No niin! Videoterkkuset täältä idästä!!! Lunta sataa ulkona ja mie mylläsin taimien kanssa siihen malliin että nyt nuo sulopalleroiset mahtuvat jokainen kasvamaan omassa pikku purkissaan ihan kaikessa rauhassa. Ah. Sydän.
Viikon kuluttualauantaina on kevätpäiväntasaus. Tajutonta!! Koronasetti alkoi noin vuosi sitten näitä aikoja, ja harva varmaan aavisti mitä tuleman pitää. No, näinpä se elämä meitä viskelee, yllättäen. Tästähän miulla on jo melkolailla kokemusta. Sydän.
No mut hei, kevättä rintaan kaikille ja kasvatelkaahan asioita jos vaan yhtään kiinnostaa! Yrttimäen videot Youtubessa on hehkeitä kasvatusoppaita ja tosi leppoisaa meininkiä. Sydän.
Terkut tiältä! Syys on edennyt jo martaaksi, ja hengissä sekä kohtuu hyvässä voinnissa tiällä ollaan, maaseutuelon merkeissä.
Hipeix on eletty, eli puutarhaa on pikkuhiljaa laiteltu talviteloille syksyn aikana, enemmän ja vähemmän tyylikkäästi, eli osa hommista on vieläkin tekemättä. Hymiö. Palataanpa niihin sitten keväällä kun räystäät tippuu ja maa alkaa sulaa. Näin se joskus menee, eli jostain on joustettava jotta jaksaa olla normielämässä käsiksi.
Valkosipulit on kuitenkin saatu maahan, eli talvivalkosipulit, joita sitten heinä-elokuussa korjataan sadon merkeissä. Tämä oli puutarhan osalta syksyn tärkein tavoite, ja se on saavutettu. Nyt sitten, kun maa alkaa pikkuhiljaa jäätyä, täällä vielä viimeisiä viedään, eli korjataan satoa kaalikasvien osalta. Kaalikasvit kuten ruusukaali ja kyssäkaali, ovat siitä mainioita että niistä voi korjata satoa pitkälle syksyyn. Samoin lehtikaali, mut sen osalta tämä kasvukausi män vituix, niin eipä oo mitä korjata. Ens vuonna uudestaan, jei!
Kuvassa ruusukaali, joka kasvattaa ruusumaiset kaalin mykeröt varresta lähtevien lehtien kainaloihin. Korkeutta kasvilla on noin 50 senttiä.
Kuvassa jokin kiinankaalin sukuinen kaali, joka kasvattaa suipon muotoisen kaalin. Siis sen osan joka kasvista sitten lopulta syödään. Tällaisia oli kokeilussa tänä kesänä, ja peräti tämä yksi kasvoi kaaliksi asti! Jei!
Kuvassa on jäätyneessä maassa oleva pesuvati, jossa on kyssäkaalia ja ruusukaalin ruusukkeita.
Maalla asumisessa ja elämisessä on tietty rytmi, eli luonnon oma rytmi, jota ei ehkä välttämättä käsitä ja sisäistä samalla tavoin jos on ikänsä asunut ja elänyt kaupungissa. Asiat tapahtuvat, etenkin puutarhassa, sen mukaan miten luonto niin sanotusti toimii ja käyttäytyy, ja näin ollen asioita on myös tehtävä luonnon antamien raamien ja viitekehyksen puitteissa. Eli puutarhahommia ei juurikaan enää lokakuun jälkeen tehdä, koska maa alkaa jäätyä. Joten jos jotain meinaa touhuta, on ne touhut touhuttava marraskuun alkuun mennessä. Vuodesta sitten riippuu se, milloin ensilumi sataa maahan tai maa alkaa jäätyä. Yleensä täälläpäin Suomea se aika alkaa marraskuun puolivälin tienoolla.
Tämä alustuksena siihen, että täällä on syksyn aikana touhuttu ulkona se mitä on touhuttu, ja jos jotain jää tekemättä, siihen hommaan palataan sitten keväällä. Satoa kaalikasveista voi tosiaan kerätä ihan lumien tuloon asti (huom. kukkakaali ja broccoli ovat eri asia, niiden kukinnot on korjattava ajoissa, koska ne pilaantuvat syksyn kosteilla ilmoilla).
Lokakuun lopulla elämä alkaa pikkuhiljaa hiljentyä ja ikäänkuin kääntyä ja käpertyä sisäänpäin. Eli ulkoa siirrytään sisällä tehtävien touhujen pariin, ja esim. itse touhuan näin syksyisin ylimääräisen roinan kartoittamisen kanssa, käyn läpi mm. talvivaatteet ja kengät, samoin kuin arkivaatteet, mahdollisesti myös pyyhkeet ja lakanat. Näissä hommissa menee oma aikansa, etenkin tällä näkökyvyllä, ja niitä sitten lajittelen roskiin ja kierrätykseen meneviin. Myös siivoamista ja noin ylipäänsä paikkojen järjestelyä tulee tehtyä ihan eri tavalla, eli paljon enemmän, kuin kasvukauden aikana.
Liikkuminen, lähinnä liikkumisen halu, vähenee myös auttamatta iltojen pimentymisen myötä. Kun näkö menee, askeleesta tulee haparoiva, ja pimeys hankaloittaa asiaa tosi paljon. Voisi kuvitella että valaistus auttaisi asiaa, mutta itseasiassa ainakin minulla, ja käsittääkseni monella muullakin näkövammaisella, keinovalaistukseen liittyvä häikäisy tekee asiasta vielä hankalamman. Eli käytännössä aurinkolasin päässä pitäisi tallata kataulamppujen alla, tai missä nyt ikinä, niin on se aikamoista. Ei hirveästi tee mieli lähteä liikkeelle jos ei ole pakko.
Tästä huolimatta sydämeni sykki jo alkusyksystä sille ajatukselle, että haluan kutsua meditaatiopiirin kokoon meidän pienessä Gallialaisessa kylässämme. Käsittääkseni kyseessä on ensimmäistä kertaa ikinä avoin meditaatiopiiri näillä huudeilla, Savonlinnan puolellahan niitä on järjestetty ja pidetty maailman sivu, mutta täällä pienuudessa ei juurikaan. Tai jos on, niin yksityisesti tuvissa ja mökeissä pitkin pitäjää. Joten fiilisteltyäni asiaa päätin, että haluan kokeilla mitä tapahtuu jos kutsun avoimen piirin koolle, piirin joka kokoontuu kerran viikossa kahdeksan viikon ajan, alkaen marraskuun alussa. Kartoitin sopivat tilavaihtoehdot, ja kyselin tilavuokrat läpi. Sen pohjalta räknäilin kertamaksun puolentoista tunnin meditaatio-istunnolle, ja maksu asettui niinkin kohtuulliseen hintahaarukkaan kuin seitsemän euroa per kerta.
Ja silläviisiin sitä ollaan nyt kahteen otteeseen kokoonnuttu yhteisen piirin äärelle kerran viikossa marraskuun ajan, ja meininki jatkuu joulukuun loppupuolelle. Jei! Mielessä kävi kyllä joo myös se, että koska meditaatio on uusi juttu näillä hoodeilla, että käykö niin ettei kukaan tule, ja istua törötän siellä kahdeksan viikkoa yksin, kerran viikossa, mutta niin se vaan elämä vie ja asiasta kiinnostuneet löytää paikalle kun asioista jaksaa ja viitsii ulospäin viestiä. Eli ryhmä on koolla, pieni sellainen mutta ryhmä kuitenkin, ja antoisaa on ollut, myös minulle ryhmän vetäjänä. Suomex ja savox sanottuna “iha heleveti hieno homma!”
Sairastuminen ja sairauden kanssa eläminen ei ole helppoa, mutta se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö sairastunut, ja sen johdosta mahdollisesti vammautunutkin henkilö voisi elää niin sanotusti tavallista ja jopa merkitykselliseltä tuntuvaa elämää. Jokaisen on löydettävä nämä asiat itse, eli asiat jotka itselle tuntuvat tärkeiltä ja merkityksellisiltä. Itse olen kulkenut pitkää matkaa näiden teemojen kanssa, jo ennen sairastumistani, ja meditaatio sekä meditatiiviset harjoitteet ovat olleet vahva apu sekä matkakumppani näissä asioissa. Matkan varrella olen meditaatiopiirejä vetänyt ennenkin, mutta sairastumisen johdosta viimeisestä on aikaa. Nyt oli aivan oikea aika palata tämän asian pariin, ja marras-joulukuuhun asettuva piiri oli nappivalinta. Pimeyden ytimessä kokoonnumme yhteen, etsimään ja kuulostelemaan sisäistä valoa.
Tämmöst täällä, syväsukellusta martaan olemukseen ja pehmeästi mutta vahvasti elämässä käsiksi. Mahtavaa marraskuuta itse kullekin säädylle ja kiitos kun kävit kurkkaa blogia! Sydän!
Sokea. Piste. 