Symboliikan aarrelaari

Rakas päiväkirja. Jostakin oon jääny kanniskelemaan muistikuvaa “symboliikka on universaali kieli”. Liekkö jonkun matemaatikon lausahdus. En muista, enkä jaksa alkaa tarkistella asiaa. Mutta sen tiiän, että symboliikka tarjoaa eväitä moneen, myös kirjoittamiseen – etenkin jos haluaa harjoitella sarkasmia tyylilajina, ja mahdollisesti myös kuvata asioita vertauskuvallisella tasolla.

Pohtiessani omaa suhdettani, sekä asennettani, kaikkeen mitä elämässäni on tapahtunut viimeisen reilun puolen vuoden aikana, rehellisyyttä on sanoa että puolustusasemissa tässä on oltu viimeiseen saakka. Yhtäkkiä elämässä on läsnä, sairastumisen myötä, liuta ventovieraita ihmisiä, jotka tulevat ihmisen kotiin, omaan Pyhään Tilaan. Se jo itsessään on semmoinen asia, että pistää miettimään. Mutta se, että ventovieraat ihmiset, lähinnä lääkäri, päättää siun asioista, niin se niinku todella pistää miettimään.

Miulla kävi silleen et menin sykkyrään. Ja symbolisia vertauskuvia kun miettii, niin kyllä tässä eniten Asterix ja Obelix on ollut mielessä.

Kuva lainattu Uuden Suomen sivuilta Petteri Hillenkosken julkaisusta.

Metsäkotini varmaan edustaa vertauskuvallisella tasolla pientä gallialaista kylää (vasen reuna, suurennuslasin alla), Itä-Savon Sairaanhoitopiiri lienee vertauskuva roomalaisille, ja Sosteri (vaiko Sosterix? 😀 ) jossakin siinä välissä, enemmän roomalaisiin kuin gallialaisiin kallellaan, vaikka tunnuslause taitaa olla jotakin tyyliin “Tarkoitus on auttaa asiakasta, ei vaikeuttaa asiakkaan elämää”.

No hupsista saatana, kun männä viikolla käynnistynyt taksiuudistus käytännössä vaikeuttaa miun elämää aika paljonkin. Miks täysin toimiva ja itseasiassa erinomainen taksipalvelu pitää romuttaa, ja tilalle rakentaa (saatanallinen kontrollisjärjestelmä) hmm, jotain semmost mikä ei toimi, (siks koska taksilaki muuttui 1,7.18 ja palveluntarjoajat piti kilpailuttaa, jepjep) koska se ei aidosti palvele asiakkaan tarpeita.

Kerrankin “vanhassa vara parempi”, koska vanha järjestelmä palveli asiakkaita paremmin, sen vuoksi koska se rakentui sille että asiakas itse sai valita palveluntarjoajansa, sekä toimia ja järjestellä asioita yhdessä palveluntarjoajan eli taksiyrittäjän kanssa. Eli oli aidosti asiakaslähtöinen malli. Nyt palvelu on keskuslähtöinen, eli keskus ohjaa kaikkea asiakkaan puolesta. Niin eihän tällainen toimi silloin kun puhutaan kyytipalvelusta. Kela-taksin kohdalla tämä on nähty, ja nyt sen sanoo ääneen Elli Aaltonenkin, mikä on aika paljon sanottu. Mut palataanpa taksi-asiaan myöhemmin paremmin, tässä on koko loppuelämä aikaa 😉

Kelan pääjohtaja: Ihmisten palveluiden kilpailutus ei toimi. Juttu on viime viikolta.

Jep. Eli kun ihminen sairastuu, vammautuu tai tapahtuu molemmat, niin siinä niinku kaupan päällisiksi käy siten, että yhtäkkii siun elämässä alkaa vilistä kaiken maailman porukkaa. Ja kun ite et oo vielä ees tajunnu mitä siulle on tapahtunu, nää ihmiset kyselee kaikkee, kirjoittelee ylös kaikkee, niinku vaikka potilastietokantaan, jonne alkaa yhtäkkiä syntyä näiden kirjoitusten pohjalta samalla henkilötunnuksella ja nimellä varustettu tyyppi kun mie oon, mut semmonen tyyppi ketä en oo koskaan tavannu. Enkä tuu koskaan tapaamaankaan.

Tältä pohjalta kun miettii oman elämän symboliikkaa, et kuka mie voisin olla em. sarjakuvan hahmoista, ekana mieleen tulee Idefix. Toiseks mieleen tulee pienen gallialaisen kylän kalakauppias. Joo, se tyyppi joka aina hermoontuu ja alkaa mäiskiä asiakkaita kaloillaan. Kalahan on ikivanhassa symbolisessa kielessä tunne-elämän symboli, ja aikalailla tunteella tässä on tullut “mäiskittyä” viimeiset puoli vuotta. Yhteen sun toiseen suuntaan. Että anteeks jos huusin just siulle! ❤ Joten symbolisesti jos asiaa kattoo, niin kalakauppiaan alter ego istuu miulle kyllä aika passelisti just ny. Samoin ku Idefixin, koska miulla on kuitenkin kivoja kavereita, ja läheisiä, joilla on omasta takaa Taikajuomaa, eli ne tyypit vähän niinku sopis Asterixin rooliin.

Viisas tietäjä on luojan kiitos olemassa, in the real life, ja siellä saan ajoittain kalakauppiaan, ajoittain Idefixin roolissa olla ja levätä, ja etsiä tietoisuuden valoa. Tietäjän tehtävähän on nimenomaan lisätä tietoisuuden valoa, eli tuoda selkeyttä ja ymmärrystä etenkin kaaottisen tunteen keskelle, jotta voimakasta tunnetta kokeva yksilö pystyy erottelemaan tunnemallejaan ja työstämään näitä malleja, ja ajallaan luomaan tilaa itsen sisälle siten, että tunteella on tilaa olla, mutta “se ei kaappaa otetta ihmisestä”. Eli että ihminen oppii tietostamaan sen, että “tunne on vain tunne”, oli se miten vahva tahansa. Silti se on vain tunne, eikä sen tarvitse antaa vaikuttaa omaan elämään, jos ei valitse toimia niin. Tämä on käsittääkseni yksi tietäjän pääasiallisista tehtävistä, toki muitakin on. Kuten rakastava läsnäolo, jonka myötä syntyy hyväksyvä tila, jossa tilaan tulija saa aidon kokemuksen siitä että oli hän millä tuulella tahansa, miten rikkinäinen ihminen, pahantuulinen, äreä, sotaisa, tai “viallinen”, kuten vaikkapa invalidi, niin hän on juuri hyvä ja riittävä sellaisena kuin hän sillä hetkellä on. Tällaiset Tietäjät eivät ole kovin yleisiä nykymaailmassa ja varsinkaan sairaalamaailmassa, julkisella puolella. Sen vuoksi oma vahva tuntoni on, että Sosterixistä löytyy myös helmiä, jotka valaisevat koko asiakaskunnan. Tietäjähän on myös se, joka valmistaa taikajuoman, juoman jota voi jollakin tasolla ajatella jopa tietoisuuden valoa lisäävänä apuvälineenä.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Asterix_characters

Päällikkö voisi olla yksi lähipiirin hahmoista. Ajoittain läsnä, hyvin määrätietoisella otteella, ja ajoittain kalakauppias mäiskii päällikön kanssa kaloja naamalle hyvinkin riuskasti. Sitten taas rakastetaan ja ollaan sovussa. Kunnes seuraava setti pärähtää käyntiin. Eli ihan normaalia tavallista elämää siinäkin asiassa.

Trubaduuria ei oo näkyny. Vai oliko se bardi. No se tyyppi joka aina seikkailun päätteeksi sidottiin puuhun kapula suussa, voi parkaa. Voi tietysti olla että trubaduuri on yksi ilmentymä jostakin omasta sisäisestä, hyvin rikkinäisestä luovasta puolestani, mutta en tällä hetkellä tunnista yhteyttä tuohon hahmoon. Idefix tuntuu enemmän oikealta. Samoin kalakauppias.

Obelix on joo läsnä 😀 Ilmestyi hupsista tuosta noin vain elämääni, että pyrstölleni meinasin lentää. Fyysiesti hän ei ole mitään tarinan Obelixiin päinkään, mutta se semmoinen rentouden ja perusturvallisuuden tunne mikä syntyy ja on läsnä kun tämä symbolinen Obelix täällä tallustelee mietteliäänä, on aivan samaa luokkaa kuin sarjakuvan Obelixilla, joka on valmis kohtaamaan roomalaiset ihan milloin vain 😉

Taksikuskeja en osaa sijoitella nyt tähän symboliseen laariin laisinkaan, Asterixin ja Obelixin pohjalta. Ehkä jonkinlainen lautturi, tai vaunun ajaja? Mutta kun se ehkä menee roomalaisten leiriin, ja taksikuskit ovat kuitenkin Sosterixin Vammaispalvelun kyytipalvelun asiakkaiden luottohenkilöitä. He ovat niitä, ketkä on järjestelmän taholta suunnilleen pakotettu tekemään isoja laiteinvestointeja, jotta voivat kyytejä ylipäänsä ajaa, ja keille ei juurikaan ole tarjottu opastusta tai koulutusta laitteiden käyttöön (netistä kuulemma voi opiskella miten uudet laitteet toimii, jee!) Sosterixin taholta, kuinka yllättävää. Kaikki tämä siis omaa tulkintaani pohjautuen siihen mitä miulle on kerrottu. Oikaiskaa olkaa hyvät, jos olen ymmärtänyt väärin, lähettäkää vaikka meiliä osoitteeseen mariasokeapiste(a)gmail.com Taksikuskit on niitä, ketkä auttavat asiakasta eniten, arjessa siis, ja heillä on todella monipuolinen sekä ajoittain erittäin haastava toimenkuva. Ja ihailla täytyy kaikkia heitä ketkä ovat lähteneet tähän Sosterixin muutokseen mukaan. Niin kiva ja hyvä on ollut tutustua kuljettajiin, vaikka aina en jaksakaan jutella saati hymyillä. Tosi mukavaa porukkaa ovat, ja älyttömän huumorintajuista. Viimeks viime viikolla nauraa rätkätin itseni kipeäksi kuskin osuville kommenteille, liittyen kanssa-autoilijoihin, ja ihan vatsaan koski kun nauratti niin paljon. Tätä ei ole tapahtunut kertaakaan yli puoleen vuoteen.

No mutta anyway, pointti oli ja on siinä, että näillä maan mainioilla ja todella sydämellisillä ammattikuljettajilla on iso rooli meidän Vammaispalvelun asiakkaiden arjessa, keille kuljetuspalvelu on myönnetty. Niin onhan se nyt päivänselvää, että ei heitä voi roomalaisten leiriin laittaa! Herranjestas sentään. Osa palveluntarjoajista ei lähtenyt muutokseen mukaan, ja hyväksyn sen täysin. Juutille nostan hattua että tekivät periaatepäätöksen pysymällä ulkona tästä. Onhan tämän “yhteistyökuvion” ehdot kuin kuristajaboa, joka kietoutuu taksiyrittäjän päälle ja kuristaa hänet hiljalleen kuoliaaksi. Näin olen ymmärtänyt, papereita en ole nähnyt. Pahoittelut, jos olen ymmärtänyt väärin ja levitän väärää informaatiota. Laittakaa sähköpostia ja oikaiskaa, jos olen väärässä. Esimerkiksi kopiot sopimuspapereista selventää asiaa huomattavasti 😉 😀

Joo. Piti kirjoittaa vaan symboliikasta, mut toi taksijuttu on nyt niin iso juttu, et se tulee läpi joka kohdassa. Sori. Yritän olla johdonmukaisempi jatkossa, eli yritän avata tätä pakettia selkeämmäksi. Käytännössä kyse on siis siitä, että “kun ihminen vammautuu tarpeeksi, on yhteiskunta eli sosiaalitoimi velvollinen järjestämään esim, kuljetuspalvelua, jos ihminen asuu silleen et semmosta tarvii. Toki tästä palvelusta voi ja saa kieltäytyä. Mut sit pitäis esim, täältä Metsäkodista muuttaa pois, muuten tääl ei vois asua. Niin siitä täs nyt on kyse, et sosiaalipalvelujen kautta myönnetty kuljetuspalvelu, joka siis oli erittäin toimiva systeemi tähän asti, on vedetty täysremonttiin, ja toimii tästä edespäin keskuslähtöisesti. Lisäksi matkojen omavastuiden hintoja korotettiin (käsittääkseni Sosterin kuntayhtymän hallituksen toimesta), mikä käytännös tarkottaa sitä et en tiiä onko miula varaa käyttää palvelua. Aion tehdä valituksen hintojen korotuksesta Sosterin kuntaytymän hallitukselle.

Kaiken lisäksi mistään tästä ei oo infottu asiakkaille. Eli meille Vammaispalvelun asiakkaille, jotka palvelua käyttää. Ainoa infolappu, myös koskien hintojen korotusta, tuli pari päivää ennen kun muutos käynnistyi. Käytännössä tää olis sama asia kuin esim, sähköyhtiöltä tulis nyt lappu, että “moikka, huomenna hinnat muuten nousee about 50%. Kiva tehdä teidän kans yhteistyötä!”

Eli eipä oo asiakasta eli loppukäyttäjää, eli just sitä vammautunutta henkiliöä ja hänen tarpeitaan huomioitu tämän koko prosessin missään vaiheessa. Ainoo mitä täs on huomioitu, on, ööh mikä? Miulle se on kyl jääny epäselväks. Se et “saadaan ja voidaan kehittää jotain?” Niinku kenelle? No, ehkä se selviää vielä matkan varrella.

Ugh, olen meuhkannut tämän päivän osalta ihan tarpeeks. Nyt lumitöihin. Kivaa päivää siulle, kiva ku kävit kurkkaa blogii!