Tag: puutarha

Taimihommia ja pääsiäistä

Posted on by Sokkomaria

Täällä ollaan, hengissä ja hyvässä voinnissa. Kevättä pukkaa, räystäät ovat lotisseet jo eli lumet ovat tulleet katolta alas, ja nyt sitten lotisee maa. Ja urakalla lotiseekin, kivasti sattui rospuutto eli kelirikko näin pääsiäiseksi, ja vallankin kuravellinä ovat tiet.

Jotta mikäs tässä pääsiäistä vietellessä, ei ole kiire mihinkään, eikä siis ole tarve päästä tien päälle suhailemaan mihinkään. Etenkin nyt, kun täällä Itä-Savossa vietetään hiljaiseloa koronarajoitusten merkeissä. Ravintolat ovat kiinni, ja uimahallikin on rajoittanut aukioloaikojaan. Eikä paljoa huvita kaupoilla ym. käydä muuta kuin pakolliset asioinnit hoitamassa. En ole ns. koronapelkoinen, eli en pidättäydy liikkumisesta siitä pelosta että saisin koronatartunnan, mutta koen että tervettä harkintaa saa ja voi käyttää esim. juuri kauppa-asioinnin suhteen. Etenkin kun itselläni on tuon maskin käytön suhteen tosi hankalaa, tarkoittaen sitä että kun laitan maskin kasvoille niin enpä sitten enää näekään mitään koska rillit menee huuruun. Silti maskia käytän, ja kauppa-asioinnit hoidetaan toistaiseksi siis avustetusti.

Kirjoitan ihan tarkoituksella näitä ns. kevyempiä postauksia aina välillä, jotta etenkin lukijoille joilla vammautuminen ja vammaisuuden kanssa eläminen ei ole tuttua omakohtaisen kokemuksen kanssa ja kautta, ei syntyisi sitä mielikuvaa että vammaisen elämässä ei ole mitään muuta kuin “taistelua sairaanhoitopiirien ja sosiaaliviranomaisten, ja / tai eri viranomaistahojen kanssa”. On totta se, että jos ihminen syntyy vammaisena, tai vammautuu elämänsä aikana, elämä muuttuu, riippuen tietenkin vamman asteesta ja siitä miten rajoittava vammautuminen on. Mutta jos vammaisuudesta tulee koko elämää ja identiteettiä määrittävä tekijä, niin silloin mennään sellaisille alueille ja vesille joita en koe ns. kokonaisvaltaista hyvinvointia ajatellen kovinkaan terveellisiksi. Kyllä ihmisen elämässä pitää olla muitakin asioita. Tämä on siis oma ajatukseni ja mietteeni asiasta tällä hetkellä, miten muut ajattelevat vammautumisesta ja vammaisuudesta, se on monisyinen ja moniulotteinen aihe, enkä voi muiden puolesta puhua.

Vahvasti kuitenkin koen siten, että huolimatta siitä että Suomessa, ja ehkä jopa koko maailmassa (en tiedä) vammaisuus on tietyllä tavalla vaiettu aihe, jossain jopa tabu (islannissa vammaiset suljetaan yhteiskunnasta ulos, laitetaan maaseudulle laitoksiin ns. piiloon, näin toimittiin ennen, en tiedä mikä tilanne on nykyään), niin itse ainakin tarvitsen välillä aivan muita ajattelemisen aiheita sekä pohtimisen aiheita ja ennen kaikkea konkreettista tekemistä, sen sijaan että pyörittäisi omaa elämääni vammautumiseen ja vammaisuuteen liittyvien teemojen ympärillä joka päivä.

Tottakai vammaisuuden teema on koko ajan elämässäni läsnä, sillä konkreettisesti näen asian laidan joka ikinen hetki. Koskaan en enää saa ns. normaalia tervettä näkökykyäni takaisin, ja tätä kautta myös näen vammani laadun, sekä sen mittakaavan jolla se elämääni rajoittaa. Tämä kaikki ei kuitenkaan tarkoita sitä että minun tarvitsisi joka ikinen hetki olla tässä asiassa kiinni kuin ns. täi tervassa. Ja voin touhuta sekä tehdä asioita sen mukaan mitä pystyn ja kykenen, ja avustetusti sitten niitä sellaisia asioita joita en pysty ja kykene itsekseni touhuamaan.

Maaseudulla asuminen on antanut minulle siunatun paljon liikkumavaraa kaikkeen tähän, sillä touhuttavaa riittää, myös paljon sellaista touhuttavaa joka saa minut usein jopa unohtamaan sen että olen näkövammainen, siten että pystyn keskittymään ihan täysillä käsillä olevaan tekemiseen. Kasvien kasvattelu ja taimien kanssa touhuaminen on tällaista puuhaa, ja kun taimihommat on kerran käynnistetty, eli siemenet laitettu multiin kevättalven aikana, niin sehän tarkoittaa sitä että kasveista on myös huolehdittava kasvukauden loppuun, eli syys-lokakuulle.

Ohessa viimeisin Vlogi-päivitys, joka löytyy Youtube -kanavaltani. Ehkä jonain päivänä muistetaan avustajan kanssa nauhoittaa videota siten, että minäkin näyn kuvassa. 😉

Semmoinen video se.

Palailen toki jossain kohtaa myös vammautuneen ihmisen realiteetteihin, esim. noihin yllä mainittuihin vääntöihin vaikkapa juurikin sairaanhoitopiirin kanssa, sillä onhan tämä touhu mitä Suomessa yhä monin paikoin löytyy etenkin asenneilmaston puolelta vammaisia ja vammautuneita kohtaan, aivan sairasta. Ei sille parempaa sanaa löydy. Etenkään silloin, kun nuo asenneilmastopesäkkeet löytyvät sosiaaliviranomaisten työmaalta. Mutta kuten yllä totesin, yksi realiteetti on myös se, että minä en ainakaan jaksa loputonta negassa vellomista ja sitä, että elämästä tulee ns. suo, jossa vellotaan vain negatiivisissa asioissa. Ja että jokin yksi asia ottaa elämästä otteen, ja ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan tuossa yhdessä asiassa. Minusta sellainen on hyvin epäterveellistä, ja vaikuttaa haitallisesti kokonaishyvinvointiin. Tiedän kyllä seutukunnalta monia henkilöitä, jotka mielellään pyörittelevät näitä juttuja, ja kaikki heidän puheenaiheensa ovat pelkkää sairaanhoitopiiriä, ja etenkin niitä asioita joita he itse kokevat ns. väärinkäytöksinä ja kaltoinkohteluna, mutta minä en sitä halua.

Olen saanut paljon puheluita ihmisiltä jotka mielellään näkisivät esim. minut hoitamassa heidän asioitaan sosiaaliviranomaisten kanssa, mutta en siihen ryhdy. Raja menee siinä. Onneksi se ei ole edes mahdollista, sillä kaikki toiminta sosiaaliviranomaisen kanssa lähtee siitä että kukaan muu ei voi hoitaa henkilön asioita, ellei ole tämän henkilön virallinen asioiden hoitaja. Mutta niin tiukkaa joillakin ihmisillä on se, kun he kokevat tulleensa elämän kaltoin kohtelemiksi, että he ovat valmiita laittamaan kaikki paukut siihen että voivat kohdistaa vihansa ja kaiken energiansa esim, sairaanhoitopiiriä kohtaan. Olen useita tällaisia tapauksia nähnyt läheltä. Ja tietyllä tavalla tajuan kyllä sen, että kun ihminen vammautuu, niin helposti herää vahvaa ja aromikasta tunnetta etenkin liittyen sairaanhoitopiiriin, jos siellä hoidetaan juuri omia asioita huonosti. Mutta siinä on aina vaihtoehtona myös se, että asiat voi selvittää, sen sijaan että käpertyy omaan vihaansa ja katkeruuteensa, ja antaa sille vallan. Suomessa on olemassa esimerkiksi monenlaisia liittoja, kuten Invalidiliitto sekä Näkövammaisten liitto, ja monia muita liittoja näiden lisäksi, joista saa neuvontaa oikeudellisissa asioissa, useimmista, mikäli itse kokee että se on tarpeen. Joten kenenkään ei aidosti tarvitse jäädä yksin ja katkeroitua omien asioidensa huonolle tolalle joutumisesta, koska tukeakin on saatavilla. Taisteluahan tämä on, se on selvä, ja pyytää paljon voimavaroja, ja kuluttaa voimavaroja, mutta silti.

Tällainen epistola tuli nyt kirjoitettua lanka-lauantain päivityksenä. Tässä paljon pohdittavaa myös kaikille heille jotka kokevat koronarajoitukset ahdistaviksi. Etenkin ns. terveet ihmiset, joilla on kaikki raajat tallella ja aistit toimii: me vammaiset saamme / joudumme arjessamme sopeutumaan aika lailla monenmoisiin sääntöihin, joiden takana on nimenomaan valtiovalta. Valtiovalta asettaa raamit sosiaaliviranomaisten toiminnalle, joten siksi on perusteltua sanoa näin. Joten jos ja kun koronarajoitukset ahdistaa, niin voi miettiä myös sitä puolta kolikosta että Suomessa on aika paljon vammaisia joille monenmoiset rajoitteet ovat ihan arkipäivää, ja ketään ei kiinnosta. Jos tämä aidosti kiinnostaisi, esim. lainsäätäjiä, niin näinhän asia ei olisi. Jo pelkästään kuljetuspalveluiden lakisääteinen määrä, eli 18 yhdensuuntaista kyytiä per kk rajoittaa liikkumista valtavasti, samoin kuin se että vapaa-ajan avustajan lakisääteinen minimituntimäärä on rajattu 30 tuntiin kuussa, eli se määrä joka sosiaalivranomaisen on pakko myöntää. Niin voi arvata että näistä minimeistä on sitten myös tullut maksimeja, lähes joka kunnassa.

Siinä vähän pohdittavaa, etenkin kunnallisvaaliehdokkaille!

Kiitti kun kävin kurkkaa blogia, sydän! Moikka!

Saapui syys

Posted on by Sokkomaria

Hippi on hengissä! Sori siitä hei, että ei kuulu eikä näy! Mutku on tässä niinku elämääki eletty hei! Mikä ei todellakaan oo mitenkään itsestäänselvää monelle joka on samantyyppisessä elämäntilanteessa kuin meitsi, joten ihan voi sanoo ääneen että kiitos elämä kun oot hyvää!

Toki asiaa myös auttaa se, että muuan vanhempi virkahenkilö on eläköitynyt Sosterixin sosiaalipalveluiden johtoportaasta. Hymiö. Kun hippi kuuli asiasta hän huomasi yhtäkkiä hymyilevänsä hyvin leveästi. Ja sitten nauravansa ääneen. Olotila myös keventyi kummasti, ja hippi tajusi että siinä nyt sitten eletään sukupolven vaihdosta käytännössä läpi. Haluttomat ja työhönsä läpensä leipiintyneet vanhan kansan johtoportaan edustajat, jotka siis johtavat, mutta eivät käytännössä tiedä mitä johtavat ja miten johdetaan, muuta kuin määräilemällä ihmisiä ja keksimällä turhia ja toimimattomia sisältöjä palveluihin joilla on tarkoitus auttaa hankalissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, alkavat pikkuhiljaa poistua työelämästä. Myös täällä Iloisessa Itä-Suomessa, jossa jurrataan niin perkeleellistä jumittamisen energiaa vielä niin monessa kaupungissa ja kyläpahasessa että ei oo tosikaan.

Sellaista se on, kehitys kehittyy, tosin Sosterixin osalta sitä sopii miettiä onko näin, koska nythän siellä siis sohlataan sosiaaliturva-asioita siten, että vastuun on ottanut se kaikkeista isoin johtaja, joka ei ymmärrä (mistään?) käytännön asiasta mitään. Jolla myös oli sormensa kuljetuspalvelusopan käynnistämisessä, eli siinä että kuljetuspalvelut sössittiin nykyiselle tolalleen, eli asiakkaat myytiin Mikkelin Taksi Oy:lle. On hänellä, kuulemma, ollut sen verran viisautta, että hän myös sanonut osaamattomuutensa ääneen, yrittäessään sijaistaa riveistä poistunutta virkahenkilöä. Näin hienosti hei meiän sosiaaliturvapuolen jutut niinku pelittää täällä kentällä, eix oo rohkaisevaa. Jei! Käytännössähän tämä siis tarkoittaa sitä, että “asiat ohjautuvat” sosiaalityöntekijöille, joiden työtaakka lisääntyy entisestään. Koska johtaja ei osaa muuta kuin johtaa. Voi kyynel ja huokaus. Se on tää Suomen julkisen sektorin johtotason meininki sitä luokkaa, että tän takii me kuulkaa ollaan konkurssikypsä valtio. Ja nää jääräthän ei sitä koskaan myönnä, hautaan saakka menevät siinä mielipiteessään että “hyvin oli johdettu”, ja arvatkaa ketkä maksaa laskun. Jep. Just kaikki me, keillä ei todellakaan oo siihen varaa. Hienoo, terkkuja Arkadianmäelle taas kerran. Voisitto uudistaa meiän sosiaaliturvan ja nopeesti? Ja laittaa samalla myös jäykät organisaatiorakenteet purkuun, kiitos!

No. mie koitan pitää omasta sosiaaliturvasta huolta mm. kasvattelemalla asioita et sais ruokaa pöytään ja silleen. Mut ihan hei pitää sanoo ääneen et jos oisin täysin asialle antautunut luomuhippi, ja päätoiminen viljelijä eli että ois useempi hehtaari peltoo mistä yrittäisin elantoni repiä, niin ei kovin hyvin menis. Huh! Ei oo helppoo olla viljelijä, saati sitten luomu! Edes pienessä mittakaavassa, kyllä nimittäin töitä teetättää! Sori siitä että kesä tuli ja meni ilman ihanii tomaattipäivityksii, tai kaikenmaailman muita päivityksii, mutku täällä vedettiin takapakin kanssa jarrutusvaihteella, syystä että “oli hallaöitä toukokuussa”. Ja hippi oli niin innoissaan että oli roudannut tomskun taimia ulos, niin siitähän ne sit veti hernettä nenään ja kasvu hidastui noin kuukaudella. Aijjai! Kyllä hippi teki niin aloittelijan mokan että! Ens keväänä ollaanki sit antureiden ja sen sellaisten kanssa mittailemassa yölämpötiloja ennen kuin yhtääna ainoaa taimea laitetaan yöksi ulos.

Poikkeuksena kaalit, jotka onkin sitten ihan oma juttunsa. Kaalin siemenet laitan multiin viimeistään maaliskuussa, ja idätysrasiat roudaan ulos kylmillään olevaan kasvihuoneeseen, missä keväthankien loisteessa päivälämpötila nousee helposti yli kahteenkymmeneen asteeseen. Siellä ne kaalikasvien siemenet, niin ruusukaalit, keräkaalit, lehtikaalit, kyssäkaalit ja sen sellaiset kuulkaa itää hetkessä, eikä oo yöpakkasista moksiskaan! Ihan on hupsuu porukkoo, mutta niin se vaan menee. Ja lunta kun heität kylvöksille niskaan säännöllisesti, lumi sulaa ja kastelee pikkutaimet. Niin eipä oo kovin vaikeeta kaalin kasvatus! Hymiö.

Vaikeus on siinä, että kaali tarttee paljon ravinteita ja paljon tilaa. Yks ruusukaali pyytää semmosta puol metrii kertaa puol metrii pinta-alaa. Ja siihen paljon ravinteita, että se jaksaa kasvaa. Vielä isompi ongelma on se, että ai vinde kun kaiken maailman lepattavat tyypit, ja semmoset tosi pienet tyypit, tykkää rouskutella kaaleja! Kaalikoi kuulkaa haistaa kaalit monen kilometrin päästä, samoin kaaliperhonen. Niin kyllä siinä on kuulkaa tällä näkökyvyllä ihmettelemistä, kun yrität niitä perkeleen pieniä millin kokoisia sinttejä metsästää kaalin lehdiltä. Jostain syystä ne lentävät riesakkeet ei tykkää kyssäkaalista, joten vinkki vinkki siinä on helppo nakki! Ja ruusukaalissa on niin isot lepattavat lehdet, että niiltä on helppo bongata ja pyyhkiä tuholaisia pois.

Kukkakaali ja keräkaalit onkin sit hankalampii. Sen takia mie hermostuin tänä kesänä kukkiksiin, ja kun olin saanut ne maahan, totesin et antaapa olla. En lannoittanut koko kesänä, enkä hirveemmin edes perään katellut. Muuta kuin happamana totesin, et tais nyt mennä parempiin suihin miun kukkakaalit. Joka siis vielä se mahtava punainen lajike, eli Violetta di Sicilia, ihan vaan sen takii et miekii NÄKISIN jotain. Jee!

Nii eikö mitä! Olin jo unohtanu koko kaalit, kunnes yhtäkkii syyskuussa kävin niitä kattomassa, ja hitto siellähän oli komeita kukintoja! Ihan niinku useempi! Wau ja winde! Ihan huikeeta, kahtokee nyt! Jee!

Kuvassa huikean hieno purppuran tai violetin värinen itse kasvatettu kukkakaali! Mikä ilo!
Tadaa, Violetta di Sicilia!
Kuvassa on huikean hieno, ja iso, itse kasvattamani kukkakaalin pää eli kukinto. Kyllä oli hieno! Ja hyvänmakuinen!
Kuvassa sama lajike joko raakana tai ylikypsänä. Veikkaan ensimmäistä, mutta eipä menoa haitannut ja vinde että oli hyvän makuinen!
Kuvassa on lähikuva ruusukaalin varresta, jossa ruusukkeet eli pienet kaalinpompulat joita syödään, kasvavat kaalinlehtien kainaloissa.
Kuvassa ruusukaalin varsin, jossa ruusukkeet kasvavat ja kypsyvät kaalinlehtien kainalossa. Sieltä niitä nyt sitten loka-marraskuun aikana kerätään ruuaksi. Ai vinde että ovat hyviä! Verrattuna kaupan ruusukaaleihin jotka ei maistu miltään!

Tämmöstä! Eli kyl tääl ollaan ihan tosi tunnollisesti eletty hippielämää, lapioitu paskaa kirjaimellisesti ja konkreettisesti mm. eräällä lannanhakureissulla, että hippi sai puutarhaan MONTA SÄKKIÄ hevonpaskaa, että voi taas ens kesänä kasvatella kaikenlaista niinku luomusti. Kukkapenkkiremontti ja monta sen sellaista olennaiselta tuntuvaa asiaa on tekemättä, ja ei voi tietää jääkö kokonaan tekemättäkin, mut se on semmosta. Metsäkoti on alla, ja on täällä touhuttu, enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Mikä nyt sitten kenenkin mittari on, mut kyl mie sanon et jos jumalauti kaali kasvaa ilman et sitä koko kesänä on kertaakaan lannoitettu, ja tekee viel tuommosen kukinnon, niin ihan hyvin on asiat! 😀 Noh, voishan sitä kritisoida että vastaavasti valkosipulisato jäi aika hervottoman pieneksi, siis sipulin koko, mut hippi niiskauttaa nenäänsä siihen ja sanoo että “se oli ensikertalaisen moka”. Ens kesänä otetaan uusiks! Tai itseasiassa jo tänä syksynä, koska kyseessä on talvivalkosipuli joka laitetaan maahan loppusyksystä.

Mut hei, ollaan täällä liikkeeskin oltu, koronast huolimatta, ja ihan on maailma niinku ennallaan, tai puitteet ainakii. Linna on vielä pystyssä, ja hirmu ihanii syksyisii maisemii on Savonlinnan kaupungissa, ja kaikkialla lähiseuduilla. Saimaa! Sydän! Ja auringonkukkapeltojakin on täällä kasvanut tänä kesänä, oijjoi ja aijjai!

Niin ja hipin hilpeyttä lisää myös se, että vaikka välillä on hankalaa, ku silmiin koskee, ja väsyttää tosi paljon ja silleen, niin silti voi sanoo et kyllä tästä on oikeesti elämä saatu. Nyt tulee kaks vuotta syksyl täyteen, tai itseasias tuli jo, siitä ku sairastuin ja tapahtui se pommi, mitä ei ikinä aatellu omalle kohalleen tulevan, ja vinde et oli raskasta ja ihan perkeleen painavaa kaks vuotta sitten tähän aikaan. Mut nyt voi sanoo et se setti on vedetty huolella läpi, ja Valossa taas kuljetaan. Ai että. Jotain tästä kertoo sekin, että hippi on sen verran voimissaan, että aloittaa syksymmällä myös meditaatiopiirin vetämisen. Ai ku niinku siis niin kutkuttavan viherpiiperomaista täällä Keskustan syvillä sydänmailla, jossa isännät ja emännät vetelee haulikot kainaloissa puskissa ettimässä kaltaisiani hippejä maalitaulukseen. Ai että! Ja keskellä kaikkea tätä mie kuulkaa oon kutsunu meditaatiopiirin koolle. Sydän.

Ihana on syys, nautitaanpa kaikesta mistä voidaan! Ja niin hienoo ku kävit kurkkaa blogii, jee! Sydän!

Kuvassa lähikuva hyvin kauniista kesäkukasta nimeltä Maurinmalva. Tämä kasvi kukkii purppuran punaisilla yksinkertaisen kauniilla kukilla.
Maurinmalva. Ah.
Kuvassa lähikuva auringonkukkapellosta ja auringonkukista.
Pieni palanen auringonkukkapeltoa. Ah.
Kuvassa syksyinen metsätiemaisema, päävärinä kullan oranssi. Puut ovat täynnä kellan oransseja lehtiä, joita on putoillut myös tielle.
Syksyinen metsätie. Kaunista on!
Kuvassa on näkymä Olavinlinnaan linnan virran toisella puolella olevan kallion päältä, josta linna näkyy Saimaa taustalla.
Näkymä Olavinlinnalle linnan takapuolelta.
Kuvassa syksyn kullan keltaisia värejä Olavinlinnan etupuolelta. Kuva on tarkoituksella sumea siten, että taustalla oleva linna, ja siltä joka linnalle vie, jää sumeaksi, ja kameran fokus on ympäristön tarjoamissa syksyn väreissä.
Näkymä Olavinlinnalle linnan etupuolelta, syyskuun viimeisenä päivänä 2020.

Kuljetuspalvelusoppa osa X

Posted on by Sokkomaria

Hyvvee huomenta, ja kaunis huomen onkii! Sydän! Kylläpä meitä nyt on hellitty lämmöllä, sydän! Tomaatti kiittää, ja ihan oikeesti muuten kiittää, koska tomaatti erityisesti on lämmön rakastaja. Toisin kuin kaali- ja salaattikasvit, jotka tykkää vähän viileämmistä keleistä. Ja ehkä kurkkukin silleen, että kurkulla on tuo kosteusprosenttipuoli se mistä se kiittää erityisesti. Eli että on saunamaisesti kuumaa ja kosteaa.

Kuvassa kimppu kieloja maljakossa.
Kuvassa näkymä kasvimaalta. Raparperin vieressä kasvaa herneitä ja herneiden vieressä salaattia.

Nonni, siinähän ne tärkeimmät tulikin, eli puutarhanhoidollinen sepustus. Joo, on täällä oltu puutarhahommissakin käsiksi, tottakai ja tietenkin, ja mitäs muutakaan, mut on täälä touhuttu kaikkee muutakii. On semmone niin sanottu positiivinen sykli ollut menossa, jo pidempään, että asiat luistaa ja menee eteenpäin. Oikeesti, eikä vaan semmosta että kuvittelee että joku juttu lähtee wörkkii, ja sit se kuitenkin tyssää siihen. Ja tuo Esteetön Savonlinnan seutu -sivusto, jonka jokin aika sitten laitoin pystyyn, on kaiken tämän ulkopuolella ihan oma juttunsa, ja projektinsa, jonka tekeminen on tietenkin älyttömän kivaa ja mielenkiintoista. Koska saa tavata ihmisiä, ja jutella ihmisten kanssa erilaisista esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyvistä haasteista, ja ylipäänsä matkailusta ja sen sellaista.

Ja sit tietysti se semmoinen iso ja painava asia, joka käynnistyi yli vuosi sitten, eli kuljetuspalvelusoppa, spesifisti liittyen Savonlinnan seudun/Sosterin alueen kuljetuspalvelualueen omavastuutaksoihin, on nyt nyt nytkähtänyt eteenpäin. Miehän tein reilu vuosi sitten asiasta juttua Näkövammaisten liiton Airut -lehteen, tässä linkki juttuun olkaa hyvät!, ja jutun lopussa todetaan että asiasta on tehty kantelu Aviin. Ja tuon jutun teon, sekä kantelun jälkeen, tässä on ollut yhtä sun toista, ja nimenomaan epämiellyttävää sellaista, liittyen kuljetuspalveluihin ja niitä ylläpitäviin tahoihin. Nimenomaan sosiaaliviranomaisiin sekä Mikkelin Taksikeskukseen ja erityisesti tapaan jolla molemmat tahot Vammaispalvelun asiakkaita kohtelevat. Ihmisten kohtelu on tässä nyt se avainsana, ja avainasia. Eli Ja silloin kun ihmisiä kohdellaan kuin paskaa, ylimielisesti, ylenkatseellisesti, asenteellisesti ja sen sellaista, voi sanoa että instanssien ongelmat kulkevat syvällä, jos ja kun tällaista asennetta löytyy esim. taksinvälityskeskuksen asiakaspalvelusta ja sairaanhoitopiirin sosiaaliviranomaisilta. Ja täällä syvässä idässä, susirajan seutuvilla, näitä asenteita kyllä löytyy. En tiiä liittyykö itä tähän mitenkään, mut syvyysulottuvuus kyllä liittyy, niinku peräsuolimielessä, ja silleen et jokin on niin syvää että aurinko ei sinne todellakaan paista.

Ja silleensähän se männöö, että kun jutut on syviä, niin ei niistä sitten jaksa kirjoitella, saati koko ajan jaksa niitä pyöritellä arjen elämässä, niinkun näitä kuljetuspalvelujuttuja, koska ne vie ihan hirveästi energiaa. Varsinkin, kun on tietoisuus siitä, että Aviin on laitettu kantelu, ja ainoo mitä voi tehhä on vaan ootella että mitä Avi ottaa kantaa. Hötkyyminen ja sen sellainen ei auta millään lailla.

Niin siinä sitten kävi, että tein kuljetuspalvelua käsittelevän/koskettavan kantelun vuosi sitten kesäkuun alussa, ja yli vuosi meni siihen että viranomainen reagoi asiaan. Jossain vaiheessa kevättä otin Aviin yhteyttä ja kysyin että mikä on meininki, koska 10 kk oli asian kanssa mennyt. Ja heidän oma arvionsa oli, että kantelujen keskimääräinen käsittelyaika on 8 kk. Niin kas vain nyt sitten, kun tuli pikku korona, ja vähän sotki palettia.

Mutta nyt, viime viikolla, asia nytkähti eteenpäin. Avi on tehnyt päätöksen/ratkaisun, ja asia alkaa selkiytyä. Mikä tärkeintä, Avi otti keissin itselleen käsittelyyn! Tekemäni kantelu on nyt saatettu päätökseen, sillä Avi aloittaa asiasta oman tutkimuksensa. Toivon, että tämä tarkoittaa sitä, että asia pengotaan läpikotaisin. (En tiedä Avin työskentelymetodeista mitään, joten en uskalla kommentoida asiaa enempää. Toiveitahan saa aina esittää, eikö!)

Yli vuosi meni siihen, että päästiin tähän pisteeseen. Milloin asiassa mahdollisesti tulee ns. lopullinen päätös, eli että Avi saa asian (kuljetuspalvelun omavastuutaksat) tutkittua, siitä ei ole mitään käsitystä. Mutta se, että Avi ottaa asian käsittelyynsä, eli käynnistää asiasta oman tutkinnan, on tietenkin vahva signaali siitä että asiassa on jotain. Ja tähän nyt sit kaikki ne klassiset sanonnat “ei savua ilman tulta” ja sen sellaiset. Sosiaaliviranomainen Sosterissa on koko tämän ajan tiukasti kieltänyt sen, että asiassa olisi mitään perää, ja tiukasti ohittanut koko asian. Millään lailla ei ole Sosiaalipalvelujen johto ottanut kuuleviin korviinsa tätä taksa-asiaa. Ja he siis aidosti pitävät oikeutettuna sitä, että kuljetuspalvelun omavastuutaksoja voi tuosta noin vain korotella. Vaikka näinhän ei ole, koska asiakaspalvelulaki sanelee nimenomaan sen, että kuljetuspalvelun omavastuutaksat eivät saa ylittää julkisen liikenteen taksoja. Piste.

Aivan käsittämätöntä on sosiaaliviranomaisen touhu. Aivan käsittämätöntä.

Suhteessa kaikkeen asian tiimoilta läpielettyyn, joka on ollut painavaa, raskasta, valotonta, synkkää ja sitä ihtiään, nyt on hyvin kiitollinen olo kun elämme juhannusviikkoa läpi, ja posti kantoi hyviä uutisia Avista. Pitka, siis niin pitkältä tuntunut prosessi on tietyiltä osin saatettu päätökseen, ja asia nytkähti eteenpäin. En kiinnity asian lopputulokseen, toivon vain oikeudenmukaisuutta. Ratkaisu tulee sitten joskus kun tulee. Sitä on turha miettiä nyt. Pääasia on se, että asia on nyt siellä käsittelyssä, ja että sosiaaliviranomaisen omavaltaisuudelle laitetaan rajat, ja että heKIN joutuvat toimimaan lakien mukaisesti. Ei Sosterissa mitään omia lakeja ole, ihan samat lait siellä pätee kuin muuallakin.

Tarkoituksella en kirjoita asiasta enempää yksityiskohtia, koska etenkin nämä kuljetuspalvelu-asiat ovat sellaisia että nämä tuntuvat hämmentävän ihmisiä, joilla ei ole tietoa näistä asioista. Ja ihan päättäjilläkin, esimerkiksi Sosterin kuntayhtymän hallituksessa, menee sekaisin Kela-taksi ja kuljetuspalvelu-taksi, jotka ovat kaksi täysin eri asiaa. No takseja kumpikin juu, mutta ajot ovat täysin eri teemaisia, ja näitä ajoja sanelee laki. Eli kyseessä ei ole mikään pikkujuttu, vaan taustalla on oikeasti lainsäädäntö. Joten se, että esimerkiksi kunnan tai kaupungin Vammaispalvelun kuljetuspalvelua uudistetaan, kuten täällä Savonlinnan seudulla tehtiin, on todella iso juttu. Ja siinä tarvitaan lakien asiantuntemusta. Ja luulisi, että sosiaaliviranomainen sellaista hommaisi, jos ei omasta takaa sellaista ole. Että homma hoituisi niin sanotusti juridisesti oikein. (Kun onhan kaupungeilla lakimiehet yms., ja luulis että sairaanhoitopiiri sais ja vois heidän palvelujaan jollain lailla, vaikka sisäisenä siirtona, saada käyttää. Niinhän sitä luulis.) Mutta totuus on Suomen maassa monin paikoin aivan toisenlainen, ja todella moni ihminen on saanut kärsiä ja joutunut kärsimään nimenomaan kuljetuspalveluun liittyvien asioiden vuoksi. Tämä on vähän niin kuin sote-muutos on ollut valtakunnan tasolla useille hallituksille, eli iso ja kavala ansa, joka saattaa nykäistä maan alta. Kuljetuspalvelu on monille kunta- ja kuntayhtymäpäättäjälle samantyyppinen asia: ehkä hieman iso ja pelottava, josta ei ymmärretä paljoakaan. Taitaa olla monelle sosiaaliviranomaistahon edustajallekin näin, valitettavasti.

Mut joo. Tämän tilannepäivityksen myötä voin helpottunein sydämin kulkea kohti keskikesän juhlaa ja siitä kohti syventyvää ja kypsyvää kesää. Sydän! Juttelin puhelimessa sen Avin ylitarkastajan kanssa, joka tätä asiaa käsitteli, ja vie eteenpäin, ja olo on syvästi helpottunut. Hyvin ystävällinen ja kuunteleva henkilö, jolla on erittäin laaja lakien tuntemus sekä osaaminen. Olen valtavan helpottunut, koska kyllä se on niin että oma luottamukseni kaiken maailman viranomaistahoihin on syvästi rapautunut tässä oman sairastumiseni matkalla. Kun olen tuota kusipäisyyttä ja asioiden hoitamista vasemmalla kädellä osakseni Sosterista saanut, ämpäritolkulla, myös Näönkuntoutuksesta, niin ei voi sanoa muuta kuin että eipä oo luottoa. Ei millin vertaa. Avin yhteydenotto oli kuitenkin aivan muuta, ja sain hyvin tyhjentävät vastaukset kysymyksiini ja ennen kaikkea ystävällisen neutraalia asiakaspalvelua, ilman jotain ihmeellistä vammaisasenteita, joita sosiaali- ja terveysviranomaisten edustajien taholta aina hehkuu ulospäin. Se on kyllä ihme juttu heillä, oikea ammattitauti, tai voisko sanoo penikkatauti, kun eipä se oikeesti kovin asiallista ole asiakaskuntaa kohtaan.

Tähän loppuun vielä tämmönen puujalkavitsimäinen kuva: miten näkövammainen tyyppi hoitaa puutarhaa? Ja esimerkiksi tunnistaa kasvien väliset rivivälit? No silleen, että taatusti tuntuu, siihen pisteeseen asti että vaikka kompastuu!

Kuvassa kuva kasvimaalta, jonne on aseteltu paksuja koivukeppejä merkiksi erottelemaan kasvien väliset rivivälit.

Ja ihan lopuksi vielä kuva kesäiseltä Kerimäeltä, pääsin käymään siellä pari viikkoa sitten. Kirkko oli paikallaan, ja Kahvila Kaivopirtti myös! Siinä on muuten kahvila, jossa on terassi silleen et sinne pääsee myös pyörätuolilla, sinne talon toiselle puolelle! Wc-hommelista en oo ihan varma, että löytyykö sieltä inva-wc, mut hei selviää soittamalla ja kysymällä! Facebookista heidät ainakin löydät! Ja tuo maan mainio näkymä kirkolle avautuu Kaivopirtin terassilta!

Kuvassa Kerimäen puukirkko, maailman suurin puukirkko.

Hyvvee kessee kaikille! Sydän! Kiitos kun kurkkasit blogii!

Kevättä, vihdoin! Ja uus blogi!

Posted on by Sokkomaria

No sori, kun ei oo kuulunu päivityksii. Oon mie hengissä. Mut vähä semmost kitumista on ajoittain ollut. Sitä ku elää symbioosissa täällä maan ja metsän kanssa, ja sitku on tämmöne kevät, et lumet häipyy älyttömän aikaisin, ja on vaan kylmä kylmä kylmä ja kylmä, niinku koko ajan, niin alkaa kyllä syödä naista. Ihan tässä murrekin häviää, ja katoaa, ai kauheeta!

Mut oon mie saanu luotuu uutta elämää, kahtokee vaikka!

Kuvassa on pieni valkoinen taimilaatikko ikkunalaudalla kirkkaassa auringon valossa. Laatikossa on basilikan ja tomaatin taimia.
Basilikat siinä paistattelevat auringossa. Vieressä kaverina taitaa olla tomaatin taimia.
Kuvassa on lähikuva pienestä tomaatista, jonka varressa kasvaa hedelmän raakile.
Kuvassa pieni tomaatin taimi, jossa ensimmäinen raakile jo ilahduttaa suuresti!
Kuvassa on auringon valossa paistattelevat tomaatin taimet.
Kuvassa rykelmä tomaatin taimia paistattelee ikkunan ääressä kevätauringon valossa.
Kuvassa harmaan valkoinen kissa istuu pöydällä ja katselee kastelukannua.
Kuvassa kissa istuu mietteliään näköisenä pöydällä, auringon valossa, kastelukannua tuijottaen. Käynnissä ehkä pohdinta siitä, kannattaisiko tunkea käpälä kannuun. Emäntä totesi siihen, että ei kannata.

Tämmöttissii. Oon mie vähän muutaki askarrellu, ajankuluks ja silleen. Nyt on ihan uus blogi, käy kurkkaa: Esteetön Savonlinnan seutu. Blogissa lähestytään Savonlinnaa ja lähiseutukuntaa esteettömän liikkumisen ja matkailun näkökulmasta. Mie ihan ite toimin koekaniinina, eli käyn testailee ja tsekkailee paikkoja. Siks, koska tämmöne on oikeesti tarpeen. 2020 -lukua eletään, ja Suomen matkailu on aivan älyttömässä kuopassa esteettömyys- ja saavutettavuus -asioiden suhteen. Niinku tää maa on muutenkin, siis monessa muussakin asiassa. Tämä on tosiasia, koska ns. normaalit terveet ihmiset elää niin erillään “meistä vammaisista”, et moni ei vaan tajuu ottaa erilaisuutta huomioon, koska kosketuspintaa ei ole.

Semmost se on, Mut Savonlinnan seudulla on paljon hienoi juttui, ja Olavinlinnan sisäpihallekin pääsee kuulkaa nykyään pyörätuolilla. Ja kuulinpa myös, että Oopperajuhlillaki on oma pyörätuolikatsomo! Vinde! Tää on oikeesti edistystä, koska linnahan on siis ehta keskiaikainen sotalinna, ja sen mukaista on liikkuminenkin siellä, et siinä ei todellakaan mitkään esteettömyys- ja saavutettavuusjutut oo millään tasolla mahdollisia, kun huomioidaan muinaismuistolaki ja sen sellaiset asiat linnan remontteja yms. juttuja ajatellen. Mut oikeesti tosi hienoo, et linnan pihalle ja oopperaan pääsee! Jei!

Kiva ku kävit kurkkaa blogii ja hyvää kevättä siulle! Sydän!

Jo saapuu syys

Posted on by Sokkomaria

Huomenta päiväkirjalle! Pitkästä aikoo! 🙂

Hengissä ollaan juu! Ja kohtuu hyväs voinnis kans, vaikka silmähommeleiden puolesta on ollu kuluneen “kesäloman” aikana jos jonniimoista rumbaa, ja onpahan taas tuo Kuopijon seutukii tullu uuestaan tutuks. Tarkemmin sanottuna Kys, eli Kuopijon Yliopistollinen Sairaala.

Kehitti justiisa siinä kesäkuun loppupuolella nimittäi silimätulehuksen, tarkemmi sanottuna värikalvon tulehduksen. Että ei kun päivystykseen, täällä Sosterixissa, ja sieltä sitte hurukyytiä Kuopijoon. Päivystykses ei osattu sanoo yhtää mitään, ja vaik lääkäri (päivystävä yleislääkäri) tutki ja tutki, niin ei mittään löytäny silmistä. Soitti sitte päivystäjälle, kun tiälä Sosterixin päässä siis silmähommat menee silleesti et silmäpoli on päiväpoli, ja iltaisin ja viikonloppuisin ei oo päivystystä. Niin tiältä sitte konsultoijjaan joko Kysiä tai Joensuuta. Niin liäkäri sitten soitti päivystävälle silmälääkärille, joka totes että tänne vaan. Ja niinhä se oli, kun vihdoin niillä kunnon silmätutkimuslaitteilla silmää tutkittiin, et lääkäri heti miten bongas sieltä tulehuksen.

Mie sitte tulin kysyneeks et mitenkä ois käyny jos tulehdus ois jääny bongaamatta. Lääkäri totes siihen, et siinä tapaukses seurauksena ois ollut verkkokalvon rappeuma, ajan myötä, ja sen myötä sokeus. Et verkkokalvoo ei pystyttäis enää hoitamattoman tulehduksen jäljiltä fiksaamaan. Mitäs siihen voi enää todeta, muuta ku et “kiva ku pääs lääkäriin!!” Jees!

Että tämmösel pikku episodil sitte alotin tän niin sanotun “kesälomani”, ja tuossahan tuo on männy. Tulehdus parantui omaa tahtiaan, ku sain semmoset lääkkeet et tippoi piti tunkee silmiin aluks kaheksan kertaa päivässä (!!! Jessus mikä rumba ja laskeminen siinäkin!), ja on sit kyenny elää kuitenkin ihan kohtuu normaalii elämää. Onneks! Kyl ois risonu ja rieponu jos ois tullu jotain semmosta mikä ois vieny toimintakyvyn. Et kyl se niin kutsuttu kiitollisuuden astia on semmonen, minkä äärellä täällä on tullu aika paljon aikaa vietettyy kuluneen kesän aikana. Ja on tullut nähtyy ystävii, tuttui ja armaita sukulaisiikii, sydän! Ja kaikkii semmosii ihmisii keitä on mahdollisuus nähdä ja tavata itseasiassa aika harvoin. Ja pääsin käymään jopa pikku kesäretkelläkin tuolla eteläisen Suomen puolen, tai ainakii jotai sinne päin. 😀 Kyydit järjestyi oikein kivasti, niin et sokkokin pääs liikkeelle. Savonlinja on kyl ihan huippu!! Varsinkin tapa ja tyyli jol hyö hoitaa heiän asiakaspalveluu, eli sieltä kyllä tulee vastaus joka viestiin ja yhteydenottoo, kunhan ensin kerkiivät omassa päässään selvittelee asian että osaavat vastata kysymyksiin ja palautteisiin. Siel on oivallettu mitä asiakaspalvelu on!

Puutarhahommelit on silleen, et ei tiiä itkeekö vai nauraako. Kesän teema on ollu kuivuus, ja seuraukset sen mukaiset. Tomaattisato kypsyy vasta nyt, eli syyskuulle asti venyi se asia, ja kurkkuja ei tullu just lainkaan. Samoin papujen kans aika nihkeetä. Ja ekat kesäkurpitsat tuolla vasta nyt kasvaa ns. oikeissa mitoissa, siinä missä normikesänä saa jo kesäkuun lopulla keräillä kesäkurpitsasatoa. Salaattii on tullu, koska oon kastellu niitä, samoin jokunen sipuli. Herne on ainoo mikä on pärjänny tosi hyvin, eli onneks laitoin sekä sokerihernettä että ruokahernettä ihan reilusti. Tein niin sanotun testikylvön, eli summamutikas kylvin X määrän herneitä sinne sun tänne, koska en osannu arvioida paljonko niit pitäis laittaa et sais ees jotain satoo. Nyt tiiän. Ja vahingos onnistuin kylvää ihan kohtuu hyvän määrän, silleen et kokonaisuudest saa omaan pakkaseen ja riittää kivasti jakoonkin. Ai että ! Mut tomaatti, voi tomaatti sentään! Ja kurkku. Sekä kurpitsat! Nyt vasta kaikki on lähteny kunnol kasvuun, koska kesän ekat kunnon sateet tuli vasta elokuun alkupuolella, ja kyl nyt tomaatti kukkii, ja pari kurkkuukin hulluna kasvaa. Samoin kun kurpitsa. Mut syyskuus ollaa jo, eli sen tietää et ei täs enää kovin pitkin kasvukautta oo jäljellä.

Hippi on kuitenki onnellinen kaikest tästä, koska kuivuudest huolimatta on selvää et puutarharemppa mitä täs on tehty käsipelillä viimeiset kolme vuotta, eli siis lapio kourassa rakennettu puutarha ihan alusta alkaen uudelleen, ei oo menny hukkaan. Oon kaikest huolimati onnistu tekee perusduunin kunnolla, eli rakentaa kasvualustat semmosiks et siel kasvit oikeesti kasvaa. Se on iso juttu se. Hirmusen duunin se on ottanu, mut on hitto vieköön sen arvoista. Koska se mitä nyt tarvii enää tehä, on vuotuinen ylläpito, eli kitkee ja pitää huolta kasvualustojen ravinteista. Ja nyt voi sit testailla erilaisten kasvualustojen ylläpitoo myös, eli pitää yhden hiekkapohjaisena, yhden runsasmultaisena, yhden vähän happamampana jne. ja tsekkailla siin samal sit et minkälaiset kasvit viihtyy missäkii. Sipuli on kyl viel vähä mysteeri, en tajuu sipulin sielunelämää. Märästä se EI tykkää, semmoses kasvualustas alkaa sipulin naatti mätänee, mut mistä se sit kovasti tykkäis, sitä en oo viel keksiny.

Kasvukauden harmitus oli se, et kuivuuden takii valkosipulihommelit meni persiilleen. En vaan jaksanu kantaa niille vettä, koska ne oli puutarhan kauimmaises nurkas, ja se oli sit siinä. MUTTA siihen viereen kylvetyt porkkanat, jotka kylvin jo ehkä vähän turhan aikaisin eli toukokuun alus, lähtivät sit vihdoin kasvuun ja onhän tää ihan sairaan magee juttu et ekaa kertaa elämässäni saan edes jonkinlaisen porkkanasadon omasta maasta tänä vuonna! Woot woot!!! Ai että voi ihminen onnellinen yksistä porkkanoista!!! 😀 Ja nyt myös tiiän minkälaisest kasvualustast porkkana tykkää, eli jatkossa sitten porkkakylvöjä suunnitellessa pystyn huomioimaan tämän asian. Multainen, kuohkea ja ravinteikas maa! Jes!

Kesään on mahtunu paljon muutaki ku puutarhajuttui, kesähän on Savonlinnan seudun “priima-aikaa”, koska Savonlinna on kesäkaupunki. Eli jos ei haluu, niin ei tält seutukunnalt kyl tarvii kesän aikana yhtään mihinkään poistuu lomailee. Kaikenmaailman touhuu ja tekemistä on lähellä, ja vähän kauempanakin, ja semmosii asioi myös mihin sokkokii voi osallistuu. Ja kesän lopulla on myös aivan mahtavat Luontoelokuvafestarit (www.sinff.fi), jotka vietti tänä vuonna 10. syntymäpäiväänsä! Woot! Miun kaveri käynnisti ne festarit silloi kymmene vuotta sitte, ja tippa linssis istuin ja ihmettlin et mihi hittoo tää kymmene vuotta on oikei hävinny. Mut nii se vaan on hujahtanu johonki. Vaiherikkaita vuosia ovat kyllä olleet, sitä ei voi sanoa etteikö olis tullu elämää elettyy ja koettuu. Sydän.

Viralliset asiat, etenki Sosterixiin liittyen, ovat siinä mieles muuttuneet et helmikuusta kesäkuuhun kestäneen jonkinlaisen “väännön” jälkeen ärähdin taxii keskukseen kesäkuus, et nyt vois kehittää jostain vähän asiallisempaa sävyä tähän hommaan. Et ei asiakkait tarvii kohdella ku paskaa. Sen jälkeen siel vaihtu tyyppi, joka miun viesteihi on vastannu, ja sen jälkeen on ollu asiallist äänensävyy. Mut tosiaan helmikuusta saakka, jolloin tää kuljetuspalvelu-uudistus tapahtui, oon saanut osakseen sellaista aivan apinamies-tason örinää virallisesta asiakaspalvelusta. Sosterixin osaltahan henki on ollu se, et Vammaispalvelu ei juurikaan taksii-asioita koskeviin yhteydenottoihin vastaa, vaan heti pompottaa ne eteenpäin jonnekii. Tää on ollut alusta (helmikuusta) meininki. Eli vastuun siirto.

Nää kommunikaatio- ja viestintä-asiat on ihan oma lukunsa, ja oon täs kuluneen puolen vuoden aikana oppinu aika paljon kaikenlaista mm. lainsäädännöstä koskien kaikkia näitä asioita, niin taxii-asioit kuin ylipäänsä sosiaaliviranomaisen vastuuta hoitaa asiat asiakaskunnan suuntaan. Tutkimukset johtivat siihen, et lähetin oman kunnan kunnanjohtajalle tuos joku aika sitte semmosen “puolivuotiskoosteen” koko täst taxii-revohkast ja ylipäänsä näist sosiaalipuolen asioista, koskien sitä miten Sosterix on nää hoitanu. Esim. kuljetuspalvelupäätöksissä, eli siin virallises päätökses jonka asiakas saa Vammaispalvelust, jos todetaan et hän on oikeutettu kuljetuspalveluun, käytetään edelleen yhtä tiettyä sanankäännettä, josta eduskunnan oikeusasiamies on huomauttanut sosiaaliviranomaisia jo vuonna 2006. Pikkujuttu ehkä sinänsä, mutta kyseinen sanankäänne “enintään”, eli että kuljetuspalvelua myönnetään “enintään” X määrä kuukaudessa, on sellainen joka luo vahvan mielikuvan siitä että muuta ei tipu. Ja näinhän asia ei ole. Ja miullekaan kukaan Vammaispalvelusta ei oo sanallakaan avannut tätä asiaa, eikä montaa muutakaan asiaan, joista heidän olis pitänyt kertoa. Jo viime syksynä, kun sairastuin. Asia on virallisesti siten, että asiakkaalle on myönnettävä kyytikertoja/määriä per kk sen mukaan mikä asiakkaan tarve on. Piste. Siinä ei oo mitään enimmäismäärää. Piste.

Et tälleen nää asiat aukeaa, pitkällä aikavälillä. Ja ikinä en ois näistä jutuista, joita on monta tällaista “pikku yksityiskohtaa”, jotka oikeesti vaikuttaa rajoittavalla tavalla asiakkaan elämään. saanu tietää jos en iteksein ois pengoskellu asioit. Mites ne asiakkaat, ketkä ei pysty itekseen asioit pengoskelee? Niinpä. Ja aika monta kanteluu on näist jutuis tehty eduskunnan oikeusasiamiehelle männä vuosina, joka on antanut kannanottoi mm. viranomaisen tiedotusvelvollisuuteen liittyen (eli et PITÄÄ tiedottaa asiakaskunnalle muutoksista joita on tulossa, kuten nyt esim. kuljetuspalvelumuutos), joita Sosterixis ei oo toteutettu lainkaan.

Osoite-asia, josta hermostuin sillo helmikuussa ihan totaalisesti tuon kuljetuspalvelu-uudistuksen tiimoilta, on myös yks niist jutuist mihin oikeusasiamies on ottanu kantaa. Lopputulema on se, et asiakkaalta ei voida edellyttää täsmällistä osoitetta kyytiä tilattaessa. Jep. Ja et kyyti PITÄÄ olla tilattavissa vaikka täsmällistä katuosoitetta ei oliskaan asiakkaan tiedossa. Esimerkiksi joku “julkinen maamerkki”, sanotaan vaikka nyt eduskuntatalo, tai tääl Slinnan seudul vaiks Slinnan kaupungintalo tai tuomiokirkko pitää käydä osoitteesta, et asiakas voi tilata kyydin.

Kannattaa olla sitkee ja tutkii asioit. Vaiks mite ois tunne siitä, et eessä on aivan kauhee urakka, ja vuoren kokoinen este, josta ei ikinä selvii hengissä. saati et siihen ikinä tulis saamaan mitää tolkkuu. Kannattaa oikeesti olla sitkee ja yrittää, jos asia on semmonen et se on itelle tärkee, ja varsinkin jos sen selvittämine saattais palvella aika montaa muutakin ihmistä jollai lailla positiivisesti, tarkoittaen sitä et sen selvittäminen vois esimerkiks auttaa monia ihmisiä arjen elämässä positiivisel ja rakentaval taval.

Mie nimittäin kaiken tän rumban ja rullan päätteeks huomasin, et nyt aletaan tulla siihen mitä oon täs koko ajan hakenu: vaiks on ollu vaikeeta, hankalaa, ajoittain suorastaan tuskallista, ja ennen kaikkea on kieltämättä myös ollu niit fiiliksii et “oon ihan sekopää muija, koska miul on niin sitkeesti se käsitys et ei asiat voi mennä näin niinku viranomaistaho väittää, mut ku ne vaan väittää ja väittää et asiat menee näin, ja et musta on valkoinen ja et valkoinen on musta”, nii siit huolimatta on todellakin kannattanu tää kaikki! Ku on vaan seurannu omaa vainuaan sitkeesti, välillä kysynyt apuja, ja välillä sitten tutkiskellut ja pengoskellut itse sitä, tätä ja tuota, niin sieltä on alkanut löytyy ihan oikeeta ja aitoo LAINSÄÄDÄNTÖÖ alta, ja dokumentteja joissa SELKEELLÄ SUOMEN KIELELLÄ selitetään mitä mikäkin lakipykälä tarkottaa. Ja nimenomaan kuljetuspalveluu silmällä pitäen. Sekä spsiaaliviranomaisten toimintaa silmällä pitäen.

Eduskunnan oikeusasiamiehen keissit on yks tämmöne apuväline, et jos tarvetta on selvitellä jotai tiettyy keissii nii kantsii mennä tutkii oikeusasiamiehen sivuja. Siel on hakutoiminto josta voi hakee tehtyjä päätöksiä tietyillä hakusanoilla. Niinku esim. kuljetuspalvelu.

Tällä tavoin oon pikkuhiljaa, pala palalta. löytäny ns. kättä pidempää, jota kautta on nyt vihdoin alkanu hahmottuu se laajempi kuvio joka ollu tosi pirstaleinen: lait ja asetukset ovat olemassa. Paikoin ne ovat tosi laajoja ja tulkinnanvaraisia. Mut sosiaalipuolel ne (käsittääkseni) lähtee siitä, et asiakkaan etu ON AINA TURVATTAVA. Et osiaaliviranomaisen tulee toimia sillä tavoin, ja sellaisilla tavoilla, et asiakkaan etu edellä mennään.

Kaiken tämän myötä oon saanu rauhan. Nyt pystyn laskeutuu siihen maltillisen toiminnan tilaan, mitä oon itestäni hakenu ja ettiny. Eli et pystyn antaa asioiden olla, ja keräilen pikkuhiljaa lisää materiaalia ja jatkan tutkimista ja asioiden selvittämist. Ja sit taas jossain kohtaa rykäisen jonku lehtijutun ehkäpä vaikka kuljetuspalvelu-asioista, ja voip olla että vähän muistakii Sosterixin asioista, ihan vaan ystävällisen eleenä ja suukkona Sosterixin suuntaan. 🙂 Sydän. (Voin hoidattaa itteeni Kysissä. Sitä en tiiä miten sinne pääsen, mut jos lähen liftaa, niin takuulla dokumentoin kaikki reissut, ja sit aletaanki keskustelee sairaanhoidon tasosta ja tilasta noin yleisel tasol Suomes + aiheesta nimeltä KELA-TAXI. 😀 )

Eli kannatti niin sanotusti vääntää. Tässä tapauksessa pitää puolensa taxii-keskuksen kanssa, ja samalla myös sosiaaliviranomaisten kanssa. Koska kaiken tämän myötä ollaan nyt siinä kohtaa et on rauhallinen ja selkeä olo. Väsyttää joo, rumba on ollu ihan hirvee. Mut nyt tiiän et tästä selvitään.

Ennen kaikkee tiiän myös sen, koska löysin sen tiedon eduskunnan oikeusasiamiehen papereista, että KUNTA EI VOI VÄISTÄÄ VASTUUTAAN KULJETUSPALVELU-ASIOISSA. Vaikka palvelu toteutettaisiin ostopalveluna, niinku Sosterix nyt ostaa kuljetuspalvelua Taxii-keskukselt, niin silti Sosterix on vastuullinen taho. Samoin myös ne kunnat, kuten miu oma kunta, joka ostaa kuljetuspalvelun ostopalveluna Sosterixilta. Oikeusasiamiehen yhes keissis, jos käsitellään nimenomaan vastuu-asiaan kuljetuspalveluihin liittyen, lukee selväl suomen kielel mustaa valkosel, et kunta on AINA vastuussa palvelun järjestämisestä.

Tämän, ja monta muutakin asiaa lähetin ystävällisesti tiedoksi oman kuntani kunnanjohtajalle, kuljetuspalvelu-asioihin liittyen. Sanotaan niinku vaikka et ystävällisenä muistutuksena. 🙂

Kiva ku kävit kurkkaa blogii!! Sydän! Mahtavaa alkavaa syyskuuta just Siulle!