Tag: Hippi

Syyskuulumisia

Posted on by Sokkomaria

Päivee kaikille, pitkästä aikoo!

Hiljaista on ollut kuin huopatossutehtaalla, mutta enpä jää kanniskelemaan asiaa. Suunta on jatkossakin todennäköisesti se, että tämä blogi päivittyy kerran pari vuodessa, koska resurssit ovat rajalliset ja tietyllä tavalla tämä blogi on jo ajanut asiansa. Eli kantanut sen muutosvaiheen ylitse kun jotakin äkillistä ja dramaattista tapahtuu, ja elämä muuttuu kertalaakista. Ja ihminen huomaa olevansa todella isojen muutosten keskellä, käymässä kamppailua ihan perus hengissäselviytymisestä.

Tämähän tässä ytimessä oli ja on ollut, sen myötä kun blogin avasin kevättalvella 2019, alkaessani keriä auki kuljettua matkaa. Ja etenkin avatessani ns. kipupisteitä joita matkan varrella on ollut. Eli kuljetun matkan kuvaus, kipua ja voimakasta tunnetta myöten.

Itselleni olennaista tässä kaikessa on valinta. Se, että oli elämä millaista tahansa, ihmisyydestä nousee jokin, joka ohjaa ja opastaa tekemään valinnan tai valintoja sen suhteen että päättääkö jäädä jumiin, vaiko valitseeko liikkua eteenpäin. Elämäntilanteessa jossa äkkisokeudut, tuon valinnan tekeminen pyytää hyvin paljon. On todella helppoa masentua, jäädä yksin ja päästää irti kaikesta. Ihan kaikesta. Etenkin jos ja kun asut metsän keskellä maaseudulla, jossa lähimpään taajamaan on yli kymmenen kilometriä matkaa. On todella helppoa jäädä kiinni kaikkeen sellaiseen mikä luo ja ylläpitää turvattomuutta, kuten sisäiset pelkotilat, ja jotka myös estävät eteenpäin suuntautuvan liikkeen. Elämäntilanteessa, jossa konkreettisesti elää joka päivä sitä tuntoa läpi että ”vielä jokin aika sitten minulla oli elämä, ajokortti ja auto, ja suhteellisen hyvin toimiva näkökyky. Tänään minulla on toinen silmä sokea, ja toinen sumussa, enkä oikeastaan näe ottaa edes yhtä itsenäistä askelta”.

On hyvin aromikasta ja vahvaa tuollaisessa elämäntilanteessa tehdä päätös siitä, että valitsen liikkua eteenpäin. Se herättää paljon epävarmuutta, ja epäuskoa myös, mutta kuten nyt olette saaneet lukea edellisistä päivityksistäni, kaikki on mahdollista. Työtä se teettää, ja nimenomaan tunnetasolla, samoin kuin sitä että jatkuvasti tekee uusia valintoja. Mutta on täysin mahdollista.

Nämä ovat niitä syitä, miksi haluan että tämä blogi jatkossakin löytyy täältä. Että kuljettu matka saa äänen. Ja että näkyy ja kuuluu ennen kaikkea se, että tekemällä päätöksiä ja valintoja, ja pysymällä noissa päätöksissä ja valinnoissa, ihminen voi toteuttaa muutoksen, oli sitten vammautunut tai ei. Eli muutosten tekeminen omassa elämässään ei ole vain ns. terveiden etuoikeus. Se on aivan yhtä lailla mahdollista myös meille vammaisille. Jos löytää itsensä uhriuden kehästä, kuten minä noin kolme vuotta sitten löysin, on tiedostettava asia ja tehtävä valintoja ja päätöksiä sen suhteen, haluaako tuohon kehään jäädä vaiko ei.

Yhden valinnan tein tuossa jokin aika sitten. Valitsin lähteä ehdolle tulevissa sotevaaleissa eli aluevaaleissa. Olen ehdolla Kaakkois-Suomen vaalipiirissä demarien listalla, ja äänestysalue on Etelä-Savo. Päivittelen säännöllisemmin kuulumisia ja ajatuksia sekä pohdintoja tästä kaikesta FB:n puolelta löytyvälle kunnanvaltuutettu sivulleni.

Niin ja hippeys ei ole tässä matkan varrella hävinnyt mihinkään. Jos jotain, niin se on vahvistunut. Sydän!

Näillä mennään!

Taimihommia ja pääsiäistä

Posted on by Sokkomaria

Täällä ollaan, hengissä ja hyvässä voinnissa. Kevättä pukkaa, räystäät ovat lotisseet jo eli lumet ovat tulleet katolta alas, ja nyt sitten lotisee maa. Ja urakalla lotiseekin, kivasti sattui rospuutto eli kelirikko näin pääsiäiseksi, ja vallankin kuravellinä ovat tiet.

Jotta mikäs tässä pääsiäistä vietellessä, ei ole kiire mihinkään, eikä siis ole tarve päästä tien päälle suhailemaan mihinkään. Etenkin nyt, kun täällä Itä-Savossa vietetään hiljaiseloa koronarajoitusten merkeissä. Ravintolat ovat kiinni, ja uimahallikin on rajoittanut aukioloaikojaan. Eikä paljoa huvita kaupoilla ym. käydä muuta kuin pakolliset asioinnit hoitamassa. En ole ns. koronapelkoinen, eli en pidättäydy liikkumisesta siitä pelosta että saisin koronatartunnan, mutta koen että tervettä harkintaa saa ja voi käyttää esim. juuri kauppa-asioinnin suhteen. Etenkin kun itselläni on tuon maskin käytön suhteen tosi hankalaa, tarkoittaen sitä että kun laitan maskin kasvoille niin enpä sitten enää näekään mitään koska rillit menee huuruun. Silti maskia käytän, ja kauppa-asioinnit hoidetaan toistaiseksi siis avustetusti.

Kirjoitan ihan tarkoituksella näitä ns. kevyempiä postauksia aina välillä, jotta etenkin lukijoille joilla vammautuminen ja vammaisuuden kanssa eläminen ei ole tuttua omakohtaisen kokemuksen kanssa ja kautta, ei syntyisi sitä mielikuvaa että vammaisen elämässä ei ole mitään muuta kuin “taistelua sairaanhoitopiirien ja sosiaaliviranomaisten, ja / tai eri viranomaistahojen kanssa”. On totta se, että jos ihminen syntyy vammaisena, tai vammautuu elämänsä aikana, elämä muuttuu, riippuen tietenkin vamman asteesta ja siitä miten rajoittava vammautuminen on. Mutta jos vammaisuudesta tulee koko elämää ja identiteettiä määrittävä tekijä, niin silloin mennään sellaisille alueille ja vesille joita en koe ns. kokonaisvaltaista hyvinvointia ajatellen kovinkaan terveellisiksi. Kyllä ihmisen elämässä pitää olla muitakin asioita. Tämä on siis oma ajatukseni ja mietteeni asiasta tällä hetkellä, miten muut ajattelevat vammautumisesta ja vammaisuudesta, se on monisyinen ja moniulotteinen aihe, enkä voi muiden puolesta puhua.

Vahvasti kuitenkin koen siten, että huolimatta siitä että Suomessa, ja ehkä jopa koko maailmassa (en tiedä) vammaisuus on tietyllä tavalla vaiettu aihe, jossain jopa tabu (islannissa vammaiset suljetaan yhteiskunnasta ulos, laitetaan maaseudulle laitoksiin ns. piiloon, näin toimittiin ennen, en tiedä mikä tilanne on nykyään), niin itse ainakin tarvitsen välillä aivan muita ajattelemisen aiheita sekä pohtimisen aiheita ja ennen kaikkea konkreettista tekemistä, sen sijaan että pyörittäisi omaa elämääni vammautumiseen ja vammaisuuteen liittyvien teemojen ympärillä joka päivä.

Tottakai vammaisuuden teema on koko ajan elämässäni läsnä, sillä konkreettisesti näen asian laidan joka ikinen hetki. Koskaan en enää saa ns. normaalia tervettä näkökykyäni takaisin, ja tätä kautta myös näen vammani laadun, sekä sen mittakaavan jolla se elämääni rajoittaa. Tämä kaikki ei kuitenkaan tarkoita sitä että minun tarvitsisi joka ikinen hetki olla tässä asiassa kiinni kuin ns. täi tervassa. Ja voin touhuta sekä tehdä asioita sen mukaan mitä pystyn ja kykenen, ja avustetusti sitten niitä sellaisia asioita joita en pysty ja kykene itsekseni touhuamaan.

Maaseudulla asuminen on antanut minulle siunatun paljon liikkumavaraa kaikkeen tähän, sillä touhuttavaa riittää, myös paljon sellaista touhuttavaa joka saa minut usein jopa unohtamaan sen että olen näkövammainen, siten että pystyn keskittymään ihan täysillä käsillä olevaan tekemiseen. Kasvien kasvattelu ja taimien kanssa touhuaminen on tällaista puuhaa, ja kun taimihommat on kerran käynnistetty, eli siemenet laitettu multiin kevättalven aikana, niin sehän tarkoittaa sitä että kasveista on myös huolehdittava kasvukauden loppuun, eli syys-lokakuulle.

Ohessa viimeisin Vlogi-päivitys, joka löytyy Youtube -kanavaltani. Ehkä jonain päivänä muistetaan avustajan kanssa nauhoittaa videota siten, että minäkin näyn kuvassa. 😉

Semmoinen video se.

Palailen toki jossain kohtaa myös vammautuneen ihmisen realiteetteihin, esim. noihin yllä mainittuihin vääntöihin vaikkapa juurikin sairaanhoitopiirin kanssa, sillä onhan tämä touhu mitä Suomessa yhä monin paikoin löytyy etenkin asenneilmaston puolelta vammaisia ja vammautuneita kohtaan, aivan sairasta. Ei sille parempaa sanaa löydy. Etenkään silloin, kun nuo asenneilmastopesäkkeet löytyvät sosiaaliviranomaisten työmaalta. Mutta kuten yllä totesin, yksi realiteetti on myös se, että minä en ainakaan jaksa loputonta negassa vellomista ja sitä, että elämästä tulee ns. suo, jossa vellotaan vain negatiivisissa asioissa. Ja että jokin yksi asia ottaa elämästä otteen, ja ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan tuossa yhdessä asiassa. Minusta sellainen on hyvin epäterveellistä, ja vaikuttaa haitallisesti kokonaishyvinvointiin. Tiedän kyllä seutukunnalta monia henkilöitä, jotka mielellään pyörittelevät näitä juttuja, ja kaikki heidän puheenaiheensa ovat pelkkää sairaanhoitopiiriä, ja etenkin niitä asioita joita he itse kokevat ns. väärinkäytöksinä ja kaltoinkohteluna, mutta minä en sitä halua.

Olen saanut paljon puheluita ihmisiltä jotka mielellään näkisivät esim. minut hoitamassa heidän asioitaan sosiaaliviranomaisten kanssa, mutta en siihen ryhdy. Raja menee siinä. Onneksi se ei ole edes mahdollista, sillä kaikki toiminta sosiaaliviranomaisen kanssa lähtee siitä että kukaan muu ei voi hoitaa henkilön asioita, ellei ole tämän henkilön virallinen asioiden hoitaja. Mutta niin tiukkaa joillakin ihmisillä on se, kun he kokevat tulleensa elämän kaltoin kohtelemiksi, että he ovat valmiita laittamaan kaikki paukut siihen että voivat kohdistaa vihansa ja kaiken energiansa esim, sairaanhoitopiiriä kohtaan. Olen useita tällaisia tapauksia nähnyt läheltä. Ja tietyllä tavalla tajuan kyllä sen, että kun ihminen vammautuu, niin helposti herää vahvaa ja aromikasta tunnetta etenkin liittyen sairaanhoitopiiriin, jos siellä hoidetaan juuri omia asioita huonosti. Mutta siinä on aina vaihtoehtona myös se, että asiat voi selvittää, sen sijaan että käpertyy omaan vihaansa ja katkeruuteensa, ja antaa sille vallan. Suomessa on olemassa esimerkiksi monenlaisia liittoja, kuten Invalidiliitto sekä Näkövammaisten liitto, ja monia muita liittoja näiden lisäksi, joista saa neuvontaa oikeudellisissa asioissa, useimmista, mikäli itse kokee että se on tarpeen. Joten kenenkään ei aidosti tarvitse jäädä yksin ja katkeroitua omien asioidensa huonolle tolalle joutumisesta, koska tukeakin on saatavilla. Taisteluahan tämä on, se on selvä, ja pyytää paljon voimavaroja, ja kuluttaa voimavaroja, mutta silti.

Tällainen epistola tuli nyt kirjoitettua lanka-lauantain päivityksenä. Tässä paljon pohdittavaa myös kaikille heille jotka kokevat koronarajoitukset ahdistaviksi. Etenkin ns. terveet ihmiset, joilla on kaikki raajat tallella ja aistit toimii: me vammaiset saamme / joudumme arjessamme sopeutumaan aika lailla monenmoisiin sääntöihin, joiden takana on nimenomaan valtiovalta. Valtiovalta asettaa raamit sosiaaliviranomaisten toiminnalle, joten siksi on perusteltua sanoa näin. Joten jos ja kun koronarajoitukset ahdistaa, niin voi miettiä myös sitä puolta kolikosta että Suomessa on aika paljon vammaisia joille monenmoiset rajoitteet ovat ihan arkipäivää, ja ketään ei kiinnosta. Jos tämä aidosti kiinnostaisi, esim. lainsäätäjiä, niin näinhän asia ei olisi. Jo pelkästään kuljetuspalveluiden lakisääteinen määrä, eli 18 yhdensuuntaista kyytiä per kk rajoittaa liikkumista valtavasti, samoin kuin se että vapaa-ajan avustajan lakisääteinen minimituntimäärä on rajattu 30 tuntiin kuussa, eli se määrä joka sosiaalivranomaisen on pakko myöntää. Niin voi arvata että näistä minimeistä on sitten myös tullut maksimeja, lähes joka kunnassa.

Siinä vähän pohdittavaa, etenkin kunnallisvaaliehdokkaille!

Kiitti kun kävin kurkkaa blogia, sydän! Moikka!

Uusi vuosi, uudet tuulet. Ja Avin päätös.

Posted on by Sokkomaria

Terveppä terve kaikille, ja hengissä ollaan sekä hyvässä voinnissa. Blogihiljaisuus pikkuisen venähti, syystä että aika väsynyt olo oli tuossa loppuvuoden 2020 viimeisinä kuukausina. Monestakin eri syystä, mutta se kaikkein isoin ja painavin syy oli Avin päätös.

Niille ketkä blogia ovat seuranneet, juttu onkin jo tuttu. Eli tein kantelun kesäkuussa 2019 koskien Sosterin / Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueen kuljetuspalvelun omavastuutaksoja. Tässä siis nyt puhutaan ns sotetaksista eli kuljetuspalvelusta. Tämä kaikki ei liity Kelakyyteihin ja Kela-taksiin millään lailla. Kuljetuspalvelu on vaikeavammaisten arjen kulkemiseen tarkoitettu apu, jonka omavastuun eli sen mitä kyyti per kerta maksaa, voi lain mukaan olla korkeintaan se sama summa kuin mitä paikallisessa julkisessa liikenteessä peritään kertalipusta. Eli jos kertalipun hinta on vaikkapa kaksi euroa paikkakunnalla, silloin kuljetuspalvelukyydistä ei saa asiakkaalta veloittaa enempää kuin tuon kaksi euroa, yhteen suuntaan ajettaessa. Tässä periaate yksinkertaisuudessaan.

Näillä asioilla on kuitenkin tapana monimutkaistua kun näitä sovelletaan ja järjestellään kuntien ja sairaanhoitopiirien, tai kuntayhtymien tahoilta paikallistasolla toimiviksi kuljetuksiksi. Ja täällä Savonlinnassa on hupsista keikkaa päässyt virkamiehiltä ja viranomaistahoilta lipahtamaan semmoinen pikkujuttu läpi haavin, että Savonlinnan kaupunkialueen julkisessa liikenteessä siirryttiin kilometripohjaisista tasataksoihin vuonna 2015. Mutta kuljetuspalvelun omavastuisiin tätä muutosta ei ulotettu, kuten olisi lain mukaan pitänyt ulottaa. Ja näin ollen täällä on kaupungin alueella veloitettu kuljetuspalveluiden asiakkailta omavastuista ylihintaa viimeisen viiden vuoden ajan.

Tähän päälle se, että lisäksi Sosterin kuntayhtymän hallitus korotti kuljetuspalvelun omavastuun hintoja syksyllä 2018. Hintamuutos astui voimaan 1.2.2019 samaan aikaan kuljetuspalvelu-uudistuksen kanssa. Ongelma tässä oli vain se, että tuo hinnankorotus oli laiton. Kilometripohjainen taksa, jota siis sovelletaan kuljetuspalveluissa kaikkialla Itä-Savon sairaanhoitopiirin eli Sosterin alueella, on noudatellut Matkahuollon vuoden 2014 taksoja. No mutta kun Matkahuolto ei ole korottanut noita vuoden 2014 taksoja. Niin mistä ihmeestä Sosterin kuntayhtymän hallitus tuon korotuksen sitten keksi? Kysyin tätä asiaa silloiselta Vammaispalvelun johtajalta, ja hän vastasi sähköpostitse “että hintoja korotettiin koska kuljetuspalvelun hintoja ei ollut päivitetty pitkiin aikoihin.” Eli virkamies ihan pokkana vastaa näin, vaikka lain mukaan kuljetuspalvelun omavastuutaksojen hinnat on sidottu julkisen liikenteen hintoihin. Ja virkamies myös ihan pokkana toimii noin, eli epäeettisesti, vastoin sen asiakaskunnan etuja keiden asioista hänen tulisi pitää huolta. Niin onhan tämä kerrassaan kiinnostavaa. Kerrassaan. Ja tältä pohjalta läksin kantelua asiasta tekemään kesällä 2019, Itä-Suomen aluehallintovirastoon.

Kantelun päätös ja Avin ratkaisu tuli sähköpostiin 16.11.2020. Päätös on julkinen ja ratkaisu oli / on asiakaskunnan kannalta myönteinen. Päätöksessä todetaan että Sosteri on toiminut laittomasti soveltaessaan kuljetuspalvelun omavastuisiin kilometripohjaista taksaa (kaupungin alueella) ja että taksa tulee muuttaa tasataksaksi.

Vaikka tiesin että päätös tulee olemaan tämä, siksi koska laki on mitä on, ja siksi koska Kotkassa käytiin iso, monta vuotta kestävä oikeuskeissi tämän saman asian tiimoilta, ja koska KHO antoi ennakkopäätöksensä asiassa keväällä 2020, silti jännitti. KHO:n päätös ja ratkaisu Kotkan keississä on viimeinen sana, ja se on hyvin selvä ja selkeä: kuljetuspalveluiden omavastuutaksat eivät saa ylittää julkisen liikenteen hintoja. Eli kenelläkään sosiaaliviranomaistahon edustajalla tai virkamiehellä ei ole enää Suomessa tämän asian osalta mitään mutisemista, ja asiassa ei enää tehdä mitään “virkamiesten omia sovelluksia.”

Tai niinhän sitä luulisi. Sosterin kuntayhtymän hallitus, joka siis päättää tästä kuljetuspalvelun omavastuutaksa-asiasta myös minun kuntani osalta siksi, koska kuntani ostaa kuljetuspalvelun Sosterilta, kokousti männä viikon tiistaina eli 19.1., ja kokouksessa käsiteltiin myös nämä puheena olleet omavastuutaksat. Ylihinnoitellut taksat palautettiin takaisin lain mukaiselle tasolle eli vastaamaan Matkahuollon 2014 hintoja. Mutta tasataksan osalta on silleen jännästi luovittu, että eihän tuosta nyt tolkkua ota. On niinkun keksitty “byrokraattisen luova väylä siihen että ei tarvii käyttää sanaa tasataksa.”

Tässä linkki Sosterin kuntayhtymän hallituksen pöytäkirjoihin. Jos linkki ei jostakin syystä toimi, nuo dokumentit löytyy ihan sillä kun kirjoittaa Googleen hakusanat Sosterin kuntayhtymä hallitus.

Näin päättyi tämä helkatin puolentoista vuoden säätö, ja virkamieskunnan epäonninen hinnankorotus. Siis tokihan nämä kaikki asiat virallisesti paperilla menevät Sosterin kuntayhtymän hallituksen päättäjien piikkiin, koska virallinen rakenne on se että kuntayhtymän hallitus päättää. Mutta kuten tiedämme, Suomessa näiden asioiden työstäminen ja asioiden taustoittaminen sekä päätösehdotusten ja ratkaisujen tekeminen kuuluu virkamiesten toimenkuvaan. Joten kun nyt tässä asiassa totean että “kiitti vaan virkamieskunnalle”, niin ihan kyllä myös sitä tarkoitan.

Jotenkin on sellainen fiilis, että se viestintä jota olen Sosterin suuntaan, ja nimenomaan siis sosiaalipalveluiden ja erityisesti Vammaispalvelun suuntaan käynyt näiden asioiden tiimoilta, asettui aivan uudelle pohjalle sen myötä kun Avin päätös saapui. Oli nimittäin aika monta kertaa tuossa matkan varrella sellainen fiilis, että siellä on laitettu minulle jonkinlainen leima otsaan ja pistetty minut kategoriaan “hankala asiakas”, ja sen päälle vielä vähäteltiin näitä kuljetuspalveluasioita koskevia palautteitani. Nyt sitten kun Avin päätös ja ratkaisu tuli, ja kun tietenkin tein näistä asioista julkisia, kun sattuipa kivasti paikallisen päivälehden toimittaja laittamaan viestiä ja kysymään kiinnostaisiko jutunteko, mihin vastasin kyllä tottakai, ja sen jälkeen vielä parissa some-ryhmässä jaoin Avin päätöksen ja selitin rautalangasta auki sen mitä se tarkoittaa, on ollut ihan mukavan rauhallinen fiilis. Ja kunnan suuntaan on viestintä toiminut myös, sieltä on tullut vahva viesti siitä koko tämän puolentoista vuoden prosessin ajan että kunnassa noudatetaan lakia, ja että samaa vaaditaan myös niiltä tahoilta keiltä kunta palvelut ostaa. Eli Sosterilta. Meni kertalaakista koko jupakka laajempaan tietoisuuteen Itä-Savon tekemän lehtijutun myötä, ja siihen päälle vielä täsmällisemmät info-paketit somessa. Niin viestintää ajatellen olen kyllä tyytyväinen. Sosterihan ei näistä ulospäin huutele, ja nyt kyllä mokasivat siellä ihan itse tämä koko jutun. Ja erityisesti sillä paskan mätöllä minun päälleni mitä vielä kesällä 2019 ihan sieltä Vammaispalvelun johtajan taholta päälleni sain. On sähköpostit tallessa joo. Ja samaahan se oli myös Mikkelin Taksikeskuksen taholta minun suuntaani, eli kun uskalsin sinne asioista sanoa, niin agressiivista kommunikaatiota tuli takaisin että aivan käsittämätöntä. Ja tällaiset tyypit sitten huolehtivat vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden toimivuudesta! No, on tainnut väki Mikkelin Taksissakin vaihtua, ja ehkä ihan syystäkin. Voi morjens.

Että on tässä töitä tehty, hartiavoimin, ihan sen yksinkertaisen perusasian eteen että saisi tulla ihmisenä kuulluksi, asiassa joka koskettaa 940 hengen päivittäistä arkea, ja asiassa jossa virkamiehet ovat toimineet siten että lakia on rikottu monen vuoden ajan. Asiassa, jonka lopputulema on ollut se, että vähävaraisilta ihmisiltä on rahastettu ihan pokkana moninkertaisia omavastuuhintoja, etenkin Savonlinnan kaupungin alueella.

Kyllähän se varmaan saattaa virkahenkilöä patittaa että sitten tulee yks sokko, joka bongaa tällaisen, ja yhtäkkiä alkaa pukata lehtijuttua, sähköpostia ja sen sellaista. Ja sosiaalisessa mediassa käydään debattia ja dialogia. Ja kuntaan otetaan yhteyttä. Ja silleen. Että yhtäkkiä ei olekaan enää hiljaista ja mukavaa, ja semmoista niin kuin aiemmin, eli että Sosterixissa on oma laki. Voi kyynel! Paitsi että yhtään ei harmita tätä sokkoa se, että Sosterixin päivittyy pikkuhiljaa nykyaikaan lakien noudattamisen osalta.

Joten eiköhän tämän asian tiimoilta ole nyt jäpätykset tässä, ja toivottavasti vähän aikaa rauhallista. Tarkoittaen erityisesti sitä, että virkamiesten taholta kukaan neropatti ei nyt lähtisi kehittelemään “mitään vammaisten arjen helpottamiseksi tarkoitettuja ratkaisuja”, jotka sitten käytännössä tarkoittavat sitä että budjettia leikataan puolet pois, ja jokin palvelu lakkautetaan kokonaan.

Toki tässä nyt vielä seurataan loppuun saakka tuo “tasataksa-asia”, eli selvityksen alla on se mitä hittoa tuo virkamiesten viimeisin idea nyt sitten oikeasti tarkoittaa. Tasataksassa kun on se pointti nimenomaan, että yhden lipun hinnalla “saa ja voi matkustaa niin paljon kuin sielu sietää, ja siinä ei kilometrimääriä lasketa.” Avin yhteystiedot ovat tulleet tutuiksi Joensuuta ja Mikkeliä myöten, ja voi kyynel että jos vois virkamieshenkilöt esim. sairaanhoitopiireissä ihan vaan noudatella lakeja näissä asioissa, niin oisko vaan niin paljon helpompaa ja mukavampaa meillä kaikilla. Tässä on miun uudenvuoden toiveeni samalla!

Mut silleen on hei mahtavasti menny tää kaikki, että jos gallialaisen, siis SEN kuuluisan pienen gallialaisen kylän kalakauppiaan muistatte, niin täällä ei oo hei ollut enää ollenkaan semmoista meininkii! Jees! Joku ahkera blogin seuraaja saattaa nimittäin muistaa sen parin vuoden takaisen Tonnikala -jutun, kun oli vähän tunnetta päällä, ja räjähti sit koko kalatiski. Olihan siihen kyllä ihan aihettakin, mut vähän rankkoja nuo tuommoset tunnepuolen jutskat on kuitenkii läpielää, niin oon kyllä tosi tyytyväinen että meno ja meininki on kaikin puolin rauhoittunut.

Että ihan on rauhaksiin hengitelty ja kaikkee, ja ihan kuulkee jopa hipeix on oltu niinkin paljon että miehän vedin meditaatiopiirii meiän pienellä kyllä tuossa marras-joulukuussa sen kaheksan viikon ajan. Ja hienosti kuulkaa meni. Niin rauhallisissa sydänenergioissa että!

Kiitti hei kun kävit lukee blogii! Sydän!

Marras

Posted on by Sokkomaria

Terkut tiältä! Syys on edennyt jo martaaksi, ja hengissä sekä kohtuu hyvässä voinnissa tiällä ollaan, maaseutuelon merkeissä.

Hipeix on eletty, eli puutarhaa on pikkuhiljaa laiteltu talviteloille syksyn aikana, enemmän ja vähemmän tyylikkäästi, eli osa hommista on vieläkin tekemättä. Hymiö. Palataanpa niihin sitten keväällä kun räystäät tippuu ja maa alkaa sulaa. Näin se joskus menee, eli jostain on joustettava jotta jaksaa olla normielämässä käsiksi.

Valkosipulit on kuitenkin saatu maahan, eli talvivalkosipulit, joita sitten heinä-elokuussa korjataan sadon merkeissä. Tämä oli puutarhan osalta syksyn tärkein tavoite, ja se on saavutettu. Nyt sitten, kun maa alkaa pikkuhiljaa jäätyä, täällä vielä viimeisiä viedään, eli korjataan satoa kaalikasvien osalta. Kaalikasvit kuten ruusukaali ja kyssäkaali, ovat siitä mainioita että niistä voi korjata satoa pitkälle syksyyn. Samoin lehtikaali, mut sen osalta tämä kasvukausi män vituix, niin eipä oo mitä korjata. Ens vuonna uudestaan, jei!

  • Kuvassa ruusukaali, joka kasvattaa ruusumaiset kaalin mykeröt varresta lähtevien lehtien kainaloihin. Korkeutta kasvilla on noin 50 senttiä.
Kuvassa jokin kiinankaalin sukuinen kaali, joka kasvattaa suipon muotoisen kaalin. Siis sen osan joka kasvista sitten lopulta syödään. Tällaisia oli kokeilussa tänä kesänä, ja peräti tämä yksi kasvoi kaaliksi asti! Jei!
  • Kuvassa maassa oleva pesuvati jossa on violettia kyssäkaalia ja pieniä vihreitä ruusukaaleja.
Kuvassa on jäätyneessä maassa oleva pesuvati, jossa on kyssäkaalia ja ruusukaalin ruusukkeita.

Maalla asumisessa ja elämisessä on tietty rytmi, eli luonnon oma rytmi, jota ei ehkä välttämättä käsitä ja sisäistä samalla tavoin jos on ikänsä asunut ja elänyt kaupungissa. Asiat tapahtuvat, etenkin puutarhassa, sen mukaan miten luonto niin sanotusti toimii ja käyttäytyy, ja näin ollen asioita on myös tehtävä luonnon antamien raamien ja viitekehyksen puitteissa. Eli puutarhahommia ei juurikaan enää lokakuun jälkeen tehdä, koska maa alkaa jäätyä. Joten jos jotain meinaa touhuta, on ne touhut touhuttava marraskuun alkuun mennessä. Vuodesta sitten riippuu se, milloin ensilumi sataa maahan tai maa alkaa jäätyä. Yleensä täälläpäin Suomea se aika alkaa marraskuun puolivälin tienoolla.

Tämä alustuksena siihen, että täällä on syksyn aikana touhuttu ulkona se mitä on touhuttu, ja jos jotain jää tekemättä, siihen hommaan palataan sitten keväällä. Satoa kaalikasveista voi tosiaan kerätä ihan lumien tuloon asti (huom. kukkakaali ja broccoli ovat eri asia, niiden kukinnot on korjattava ajoissa, koska ne pilaantuvat syksyn kosteilla ilmoilla).

Lokakuun lopulla elämä alkaa pikkuhiljaa hiljentyä ja ikäänkuin kääntyä ja käpertyä sisäänpäin. Eli ulkoa siirrytään sisällä tehtävien touhujen pariin, ja esim. itse touhuan näin syksyisin ylimääräisen roinan kartoittamisen kanssa, käyn läpi mm. talvivaatteet ja kengät, samoin kuin arkivaatteet, mahdollisesti myös pyyhkeet ja lakanat. Näissä hommissa menee oma aikansa, etenkin tällä näkökyvyllä, ja niitä sitten lajittelen roskiin ja kierrätykseen meneviin. Myös siivoamista ja noin ylipäänsä paikkojen järjestelyä tulee tehtyä ihan eri tavalla, eli paljon enemmän, kuin kasvukauden aikana.

Liikkuminen, lähinnä liikkumisen halu, vähenee myös auttamatta iltojen pimentymisen myötä. Kun näkö menee, askeleesta tulee haparoiva, ja pimeys hankaloittaa asiaa tosi paljon. Voisi kuvitella että valaistus auttaisi asiaa, mutta itseasiassa ainakin minulla, ja käsittääkseni monella muullakin näkövammaisella, keinovalaistukseen liittyvä häikäisy tekee asiasta vielä hankalamman. Eli käytännössä aurinkolasin päässä pitäisi tallata kataulamppujen alla, tai missä nyt ikinä, niin on se aikamoista. Ei hirveästi tee mieli lähteä liikkeelle jos ei ole pakko.

Tästä huolimatta sydämeni sykki jo alkusyksystä sille ajatukselle, että haluan kutsua meditaatiopiirin kokoon meidän pienessä Gallialaisessa kylässämme. Käsittääkseni kyseessä on ensimmäistä kertaa ikinä avoin meditaatiopiiri näillä huudeilla, Savonlinnan puolellahan niitä on järjestetty ja pidetty maailman sivu, mutta täällä pienuudessa ei juurikaan. Tai jos on, niin yksityisesti tuvissa ja mökeissä pitkin pitäjää. Joten fiilisteltyäni asiaa päätin, että haluan kokeilla mitä tapahtuu jos kutsun avoimen piirin koolle, piirin joka kokoontuu kerran viikossa kahdeksan viikon ajan, alkaen marraskuun alussa. Kartoitin sopivat tilavaihtoehdot, ja kyselin tilavuokrat läpi. Sen pohjalta räknäilin kertamaksun puolentoista tunnin meditaatio-istunnolle, ja maksu asettui niinkin kohtuulliseen hintahaarukkaan kuin seitsemän euroa per kerta.

Ja silläviisiin sitä ollaan nyt kahteen otteeseen kokoonnuttu yhteisen piirin äärelle kerran viikossa marraskuun ajan, ja meininki jatkuu joulukuun loppupuolelle. Jei! Mielessä kävi kyllä joo myös se, että koska meditaatio on uusi juttu näillä hoodeilla, että käykö niin ettei kukaan tule, ja istua törötän siellä kahdeksan viikkoa yksin, kerran viikossa, mutta niin se vaan elämä vie ja asiasta kiinnostuneet löytää paikalle kun asioista jaksaa ja viitsii ulospäin viestiä. Eli ryhmä on koolla, pieni sellainen mutta ryhmä kuitenkin, ja antoisaa on ollut, myös minulle ryhmän vetäjänä. Suomex ja savox sanottuna “iha heleveti hieno homma!”

Sairastuminen ja sairauden kanssa eläminen ei ole helppoa, mutta se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö sairastunut, ja sen johdosta mahdollisesti vammautunutkin henkilö voisi elää niin sanotusti tavallista ja jopa merkitykselliseltä tuntuvaa elämää. Jokaisen on löydettävä nämä asiat itse, eli asiat jotka itselle tuntuvat tärkeiltä ja merkityksellisiltä. Itse olen kulkenut pitkää matkaa näiden teemojen kanssa, jo ennen sairastumistani, ja meditaatio sekä meditatiiviset harjoitteet ovat olleet vahva apu sekä matkakumppani näissä asioissa. Matkan varrella olen meditaatiopiirejä vetänyt ennenkin, mutta sairastumisen johdosta viimeisestä on aikaa. Nyt oli aivan oikea aika palata tämän asian pariin, ja marras-joulukuuhun asettuva piiri oli nappivalinta. Pimeyden ytimessä kokoonnumme yhteen, etsimään ja kuulostelemaan sisäistä valoa.

Tämmöst täällä, syväsukellusta martaan olemukseen ja pehmeästi mutta vahvasti elämässä käsiksi. Mahtavaa marraskuuta itse kullekin säädylle ja kiitos kun kävit kurkkaa blogia! Sydän!

Saapui syys

Posted on by Sokkomaria

Hippi on hengissä! Sori siitä hei, että ei kuulu eikä näy! Mutku on tässä niinku elämääki eletty hei! Mikä ei todellakaan oo mitenkään itsestäänselvää monelle joka on samantyyppisessä elämäntilanteessa kuin meitsi, joten ihan voi sanoo ääneen että kiitos elämä kun oot hyvää!

Toki asiaa myös auttaa se, että muuan vanhempi virkahenkilö on eläköitynyt Sosterixin sosiaalipalveluiden johtoportaasta. Hymiö. Kun hippi kuuli asiasta hän huomasi yhtäkkiä hymyilevänsä hyvin leveästi. Ja sitten nauravansa ääneen. Olotila myös keventyi kummasti, ja hippi tajusi että siinä nyt sitten eletään sukupolven vaihdosta käytännössä läpi. Haluttomat ja työhönsä läpensä leipiintyneet vanhan kansan johtoportaan edustajat, jotka siis johtavat, mutta eivät käytännössä tiedä mitä johtavat ja miten johdetaan, muuta kuin määräilemällä ihmisiä ja keksimällä turhia ja toimimattomia sisältöjä palveluihin joilla on tarkoitus auttaa hankalissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, alkavat pikkuhiljaa poistua työelämästä. Myös täällä Iloisessa Itä-Suomessa, jossa jurrataan niin perkeleellistä jumittamisen energiaa vielä niin monessa kaupungissa ja kyläpahasessa että ei oo tosikaan.

Sellaista se on, kehitys kehittyy, tosin Sosterixin osalta sitä sopii miettiä onko näin, koska nythän siellä siis sohlataan sosiaaliturva-asioita siten, että vastuun on ottanut se kaikkeista isoin johtaja, joka ei ymmärrä (mistään?) käytännön asiasta mitään. Jolla myös oli sormensa kuljetuspalvelusopan käynnistämisessä, eli siinä että kuljetuspalvelut sössittiin nykyiselle tolalleen, eli asiakkaat myytiin Mikkelin Taksi Oy:lle. On hänellä, kuulemma, ollut sen verran viisautta, että hän myös sanonut osaamattomuutensa ääneen, yrittäessään sijaistaa riveistä poistunutta virkahenkilöä. Näin hienosti hei meiän sosiaaliturvapuolen jutut niinku pelittää täällä kentällä, eix oo rohkaisevaa. Jei! Käytännössähän tämä siis tarkoittaa sitä, että “asiat ohjautuvat” sosiaalityöntekijöille, joiden työtaakka lisääntyy entisestään. Koska johtaja ei osaa muuta kuin johtaa. Voi kyynel ja huokaus. Se on tää Suomen julkisen sektorin johtotason meininki sitä luokkaa, että tän takii me kuulkaa ollaan konkurssikypsä valtio. Ja nää jääräthän ei sitä koskaan myönnä, hautaan saakka menevät siinä mielipiteessään että “hyvin oli johdettu”, ja arvatkaa ketkä maksaa laskun. Jep. Just kaikki me, keillä ei todellakaan oo siihen varaa. Hienoo, terkkuja Arkadianmäelle taas kerran. Voisitto uudistaa meiän sosiaaliturvan ja nopeesti? Ja laittaa samalla myös jäykät organisaatiorakenteet purkuun, kiitos!

No. mie koitan pitää omasta sosiaaliturvasta huolta mm. kasvattelemalla asioita et sais ruokaa pöytään ja silleen. Mut ihan hei pitää sanoo ääneen et jos oisin täysin asialle antautunut luomuhippi, ja päätoiminen viljelijä eli että ois useempi hehtaari peltoo mistä yrittäisin elantoni repiä, niin ei kovin hyvin menis. Huh! Ei oo helppoo olla viljelijä, saati sitten luomu! Edes pienessä mittakaavassa, kyllä nimittäin töitä teetättää! Sori siitä että kesä tuli ja meni ilman ihanii tomaattipäivityksii, tai kaikenmaailman muita päivityksii, mutku täällä vedettiin takapakin kanssa jarrutusvaihteella, syystä että “oli hallaöitä toukokuussa”. Ja hippi oli niin innoissaan että oli roudannut tomskun taimia ulos, niin siitähän ne sit veti hernettä nenään ja kasvu hidastui noin kuukaudella. Aijjai! Kyllä hippi teki niin aloittelijan mokan että! Ens keväänä ollaanki sit antureiden ja sen sellaisten kanssa mittailemassa yölämpötiloja ennen kuin yhtääna ainoaa taimea laitetaan yöksi ulos.

Poikkeuksena kaalit, jotka onkin sitten ihan oma juttunsa. Kaalin siemenet laitan multiin viimeistään maaliskuussa, ja idätysrasiat roudaan ulos kylmillään olevaan kasvihuoneeseen, missä keväthankien loisteessa päivälämpötila nousee helposti yli kahteenkymmeneen asteeseen. Siellä ne kaalikasvien siemenet, niin ruusukaalit, keräkaalit, lehtikaalit, kyssäkaalit ja sen sellaiset kuulkaa itää hetkessä, eikä oo yöpakkasista moksiskaan! Ihan on hupsuu porukkoo, mutta niin se vaan menee. Ja lunta kun heität kylvöksille niskaan säännöllisesti, lumi sulaa ja kastelee pikkutaimet. Niin eipä oo kovin vaikeeta kaalin kasvatus! Hymiö.

Vaikeus on siinä, että kaali tarttee paljon ravinteita ja paljon tilaa. Yks ruusukaali pyytää semmosta puol metrii kertaa puol metrii pinta-alaa. Ja siihen paljon ravinteita, että se jaksaa kasvaa. Vielä isompi ongelma on se, että ai vinde kun kaiken maailman lepattavat tyypit, ja semmoset tosi pienet tyypit, tykkää rouskutella kaaleja! Kaalikoi kuulkaa haistaa kaalit monen kilometrin päästä, samoin kaaliperhonen. Niin kyllä siinä on kuulkaa tällä näkökyvyllä ihmettelemistä, kun yrität niitä perkeleen pieniä millin kokoisia sinttejä metsästää kaalin lehdiltä. Jostain syystä ne lentävät riesakkeet ei tykkää kyssäkaalista, joten vinkki vinkki siinä on helppo nakki! Ja ruusukaalissa on niin isot lepattavat lehdet, että niiltä on helppo bongata ja pyyhkiä tuholaisia pois.

Kukkakaali ja keräkaalit onkin sit hankalampii. Sen takia mie hermostuin tänä kesänä kukkiksiin, ja kun olin saanut ne maahan, totesin et antaapa olla. En lannoittanut koko kesänä, enkä hirveemmin edes perään katellut. Muuta kuin happamana totesin, et tais nyt mennä parempiin suihin miun kukkakaalit. Joka siis vielä se mahtava punainen lajike, eli Violetta di Sicilia, ihan vaan sen takii et miekii NÄKISIN jotain. Jee!

Nii eikö mitä! Olin jo unohtanu koko kaalit, kunnes yhtäkkii syyskuussa kävin niitä kattomassa, ja hitto siellähän oli komeita kukintoja! Ihan niinku useempi! Wau ja winde! Ihan huikeeta, kahtokee nyt! Jee!

Kuvassa huikean hieno purppuran tai violetin värinen itse kasvatettu kukkakaali! Mikä ilo!
Tadaa, Violetta di Sicilia!
Kuvassa on huikean hieno, ja iso, itse kasvattamani kukkakaalin pää eli kukinto. Kyllä oli hieno! Ja hyvänmakuinen!
Kuvassa sama lajike joko raakana tai ylikypsänä. Veikkaan ensimmäistä, mutta eipä menoa haitannut ja vinde että oli hyvän makuinen!
Kuvassa on lähikuva ruusukaalin varresta, jossa ruusukkeet eli pienet kaalinpompulat joita syödään, kasvavat kaalinlehtien kainaloissa.
Kuvassa ruusukaalin varsin, jossa ruusukkeet kasvavat ja kypsyvät kaalinlehtien kainalossa. Sieltä niitä nyt sitten loka-marraskuun aikana kerätään ruuaksi. Ai vinde että ovat hyviä! Verrattuna kaupan ruusukaaleihin jotka ei maistu miltään!

Tämmöstä! Eli kyl tääl ollaan ihan tosi tunnollisesti eletty hippielämää, lapioitu paskaa kirjaimellisesti ja konkreettisesti mm. eräällä lannanhakureissulla, että hippi sai puutarhaan MONTA SÄKKIÄ hevonpaskaa, että voi taas ens kesänä kasvatella kaikenlaista niinku luomusti. Kukkapenkkiremontti ja monta sen sellaista olennaiselta tuntuvaa asiaa on tekemättä, ja ei voi tietää jääkö kokonaan tekemättäkin, mut se on semmosta. Metsäkoti on alla, ja on täällä touhuttu, enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Mikä nyt sitten kenenkin mittari on, mut kyl mie sanon et jos jumalauti kaali kasvaa ilman et sitä koko kesänä on kertaakaan lannoitettu, ja tekee viel tuommosen kukinnon, niin ihan hyvin on asiat! 😀 Noh, voishan sitä kritisoida että vastaavasti valkosipulisato jäi aika hervottoman pieneksi, siis sipulin koko, mut hippi niiskauttaa nenäänsä siihen ja sanoo että “se oli ensikertalaisen moka”. Ens kesänä otetaan uusiks! Tai itseasiassa jo tänä syksynä, koska kyseessä on talvivalkosipuli joka laitetaan maahan loppusyksystä.

Mut hei, ollaan täällä liikkeeskin oltu, koronast huolimatta, ja ihan on maailma niinku ennallaan, tai puitteet ainakii. Linna on vielä pystyssä, ja hirmu ihanii syksyisii maisemii on Savonlinnan kaupungissa, ja kaikkialla lähiseuduilla. Saimaa! Sydän! Ja auringonkukkapeltojakin on täällä kasvanut tänä kesänä, oijjoi ja aijjai!

Niin ja hipin hilpeyttä lisää myös se, että vaikka välillä on hankalaa, ku silmiin koskee, ja väsyttää tosi paljon ja silleen, niin silti voi sanoo et kyllä tästä on oikeesti elämä saatu. Nyt tulee kaks vuotta syksyl täyteen, tai itseasias tuli jo, siitä ku sairastuin ja tapahtui se pommi, mitä ei ikinä aatellu omalle kohalleen tulevan, ja vinde et oli raskasta ja ihan perkeleen painavaa kaks vuotta sitten tähän aikaan. Mut nyt voi sanoo et se setti on vedetty huolella läpi, ja Valossa taas kuljetaan. Ai että. Jotain tästä kertoo sekin, että hippi on sen verran voimissaan, että aloittaa syksymmällä myös meditaatiopiirin vetämisen. Ai ku niinku siis niin kutkuttavan viherpiiperomaista täällä Keskustan syvillä sydänmailla, jossa isännät ja emännät vetelee haulikot kainaloissa puskissa ettimässä kaltaisiani hippejä maalitaulukseen. Ai että! Ja keskellä kaikkea tätä mie kuulkaa oon kutsunu meditaatiopiirin koolle. Sydän.

Ihana on syys, nautitaanpa kaikesta mistä voidaan! Ja niin hienoo ku kävit kurkkaa blogii, jee! Sydän!

Kuvassa lähikuva hyvin kauniista kesäkukasta nimeltä Maurinmalva. Tämä kasvi kukkii purppuran punaisilla yksinkertaisen kauniilla kukilla.
Maurinmalva. Ah.
Kuvassa lähikuva auringonkukkapellosta ja auringonkukista.
Pieni palanen auringonkukkapeltoa. Ah.
Kuvassa syksyinen metsätiemaisema, päävärinä kullan oranssi. Puut ovat täynnä kellan oransseja lehtiä, joita on putoillut myös tielle.
Syksyinen metsätie. Kaunista on!
Kuvassa on näkymä Olavinlinnaan linnan virran toisella puolella olevan kallion päältä, josta linna näkyy Saimaa taustalla.
Näkymä Olavinlinnalle linnan takapuolelta.
Kuvassa syksyn kullan keltaisia värejä Olavinlinnan etupuolelta. Kuva on tarkoituksella sumea siten, että taustalla oleva linna, ja siltä joka linnalle vie, jää sumeaksi, ja kameran fokus on ympäristön tarjoamissa syksyn väreissä.
Näkymä Olavinlinnalle linnan etupuolelta, syyskuun viimeisenä päivänä 2020.

Jo saapuu syys

Posted on by Sokkomaria

Huomenta päiväkirjalle! Pitkästä aikoo! 🙂

Hengissä ollaan juu! Ja kohtuu hyväs voinnis kans, vaikka silmähommeleiden puolesta on ollu kuluneen “kesäloman” aikana jos jonniimoista rumbaa, ja onpahan taas tuo Kuopijon seutukii tullu uuestaan tutuks. Tarkemmin sanottuna Kys, eli Kuopijon Yliopistollinen Sairaala.

Kehitti justiisa siinä kesäkuun loppupuolella nimittäi silimätulehuksen, tarkemmi sanottuna värikalvon tulehduksen. Että ei kun päivystykseen, täällä Sosterixissa, ja sieltä sitte hurukyytiä Kuopijoon. Päivystykses ei osattu sanoo yhtää mitään, ja vaik lääkäri (päivystävä yleislääkäri) tutki ja tutki, niin ei mittään löytäny silmistä. Soitti sitte päivystäjälle, kun tiälä Sosterixin päässä siis silmähommat menee silleesti et silmäpoli on päiväpoli, ja iltaisin ja viikonloppuisin ei oo päivystystä. Niin tiältä sitte konsultoijjaan joko Kysiä tai Joensuuta. Niin liäkäri sitten soitti päivystävälle silmälääkärille, joka totes että tänne vaan. Ja niinhä se oli, kun vihdoin niillä kunnon silmätutkimuslaitteilla silmää tutkittiin, et lääkäri heti miten bongas sieltä tulehuksen.

Mie sitte tulin kysyneeks et mitenkä ois käyny jos tulehdus ois jääny bongaamatta. Lääkäri totes siihen, et siinä tapaukses seurauksena ois ollut verkkokalvon rappeuma, ajan myötä, ja sen myötä sokeus. Et verkkokalvoo ei pystyttäis enää hoitamattoman tulehduksen jäljiltä fiksaamaan. Mitäs siihen voi enää todeta, muuta ku et “kiva ku pääs lääkäriin!!” Jees!

Että tämmösel pikku episodil sitte alotin tän niin sanotun “kesälomani”, ja tuossahan tuo on männy. Tulehdus parantui omaa tahtiaan, ku sain semmoset lääkkeet et tippoi piti tunkee silmiin aluks kaheksan kertaa päivässä (!!! Jessus mikä rumba ja laskeminen siinäkin!), ja on sit kyenny elää kuitenkin ihan kohtuu normaalii elämää. Onneks! Kyl ois risonu ja rieponu jos ois tullu jotain semmosta mikä ois vieny toimintakyvyn. Et kyl se niin kutsuttu kiitollisuuden astia on semmonen, minkä äärellä täällä on tullu aika paljon aikaa vietettyy kuluneen kesän aikana. Ja on tullut nähtyy ystävii, tuttui ja armaita sukulaisiikii, sydän! Ja kaikkii semmosii ihmisii keitä on mahdollisuus nähdä ja tavata itseasiassa aika harvoin. Ja pääsin käymään jopa pikku kesäretkelläkin tuolla eteläisen Suomen puolen, tai ainakii jotai sinne päin. 😀 Kyydit järjestyi oikein kivasti, niin et sokkokin pääs liikkeelle. Savonlinja on kyl ihan huippu!! Varsinkin tapa ja tyyli jol hyö hoitaa heiän asiakaspalveluu, eli sieltä kyllä tulee vastaus joka viestiin ja yhteydenottoo, kunhan ensin kerkiivät omassa päässään selvittelee asian että osaavat vastata kysymyksiin ja palautteisiin. Siel on oivallettu mitä asiakaspalvelu on!

Puutarhahommelit on silleen, et ei tiiä itkeekö vai nauraako. Kesän teema on ollu kuivuus, ja seuraukset sen mukaiset. Tomaattisato kypsyy vasta nyt, eli syyskuulle asti venyi se asia, ja kurkkuja ei tullu just lainkaan. Samoin papujen kans aika nihkeetä. Ja ekat kesäkurpitsat tuolla vasta nyt kasvaa ns. oikeissa mitoissa, siinä missä normikesänä saa jo kesäkuun lopulla keräillä kesäkurpitsasatoa. Salaattii on tullu, koska oon kastellu niitä, samoin jokunen sipuli. Herne on ainoo mikä on pärjänny tosi hyvin, eli onneks laitoin sekä sokerihernettä että ruokahernettä ihan reilusti. Tein niin sanotun testikylvön, eli summamutikas kylvin X määrän herneitä sinne sun tänne, koska en osannu arvioida paljonko niit pitäis laittaa et sais ees jotain satoo. Nyt tiiän. Ja vahingos onnistuin kylvää ihan kohtuu hyvän määrän, silleen et kokonaisuudest saa omaan pakkaseen ja riittää kivasti jakoonkin. Ai että ! Mut tomaatti, voi tomaatti sentään! Ja kurkku. Sekä kurpitsat! Nyt vasta kaikki on lähteny kunnol kasvuun, koska kesän ekat kunnon sateet tuli vasta elokuun alkupuolella, ja kyl nyt tomaatti kukkii, ja pari kurkkuukin hulluna kasvaa. Samoin kun kurpitsa. Mut syyskuus ollaa jo, eli sen tietää et ei täs enää kovin pitkin kasvukautta oo jäljellä.

Hippi on kuitenki onnellinen kaikest tästä, koska kuivuudest huolimatta on selvää et puutarharemppa mitä täs on tehty käsipelillä viimeiset kolme vuotta, eli siis lapio kourassa rakennettu puutarha ihan alusta alkaen uudelleen, ei oo menny hukkaan. Oon kaikest huolimati onnistu tekee perusduunin kunnolla, eli rakentaa kasvualustat semmosiks et siel kasvit oikeesti kasvaa. Se on iso juttu se. Hirmusen duunin se on ottanu, mut on hitto vieköön sen arvoista. Koska se mitä nyt tarvii enää tehä, on vuotuinen ylläpito, eli kitkee ja pitää huolta kasvualustojen ravinteista. Ja nyt voi sit testailla erilaisten kasvualustojen ylläpitoo myös, eli pitää yhden hiekkapohjaisena, yhden runsasmultaisena, yhden vähän happamampana jne. ja tsekkailla siin samal sit et minkälaiset kasvit viihtyy missäkii. Sipuli on kyl viel vähä mysteeri, en tajuu sipulin sielunelämää. Märästä se EI tykkää, semmoses kasvualustas alkaa sipulin naatti mätänee, mut mistä se sit kovasti tykkäis, sitä en oo viel keksiny.

Kasvukauden harmitus oli se, et kuivuuden takii valkosipulihommelit meni persiilleen. En vaan jaksanu kantaa niille vettä, koska ne oli puutarhan kauimmaises nurkas, ja se oli sit siinä. MUTTA siihen viereen kylvetyt porkkanat, jotka kylvin jo ehkä vähän turhan aikaisin eli toukokuun alus, lähtivät sit vihdoin kasvuun ja onhän tää ihan sairaan magee juttu et ekaa kertaa elämässäni saan edes jonkinlaisen porkkanasadon omasta maasta tänä vuonna! Woot woot!!! Ai että voi ihminen onnellinen yksistä porkkanoista!!! 😀 Ja nyt myös tiiän minkälaisest kasvualustast porkkana tykkää, eli jatkossa sitten porkkakylvöjä suunnitellessa pystyn huomioimaan tämän asian. Multainen, kuohkea ja ravinteikas maa! Jes!

Kesään on mahtunu paljon muutaki ku puutarhajuttui, kesähän on Savonlinnan seudun “priima-aikaa”, koska Savonlinna on kesäkaupunki. Eli jos ei haluu, niin ei tält seutukunnalt kyl tarvii kesän aikana yhtään mihinkään poistuu lomailee. Kaikenmaailman touhuu ja tekemistä on lähellä, ja vähän kauempanakin, ja semmosii asioi myös mihin sokkokii voi osallistuu. Ja kesän lopulla on myös aivan mahtavat Luontoelokuvafestarit (www.sinff.fi), jotka vietti tänä vuonna 10. syntymäpäiväänsä! Woot! Miun kaveri käynnisti ne festarit silloi kymmene vuotta sitte, ja tippa linssis istuin ja ihmettlin et mihi hittoo tää kymmene vuotta on oikei hävinny. Mut nii se vaan on hujahtanu johonki. Vaiherikkaita vuosia ovat kyllä olleet, sitä ei voi sanoa etteikö olis tullu elämää elettyy ja koettuu. Sydän.

Viralliset asiat, etenki Sosterixiin liittyen, ovat siinä mieles muuttuneet et helmikuusta kesäkuuhun kestäneen jonkinlaisen “väännön” jälkeen ärähdin taxii keskukseen kesäkuus, et nyt vois kehittää jostain vähän asiallisempaa sävyä tähän hommaan. Et ei asiakkait tarvii kohdella ku paskaa. Sen jälkeen siel vaihtu tyyppi, joka miun viesteihi on vastannu, ja sen jälkeen on ollu asiallist äänensävyy. Mut tosiaan helmikuusta saakka, jolloin tää kuljetuspalvelu-uudistus tapahtui, oon saanut osakseen sellaista aivan apinamies-tason örinää virallisesta asiakaspalvelusta. Sosterixin osaltahan henki on ollu se, et Vammaispalvelu ei juurikaan taksii-asioita koskeviin yhteydenottoihin vastaa, vaan heti pompottaa ne eteenpäin jonnekii. Tää on ollut alusta (helmikuusta) meininki. Eli vastuun siirto.

Nää kommunikaatio- ja viestintä-asiat on ihan oma lukunsa, ja oon täs kuluneen puolen vuoden aikana oppinu aika paljon kaikenlaista mm. lainsäädännöstä koskien kaikkia näitä asioita, niin taxii-asioit kuin ylipäänsä sosiaaliviranomaisen vastuuta hoitaa asiat asiakaskunnan suuntaan. Tutkimukset johtivat siihen, et lähetin oman kunnan kunnanjohtajalle tuos joku aika sitte semmosen “puolivuotiskoosteen” koko täst taxii-revohkast ja ylipäänsä näist sosiaalipuolen asioista, koskien sitä miten Sosterix on nää hoitanu. Esim. kuljetuspalvelupäätöksissä, eli siin virallises päätökses jonka asiakas saa Vammaispalvelust, jos todetaan et hän on oikeutettu kuljetuspalveluun, käytetään edelleen yhtä tiettyä sanankäännettä, josta eduskunnan oikeusasiamies on huomauttanut sosiaaliviranomaisia jo vuonna 2006. Pikkujuttu ehkä sinänsä, mutta kyseinen sanankäänne “enintään”, eli että kuljetuspalvelua myönnetään “enintään” X määrä kuukaudessa, on sellainen joka luo vahvan mielikuvan siitä että muuta ei tipu. Ja näinhän asia ei ole. Ja miullekaan kukaan Vammaispalvelusta ei oo sanallakaan avannut tätä asiaa, eikä montaa muutakaan asiaan, joista heidän olis pitänyt kertoa. Jo viime syksynä, kun sairastuin. Asia on virallisesti siten, että asiakkaalle on myönnettävä kyytikertoja/määriä per kk sen mukaan mikä asiakkaan tarve on. Piste. Siinä ei oo mitään enimmäismäärää. Piste.

Et tälleen nää asiat aukeaa, pitkällä aikavälillä. Ja ikinä en ois näistä jutuista, joita on monta tällaista “pikku yksityiskohtaa”, jotka oikeesti vaikuttaa rajoittavalla tavalla asiakkaan elämään. saanu tietää jos en iteksein ois pengoskellu asioit. Mites ne asiakkaat, ketkä ei pysty itekseen asioit pengoskelee? Niinpä. Ja aika monta kanteluu on näist jutuis tehty eduskunnan oikeusasiamiehelle männä vuosina, joka on antanut kannanottoi mm. viranomaisen tiedotusvelvollisuuteen liittyen (eli et PITÄÄ tiedottaa asiakaskunnalle muutoksista joita on tulossa, kuten nyt esim. kuljetuspalvelumuutos), joita Sosterixis ei oo toteutettu lainkaan.

Osoite-asia, josta hermostuin sillo helmikuussa ihan totaalisesti tuon kuljetuspalvelu-uudistuksen tiimoilta, on myös yks niist jutuist mihin oikeusasiamies on ottanu kantaa. Lopputulema on se, et asiakkaalta ei voida edellyttää täsmällistä osoitetta kyytiä tilattaessa. Jep. Ja et kyyti PITÄÄ olla tilattavissa vaikka täsmällistä katuosoitetta ei oliskaan asiakkaan tiedossa. Esimerkiksi joku “julkinen maamerkki”, sanotaan vaikka nyt eduskuntatalo, tai tääl Slinnan seudul vaiks Slinnan kaupungintalo tai tuomiokirkko pitää käydä osoitteesta, et asiakas voi tilata kyydin.

Kannattaa olla sitkee ja tutkii asioit. Vaiks mite ois tunne siitä, et eessä on aivan kauhee urakka, ja vuoren kokoinen este, josta ei ikinä selvii hengissä. saati et siihen ikinä tulis saamaan mitää tolkkuu. Kannattaa oikeesti olla sitkee ja yrittää, jos asia on semmonen et se on itelle tärkee, ja varsinkin jos sen selvittämine saattais palvella aika montaa muutakin ihmistä jollai lailla positiivisesti, tarkoittaen sitä et sen selvittäminen vois esimerkiks auttaa monia ihmisiä arjen elämässä positiivisel ja rakentaval taval.

Mie nimittäin kaiken tän rumban ja rullan päätteeks huomasin, et nyt aletaan tulla siihen mitä oon täs koko ajan hakenu: vaiks on ollu vaikeeta, hankalaa, ajoittain suorastaan tuskallista, ja ennen kaikkea on kieltämättä myös ollu niit fiiliksii et “oon ihan sekopää muija, koska miul on niin sitkeesti se käsitys et ei asiat voi mennä näin niinku viranomaistaho väittää, mut ku ne vaan väittää ja väittää et asiat menee näin, ja et musta on valkoinen ja et valkoinen on musta”, nii siit huolimatta on todellakin kannattanu tää kaikki! Ku on vaan seurannu omaa vainuaan sitkeesti, välillä kysynyt apuja, ja välillä sitten tutkiskellut ja pengoskellut itse sitä, tätä ja tuota, niin sieltä on alkanut löytyy ihan oikeeta ja aitoo LAINSÄÄDÄNTÖÖ alta, ja dokumentteja joissa SELKEELLÄ SUOMEN KIELELLÄ selitetään mitä mikäkin lakipykälä tarkottaa. Ja nimenomaan kuljetuspalveluu silmällä pitäen. Sekä spsiaaliviranomaisten toimintaa silmällä pitäen.

Eduskunnan oikeusasiamiehen keissit on yks tämmöne apuväline, et jos tarvetta on selvitellä jotai tiettyy keissii nii kantsii mennä tutkii oikeusasiamiehen sivuja. Siel on hakutoiminto josta voi hakee tehtyjä päätöksiä tietyillä hakusanoilla. Niinku esim. kuljetuspalvelu.

Tällä tavoin oon pikkuhiljaa, pala palalta. löytäny ns. kättä pidempää, jota kautta on nyt vihdoin alkanu hahmottuu se laajempi kuvio joka ollu tosi pirstaleinen: lait ja asetukset ovat olemassa. Paikoin ne ovat tosi laajoja ja tulkinnanvaraisia. Mut sosiaalipuolel ne (käsittääkseni) lähtee siitä, et asiakkaan etu ON AINA TURVATTAVA. Et osiaaliviranomaisen tulee toimia sillä tavoin, ja sellaisilla tavoilla, et asiakkaan etu edellä mennään.

Kaiken tämän myötä oon saanu rauhan. Nyt pystyn laskeutuu siihen maltillisen toiminnan tilaan, mitä oon itestäni hakenu ja ettiny. Eli et pystyn antaa asioiden olla, ja keräilen pikkuhiljaa lisää materiaalia ja jatkan tutkimista ja asioiden selvittämist. Ja sit taas jossain kohtaa rykäisen jonku lehtijutun ehkäpä vaikka kuljetuspalvelu-asioista, ja voip olla että vähän muistakii Sosterixin asioista, ihan vaan ystävällisen eleenä ja suukkona Sosterixin suuntaan. 🙂 Sydän. (Voin hoidattaa itteeni Kysissä. Sitä en tiiä miten sinne pääsen, mut jos lähen liftaa, niin takuulla dokumentoin kaikki reissut, ja sit aletaanki keskustelee sairaanhoidon tasosta ja tilasta noin yleisel tasol Suomes + aiheesta nimeltä KELA-TAXI. 😀 )

Eli kannatti niin sanotusti vääntää. Tässä tapauksessa pitää puolensa taxii-keskuksen kanssa, ja samalla myös sosiaaliviranomaisten kanssa. Koska kaiken tämän myötä ollaan nyt siinä kohtaa et on rauhallinen ja selkeä olo. Väsyttää joo, rumba on ollu ihan hirvee. Mut nyt tiiän et tästä selvitään.

Ennen kaikkee tiiän myös sen, koska löysin sen tiedon eduskunnan oikeusasiamiehen papereista, että KUNTA EI VOI VÄISTÄÄ VASTUUTAAN KULJETUSPALVELU-ASIOISSA. Vaikka palvelu toteutettaisiin ostopalveluna, niinku Sosterix nyt ostaa kuljetuspalvelua Taxii-keskukselt, niin silti Sosterix on vastuullinen taho. Samoin myös ne kunnat, kuten miu oma kunta, joka ostaa kuljetuspalvelun ostopalveluna Sosterixilta. Oikeusasiamiehen yhes keissis, jos käsitellään nimenomaan vastuu-asiaan kuljetuspalveluihin liittyen, lukee selväl suomen kielel mustaa valkosel, et kunta on AINA vastuussa palvelun järjestämisestä.

Tämän, ja monta muutakin asiaa lähetin ystävällisesti tiedoksi oman kuntani kunnanjohtajalle, kuljetuspalvelu-asioihin liittyen. Sanotaan niinku vaikka et ystävällisenä muistutuksena. 🙂

Kiva ku kävit kurkkaa blogii!! Sydän! Mahtavaa alkavaa syyskuuta just Siulle!

Suoli rullalla

Posted on by Sokkomaria

Hellou rakas päiväkirja! Nyt voip sannoo että pitkästä aikoo! On juu pitäny, sitä tätä ja tuota. Myös kirjottoo. Mutku kävi ilmi, et on vähä suoli rullalla, tai ehkä vähä enemmänkii ja etenki niinku tulehtunu, ja koko helkatin suoliston alue, niin on täs nyt sit pitäny iha aakkosten alusta asti opetella uudenlaista tapaa asennoitua elämään – ruokavalion kokonaisvaltaisen muutoksen kautta. Niin ompi sitten kaikki energia menny tän asian kanssa temuamiseen.

Joka paikkaan kun koski. Kroppa oli niin helkatin kipee, et aloin ihmetellä että mikä hitto nyt on. Ja tätä oli jatkunu pitkään. Mutku oli sitä tätä ja tuota, etenki näitten silmähommeleitten tiimoilta, ja sit kaikki helkatin byrokratiasotkut (missä on se jokaisen sairastuvan suomalaisen henkilökohtainen “byrokratia-apuhenkilö”, joka navigoi sairastuneen kanssa byrokratiaviidakon lävitse? Missä??) ja sitä sun tätä ja tuota. Nii emmie sitte tajunnu että jotai muutaki vois olla meneillään.

Ennenku vasta sitte, kun pikkasen alkoi helpottaa kaikki kiirekiirekiire sen sun tän ja ton asian kanssa. Ja oli mahdollista vähän levätä. Mutku eipä lepo autakaan. Vaikka saat nukkua ja levätä, niin eikö mitä. Koko ajan väsyttää, ja kroppa vaan kipeytyy. No miehä sit reippaana tyttönä päätin, et ostanpa parit jumppavälineet, ja hommasin semmoset vääntömomenttikuminauhat. Mitä ne nyt on. Niitä semmosia “vastuskuminauhoja”, joilla voi tehä jumppaliikkeitä. Kattoo, tai kuunnella JuuTuubista ohjevideoo, ja samalla jumpata. Ja sit hommasin semmosen pilatesjumpparullan, tai hierontarullan. Semmosen kovan, jolla voi kieriskellä lattialla selällään tai mahallaan.

Sen rullan kanssa kun telusin menemään, ja ai hitto että KOSKI vatsan alueelle, niin että oli pakko lopettaa, siltä istumalta päätin et nyt tää nainen varaa osteopaatille ajan. Kas kun tässä siunatussa hulluuden seutukunnassa sattuu olemaan semmone Poppamies, et hää kyl taitaa niksit. Kerrankii ei tarvii lähtee mihinkään täältä, jos haluut oikeesti saaha asiantuntevan ja osaavan tyypin hoitoa. Voi jumalat sentään! Pallas-Athenekin varmaan hymyilisi tämän Poppamiehen käsittelyssä, kenties. On tullut muutaman kerran mieleen, tosin ihe oon enempi tuskasta ulvonu kun ompi “pikkasen tehny kipeetä”.

“Diagnoosi” oli. siis heti ekalla käynnillä, suolistoalueen tulehdustila, jonka juuret todennäköisesti menee jonnekin todella kauan sitten nautittuun antibioottikuuriin, Jonka seurauksena kropan omat “hyvät bakteerit” ovat tuhoutuneet, ja ns. väärä bakteerikanta on päässyt valloilleen. Jollain ulostenäytteellä, joka lähetetään ulkomaille, ja jonka tekeminen maksaa monta sataa euroa, sais tarkan selvyyden asiasta. Ohitin tän, koska eipä tällä budjetilla paskaan investoida. Vaikka tiiänki, et se muuttuu kompostiks, ja oikeesti tuottaa sitä kautta isot määrät elinvoimaa (usein myös rahaa!) sitä kautta takas.

Hoitoon kuuluu myös mekaaninen puoli, eli se et suoliston alueen fasciakalvoja (meniköhä oikei. No jotai sinnepäi kuiteski) hierotaan käsin auki. Se on vähä niinku pakko tehä noi, muute ne jumit tulee olee kropassa loppuiän. Sen voin sanoa, nyt usean hoitokerran jälkeen, et hoito on ollut todella tehokasta miun kropalle, ja asiassa on menty kuukaudes aivan järkyttävän kokoinen harppaus eteenpäin.

Olotila ja vointi lähti kohentumaan heti ensimmäisen hoidon jälkeen, vaikka aivan helkutan kipeetä teki. Lääkkeiks Poppamies “määräs” greipinsiemenöljyä, joka puhdistaa suolistoa “vääränlaisista bakteereista” sekä mahdollisista sisäloisista. Sen lisäks tuli oreganoöljyy (en tiiä mitä se tekee, enkä oo jaksanu googlata) ja tietty ne maitohappobakteerit ja tietty myös valkosipulii. Valkosipuli on ihan SUPER pöpöntappaja, vaiks ehkä ei se kaikkein miellyttävin muille ihmisille jos niinku tuoksupuolta ajattelee. Mut anyways, siin on “lääkkeet”, jos tuntuu et tää miu pikku tarina osuu johonki kohtaan, ja et ehkä vois olla suoliston kans jotai probleemaa. Näitä lääkkeitä kun kokeilee kuuriluontoisesti esim. kolme viikkoo joka päivä, ja sit pitää vähän taukoo ja kattoo mikä on olo, ja sit taas viikon kuuri, tai riippuu vähän ihmisestä ja tilanteesta tietty myös, niin varmaan tuntuu olotilassa.

Tän kaiken päälle tuli tietty ruokavaliomuutos. Eli kaikki vehnätuotteet pois, ei pullaa, leipää jne. Käytännössä gluteiiniton ruokavalio. Kahvi pois, alkoholi pois, maitotuotteet pois. Riisii saa vetää, riisikakkuja, jne. Ja ohraa. Mut ei ruista. Juustona oon vetäny vuohenjuustoo, vaiks ei ne aina välttämättä oo “aitoo tavaraa”.

Hitokseenko vaikee luopuu kahvista. Siinä nyrtsäs kyllä kiinni, ja pahasti. Ja oluessa. “No jos mie yhden.” Perkele kerkesin just ostaa korin kaljaa edellisenä päivänä, ja sit meen Poppamiehen luokse joka sanoo “EI ALKOHOLIA”. No kyllä venähti hipin naama, ai että! OIkein tosi herttasta. Ja viel Kela-taksil oltiin kuulkaa liikentees, kun jouduin taksii oottelee, ja hittolainen mie jaksanu siel terveyskeskuksel istuu. Nii lähin sit kauppaan. Ja tulin kaljakorin kanssa sieltä ulos. Taksi ku taksi. Terkkui vaan sosiaaliviranomaisille, et tällasii suurrikollisii tääl ollaan, et iha Kela-taxil sit kaljatkii kuljetettiin. Ai että! Maailma ihanin kuljettaja kysy, Karhu-laatikon nähdessään “sait sie reseptin tuohon?” 😉 Ei jääny kaljat kaupan pihaan (joku kuski ois ihan oikeesti saattanu vaiks kieltäytyy ottamast minuu kyytiin, koska SÄÄNNÖT.) KELA-TAXIL saa siis ajaa vain kotoa hoidettavaksi, ja hoidost apteenkin kautta takas kotii. Mut minkä mie sille voin jos taxii on myöhäs, niinku paljo. Ja apteeki vieres on ruokakauppa. Nii repikää siitä sit. Tää on kato nyky-Suomes tämmöst ku sairastut, niin on kuulkee tarkkoo tää kyytihommeli. Selitäpä näitä nyssi vanhemmalle ikäpolvelle, joka ei oikeesti ymmärrä miks yhel taxil ei voi hoitaa kaikkii asioit. Ei oo järje häivää koko täs hommas.

No anyways, hipil jäi sit mallasjuomat vähä niinku varastoo, ku tuli tämmöne pikku elämäntaparemontti silleen melko nopeella niinku tietosuuteen. Ties miten pitkään tää on tehny tuloaan. Varmaan teini-iästä, silloha mie niitä antibioottikuureja vetelin. Aikuisiällä en juurikaan. Kemikaalicoctailin blogii oon opiskellu asian tiimoilta, ja tajunnu et en vissiit sit tosiaan oo ainoo kenel Suomes on niinku “pikkasen ongelmii” suoliston ja erityisesti hiivatasapainon kanssa. Ja et tuo kuuri pitää tehä noi rajusti ruokavalion kanssa siks, et saatais “tulipalo sammumaan kertalaakista”. Ku ei siit oikeesti oo sit mitää hyötyy, jos sie muka teeskentelet et joo mie täs suolistoo parantelen, mut nurkan takana vedät korvapuustii ja muuta sen semmosta, mikä ylläpitää hiivatehdasta. Varsinki niinku kiskot olutta kaksin käsin. Niin vähä oli niinku pakko jättää ne oluet juomatta, siirtyy nautiskelee greipinsiemenöljy-nestettä (neste parempi ku kapselit!) ja niitä muita asiaankuuluvii juttui.

Ja koska miul on kivoi kavereit, jotka tajuu näist jutuist NIIIIIIIIIIIN paljo enemmän ku mie, ja on ehkä ainakii viimesen 10 vuotta touhunnu näitte asioitten kaa, tai pidempäänki, niin kaikenlaist vinkkii on tullu ovist ja ikkunoist. Etenkin ruokavalion suhteen, kuten aamupuuroainesten yms kanssa. Hirssi se on kuulkaa hyvä tavara! Samoin kvinoa. Hyvät puurot tulee. Ja siihen ku heittää valkosipulit mukaan niin hyvin menee kynnet raakana kitusiin. Sori vaan kaikille lähimmäisille sen jälkeen!

Yks kaveri nakkas Whatsappiin Arnicalla tarjouksessa olevan homeopaattisen paketin, joka on niinku täsmäsettii näihi suolistojuttuihi. En oo homeopaattisiin juttuihin hirveemmin perehtyny, mut tiiän et ne toimii hyvin etenkin sillon kun niitä käytetään tukena muun hoidon ohessa. Sillon jos hoidetaan pelkästään homeopaattisilla, niin hoidon toivottu lopputulema ei välttämättä toteudu sellaisen kuin mitä ite ehkä toivois, koska homeopaattisis ei niinku välttis riitä potku omasta takaa. Mut tukena muulle hoidolle, niinku nyt sille et käyt osteopaatin luona hoidoissa joissa siun kroppaa laitetaan uusiks, ja sit vedät ruokavalion kokonaan uusiks, niin homeopaattiset lääkkeet on ihan tosi jees yhdistelmä tämmöseen. Tällee hippi aattelee. (Arnica juttu oli muute hyvä, siis edisti suolisto-alueen paranemista hyvin, mut siin koko hommas tuli kinaa ko. tarjouspaketin hinnasta. Eli lopputulema oli se, et otin asian tiimoilta yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, ja sain sieltä toimintaohjeet. Ja loppupeleis palautin ko. tarjouspaketin Arnicalle, vaikka oisin ollu oikeutettu sen pitämään. En halunnu enää syödä kyseistä kuuria loppuun, koska koin Arnican toiminnan niin epäluotettavaksi. Enkä suosittele Homeopatiakeskus Arnicaa kenellekään.)

Tämmöst tääl nyssi on turattu. Ja on edistystä tapahtunu. Kuulkaa niin paljo, et oon käyny ihan uudel energial kaikkie näitte elämäs läsnä olevien juttujen “kimppuun”, ja nyt on Kalakauppiaski ollu silleen tyytyväisen hiljaa, koska oon ottanu ihan uuden lähestymistavan Roomalaisiin. Mie menin tultapäin, ja laitoin nyt vihdoin sitä virallista haastattelupyyntöö menemään. Ja aika latingilla laitoinkin, niin latingilla et nyt siten vihdoin sain myös niitä vastauksii joiden perään kyselin silloin helmikuun sotetaksimuutoksen jälkeen. Miehän sain sieltä yhden ainoon vastauksen, ja se tuli siltä taksiprojektihenkilöltä, joka ei oo Vammaispalvelun henkilökuntaa. Mut mitää muuta vastausta en koskaan saanu, nimenomaan Vammaispalvelusta. Ennenku nyt sitten, kun lähestyin heitä toimittajan roolissa myös. Jännä juttu et sit yhtäkkii alko niinku asenne muuttuu. Mut täst lisää sit myöhemmi, kuha o vähä enempi mist kirjottaa.

Ku täshä siis kävi viel kaike lisäks nii, et miehä hain sitä “omataksioikeutta”. Eli oikeutta matkustaa yhden ja saman autoilijan kyydillä. Se tarkoittaa sitä, et autoilija hoitaa ne puhelut sinne taksikeskukseen asiakkaan puolesta. Eli et asiakkaan ei tarvii ite soitella keskukseen, jos ei haluu. Niin ensi miulle niinku myönnettii suullisesti se lupa. Ja sit ei kuulu mitään. Sit tulee sposti, jossa vähän niinku viestitään et ei miulle voidakaa myöntää sitä lupaa sille autoilijalle kelle mie oisin menossa, koska hänellä on auto jolla voidaan kuljettaa pyörätuoliasiakkaita, ja mie taas en oo pyörätuoliasiakas. Et siel on se toinen autoilija, kenen auto on tavalline henkilöauto. Siin vaihees ku sain tän meilin, silmänpaineet kyl posahti varmaan hyvin lukemii. Tänään viimek nimittäi kävin mittauttaa silmänpaineet, ja just sil mittaushetkel puhuin lääkärille näist asioista, ja kas, lääkäri omin silmi näki ku mittari pompsahti lukemaan 21. Jees jees. Lukema, jonka silmälääkäri on laittanu reagointirajaks, on 12. Eli jos sen yli menee paineet, nii sit pitäs ottaa yhteyttä silmäpolille. Jep. Nyt sit lääkäri suureen ääneen siinä sitten huudahti, kun rauhoittelin itseni, hengittelin syvään ja ajattelin elämää hipeix, eli miun paprikan taimii, tomaatin taimii, timjamii, basilkaa jne ja kesän lämpöä ja mustaa multaa, että “ei voi olla totta miten ihmisen mieliala vaikuttaa myös silmänpaineeseen!” Tämmöst hää siin ihmetteli ääneen, kun sen hengittelyn ja mielikuvaharjoitusten tuloksena silmänpainelukema oli kuin olikin sitten 11 (laite ottaa kerralla muistaakseni kuusi mittausta, ja niiden keskiarvo muodostaa sen hetkisen painelukeman, Joka viitearvo. Jos haluu tarkan silmänpaineen lukeman, silmä pitää puuduttaa, ja paine pitää mitata esim. iCaren -pöytälaitteella. Käsimittari ei oo riittävän tarkka. Mut sil voi hakee “viitelukemia”, ja sitä mie näiltä kontrollikäynneiltä haen). Eli heti ku alko vituttaa, niin paine käväisi tilapäisesti siellä korkeammassa lukemassa, ja lääkäri ehti sen nähdä siitä mittarista – ja silloin puheena oli Vammaispalvelu ja heidän tapansa hoitaa asioita.

Nii. Eihä tähä oikee mitää voi sanoo. Niin paljo o elämä vituttanu, et näkö meni. Niin paljo ollu paineita, et näkö meni. Tämmösenkii johtopäätöksen vois tehdä, jos vetäis suoraks muutaki ku suoliston kiemuroita.

Ni tämmöst kaikkee tääl on ollut meneillään. Asioissa ollaan käsiks, ja elämäntaparemppa on menossa. Ja vointi on hiton paljon parempi. Ja silmät on ollu kunnossa, siis silleen et sen lasiaishomman jälkeen ei oo tarvinnu polil rampata. Riittää ku käy tuos TK:lla mittauttaa paineet. Se on tuo siementen ja mullan kanssa raplaamine semmost, et ai että. Kyllä sielu lepää. Ja kun ne pitää tehä vaiheis, eli amppelitomaatit kylvetään tammikuus, niinku basilikakii, helmikuus sitä jotai semmosii tomaattei jotka vaatii tosi pitkän kasvuajan, ja vähä jotai kukkasii ehkä, ja ehkä jotai yrttei, maaliskuus sit taas yhenlaisii tomaattei, juureksii, kaalikasvei yms. Nii tällee kevätpuolella tulee niinku mullan ja siementen kans roplattuu vähän välii. Torppa muistuttaa enempi kasvihuonetta ku mitää ihmisen asujaimistoo. Mut hei sopii miulle! Ihan tosi hyvi! 😀

Et semmost tääl. Ei pääse byrokraatit miust eroon, ja mie veikkaan et siel pääs joku on ehkä alkanu tajuta, et niil saattaa olla jonnii sortin “ongelma” yhden asiakkaan kanssa. Millään muotoo en viittaa itteeni, koska miehän en tietenkää nää itteeni ongelmana, saati sitä et kyselen asioist. Koska tää kaikkihan on julkisen puolen hallinointii ja asioiden hoitoo, ja hei julkiset asiakirjat ja silleen. Mut joku toinen taas saattaa kokee asian ongelmana, varsinki semmoses tilantees et joutus niinku selittelee asioita. Niinku vaiks taxii-asioista 😉 😀

Elämä on laiffii! ❤ Kiva ku kävit kurkkaa blogii, mahtavaa pääsiäisen aikaa siulle! Lepoo ja aurinkoo ja kaikkee semmost!