Symboliikan aarrelaari

Rakas päiväkirja. Jostakin oon jääny kanniskelemaan muistikuvaa “symboliikka on universaali kieli”. Liekkö jonkun matemaatikon lausahdus. En muista, enkä jaksa alkaa tarkistella asiaa. Mutta sen tiiän, että symboliikka tarjoaa eväitä moneen, myös kirjoittamiseen – etenkin jos haluaa harjoitella sarkasmia tyylilajina, ja mahdollisesti myös kuvata asioita vertauskuvallisella tasolla.

Pohtiessani omaa suhdettani, sekä asennettani, kaikkeen mitä elämässäni on tapahtunut viimeisen reilun puolen vuoden aikana, rehellisyyttä on sanoa että puolustusasemissa tässä on oltu viimeiseen saakka. Yhtäkkiä elämässä on läsnä, sairastumisen myötä, liuta ventovieraita ihmisiä, jotka tulevat ihmisen kotiin, omaan Pyhään Tilaan. Se jo itsessään on semmoinen asia, että pistää miettimään. Mutta se, että ventovieraat ihmiset, lähinnä lääkäri, päättää siun asioista, niin se niinku todella pistää miettimään.

Miulla kävi silleen et menin sykkyrään. Ja symbolisia vertauskuvia kun miettii, niin kyllä tässä eniten Asterix ja Obelix on ollut mielessä.

Kuva lainattu Uuden Suomen sivuilta Petteri Hillenkosken julkaisusta.

Metsäkotini varmaan edustaa vertauskuvallisella tasolla pientä gallialaista kylää (vasen reuna, suurennuslasin alla), Itä-Savon Sairaanhoitopiiri lienee vertauskuva roomalaisille, ja Sosteri (vaiko Sosterix? 😀 ) jossakin siinä välissä, enemmän roomalaisiin kuin gallialaisiin kallellaan, vaikka tunnuslause taitaa olla jotakin tyyliin “Tarkoitus on auttaa asiakasta, ei vaikeuttaa asiakkaan elämää”.

No hupsista saatana, kun männä viikolla käynnistynyt taksiuudistus käytännössä vaikeuttaa miun elämää aika paljonkin. Miks täysin toimiva ja itseasiassa erinomainen taksipalvelu pitää romuttaa, ja tilalle rakentaa (saatanallinen kontrollisjärjestelmä) hmm, jotain semmost mikä ei toimi, (siks koska taksilaki muuttui 1,7.18 ja palveluntarjoajat piti kilpailuttaa, jepjep) koska se ei aidosti palvele asiakkaan tarpeita.

Kerrankin “vanhassa vara parempi”, koska vanha järjestelmä palveli asiakkaita paremmin, sen vuoksi koska se rakentui sille että asiakas itse sai valita palveluntarjoajansa, sekä toimia ja järjestellä asioita yhdessä palveluntarjoajan eli taksiyrittäjän kanssa. Eli oli aidosti asiakaslähtöinen malli. Nyt palvelu on keskuslähtöinen, eli keskus ohjaa kaikkea asiakkaan puolesta. Niin eihän tällainen toimi silloin kun puhutaan kyytipalvelusta. Kela-taksin kohdalla tämä on nähty, ja nyt sen sanoo ääneen Elli Aaltonenkin, mikä on aika paljon sanottu. Mut palataanpa taksi-asiaan myöhemmin paremmin, tässä on koko loppuelämä aikaa 😉

Kelan pääjohtaja: Ihmisten palveluiden kilpailutus ei toimi. Juttu on viime viikolta.

Jep. Eli kun ihminen sairastuu, vammautuu tai tapahtuu molemmat, niin siinä niinku kaupan päällisiksi käy siten, että yhtäkkii siun elämässä alkaa vilistä kaiken maailman porukkaa. Ja kun ite et oo vielä ees tajunnu mitä siulle on tapahtunu, nää ihmiset kyselee kaikkee, kirjoittelee ylös kaikkee, niinku vaikka potilastietokantaan, jonne alkaa yhtäkkiä syntyä näiden kirjoitusten pohjalta samalla henkilötunnuksella ja nimellä varustettu tyyppi kun mie oon, mut semmonen tyyppi ketä en oo koskaan tavannu. Enkä tuu koskaan tapaamaankaan.

Tältä pohjalta kun miettii oman elämän symboliikkaa, et kuka mie voisin olla em. sarjakuvan hahmoista, ekana mieleen tulee Idefix. Toiseks mieleen tulee pienen gallialaisen kylän kalakauppias. Joo, se tyyppi joka aina hermoontuu ja alkaa mäiskiä asiakkaita kaloillaan. Kalahan on ikivanhassa symbolisessa kielessä tunne-elämän symboli, ja aikalailla tunteella tässä on tullut “mäiskittyä” viimeiset puoli vuotta. Yhteen sun toiseen suuntaan. Että anteeks jos huusin just siulle! ❤ Joten symbolisesti jos asiaa kattoo, niin kalakauppiaan alter ego istuu miulle kyllä aika passelisti just ny. Samoin ku Idefixin, koska miulla on kuitenkin kivoja kavereita, ja läheisiä, joilla on omasta takaa Taikajuomaa, eli ne tyypit vähän niinku sopis Asterixin rooliin.

Viisas tietäjä on luojan kiitos olemassa, in the real life, ja siellä saan ajoittain kalakauppiaan, ajoittain Idefixin roolissa olla ja levätä, ja etsiä tietoisuuden valoa. Tietäjän tehtävähän on nimenomaan lisätä tietoisuuden valoa, eli tuoda selkeyttä ja ymmärrystä etenkin kaaottisen tunteen keskelle, jotta voimakasta tunnetta kokeva yksilö pystyy erottelemaan tunnemallejaan ja työstämään näitä malleja, ja ajallaan luomaan tilaa itsen sisälle siten, että tunteella on tilaa olla, mutta “se ei kaappaa otetta ihmisestä”. Eli että ihminen oppii tietostamaan sen, että “tunne on vain tunne”, oli se miten vahva tahansa. Silti se on vain tunne, eikä sen tarvitse antaa vaikuttaa omaan elämään, jos ei valitse toimia niin. Tämä on käsittääkseni yksi tietäjän pääasiallisista tehtävistä, toki muitakin on. Kuten rakastava läsnäolo, jonka myötä syntyy hyväksyvä tila, jossa tilaan tulija saa aidon kokemuksen siitä että oli hän millä tuulella tahansa, miten rikkinäinen ihminen, pahantuulinen, äreä, sotaisa, tai “viallinen”, kuten vaikkapa invalidi, niin hän on juuri hyvä ja riittävä sellaisena kuin hän sillä hetkellä on. Tällaiset Tietäjät eivät ole kovin yleisiä nykymaailmassa ja varsinkaan sairaalamaailmassa, julkisella puolella. Sen vuoksi oma vahva tuntoni on, että Sosterixistä löytyy myös helmiä, jotka valaisevat koko asiakaskunnan. Tietäjähän on myös se, joka valmistaa taikajuoman, juoman jota voi jollakin tasolla ajatella jopa tietoisuuden valoa lisäävänä apuvälineenä.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Asterix_characters

Päällikkö voisi olla yksi lähipiirin hahmoista. Ajoittain läsnä, hyvin määrätietoisella otteella, ja ajoittain kalakauppias mäiskii päällikön kanssa kaloja naamalle hyvinkin riuskasti. Sitten taas rakastetaan ja ollaan sovussa. Kunnes seuraava setti pärähtää käyntiin. Eli ihan normaalia tavallista elämää siinäkin asiassa.

Trubaduuria ei oo näkyny. Vai oliko se bardi. No se tyyppi joka aina seikkailun päätteeksi sidottiin puuhun kapula suussa, voi parkaa. Voi tietysti olla että trubaduuri on yksi ilmentymä jostakin omasta sisäisestä, hyvin rikkinäisestä luovasta puolestani, mutta en tällä hetkellä tunnista yhteyttä tuohon hahmoon. Idefix tuntuu enemmän oikealta. Samoin kalakauppias.

Obelix on joo läsnä 😀 Ilmestyi hupsista tuosta noin vain elämääni, että pyrstölleni meinasin lentää. Fyysiesti hän ei ole mitään tarinan Obelixiin päinkään, mutta se semmoinen rentouden ja perusturvallisuuden tunne mikä syntyy ja on läsnä kun tämä symbolinen Obelix täällä tallustelee mietteliäänä, on aivan samaa luokkaa kuin sarjakuvan Obelixilla, joka on valmis kohtaamaan roomalaiset ihan milloin vain 😉

Taksikuskeja en osaa sijoitella nyt tähän symboliseen laariin laisinkaan, Asterixin ja Obelixin pohjalta. Ehkä jonkinlainen lautturi, tai vaunun ajaja? Mutta kun se ehkä menee roomalaisten leiriin, ja taksikuskit ovat kuitenkin Sosterixin Vammaispalvelun kyytipalvelun asiakkaiden luottohenkilöitä. He ovat niitä, ketkä on järjestelmän taholta suunnilleen pakotettu tekemään isoja laiteinvestointeja, jotta voivat kyytejä ylipäänsä ajaa, ja keille ei juurikaan ole tarjottu opastusta tai koulutusta laitteiden käyttöön (netistä kuulemma voi opiskella miten uudet laitteet toimii, jee!) Sosterixin taholta, kuinka yllättävää. Kaikki tämä siis omaa tulkintaani pohjautuen siihen mitä miulle on kerrottu. Oikaiskaa olkaa hyvät, jos olen ymmärtänyt väärin, lähettäkää vaikka meiliä osoitteeseen mariasokeapiste(a)gmail.com Taksikuskit on niitä, ketkä auttavat asiakasta eniten, arjessa siis, ja heillä on todella monipuolinen sekä ajoittain erittäin haastava toimenkuva. Ja ihailla täytyy kaikkia heitä ketkä ovat lähteneet tähän Sosterixin muutokseen mukaan. Niin kiva ja hyvä on ollut tutustua kuljettajiin, vaikka aina en jaksakaan jutella saati hymyillä. Tosi mukavaa porukkaa ovat, ja älyttömän huumorintajuista. Viimeks viime viikolla nauraa rätkätin itseni kipeäksi kuskin osuville kommenteille, liittyen kanssa-autoilijoihin, ja ihan vatsaan koski kun nauratti niin paljon. Tätä ei ole tapahtunut kertaakaan yli puoleen vuoteen.

No mutta anyway, pointti oli ja on siinä, että näillä maan mainioilla ja todella sydämellisillä ammattikuljettajilla on iso rooli meidän Vammaispalvelun asiakkaiden arjessa, keille kuljetuspalvelu on myönnetty. Niin onhan se nyt päivänselvää, että ei heitä voi roomalaisten leiriin laittaa! Herranjestas sentään. Osa palveluntarjoajista ei lähtenyt muutokseen mukaan, ja hyväksyn sen täysin. Juutille nostan hattua että tekivät periaatepäätöksen pysymällä ulkona tästä. Onhan tämän “yhteistyökuvion” ehdot kuin kuristajaboa, joka kietoutuu taksiyrittäjän päälle ja kuristaa hänet hiljalleen kuoliaaksi. Näin olen ymmärtänyt, papereita en ole nähnyt. Pahoittelut, jos olen ymmärtänyt väärin ja levitän väärää informaatiota. Laittakaa sähköpostia ja oikaiskaa, jos olen väärässä. Esimerkiksi kopiot sopimuspapereista selventää asiaa huomattavasti 😉 😀

Joo. Piti kirjoittaa vaan symboliikasta, mut toi taksijuttu on nyt niin iso juttu, et se tulee läpi joka kohdassa. Sori. Yritän olla johdonmukaisempi jatkossa, eli yritän avata tätä pakettia selkeämmäksi. Käytännössä kyse on siis siitä, että “kun ihminen vammautuu tarpeeksi, on yhteiskunta eli sosiaalitoimi velvollinen järjestämään esim, kuljetuspalvelua, jos ihminen asuu silleen et semmosta tarvii. Toki tästä palvelusta voi ja saa kieltäytyä. Mut sit pitäis esim, täältä Metsäkodista muuttaa pois, muuten tääl ei vois asua. Niin siitä täs nyt on kyse, et sosiaalipalvelujen kautta myönnetty kuljetuspalvelu, joka siis oli erittäin toimiva systeemi tähän asti, on vedetty täysremonttiin, ja toimii tästä edespäin keskuslähtöisesti. Lisäksi matkojen omavastuiden hintoja korotettiin (käsittääkseni Sosterin kuntayhtymän hallituksen toimesta), mikä käytännös tarkottaa sitä et en tiiä onko miula varaa käyttää palvelua. Aion tehdä valituksen hintojen korotuksesta Sosterin kuntaytymän hallitukselle.

Kaiken lisäksi mistään tästä ei oo infottu asiakkaille. Eli meille Vammaispalvelun asiakkaille, jotka palvelua käyttää. Ainoa infolappu, myös koskien hintojen korotusta, tuli pari päivää ennen kun muutos käynnistyi. Käytännössä tää olis sama asia kuin esim, sähköyhtiöltä tulis nyt lappu, että “moikka, huomenna hinnat muuten nousee about 50%. Kiva tehdä teidän kans yhteistyötä!”

Eli eipä oo asiakasta eli loppukäyttäjää, eli just sitä vammautunutta henkiliöä ja hänen tarpeitaan huomioitu tämän koko prosessin missään vaiheessa. Ainoo mitä täs on huomioitu, on, ööh mikä? Miulle se on kyl jääny epäselväks. Se et “saadaan ja voidaan kehittää jotain?” Niinku kenelle? No, ehkä se selviää vielä matkan varrella.

Ugh, olen meuhkannut tämän päivän osalta ihan tarpeeks. Nyt lumitöihin. Kivaa päivää siulle, kiva ku kävit kurkkaa blogii!

Ihmettelyä ja omenankukkia

Rakas päiväkirja. Oma laari kumisi tyhjyyttä. Laitoin Kitiaralle viestin, että ois tarve sokean elämää kuvaavan blogin nimelle. Ideoita? Vuorokausi myöhemmin napsahti viesti. Ja kuten aina, se oli siinä. Joillakin kun on just se tietty lahja ja kyky, että asiat vaan viuhuu ja napsahtelee, ja se on siinä. Huomasin että virnistys avautui ja kasvoi kasvoilleni, leveäksi hymyksi, päivänä jolloin edes suunpieli ei ollut värähtänyt. Muistin aikoja 10 vuoden taakse, yhteiseen matkanpätkään. Oli hiton hyvä pätkä. Se mikä silloin oli.

Sokean, Pisteen. löydyttyä kävin välittömästi Gmailissa avaamassa tilin, ja sen jälkeen WordPressissa aktivoimassa blogin. Loppuilta meni askarrellessa. Silleen oli tosi hyvä fiilis joo, että yli 10 vuoden käyttäjäkokemuksen pohjalta WP:n käyttö sujuu edelleen, mut nää silmät. Slowly groaning. Jos oisin noviisi WP:n kanssa, tästä ei ois tullu yhtään mitään. No, onneks en ollut. Ja onneks on viimeisten vuosien aikana tullut kerättyy valokuvavarastoa + editoitua melkoinen määrä kuvia, että omenankukat ootti vaan poimimista, kunhan muistin mistä kansiosta ne löytäisin. Omenankukat valitsin siksi, koska omena symboloi terveyttä ja runsautta, ja koska miusta omenankukka on aivan älyttömän kaunis. Oma toiveeni oli ja on, että lukija tänne saapuessaan heti ensimmäisenä havaitsee jotakin mikä kukkii. Jotakin, joka toimii ns. voimallisena positiivisena symbolisena vastavoimana mahdolliselle “huonon päivän blogikirjoitukselleni”.

Sillä tavalla syntyi tämä sivusto. Pohjimmiltaan kaiken nyt läpieletyn muutoksen siivittämänä. Reilussa puolessa vuodessa on koko elämäni kääntynyt päälaelleen, ja entinen elämä on peruuttamattomasti mennyttä. Ajolupa on otettu pois, tietenkin. Sen myötä hävisi ja katosi spontaani likkumisen vapaus. Asunhan maalla, metsäkodissa. Mummonmökissä. Juuri siellä missä haluan olla. Nyt elän läpi sitä, että “Mitä tapahtuu kun ihminen sairastuu, tai vammautuu. Tai molempia”, kuten miulle kävi. Mitä silloin tapahtuu? Etenkin kun asut kauempana “modernista sivistyksestä”, eli virallisesta taajama- tai kaupunkialueesta. Yhtä suurta muutosta ja mullistusta on ollut tämä kaikki, ja voimat on vähissä.

Jotakin ratkesi sisälläni jokin aika sitten. En tiiä mikä. Ratkeaminenhan, vaikka semmoinen kun takki repeää saumoistaan, on yleensä tosi hyvä asia. Mutta silloin kun se tapahtuu, sitä harvoin osaa nähdä “hyvänä”, varsinkin jos sitä kokee itse itsessään läpi. Viime syksy oli tosi kurja ja musta, ja koen että ratkeaminen liittyy syksyn loppumiseen sisälläni, vaikkakin ollaan jo pitkään eletty uutta vuotta, joka on tuonut myös tosi isoja positiivisia asioita muassaan.

Ratkeamisen myötä nyt ollaan selkeästi jo jossain toisella puolella. Jossa on aika räväkkää huumoria, ja välillä ihan tosi mustaakin sellaista. Koska sillonku ihminen menettää osan itsestään, niinku vaikka näkönsä melkein kokonaan, jotain tapahtuu. Jotain semmosta, että ihminen muuttuu. Ja turhat asiat alkaa kuoriutua ja karista pois. Niinku kaikenlainen semmonen, mitä ihminen saattaa kokea pinnalliseksi. Tilalle nousee Tärkeitä Asioita. Miulle huumori on tosi tärkeetä, ja mitä rouheempaa se on, sitä paremmin se miulle toimii.

Päiväkirja on yritys kuvata huumorin, ja ajoittain myös paksun sarkasmin keinoin millasta sokon elämä on. Ja mitä tapahtuu, kun ihminen sairastuu tai vammautuu, tai molempia. Kirjoittamiseen motivoi moni asia, myös se että ihmisiä asia vaikuttaa kiinnostavan kovasti. Ja blogia on pyydetty, niiden taholta jotka tietävät että olen pitkään askarrellut WP:n parissa. En vaan meinannut uskaltaa tähän lähteä. Nyt sitten kuitenkin lähdin. Omilla ehdoillani.

En tiiä milloin jaksan ja pystyn kirjoittaa siitä, mitä silloin tapahtui kun näkö meni, koska se oli karseeta. Kaikkein karseinta oli se miten yksin ihminen jätetään systeemissä, eli kun meet sairaalaan. Ihan yksin. Sillonku oot “virallisten auttajien luona”. Sitä kaikkee pitää pureskella vieläkin, ja ehkä aika pitkäänkin. Onneks oon saanu myös apuja ja tukee, todella tukevaa sellaista, todella ammattitaitoiselta taholta. Ja vihdoin oon myös tajunnu et enää en oo yksin, enkä jää yksin, ellen itse yksin jäämistä valitse. Vähän hiljaiseksi on vetänyt, silleen sykkyrään niinkuin pieni lintu menee, kun aattelee sitä et oikeesti oon niin onnekas, et elämässäni on semmosia ihmisiä jotka aidosti välittää. Aidosti. Sen sijaan et tarjoiltais jotain pinnallista tekohengitys-paskaa, josta raivostun välittömästi. Koska eihän hyssyttely ja hissuttelu mitään auta. Läsnäolo, ja tukeva sellainen, ronskin rouhealla huumorilla höystettynä, sen sijaan kantaa aika pitkälle. Aitous ja rehellisyys, vaikka miten kipeää tekisi.

Tällaisten juttujen tajuaminen on ollut aika huikee juttu. Näiden rinnalla Sosterin taksiuudistuskin tuntuu pieneltä. Mut vituttaa se silti. Uudistus siis. Siispä siitä lisää myöhemmin, että muutki ku kyytipalvelun asiakkaat pääsis sisälle siihen, mistä tässä on kyse. Ja että miks uudistus vituttaa ja tuntuu pahalta, kontrolliin siirtymiseltä, ja siltä että nyt meni vapaus ja on jouduttu vankilaan. Kaikenlaisesta muustakin sokon elämään olennaisesti liittyvästä tulen kirjoittamaan, ajallaan.

Ainii. Mie siis tein viestintää työkseni, olin mm. yksin yrittäjä useita vuosia, ja tein sen sekalaisia viestintähommia ja toimittajan hommia. Oon myös opiskellut alaa. Eli tää kirjoittamis- ja viestimishomma on vähän niinku verissä. Ja kaikkia keitä ottaa päähän puhekielinen tyylini kirjoittaa: voi hitsi. Ei mahda mitään. Mie puhun suomee ja savvoo, ja savonkarjaloo, niinku tiälä savonlinnan seudulla puhutaan. Ja tuun aina puhumaanki. Oma blogi on oma blogi, ja näillä mennään. Jos pilkun päällä haluat seistä nyt, suosittelen Pirkko Leinon Hyvää Suomea -kielioppikirjaa, tai sitten esim, Kielikellon verkkojulkaisuihin tutustumista!

Kiva kun kävit kurkkaamassa blogia!