Mitäpä hyvää sokeudessa, tai näkövammaisuudessa on?
Ainakin se, että sokot muodostaa yhteisöjä. Kun et näe, sitä luontaisesti saa/joutuu turvautumaan muihin, ja ihmisestä kuoriutuu laumaeläjä. Jotkut sokot tykkää ja viihtyy, toiset ei. Tietenkin asia menee näin, koska yksilöitä olemme ja kaikki eivät vaan viihdy yhteisöissä.
Itselleni on hieno asia se, että sokeiden, ja näkövammaisten ympärille syntyy luontaisesti yhteisöjä. Niin erilaisia kuin olemmekin, olen kokenut asian siten, että ainakin Iiriksessä on ollut tilaa olla sellainen kuin olen. Toki pieniä “kolareita” on sattunut, eli väärinkäsityksiä ja sen sellaisia, mutta näitä on ollut vain muutamia. Poikkeuksetta ne ovat liittyneet myös ikääntymiseen: ikäihminen ei ole nähnyt ja kuullut kunnolla, ja on käsittänyt asioita väärin, ja on sen johdosta vetänyt ne kuuluisat herneet nenäänsä. Ah, niin tyypillistä ihmisyyttä. Mutta kuten sanottu, tällaisia sattumuksia on ollut vain muutamia, ja näistä on selvitty ehjin nahoin joka kerta.
Vahva kokemus joka etenkin Iiriksestä on syntynyt, on ollut ja on se, että sokeat muodostavat yhteisöjä. Että kun joltakulta menee näkö, jotenkin kummallisesti löytyy niitä, ketkä haluavat tuota kyseistä sokkoa auttaa, tavalla tai toisella, ja yhtäkkiä sokean ympärille onkin rakentunut pienen sorttinen yhteisö.
Minulle tämä on positiivisella tavalla merkittävä asia. Hyvä ja kaunis asia. Josta olen myös syvästi kiitollinen.
Iiriksestä puheenollen. Alla muutama video Iiriksestä. Ekana Iiriksen puhuvat hissit. Huomatkaa myös pistekirjoitus hissin ovella ja hississä! Sitten on kaksi videota Iiriksen “takapihalta”, eli kolmannen kerroksen terassilta ja tupakkapaikalta. Olennaista itselleni paikassa, eli kyseisessä terassissa on taustamelu. Jota täällä omassa lintukodossa ei ole. Taustamelun tilalla on hiljaisuus. Ah niin ihana siunattu hiljaisuus. Joten pakko oli äänittää tuota kohinaa joka itäväylältä kuuluu. Että kun Iiris-ikävä iskee, niin voin sitten painaa nappia ja kuunnella miltä siellä oleminen kuulostaakaan. 😉
Hei mahtavaa viikkoo siulle, ja kiitti kun kävit kurkkaa blogii! Sydän!!
Jaha. On sitte jonnii verran aekoo vierähtänä viimesestä.
Että terve vuan, päeväkirjallekkii. Uamukahvin iärelä tiälä istun ja ihmettelen. Kaverin kans just soiteltii, hää on kohtsillään tulossa tänne hakemaan ihelleen tomaatin taimia. Miekun siis oon tämmöne harrastelijapuutarhuri, niin tottakai mie kasvattelen kaikenlaista, niinku myös tomaattii. Ja tottakai sormi sit aina vähä lipsahtaa niihe siemenien kansa. Ja sit käyp aina vähä silleen, et taimia on ihan älytön määrä. Niinku vähän siihen malliin, et normaalisti joku ehkä kasvattaa itelleen parisenkymmentä taimea. Niin meikäläisellä oli sit semmoset 120 taimea tuossa jossain vaiheessa. Niin siinä oot kuule sit helisemässä niiden kanssa, että hittoonko ne laitetaan.
Onneks on kavereita, jotka jeesaa hädässä. Ja nyt alkaakin olla siinä mielessä “viimeiset ajat käsillä” taimien istuttamisen suhteen, et jos oikeesti meinaa saada satoa tomskuista ennenku syyskylmät ja hallat tulee, niin niitä on alettava lykkiä maahan. Tai ruukkuun. Tai mihin ikinä. Joka tapauksessa alettava istuttaa ns. viimeiselle kasvupaikalleen. Toki lajikkeesta riippuu paljon, eli miten nopeakasvuinen ja satoisa ompi istutettu lajike. Ja lajikkeitahan riittää. about 20 000, eli on mistä valita. Tomaatti on yks runsaimmista kasveista, siis lajikkeiden määrän suhteen, mitä maa päällään kantaa.
Pääasiallisesti näistä syistä johtuen, eli kaikkeen puutarhurointiin liittyvään hommaan liittyen kevätkausi ihan hullua aikaa, varsinkin jostain maaliskuun puolivälistä eteenpäin kesäkuun puoliväliin asti. Kesäkuun puoliväliä pidetään perinteisesti ns. turvarajana sille, et viimeistään silloin voi lykätä peltoon kaikkia hallan arkoja kasveja myös, että sitten ei enää tuu halla. Mut tottakai sitä haluaa laittaa jo aiemmin, koska kasvukausi on niin pirun lyhyt.
Nyt voip sannoo et onneks on ollu puutarhurointihommoo tiällä, koska on täs ollu kaikkee muutakin ihan reilulla kauhalla ammennettuna. Niin paljo yhes vaihees kaikkee, ja nimenomaan paskaa sellaista, et aika kireeks vetäs kyllä viisarit meikäläisen kellotaulus. Kaikest en viiti alkaa avautuu täällä, mut sen voin sanoo et suurin sonta on nyt rämmitty läpi ja nyt se on ohi, ja että voi jumankauta että Näkövammaliitto ja nimenomaan kuntoutuskeskus Iiris on kyllä semmost settii, että ilman liiton tyyppejä ja työntekijöitä, jotka todella suurella sydämellä, antautumuksella ja vakaumuksella tekevät työtänsä, meikäläinen saattais keikkua ihan jossain toisessa sfäärissä tällä hetkellä.
Mut tääl ollaan hei, ja nyt voi sanoo et iha oikeesti pyyhkii iha kohtuu hyvin. Perkeleellisesti väsyttää, ihan ku ois vetäny jonku loputtoman sadan vuoden vaellukselta tuntuvan marssin, mut ei haittaa, koska on tietoisuus siitä et suurin sonta on nyt takana. Aivan mielettömän upean avun sain ja oon saanut, monelta eri taholta Iiriksestä, sekä liiton oikeusapuneuvonnasta, useaan otteeseen. Ja sen tuen voimin oon jaksanu eteenpäin.
Kun valitettavasti se vaan on silleen, et tälleen paikallistasolla mm. sairaanhoitopiirin touhu on tosi tylyä, melkeinpä voisi sanoa julmaa, ja valitettavasti on myös niin et lääkärit, myöskään ylilääkärit, eivät ole tehtäviensä tasalla. Niin asiakashan se sitten on, joka kaikista näistä asioista kärsii. Ennen muuta siinä mielessä, että asiakkaan asioiden hoito viivästyy ja viivästyy, koska lääkärit ei vaan hoida hommiaan sillonkun niiden pitäis. On se kuulkaa jännä juttu et näin voi olla, ja ikävä kyllä kai aika mones paikkaa onkin, ottaen huomioon sen, et aika paljon esim. lääkäreille maksetaan siitä, et he hoitais työnsä vastuullisesti.
Ja sit semmonen pikkujuttu, et sairaanhoitopiirin näönkuntouttaja, tai anteeks näönkuntoutussuunnittelija, sit meni ja irtisanoi ittensä duunistaan, niin tottakai se vaikuttaa myös siihen miten asiakkaan paperihommat hoituu. Vai hoituuko ollenkaan. Mie sit tipahin tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Vaikka viimeisellä tapaamiskerralla näönkuntouttaja niin vakuutti, et hän hoitaa hommat silleen et miun asiat on hoidossa, ja että en tipu tyhjän päälle. No, ei voi muuta sanoa kuin sen et eipä menny homma niinku Strömsössä, ja sain osakseni ihan jotain muuta.
En oo kuntoutuksesta täällä just mitään puhunut, syystä että on ollut aika vaikee yhtälö koko paikallistason kuntoutus. Ehkä voin jatkossa, jotain siitä haastellakin, mut palataanpa siihen. Semmost settii oli sairaanhoitopiirin järjestämä kuntoutus, et pitää ihan oikeesti funtsia, varmaan aika pitkäänkin, et mitä ihmettä se kuntoutuksen nimikkeellä, tai sen nimikkeen alla, tapahtuva touhu oikein olikinaan. Eli palataan asiaan joo. Sit joskus.
Niin tämmösii sit kun kävelet läpi, samalla kun yrität sopeutuu siihen et oot sairastunut ja sen myötä vammautunut, ja sit se taho jonka pitäis sinua tukea, eli nimenomaan näönkuntoutus, osoittautuukin vähän joksikin muuksi, niin kyl siin alkaa happi loppuu aika nopeella. En tarvii elämääni toista äitiä, enkä ketään tai mitään kontrolloimaan miun asioita, vaan se mitä tarviin on rinnalla kulkeminen ja läsnäolo.
Näitä asioita oon saanu Iiriksestä. Todella selkeästi ja vahvasti. Niin vahvasti, että on ollut hyvin turvallinen olo. Tässä mielessä kaikki on aivan mielettömän hyvin, ja paremmin kuin hyvin, ja oon syvästi kiitollinen jokaisesta eletystä hetkestä. Myös niistä vaikeista kohdista. Koska, niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, vaikeiden kohtien läpielämisen kautta osaa oikeesti arvostaa hyvää sit ku hyvä osuu kohdalle. Kun ensin on saanu paskaa, ja roppakaupalla. niin sit kyl erottaa hyvän kun sitä osakseen saa. Ja osaa jatkossa tehdä valintoja sen mukaan.
Ja eihän täs vielä kaikki, kun ne taxii-hässäkätkii sit iski päälle silleen isol vaihteel. Et ihan voip sannoo, et on yhen näkövammasen elämäs ollu kyl ihan riittävästi säpinää kuluneen kevään aikana.
Taxii-hommeleist sen verran, et mie ratkaisin asian sit sillä tavalla et lähin tekee koko hommast lehtijuttuu. Oli aika haastava setti, siis varsinkin taustoituksen ja taustatietojen kaivamisen osalta, kun tällä näkökyvyllä ei moni asia suju enää niinku Strömsössä.
Ens viikol ilmestyy miun kirjoittama taxii-juttu Näkövammaliiton Airut-lehdessä, ja tulihan tuota ihan tosissaan suoli rullalla tehtyy hommii asian parissa. Kun sen homman tiimoilta nimittäin selkis pari juttuu, ja osoittautui et Sosterixil ei sit tosiaan ookkaan nii puhtaat jauhot pussis ku mitä sieltä mielellään on annettu ymmärtää. Ja tapasin joo Vammaispalvelun päällikön ja Sosterixin sosiaalipalveluiden ylimmän pomon, tulosaluejohtajan, lehtijutun tekemisen tiimoilta haastattelun merkeissä, ja nää kaks tyyppii on sit tosiaan vastuussa koko taxii-muutoksesta. Ja ikävä kyllä on sanottava, että heil ei oo mitään realistista käsitystä siitä, mitä nää jutut aiheuttaa, siis tämmöset taksimuutokset, Vammaispalvelun asiakkaan elämässä, ja kyllä on melko ilmeistä myös se et eipä heitä paljoo myöskään kiinnosta. Puheet on yhtä, mut teot ja toiminta on täysin toista. Vahva ristiriita ompi näiden kahden asian välillä.
Niin tämmös kaikkee tääl on tullu teluttuu, tässä kevään ja alkavan kesän aikana. Nyt oon nää hommat vihdoin ja viimein ohi, ja ylipäänsä kaikkien näiden muutosten myötä mitä tääl on tapahtunut, on todella pitkästä aikaa semmone olo et elämä voittaa. Ja isolla liekillä.
Ja nyt sit yhtäkkiä, kaiken halavatun sirkuksen jälkeen, eletäänkin jo kesää! On lämmintä ja kaikkee! Nii oon sit vaan ollu ihan hoomoilasena täällä, ja tehny sen minkä oon jaksanu, puutarhassa ja millon minkäkin muun asian suhteen, ja yrittäny antaa itelleni sitä aikaa ja tilaa lepäämiseen, mitä oisin jo viime syksynä tosi kipeästi tarvinnut. Mut se ei vaan ollut mahdollista, hyvin monesta eri syystä johtuen. Nyt se on mahdollista, ja vihdoin on rauha, myös sisäisesti, hyvin hyvin monen ison asian – ja muutoksen – suhteen ja kanssa, joita tässä viime syksystä alkaen/lähtien on saanut/joutunut elämään läpi. Vihdoin on rauha, ja on niin siunattu asia että ollaan tässä, juuri nyt, alkavan kesän kynnyksellä.
Tähä loppuu viel vähä kuvii kasveist ja kasvihommeleist.
Kiva ku kävit kurkkaa blogii ja mahtavaa päivää siulle!!! Toivon siulle myös mitä mahtavinta kesän aikaa, ja kaikkea sitä mitä itse omaan kesääsi toivot läsnäolevaksi! Sydän!
Kuvassa taimia ulkoilemassa kevään viileydessä, siksi pohjalla on styrox-laatikot.Joskus muinoin ulos istettu jouluhyasintti on edelleen hengissä. Sieltä se vaan nousi hangen alta ja kukki niin kauniisti.Vähän jotain uuttakin yritän opetella, eli tällä kertaa chilien kasvatusta. Ihan putkeen ei oo menny, kirvat ovat valitettavasti olleet riesana. Mutta vielä on taimet hengissä!Lisää chilin ja paprikan taimia. Jotka ovat nyt jo paljon isommissa astioissa ja ulkona lämpimässä paikassa. Kirvat hävisivät kun taimet pääsivät ulos.Kasvihuone on suhteessa aika pieni, mutta täysin riittävä tämän huushollin tarpeisiin. Tässä kuva kasvihuoneesta sen jälkeen kun ensimmäiset asukit eli tomaatin taimet pääsivät asettumaan paikoilleen. Kuvan ottamisen jälkeen on tapahtunut hurjaa kasvua. Elämän voima on ihmeellinen!Kuvassa esikasvatuksessa ollut hampun taimi. Lajike on Finola F1, eli kyse on öljyhampusta, eli jalostetusta lajikkeesta, jossa huumauainepitoisuudet eivät ylitä sallittua rajaa. Näin ollen kotiviljely on sallittua. Hamppua kokeilen nyt ensimmäistä kertaa hyötykasvina, sen pitäisi auttaa rikkaruohoihin sekä parantaa maaperän laatua.Kuvassa öljyhampun kukinto.
Avot, rakas päiväkirja. Sorvin äärellä tuassiisa, pitkästä aikoo. Vähä hiljasta on pielly kun piti piäkirkolla asti käyvä, ja tuo reissussa resuaminen on vähän haasteellista sokolle. Sainpa kuitenki aikaseks lähettyy, ja kannatti, koska Iiris on kyllä semmonen paikka että sieltä todella saa apuja siihen miten elämä on muuttunu näkevän elämästä sokean elämäks.
Kun silleen se vaan valitettavasti menee, että semmoset ihmiset jotka ei ikinä oo ollu näkövamman kans tekemisissä, ja varsinkin jos ei oo ollu edes silmälaseja, niin ei semmoset ihmiset tahdo oikein millään lailla tajuta että mitä se oikeesti tarkoittaa kun näkö alkaa himmetä. Ja sit jos tämmösii ihmisii on omas arjes läsnä, sillonku itelle tulee näkövamma, tai sokeus, niin kyllä arki on aika haastavaa. Niin kaiken tämmösen keskellä Iiris on vähän niinku semmonen tukikohta, mistä saa sit tosi paljon käytännön apuja ja neuvoja siihen, et mites nyt sit elämäs mennää etiäpäi noin niinku sokkona.
Että on joo markkinoita pidelly, ku ohan siellä piäkirkolla aina melkonen tohina. Varsinki ku lähet liikkeelle tämmösestä hippilintukodosta, jossa on niin hiljaista päivä toisensa perään, ja oikeesti kuulee mitä luonnossa tapahtuu. Sen sijaan että korvissa koko ajan kuuluis ihmisen luomien laitteiden ja koneistojen äänet, ninku kaupungeissa tahtoo kuulua.
Taxii-hommelit ne on kans edelleen iholla. Mihinkäs niistä pääsis. Seudun pääaviisi Itä-Savo uutisoi erään paikallisen keskisuuren taksiyrityksen lopettamisesta. Juttu löytyy Itä-Savon sivulta, mutta on maksumuurin takana. Pitkä ja asiallinen juttu, jossa yrittäjä kertoo 1.7.2018 tapahtuneen taksilain tuomista muutoksista, ja erityisesti siitä miten Kela-taksi uudistuksen laitevalmista Semelin laitteita koskeneet toimintaongelmat ovat ajaneet yrityksen polvilleen. Yrittäjä kokee että taksilain muutoksen myötä, jonka siis piti vapauttaa kilpailu Suomen taksiliikenteessä, tapahtui päinvastainen ilmiö sen myötä kun Pro-Keskus “kaappasi” Suomen markkinat voittamalla Kelan kilpailutuksen. Ja jännää kyllä, Semel on yksi Pro-Keskuksen omistajayrityksistä. Pro-Keskuksen, joka siis kelpuuttaa vain Semelin valmistamat laitteet. Eli jos mielit taksiyrittäjänä ajella Kela-taksi kyytejä Suomessa, sekä sotetaksi kyytejä täällä Savonlinnan seudulla, niin se on vuokrattava Semelin laitteet nelinkertaiseen hintaan kuin mitä vanhojen laitteiden vuokra oli. Ilman sopimukseen suostumista ei pääse toimintaan mukaan.
Että johan nyt on markkinat taksimarkkinoillakin. Lakimuutos toi mukanaan kilpailun vapautumisen, joka kuitenkin toi mukanaan sen että yksi yritys eli Pro-Keskus hallitsee koko Suomen Kela-taksi markkinoita, ja määrää kuka ajaa ja mihin. Ja kelpuuttaa vain yhden laitevalmistajan eli Semelin laitteet. Joka on osakkaana Pro-Keskuksen yritystoiminnassa.
Niin että mitenkä meni, noin niinku omasta mielestä?
Kerkisin kuulla näitä juttuja jo monta kuukautta, eri tahoilta, mutta nyt nää alkaa konkretisoitua myös uutisiksi lehdessä. Sitä en kuitenkaan olisi toivonut, enkä toivo kenellekään, että yrittäjät joutuvat lyömään pillit pussiin tällaisten asioiden vuoksi. Kovaa on touhu, ja kyyti niin kovin kylmää.
Sydäntä lämmittämään on pitäny kylvää paljon siemenii. Ihan liikaakin, ottaen huomioon et jos kaikki kylvökset itää, mökin seinät repeää saumoistaan ja hippi saa kirjaimellisesti asuu kasvihuonees kaikkien tomaattiensa ja muiden sen sellaisten kanssa. Niiden muiden joukkoon kuuluu tänä keväänä (kyllä, räystäät tippuu jo, eli täytyy olla kevät!!) myös hamppu. Jep. Luit iha oikei! Hippi kasvattaa HAMPPUA!!! Sydän!
Mitäs mitäs mitäs kuvas on?! Se on HAMPPUU! Elämäni ekat ihqut hampun piiperot sieltä nousee, itivät vuorokaudessa. Aikases ollaan, mut pakko oli päästä kokeilee!
Hehe, sitä odotellessa milloin joku soittaa polliisiviranomaiset näitä kasvustoja tutkimaan ja näytteitä ottamaan 😀 Naurattaa jo valmiiks moinen skenario – antaa tulla vaan, jos kelirikolta pääsette pihaan! 😀 Ja voip muute olla et piäsette pihaan, mut ette piäsekään tiältä pois 😀 Meillepä kävi taxii-auton kaa sillee tässä männä päivänä, että juututtii tuone metsätiele hankee kiinni, ja piti tulla traktorilla vetämään pois 😀 Se on semmosta tää elämä tiälä susirajalla, pitäs olla Kela-taxiin ja sotetaxiin lisäks myös Kela-Traktori ja Sote-Traktori! 😀 😀 😀 No onneks oli ylpiäsä traktori, ja mahtavan auttavaisia immeisiä, et piästiin hangesta pois ❤
Täs kuvas mie istui taxii-auton takapenkil ja räpsin kuvii ku meitsejä hinattii hangesta 😀 Ihanat tyypit jotka auttaa toisia pulassa, niitä täälä pöndellä kasvaa joka oksalla! Sydän! Nii ja noi tassunjälet tuos kuvas olevinaa peittää kaikenlaisii strategisii kohtii ja kohteita, mistä vois olevinaan tyyppei tunnistaa! 😉 😀
Niin se hamppu. No siinhä kävi vähä sillee, et ku tuol suures maailmas on nii hyvät ja isot markkinat, nii löysin sit niit siemeniikii samal keikalla ku isolla kirkolla kävin. Ja olin iha et jee! Ja sitku laitoi viel viranomaisel viestii et mites on, et onkos tää touhu mite sallittuu vaiko superkiellettyy sillonku hampus ei oo pitoisuuksii, ja sain viel vastauksenkii supernopeella, niin samoin tein lensi siemenet multaan! Sydän!
Oon valinnu hyvän lajikkeen, joka on kelvannu viljelijöille Kanadaa myöten. Jos joku epätoivone haluu kokeilla näide hamppujen kukintoja pössytellä nii siitä vaa! Voip olla että jiäp vua iso piäsärky kaupan piällisiks! Ja kahoppa ku nii innostui, et lipsahti ihan tuassiisa murteen puolele 😀 Mut joo, tää on siis ÖLJYHAMPPUU, ja lajike ompi semmone ku Finola, joka on siis Suomessa jalostettu hamppulajike. Ehtaa kotimaista siis! Pointti on siinä, että jalostuksen tuloksena tän lajikkeen huumausainepitoisuudet on saatu niin alhaisiksi, et ne on käytännössä olemattomat.
Jaa minkä takii tämmöst sit kasvatellaan? No maanparannukseen tietenkii! Hamppu on ihan superkasvi, ja sen avul voi pitää kurissa tosi pahojakin rikkaruohopaikkoja, esim semmosii missä juolavehnä on vallannu kaiken. Ja miulaha semmosii plänttei riittää. Tavote on siis se, et tuleval kasvukaudel yritän taltuttaa juolavehnää hamppukasvustoilla, ja siin samal sit uppoaa ravinnetta maaperään ku hamppu ensin möyhii maata juurillaan, ja myöhemmin sitten maatuu paikoilleen. Ja tälleen maaperä paranee ja kuohkeutuu ajansaatossa. Tää ei sit kovi äkkipikasen hommoo oo, et jos meinaa tulla äksy siks et pitäis heti valmista saada, niin kandee unohtaa koko juttu. Täs puhutaa ehkä 5-10 vuoden ajanjaksosta. Tai pidemmästäkii aikavälistä. 😉
Kiva ku kävit kurkkaa blogii! Kivaa viikonloppuu siulle! ❤
Avot, rakas päiväkirja. Jos mie muutaman sanan niistä apuvälineistä rustailisin.
“Havahtuu viisi tuntia myöhemmin, kilometrin mittaisen blogipostauksen ääreen.” 🙂
Näinhän siinä on vähän tupannut käymään, eli että “ihan lyhyesti vain piti kirjoittaa, ja kas, taas syntyi tekstiä sellaiset määrät, että loppua ei ole vieläkään näkyvissä”. Ja apuvälineistä kun alkaa puhua, niin senhän tietää että niitä riittää, ja että jutun aihe on sokolle loputon.
Tähän väliin voi todeta, että useammalta taholta on tullut kommenttia liittyen “tyylinvaihtoon”, eli että murrekirjoittamisen muuntaminen lähemmäksi puhe- tai jotakin sekakieltä, on helpottanut lukemista. Nii, nii mie vähän arvelin että silleesä suattais käyvvä. Jotta koitanpa pittee tyylilajin muutoksesta kiinni. Mutta jos välilä vähän lipsahtaa, niin koittakee kestee! 😀
Joo. Itehän en siis vielä mistään mitään tiedä. Niin apuvälineistä kuin mistään muustakaan sokon elämään liittyvästä. Sen tarkemmin. Tiiän vain sen, että ihan v*tukseen hankalaa on sillon kun silmät alkaa himmetä, mistä syystä ne nyt kenelläkin himmenee, ja niitä syitähän muuten riittää. Glaukooma on vain yks. Että jos just SIE SIELLÄ, joka tätä luet, pelkäät sokeutumista ja sokeutta, niin tähän en voi kuin todeta että unoha koko juttu. Sairastuminen voi iskee kenelle tahansa meistä milloin tahansa. Joskus se bongataan ajoissa, ja pystytään “estämään” lääkityksellä, eli siis torppaamaan sen eteneminen niin et sairaus pysyy kurissa.
Vastaavasti on myös niitä keissejä, joille ei vaan voi mitään. Ja sairaus etenee vääjäämättömästi. Niin kauan kun on terve, kannattaa nauttia elämästä ja unohtaa kaikki nää jutut. Ihmisen kroppa on niin ihmeellinen systeemi kaiken kaikkiaan, että periaatteessa on ihan superihme että ylipäänsä ollaan elossa ja terveitä. Mikä tahansa tauti voi vaania joka hetki jossain nurkan takana, mutta kehen se iskee ja milloin, niin kannattaako näihin oikeesti käyttää aikaansa sen enempiä? Tottakai terveellä järjellä eteenpäin, mut noin lähtökohtaisesti oman energian ja ajan käyttö sairastumisen pelkäämiseen, varsinkin jos on terve ihminen, on miun mielestä ihan älytöntä hommaa.
Sit kun sairastuminen tapahtuu silleen et siitä seuraa näkövamma, meiän nykyiseen yhteiskuntaan on rakennettu erinäisiä turvamekanismeja. Niinku sosiaaliturvan sisään. Apuvälineet on yks osio tätä kaikkee.
Kuvassa on oma tämän hetkinen sokeain keppini. Keppi on valmistettu Kanadassa, se on hiilikuitua joka loistaa pimeässä, esim, auton ajovaloissa, ja se taittuu viiteen osaan. Eli mahtuu melko näppärästi normaalin kokoiseen käsilaukkuun.
Apuvälineitä on moneen lähtöön. Periaatteessa kai ihan perus silmälaseja voi ajatella apuvälineinä, mut ne menee siihen kategoriaan et yhteiskunta ei niitä ns. terveille ihmisille kustanna. Entisaikaan sairaanhoitopiirit kustansi näkövammaisille osan uusien silmälasien hankintakustannuksista, mut nykyään näin toimii vissiin vain kaksi sairaanhoitopiiriä Suomessa.
Apuvälineistä tärkeimpiä ovat nykyään varmaan tekniset laitteet, kuten älypuhelin, koska tekninen kehitys on viime vuosikymmenien aikana mennyt aivan järjettömästi eteenpäin. Valaistus käsittääkseni lasketaan tähän kategoriaan, toki se saattaa olla myös ihan oma kategoriansa. Mutta tekniikka ja kodin valaistus kulkee pitkälti käsi kädessä.
Niin sanotut perinteiset apuvälineet, ainakin miulle itellein, ovat sokeain keppi ja opaskoira. Sokeain keppi on kuin majakka, joka ilmoittaa ja viestii ympäristölle että läsnä on sokea henkilö, ja näin ollen toimii sokean turvana, koska muu ympäristö, joka toivon mukaan tunnistaa valkoisen kepin symboliikan ja osaa sitä tulkita, tajuaa että keppiä pitelevä henkilö on sokea. Opaskoira on samanmoinen signaali, eli lähettää ympäristöön vahvaa viestiä siitä että sokea henkilö on liikkeellä luotettavan oppaansa kanssa, ja että ympäristön tulisi kunnioittaa näiden kahden välistä yhteistyötä mm. antamalla parivaljakon liikkua rauhassa. Silloin kun koiralla on valjaat päällä on se merkki siitä että opaskoira on työvuorossa.
Opaskoirakokelas Nova kävi esittäytymässä kurssilaisille Iiriksessä. Novalla on valjaat päällä, mikä on merkki siitä että se on työvuorossa. Nova oli superrauhallinen ja kiltti.
Opaskoirista en tiedä paljoa, vielä, mutta olen hyvin kiinnostunut asiasta. En myöskään millään lailla poissulje omalta kohdaltani sitä, ettenkö voisi joskus opaskoiraa ottaa. Opaskoirahan on sijoituskoira, eli se ei ole “sokean oma koira”. On sinänsä karua ajatella koiraa “apuvälineenä”, mutta tietyssä mielessä hahmottuna, eli varsinkin sokean henkilön liikkumista ajatellen, koira on nimenomaan apuväline, ja käsittääkseni korvaamaton sellainen. Jos joskus on nähnyt sokean ja opaskoiran välistä yhteistyötä, se on hienoa katsottavaa.
Nova makoili lattialla kouluttajan vieressä hyvin rauhallisesti, käytyään ensin tervehtimässä kaikkia ryhmäläisiä, luvan saatuaan.
Mitä keppeihin tulee, niin itse vasta opiskelen asiaa. Helposti voisi ajatella, että keppi on keppi, ja sitä nyt vain pidetään kädessä ja kävellä töpötellään sen kanssa menemään. No juuh, voihan sitä tietysti niinkin elämässä edetä. Mutta jos haluaa edes yrittää päästä sisälle “kepin henkiseen elämään”, niin silloin alkaa tulla tietoiseksi että keppejä on eri mallisia, on ns. tunnustelukeppejä, merkkikeppejä ja mitä kaikkia niitä olikaan? Ja että kepin pitää olla sopivan mittainen sen käyttäjälle, jos se on liian lyhyt tai liian pitkä niin eipä kepin käytöstä tule mitään. Keppiin on myös erilaisia päitä joita voidaan vaihtaa tarpeen mukaan. On esim. niin kutsuttu yleispää, sitten on pyöreämpi “lumipallopää”, jota käytetään talviolosuhteissa, ja sitten on pisarapää. Kerron mitä sillä tehdään, kunhan itse joskus tulen asiasta tietoiseksi. 😉
Apuvälineitä ON paljon. Pienistä teknisistä härpättimistä isoihin teknisiin härpättimiin ja erilaisiin keppeihin, ja ties mihin – rajana on varmaan se, että mitä kukakin apuvälineenä pitää. Yksi esimerkki arjen apuvälineestä on pikkuinen laite, joka voidaan laittaa juomalasin reunalle. Kun sokea kaataa lasiin nestettä, laite alkaa piipata siinä vaiheessa kun lasi täyttyy tiettyyn mittaan. Kun lasi täyttyy kokonaan, laite suorastaan kirkuu että “lasi on nyt täynnä ja kohta menee yli”. Piipittäminen yltyy mahdottomaksi mekkalaksi.
Mistä näistä kaikista asioista saa tietoa?
Siinä vaiheessa kun ihminen sokeutuu. ja putoaa tavalla tai toisella yhteiskunnan turvaverkkoihin, on hyvin todennäköistä että jossakin vaiheessa turvaverkkoihin putoamisen seurauksena on vierailu Näkövammaliiton kuntoutuskeskus Iirikseen, joka sijaitsee Helsingissä Itä-Keskuksessa. Iiriksestä löytyy hyvin kattavaa tietotaitoa yhden katon alle koottuna koskien silmiä, näkökykyä, näkemistä, ja erilaisia silmäsairauksia ja/tai vammautumia, joiden kanssa ihmisten tulisi jollain lailla yrittää oppia elämään. Iiriksessä on myös käsittämätön määrä tietoutta koskien erilaisia apuvälineitä, niiden käyttöä sekä niiden hankintaa. Kuntoutuskeskus Iiris on valmistunut muistaakseni vuonna 2003, ja palvelee kaikkien näkövammaisten tarpeita, ja asiaa, koko Suomen laajuudelta.
Sokea. Piste. 