Tag: esittely

Rakas päiväkirja. Oma laari kumisi tyhjyyttä. Laitoin Kitiaralle viestin, että ois tarve sokean elämää kuvaavan blogin nimelle. Ideoita? Vuorokausi myöhemmin napsahti viesti. Ja kuten aina, se oli siinä. Joillakin kun on just se tietty lahja ja kyky, että asiat vaan viuhuu ja napsahtelee, ja se on siinä. Huomasin että virnistys avautui ja kasvoi kasvoilleni, leveäksi hymyksi, päivänä jolloin edes suunpieli ei ollut värähtänyt. Muistin aikoja 10 vuoden taakse, yhteiseen matkanpätkään. Oli hiton hyvä pätkä. Se mikä silloin oli.

Sokean, Pisteen. löydyttyä kävin välittömästi Gmailissa avaamassa tilin, ja sen jälkeen WordPressissa aktivoimassa blogin. Loppuilta meni askarrellessa. Silleen oli tosi hyvä fiilis joo, että yli 10 vuoden käyttäjäkokemuksen pohjalta WP:n käyttö sujuu edelleen, mut nää silmät. Slowly groaning. Jos oisin noviisi WP:n kanssa, tästä ei ois tullu yhtään mitään. No, onneks en ollut. Ja onneks on viimeisten vuosien aikana tullut kerättyy valokuvavarastoa + editoitua melkoinen määrä kuvia, että omenankukat ootti vaan poimimista, kunhan muistin mistä kansiosta ne löytäisin. Omenankukat valitsin siksi, koska omena symboloi terveyttä ja runsautta, ja koska miusta omenankukka on aivan älyttömän kaunis. Oma toiveeni oli ja on, että lukija tänne saapuessaan heti ensimmäisenä havaitsee jotakin mikä kukkii. Jotakin, joka toimii ns. voimallisena positiivisena symbolisena vastavoimana mahdolliselle “huonon päivän blogikirjoitukselleni”.

Sillä tavalla syntyi tämä sivusto. Pohjimmiltaan kaiken nyt läpieletyn muutoksen siivittämänä. Reilussa puolessa vuodessa on koko elämäni kääntynyt päälaelleen, ja entinen elämä on peruuttamattomasti mennyttä. Ajolupa on otettu pois, tietenkin. Sen myötä hävisi ja katosi spontaani likkumisen vapaus. Asunhan maalla, metsäkodissa. Mummonmökissä. Juuri siellä missä haluan olla. Nyt elän läpi sitä, että “Mitä tapahtuu kun ihminen sairastuu, tai vammautuu. Tai molempia”, kuten miulle kävi. Mitä silloin tapahtuu? Etenkin kun asut kauempana “modernista sivistyksestä”, eli virallisesta taajama- tai kaupunkialueesta. Yhtä suurta muutosta ja mullistusta on ollut tämä kaikki, ja voimat on vähissä.

Jotakin ratkesi sisälläni jokin aika sitten. En tiiä mikä. Ratkeaminenhan, vaikka semmoinen kun takki repeää saumoistaan, on yleensä tosi hyvä asia. Mutta silloin kun se tapahtuu, sitä harvoin osaa nähdä “hyvänä”, varsinkin jos sitä kokee itse itsessään läpi. Viime syksy oli tosi kurja ja musta, ja koen että ratkeaminen liittyy syksyn loppumiseen sisälläni, vaikkakin ollaan jo pitkään eletty uutta vuotta, joka on tuonut myös tosi isoja positiivisia asioita muassaan.

Ratkeamisen myötä nyt ollaan selkeästi jo jossain toisella puolella. Jossa on aika räväkkää huumoria, ja välillä ihan tosi mustaakin sellaista. Koska sillonku ihminen menettää osan itsestään, niinku vaikka näkönsä melkein kokonaan, jotain tapahtuu. Jotain semmosta, että ihminen muuttuu. Ja turhat asiat alkaa kuoriutua ja karista pois. Niinku kaikenlainen semmonen, mitä ihminen saattaa kokea pinnalliseksi. Tilalle nousee Tärkeitä Asioita. Miulle huumori on tosi tärkeetä, ja mitä rouheempaa se on, sitä paremmin se miulle toimii.

Päiväkirja on yritys kuvata huumorin, ja ajoittain myös paksun sarkasmin keinoin millasta sokon elämä on. Ja mitä tapahtuu, kun ihminen sairastuu tai vammautuu, tai molempia. Kirjoittamiseen motivoi moni asia, myös se että ihmisiä asia vaikuttaa kiinnostavan kovasti. Ja blogia on pyydetty, niiden taholta jotka tietävät että olen pitkään askarrellut WP:n parissa. En vaan meinannut uskaltaa tähän lähteä. Nyt sitten kuitenkin lähdin. Omilla ehdoillani.

En tiiä milloin jaksan ja pystyn kirjoittaa siitä, mitä silloin tapahtui kun näkö meni, koska se oli karseeta. Kaikkein karseinta oli se miten yksin ihminen jätetään systeemissä, eli kun meet sairaalaan. Ihan yksin. Sillonku oot “virallisten auttajien luona”. Sitä kaikkee pitää pureskella vieläkin, ja ehkä aika pitkäänkin. Onneks oon saanu myös apuja ja tukee, todella tukevaa sellaista, todella ammattitaitoiselta taholta. Ja vihdoin oon myös tajunnu et enää en oo yksin, enkä jää yksin, ellen itse yksin jäämistä valitse. Vähän hiljaiseksi on vetänyt, silleen sykkyrään niinkuin pieni lintu menee, kun aattelee sitä et oikeesti oon niin onnekas, et elämässäni on semmosia ihmisiä jotka aidosti välittää. Aidosti. Sen sijaan et tarjoiltais jotain pinnallista tekohengitys-paskaa, josta raivostun välittömästi. Koska eihän hyssyttely ja hissuttelu mitään auta. Läsnäolo, ja tukeva sellainen, ronskin rouhealla huumorilla höystettynä, sen sijaan kantaa aika pitkälle. Aitous ja rehellisyys, vaikka miten kipeää tekisi.

Tällaisten juttujen tajuaminen on ollut aika huikee juttu. Näiden rinnalla Sosterin taksiuudistuskin tuntuu pieneltä. Mut vituttaa se silti. Uudistus siis. Siispä siitä lisää myöhemmin, että muutki ku kyytipalvelun asiakkaat pääsis sisälle siihen, mistä tässä on kyse. Ja että miks uudistus vituttaa ja tuntuu pahalta, kontrolliin siirtymiseltä, ja siltä että nyt meni vapaus ja on jouduttu vankilaan. Kaikenlaisesta muustakin sokon elämään olennaisesti liittyvästä tulen kirjoittamaan, ajallaan.

Ainii. Mie siis tein viestintää työkseni, olin mm. yksin yrittäjä useita vuosia, ja tein sen sekalaisia viestintähommia ja toimittajan hommia. Oon myös opiskellut alaa. Eli tää kirjoittamis- ja viestimishomma on vähän niinku verissä. Ja kaikkia keitä ottaa päähän puhekielinen tyylini kirjoittaa: voi hitsi. Ei mahda mitään. Mie puhun suomee ja savvoo, ja savonkarjaloo, niinku tiälä savonlinnan seudulla puhutaan. Ja tuun aina puhumaanki. Oma blogi on oma blogi, ja näillä mennään. Jos pilkun päällä haluat seistä nyt, suosittelen Pirkko Leinon Hyvää Suomea -kielioppikirjaa, tai sitten esim, Kielikellon verkkojulkaisuihin tutustumista!

Kiva kun kävit kurkkaamassa blogia!