sitten kyytijä soitella. Noh, pittää vua yrittee hyövätä, pien pala kerrallaan.
Rypemise hetkinä oon miettinä aika paljo sitä, että voipko siihe uskoo että se mitä yks immeine sai aikaseks, yhelä piätökselä, on täysin korjattavissa. Välilä se tuntuu niin mahottomalta tässä muassa, ja mualimassa uskoo, että kyllä niitä asijoita voip muuttoo. Ku ylläältä päi rikkovat kaike, ne kenen pitäs tietee paremmin. Mut hyä vaa rikkovat, ja sit juoksevat karkuu vastuitaan. Tätä on tuassiisa tullunna mietittyy. Päättäjie roolija tässä kaikessa.
Kyllä se vua aina vaikehe kohtije ja epäusko jäläkee siltä tuntuu, että asijoihi voip vaikuttoo. Vaikka se mite mahottomalta näyttäs. Siihe suattaa aikoo männä, ehkä pitkäkii tovi, mutta en voi muuta ku uskoo että paskatkii päätökset on korjattavissa. Pitää vua löytee oikeet keinot. Melskoomine ja riitely ei auta kettää eikä mittää. Tiukka asialinja pittää olla, ja sitkeesti pyssyy asija juuressa kiini. Eikä säikähtee mittää, eikä kettää. Ja tiukasti vua etteenpäin, oma asijasa kansa. Muutki herree siihen kaveriks rinnalle kulkemmaa, ku huomoovat että hitto tuoha o tosissaan, ja että kyllä sitä voip vaikuttoo kun vua yrittää.
Ihe aion selevittee tuota taksilakija, ja sen kiemuroita. Ja sitä, millä lailla tämmöne Sosterixin taksiuuvistus on oikeesti lailline, vai onko. Suapko immeisten yksityisyyttä rikkova kimppakyyvveillä? Suapko immeisten liikkumisen vappautta rajottoo tuolleesa, niinku taxissa nyt rajotettaa tuo osotteen vaatimisen tiimoilta. Pysähtyyhän herraisä tavan taxikii sinne minne asijakas haluvaa, eikä asijassa oo mittää ongelmoo. Nii kyllä on nyt jossain jottai mättää ja isosti. Tähä kaikkee mänö varsi hirmusesti aikoo, mutta mänköö. Onpaha sokolla jotakii tekemistä josta vois hyötyy monet muutkii immeiset. Että jos just sie joka tätä luvet, satut olemaan Bernerin taksilain asijantuntija, ja siula ei oo just nyt muuta tekemistä niin viskooppa meililä kiitos, ja kerro miule mistä löyvän asijasta lisätietoo ja mistä löytyy asijaan erikoistunut asijantuntija taho, niinku vaikka joku oikeusoppinut, keneltä voip kyssyy neuvvoo huokeilla kustannuksilla. Kiitos!
Herneet ne o lähtenä hyvästi kasvuu. En tiijä mitä näilä tien, mutta hitokseenko kiva näitä on hiplata! Aijjai! ❤
Kiitos ku kävit kurkkaa blogii! Kaunista päivää siulle! ❤
Voi rakas päiväkirja! Mie huusin Auvolle taas. Anteeksi Auvo! ❤ Oot maailman ihanin kuljettaja, sympaattinen ja lempeä, ja ihan kauheeta on kun miulla hitsaa kiinni. Sen takia kun just sie satuit olemaan se kenen kanssa ajettiin eka kyyti “uudessa systeemissä”. Ja miulle selvis että miun elämästä on tullut vankila. Ja sit mie posahin. Taas.
Vanhassa taksisysteemissä riitti se, että tilaat taksin ja sit lähetään. Matkalla voi miettii missä haluut jäädä pois, ja jos haluut pysähtyy matkalla vaikka kioskille tekee loton, niin kiva hei, kyllä onnistuu! Tottakai! Tai vaihtaa päätepistettä kesken matkan, jos suunnitelmat muuttuuki äkisti, joku kaveri vaikka soittaa et tavataanko toises paikas ja hieman toiseen aikaan, koska hänellä aikataulu venyy ja paukkuu. Helppoo oli. Ja aattelin et tottakai semmosena jatkuukin. Semmonen niinku normaali ja tavallinen elämä, mitä kaikki muutki elää. Paitsi me Vammaispalvelun asiakkaat, se selvis miulle nyt.
Niin miehän sit ilosena kävelin autoo vastaan, aattelin et oon positivine ja kaikkee, ja säästän kuskia hinausauton tilaamiselta kun lunta oli tullu niin paljo, että ei oikein muulla pääse kun nelivedolla. Mutta sieltähän tulikii Auvo, ja Auvolla on neliveto! ❤ No mut sain hyvät kävelyt hei! Liikuntaa! Mut ans olla ku pääsin kyytii, ja ekaa kertaa vilauteltii uutta hienoo tikettikorttii laitteeseen, niin siinä sit kävikii ilmi että ilmoitettua päätepistettä ei voikaan muuttaa.
Siis mitä? Että mitä?
Joo kuulin kyllä kun soitin keskukseen, että kysyivät mihin oon menossa. Jotain siinä änkytin että Prismaan, kun en muuta keksiny. Mut halusin muuallakin käydä. Aattelin että no autossa kuskin kanssa sitten jutellaan, niinku ennenkii. MUTTA. Se tikettikortti iskikin hinnan saman tien siihen mittariin, siis omavastuun joka matkasta maksetaan, ja just sen määränpään mukaan mikä keskukseen on ilmoitettu. Niin mie istuin siinä että mitä häh, enkä tajunnu ollenkaan. Ei kukaan oo mitään kertonu. Ja kun sanon mitään, niin todella tarkoitan että ei oo tullu sanaakaan infoa tällaisesta. Yhtäkkiä kaikki vaan muuttuu, ja that’s it. Ai v*ttu että alkoi suoni punottaa. Ja kalat lennellä. Kylläpähän Kalakauppiaan alter ego napsahti päälle aika nopeella, ja alkoi kala kuulkaa tuoksua autossa. Voi häpeä, ihan kauheeta. Anteeks Auvo! ❤
Niin mie sit halusin käydä muuallakin, ja autossa opin että ei saa muuttaa määränpäätä. No arvatkaa vaan. Määränpäätä sitten muutettiin, koska SOKEA, helvetisti lunta kaduilla ja sohlaa nyt tuolla sitten menemään. Keskukseen piti sitten soittaa, Auvo soitti ja kysyi ja selitti.
Mutta mistä mie tiiän MIKÄ on sen R-Kioskin osoite mihin halusin mennä? Voi jumalauta, oikeesti! Että nyt sit pitää alkaa karttakirjaa kantaa mukana tästä lähtien (sokeelle helppo nakki, jees jees!!), että pitää olla tiedossa joka helvetin osoite mihin oot ajamassa. Kun ennen riitti se, että kuskin kanssa juteltiin missä haluaisin jäädä pois, ja sit ku ollaan perillä, kuski katsoo kilometrit ja omavastuu maksetaan ajettujen kilometrien mukaan. Ja sillä siisti. Ja mitä helvettii se kenellee kuuluu mihi mie oon menossa??? Ei yhtään mitään. Yhenkää kaverin osotetta EN ANNA tähän systeemiin, ja kyl oikeesti v*tuttaa et pitää läheisten osoite antaa. Miten tämmönen saatanan kontrollijärjestelmä on missään suhteessa mihinkään yksityisyyden suojaan? Haloo?? Kyllä kala haisee, ai jumankekka! Tää haju ei irtoo ikinä, vaikka miten liottasin itteeni saunassa. Ja kukaan EI OO INFONNU tämmösistä muutoksista YHTÄÄN MITÄÄN. Sille kohderyhmälle keitä tämmöset muutokset koskettaa.
Nii että mitenkä meni, noin niinku omasta mielestä? Sosterix?
Niin nyt ei sit enää onnistu YHTÄÄN MIKÄÄN SPONTAANI LIIKE. Siinä meni vapaus. Kerta heitolla. Kyllä olin Idefix, kun autosta ulos pääsin. Ei oo todellista tämmönen! Kertokaa miulle, että miten mie landella liikun? Sukulaisten luo, jotka “asuu jossain tuolla pusikoissa, sen ja sen koivumetsän takana, jonne se kärrypolku lähtee sen ja sen männyn luota?” Niin miten helvetissä mie selitän tän sinne TAXI-KESKUKSEEN? “No se on se kuusi siellä Kattilamäessä, sen jälkeen käännytään vasemmalle, ja siitä alkaa sit niinku niitten pihatie. Pennusta asti oon siellä käyny kylässä, mut v*ttu osotetta en TIIÄ! Tiiän vaan et siellä se torppa seisoo, ja sinne minuu on pyyvetty kylään. Ja että tästä omalta torpalta on noin 15 km sinne, pihasta pihaan.” Ai jumankauta.
On täällä tullu ajettuu viimeiset reilu parikymmentä vuotta, ihan itse, omalla autolla, ja on tiedossa tien pätkät, kärrypolut, kinttupolut ja kilometrimäärät. Että suunnilleen montako kilometriä mihinki on. Mutta eihän niihin kaikkiin paikkoihin OLE OSOITTEITA edelleenkään, varsinkaan joihinkin onkipaikkoihin, marja- tai sienipaikkoihin, tai uimapaikkoihin. Myöskään kaikkiin asuinpaikkoihin, vaikka virallisten standardien mukaan pitäis olla. Mut ei oo. Meiänki torppa oli ilman tienviittakylttejä ja talonumeroita aika pitkään siirtymäajan jälkeen.
Vaikka kuinka monta juttukeikkaa oon käyny tekemässä silleen, et ajo-ohjeet on ollu tyyliä “no kiännyt siitä hiekkatien huarasta sinne sivutiele sen pajupuskan jäläkeen”. Tälleen on eletty, ja ajettu Kesälahdella, Punkaharjulla, Savonrannalla, Kerimäellä, Enonkoskella ja Sulkavalla. Ja perille on löydetty joka halvatun kerta. ILMAN navigaattoreita, rakkineita ja systeemejä.
Niin että uudistunut taxi-systeemi. Ai että. Silmissä vilisi vankilan kalterit, ja itku pääsi. Siinä meni miun elämä. Sohlasin lumessa eteenpäin ja itkin. Ja tietenkin kaaduin, koska sokee. Enkä nähny mitään, koska itketti. En oo jumalauta vielä kunnolla tajunnu ees sitä, että näkö on menny, ja et oon niinku sokee. Et en vaan nää. Ja sit pitää tämmöstä kaiken tän paskamuutoksen päälle yrittää suodattaa. Niin kyllähän täs nyt alkaa paineet, ja silmänpaineet varsinkin, kohota vähemmästäki. Et tällee sitä vetää Sosterix, niinku viimesen päälle huolella, just niitte ihmisten kans ketkä on sairaita, sairastuneita, vammautuneita, tai jopa ihan tosi pahasti monivammaisia. Miullahan on vielä helppoo hei, ku muu kroppa toimii ihan normisti. Näkö vaan on himmenny.
Ei sit v*ttu ajeta, ja käydä. Sukulaisissa tai kaverien luona. Usealla kaverilla on mummonmökit tuolla puskissa, joiden teiden nimistä ei oo mitään hajuu, saati talon/kiinteistöjen numeroista. Niin miten v*tussa mie sinne tilaan TAXIN nyt tällä uudella systeemillä? KUN ON KONTROLLI PÄÄLLÄ. Että ei ajeta ilman että päätepisteosoite on tiedossa. Itkusta meinannu loppuu tulla kun “pikkasen pukkas kalapaliikkia päälle”. Onneks ei kaatuessa sattunu, lumessa on paljonki hyvää, ja pehmennys on yks iso hyvä juttu. Se nyt vielä puuttuis, jos pitäis mennä lähellekään sairaalaa näissä fiiliksissä. Saattais lääkäri saada kalasta päähän. Ja mie todennäköisesti joutusin pakkohoitoon, kun se on yks pakkohoitoon joutumisen kriteereistä et alkaa riehuu lääkärin vastaanotolla. Saattais oikee valaskala pulpahtaa pintaan, kyllä joo, kun lääkäriin vielä joutus. No onneks tää meni nyt näin. Lumi otti hyvän kopin.
Huhhuh. Kylläpä haisee kala. Ja pahalle haiseekin. En tiiä osaako Tietäjäkään tämmöstä hajua karkottaa. Jossain sisuksissa on ilmeisesti mätänevä ruoto, eihän tätä muu selitä. Ja ulos se pitää kaivaa, jollain pelillä. Pitää vaan yrittää uskaltaa Tietäjän pakeille mennä sit taas kun aika koittaa. Taxilla ajetaan juu. Kela-taksilla juu, et saa ainakin hetken helpotuksen tästä SOTE-TAXISTA.
Anteeksi Auvo että mie huusin. Ei oo siun syy. Kyllä ne syylliset tuolla Arkadianmäellä istuu, sit loppupeleissä, jos tässä jotain tahoa sormella osoitellaan. Paska valuu alaspäin, sehän se on se maailman vanhin fysiikan laki. Nyt se valahti Sosterin Vammaispalvelun asiakkaiden syliin, ja oikein ripulina valahtikin. Mut kato hei vammaset, ja heikot, nii ketä kiinnostaa.
“Juo lämmintä viiniä. Älä äksyile. Nauti elämästä, koska se on lyhyt.”Jotain tän suuntaista sanoi Jarkko Martikainen maailman vanhimmasta aforismista keikallaan Savonlinnan Kulttuurikellarissa. Voi pojat. Keikalle pääsin Obelixin kyydissä, ja kylläpä sielu lepäsi kun sai hitto vieköön vapaan hetken TAXEISTA ja kaikesta asiaan liittyvästä edes hetkeksi. Kyllä sitä ihminen nyt osaa arvostaa vapauttaan. Nyt kun on sen menettänyt.
Sokea. Piste. 