Tag: Sokea

Johan nyt on markkinat

Posted on by Sokkomaria

Avot, rakas päiväkirja. Sorvin äärellä tuassiisa, pitkästä aikoo. Vähä hiljasta on pielly kun piti piäkirkolla asti käyvä, ja tuo reissussa resuaminen on vähän haasteellista sokolle. Sainpa kuitenki aikaseks lähettyy, ja kannatti, koska Iiris on kyllä semmonen paikka että sieltä todella saa apuja siihen miten elämä on muuttunu näkevän elämästä sokean elämäks.

Kun silleen se vaan valitettavasti menee, että semmoset ihmiset jotka ei ikinä oo ollu näkövamman kans tekemisissä, ja varsinkin jos ei oo ollu edes silmälaseja, niin ei semmoset ihmiset tahdo oikein millään lailla tajuta että mitä se oikeesti tarkoittaa kun näkö alkaa himmetä. Ja sit jos tämmösii ihmisii on omas arjes läsnä, sillonku itelle tulee näkövamma, tai sokeus, niin kyllä arki on aika haastavaa. Niin kaiken tämmösen keskellä Iiris on vähän niinku semmonen tukikohta, mistä saa sit tosi paljon käytännön apuja ja neuvoja siihen, et mites nyt sit elämäs mennää etiäpäi noin niinku sokkona.

Että on joo markkinoita pidelly, ku ohan siellä piäkirkolla aina melkonen tohina. Varsinki ku lähet liikkeelle tämmösestä hippilintukodosta, jossa on niin hiljaista päivä toisensa perään, ja oikeesti kuulee mitä luonnossa tapahtuu. Sen sijaan että korvissa koko ajan kuuluis ihmisen luomien laitteiden ja koneistojen äänet, ninku kaupungeissa tahtoo kuulua.

Taxii-hommelit ne on kans edelleen iholla. Mihinkäs niistä pääsis. Seudun pääaviisi Itä-Savo uutisoi erään paikallisen keskisuuren taksiyrityksen lopettamisesta. Juttu löytyy Itä-Savon sivulta, mutta on maksumuurin takana. Pitkä ja asiallinen juttu, jossa yrittäjä kertoo 1.7.2018 tapahtuneen taksilain tuomista muutoksista, ja erityisesti siitä miten Kela-taksi uudistuksen laitevalmista Semelin laitteita koskeneet toimintaongelmat ovat ajaneet yrityksen polvilleen. Yrittäjä kokee että taksilain muutoksen myötä, jonka siis piti vapauttaa kilpailu Suomen taksiliikenteessä, tapahtui päinvastainen ilmiö sen myötä kun Pro-Keskus “kaappasi” Suomen markkinat voittamalla Kelan kilpailutuksen. Ja jännää kyllä, Semel on yksi Pro-Keskuksen omistajayrityksistä. Pro-Keskuksen, joka siis kelpuuttaa vain Semelin valmistamat laitteet. Eli jos mielit taksiyrittäjänä ajella Kela-taksi kyytejä Suomessa, sekä sotetaksi kyytejä täällä Savonlinnan seudulla, niin se on vuokrattava Semelin laitteet nelinkertaiseen hintaan kuin mitä vanhojen laitteiden vuokra oli. Ilman sopimukseen suostumista ei pääse toimintaan mukaan.

Että johan nyt on markkinat taksimarkkinoillakin. Lakimuutos toi mukanaan kilpailun vapautumisen, joka kuitenkin toi mukanaan sen että yksi yritys eli Pro-Keskus hallitsee koko Suomen Kela-taksi markkinoita, ja määrää kuka ajaa ja mihin. Ja kelpuuttaa vain yhden laitevalmistajan eli Semelin laitteet. Joka on osakkaana Pro-Keskuksen yritystoiminnassa.

Niin että mitenkä meni, noin niinku omasta mielestä?

Kerkisin kuulla näitä juttuja jo monta kuukautta, eri tahoilta, mutta nyt nää alkaa konkretisoitua myös uutisiksi lehdessä. Sitä en kuitenkaan olisi toivonut, enkä toivo kenellekään, että yrittäjät joutuvat lyömään pillit pussiin tällaisten asioiden vuoksi. Kovaa on touhu, ja kyyti niin kovin kylmää.

Sydäntä lämmittämään on pitäny kylvää paljon siemenii. Ihan liikaakin, ottaen huomioon et jos kaikki kylvökset itää, mökin seinät repeää saumoistaan ja hippi saa kirjaimellisesti asuu kasvihuonees kaikkien tomaattiensa ja muiden sen sellaisten kanssa. Niiden muiden joukkoon kuuluu tänä keväänä (kyllä, räystäät tippuu jo, eli täytyy olla kevät!!) myös hamppu. Jep. Luit iha oikei! Hippi kasvattaa HAMPPUA!!! Sydän!

Mitäs mitäs mitäs kuvas on?! Se on HAMPPUU! Elämäni ekat ihqut hampun piiperot sieltä nousee, itivät vuorokaudessa. Aikases ollaan, mut pakko oli päästä kokeilee!

Hehe, sitä odotellessa milloin joku soittaa polliisiviranomaiset näitä kasvustoja tutkimaan ja näytteitä ottamaan 😀 Naurattaa jo valmiiks moinen skenario – antaa tulla vaan, jos kelirikolta pääsette pihaan! 😀 Ja voip muute olla et piäsette pihaan, mut ette piäsekään tiältä pois 😀 Meillepä kävi taxii-auton kaa sillee tässä männä päivänä, että juututtii tuone metsätiele hankee kiinni, ja piti tulla traktorilla vetämään pois 😀 Se on semmosta tää elämä tiälä susirajalla, pitäs olla Kela-taxiin ja sotetaxiin lisäks myös Kela-Traktori ja Sote-Traktori! 😀 😀 😀 No onneks oli ylpiäsä traktori, ja mahtavan auttavaisia immeisiä, et piästiin hangesta pois ❤

Täs kuvas mie istui taxii-auton takapenkil ja räpsin kuvii ku meitsejä hinattii hangesta 😀 Ihanat tyypit jotka auttaa toisia pulassa, niitä täälä pöndellä kasvaa joka oksalla! Sydän! Nii ja noi tassunjälet tuos kuvas olevinaa peittää kaikenlaisii strategisii kohtii ja kohteita, mistä vois olevinaan tyyppei tunnistaa! 😉 😀

Niin se hamppu. No siinhä kävi vähä sillee, et ku tuol suures maailmas on nii hyvät ja isot markkinat, nii löysin sit niit siemeniikii samal keikalla ku isolla kirkolla kävin. Ja olin iha et jee! Ja sitku laitoi viel viranomaisel viestii et mites on, et onkos tää touhu mite sallittuu vaiko superkiellettyy sillonku hampus ei oo pitoisuuksii, ja sain viel vastauksenkii supernopeella, niin samoin tein lensi siemenet multaan! Sydän!

Oon valinnu hyvän lajikkeen, joka on kelvannu viljelijöille Kanadaa myöten. Jos joku epätoivone haluu kokeilla näide hamppujen kukintoja pössytellä nii siitä vaa! Voip olla että jiäp vua iso piäsärky kaupan piällisiks! Ja kahoppa ku nii innostui, et lipsahti ihan tuassiisa murteen puolele 😀 Mut joo, tää on siis ÖLJYHAMPPUU, ja lajike ompi semmone ku Finola, joka on siis Suomessa jalostettu hamppulajike. Ehtaa kotimaista siis! Pointti on siinä, että jalostuksen tuloksena tän lajikkeen huumausainepitoisuudet on saatu niin alhaisiksi, et ne on käytännössä olemattomat.

Jaa minkä takii tämmöst sit kasvatellaan? No maanparannukseen tietenkii! Hamppu on ihan superkasvi, ja sen avul voi pitää kurissa tosi pahojakin rikkaruohopaikkoja, esim semmosii missä juolavehnä on vallannu kaiken. Ja miulaha semmosii plänttei riittää. Tavote on siis se, et tuleval kasvukaudel yritän taltuttaa juolavehnää hamppukasvustoilla, ja siin samal sit uppoaa ravinnetta maaperään ku hamppu ensin möyhii maata juurillaan, ja myöhemmin sitten maatuu paikoilleen. Ja tälleen maaperä paranee ja kuohkeutuu ajansaatossa. Tää ei sit kovi äkkipikasen hommoo oo, et jos meinaa tulla äksy siks et pitäis heti valmista saada, niin kandee unohtaa koko juttu. Täs puhutaa ehkä 5-10 vuoden ajanjaksosta. Tai pidemmästäkii aikavälistä. 😉

Kiva ku kävit kurkkaa blogii! Kivaa viikonloppuu siulle! ❤

Sokeain apuvälineistä

Posted on by Sokkomaria

Avot, rakas päiväkirja. Jos mie muutaman sanan niistä apuvälineistä rustailisin.

“Havahtuu viisi tuntia myöhemmin, kilometrin mittaisen blogipostauksen ääreen.” 🙂

Näinhän siinä on vähän tupannut käymään, eli että “ihan lyhyesti vain piti kirjoittaa, ja kas, taas syntyi tekstiä sellaiset määrät, että loppua ei ole vieläkään näkyvissä”. Ja apuvälineistä kun alkaa puhua, niin senhän tietää että niitä riittää, ja että jutun aihe on sokolle loputon.

Tähän väliin voi todeta, että useammalta taholta on tullut kommenttia liittyen “tyylinvaihtoon”, eli että murrekirjoittamisen muuntaminen lähemmäksi puhe- tai jotakin sekakieltä, on helpottanut lukemista. Nii, nii mie vähän arvelin että silleesä suattais käyvvä. Jotta koitanpa pittee tyylilajin muutoksesta kiinni. Mutta jos välilä vähän lipsahtaa, niin koittakee kestee! 😀

Joo. Itehän en siis vielä mistään mitään tiedä. Niin apuvälineistä kuin mistään muustakaan sokon elämään liittyvästä. Sen tarkemmin. Tiiän vain sen, että ihan v*tukseen hankalaa on sillon kun silmät alkaa himmetä, mistä syystä ne nyt kenelläkin himmenee, ja niitä syitähän muuten riittää. Glaukooma on vain yks. Että jos just SIE SIELLÄ, joka tätä luet, pelkäät sokeutumista ja sokeutta, niin tähän en voi kuin todeta että unoha koko juttu. Sairastuminen voi iskee kenelle tahansa meistä milloin tahansa. Joskus se bongataan ajoissa, ja pystytään “estämään” lääkityksellä, eli siis torppaamaan sen eteneminen niin et sairaus pysyy kurissa.

Vastaavasti on myös niitä keissejä, joille ei vaan voi mitään. Ja sairaus etenee vääjäämättömästi. Niin kauan kun on terve, kannattaa nauttia elämästä ja unohtaa kaikki nää jutut. Ihmisen kroppa on niin ihmeellinen systeemi kaiken kaikkiaan, että periaatteessa on ihan superihme että ylipäänsä ollaan elossa ja terveitä. Mikä tahansa tauti voi vaania joka hetki jossain nurkan takana, mutta kehen se iskee ja milloin, niin kannattaako näihin oikeesti käyttää aikaansa sen enempiä? Tottakai terveellä järjellä eteenpäin, mut noin lähtökohtaisesti oman energian ja ajan käyttö sairastumisen pelkäämiseen, varsinkin jos on terve ihminen, on miun mielestä ihan älytöntä hommaa.

Sit kun sairastuminen tapahtuu silleen et siitä seuraa näkövamma, meiän nykyiseen yhteiskuntaan on rakennettu erinäisiä turvamekanismeja. Niinku sosiaaliturvan sisään. Apuvälineet on yks osio tätä kaikkee.

Kuvassa on oma tämän hetkinen sokeain keppini. Keppi on valmistettu Kanadassa, se on hiilikuitua joka loistaa pimeässä, esim, auton ajovaloissa, ja se taittuu viiteen osaan. Eli mahtuu melko näppärästi normaalin kokoiseen käsilaukkuun.

Apuvälineitä on moneen lähtöön. Periaatteessa kai ihan perus silmälaseja voi ajatella apuvälineinä, mut ne menee siihen kategoriaan et yhteiskunta ei niitä ns. terveille ihmisille kustanna. Entisaikaan sairaanhoitopiirit kustansi näkövammaisille osan uusien silmälasien hankintakustannuksista, mut nykyään näin toimii vissiin vain kaksi sairaanhoitopiiriä Suomessa.

Apuvälineistä tärkeimpiä ovat nykyään varmaan tekniset laitteet, kuten älypuhelin, koska tekninen kehitys on viime vuosikymmenien aikana mennyt aivan järjettömästi eteenpäin. Valaistus käsittääkseni lasketaan tähän kategoriaan, toki se saattaa olla myös ihan oma kategoriansa. Mutta tekniikka ja kodin valaistus kulkee pitkälti käsi kädessä.

Niin sanotut perinteiset apuvälineet, ainakin miulle itellein, ovat sokeain keppi ja opaskoira. Sokeain keppi on kuin majakka, joka ilmoittaa ja viestii ympäristölle että läsnä on sokea henkilö, ja näin ollen toimii sokean turvana, koska muu ympäristö, joka toivon mukaan tunnistaa valkoisen kepin symboliikan ja osaa sitä tulkita, tajuaa että keppiä pitelevä henkilö on sokea. Opaskoira on samanmoinen signaali, eli lähettää ympäristöön vahvaa viestiä siitä että sokea henkilö on liikkeellä luotettavan oppaansa kanssa, ja että ympäristön tulisi kunnioittaa näiden kahden välistä yhteistyötä mm. antamalla parivaljakon liikkua rauhassa. Silloin kun koiralla on valjaat päällä on se merkki siitä että opaskoira on työvuorossa.

Opaskoirakokelas Nova kävi esittäytymässä kurssilaisille Iiriksessä. Novalla on valjaat päällä, mikä on merkki siitä että se on työvuorossa. Nova oli superrauhallinen ja kiltti.

Opaskoirista en tiedä paljoa, vielä, mutta olen hyvin kiinnostunut asiasta. En myöskään millään lailla poissulje omalta kohdaltani sitä, ettenkö voisi joskus opaskoiraa ottaa. Opaskoirahan on sijoituskoira, eli se ei ole “sokean oma koira”. On sinänsä karua ajatella koiraa “apuvälineenä”, mutta tietyssä mielessä hahmottuna, eli varsinkin sokean henkilön liikkumista ajatellen, koira on nimenomaan apuväline, ja käsittääkseni korvaamaton sellainen. Jos joskus on nähnyt sokean ja opaskoiran välistä yhteistyötä, se on hienoa katsottavaa.

Nova makoili lattialla kouluttajan vieressä hyvin rauhallisesti, käytyään ensin tervehtimässä kaikkia ryhmäläisiä, luvan saatuaan.

Mitä keppeihin tulee, niin itse vasta opiskelen asiaa. Helposti voisi ajatella, että keppi on keppi, ja sitä nyt vain pidetään kädessä ja kävellä töpötellään sen kanssa menemään. No juuh, voihan sitä tietysti niinkin elämässä edetä. Mutta jos haluaa edes yrittää päästä sisälle “kepin henkiseen elämään”, niin silloin alkaa tulla tietoiseksi että keppejä on eri mallisia, on ns. tunnustelukeppejä, merkkikeppejä ja mitä kaikkia niitä olikaan? Ja että kepin pitää olla sopivan mittainen sen käyttäjälle, jos se on liian lyhyt tai liian pitkä niin eipä kepin käytöstä tule mitään. Keppiin on myös erilaisia päitä joita voidaan vaihtaa tarpeen mukaan. On esim. niin kutsuttu yleispää, sitten on pyöreämpi “lumipallopää”, jota käytetään talviolosuhteissa, ja sitten on pisarapää. Kerron mitä sillä tehdään, kunhan itse joskus tulen asiasta tietoiseksi. 😉

Apuvälineitä ON paljon. Pienistä teknisistä härpättimistä isoihin teknisiin härpättimiin ja erilaisiin keppeihin, ja ties mihin – rajana on varmaan se, että mitä kukakin apuvälineenä pitää. Yksi esimerkki arjen apuvälineestä on pikkuinen laite, joka voidaan laittaa juomalasin reunalle. Kun sokea kaataa lasiin nestettä, laite alkaa piipata siinä vaiheessa kun lasi täyttyy tiettyyn mittaan. Kun lasi täyttyy kokonaan, laite suorastaan kirkuu että “lasi on nyt täynnä ja kohta menee yli”. Piipittäminen yltyy mahdottomaksi mekkalaksi.

Mistä näistä kaikista asioista saa tietoa?

Siinä vaiheessa kun ihminen sokeutuu. ja putoaa tavalla tai toisella yhteiskunnan turvaverkkoihin, on hyvin todennäköistä että jossakin vaiheessa turvaverkkoihin putoamisen seurauksena on vierailu Näkövammaliiton kuntoutuskeskus Iirikseen, joka sijaitsee Helsingissä Itä-Keskuksessa. Iiriksestä löytyy hyvin kattavaa tietotaitoa yhden katon alle koottuna koskien silmiä, näkökykyä, näkemistä, ja erilaisia silmäsairauksia ja/tai vammautumia, joiden kanssa ihmisten tulisi jollain lailla yrittää oppia elämään. Iiriksessä on myös käsittämätön määrä tietoutta koskien erilaisia apuvälineitä, niiden käyttöä sekä niiden hankintaa. Kuntoutuskeskus Iiris on valmistunut muistaakseni vuonna 2003, ja palvelee kaikkien näkövammaisten tarpeita, ja asiaa, koko Suomen laajuudelta.

Kiitti ku kävit kurkkaa blogii!! ❤


Esittely

Posted on by Sokkomaria

Huomenta, rakas päiväkirja. Kaikenlaista on tuassiisa korvallisella pörrännä, aatoksii ja sen semmossii. Suurista mietteistä en tiijä, mut taxii-juttuha se tässä akuutisti ompi elämässä läsnä. Ku ei sitä liikettä nivelii sua, jos ei taxii soeta. Tai voepha sitä kävellä, mut sokolle on vähä huasteellista nuo lumiolosuhteet, ku tahtoop näkö hävitä iha kokonaan. Ei niä ei sitte mittään.

Viestinteehä sitä o harrastettu, tuassiisa. Koira ei karvostaan piäse. 😀 En tiiä haittooko. Ehkä se jotakuta toista haittoo tässä tappauksessa, en tiiä ku en oo reaktijoita suana. Ei oo Vammaispalavelusta mittää kuuluna. Ei se haittoo. Kyllä joku päivä vielä kuuluu. Sillä välin uattelin muina naisina että laitampa nyt vielä kerran sille koko taksi uuvistuksesta vastaavalla rojektipiällikölle ihan kunnollise esittelymeili, ku en oo vielä ehättänt ihteeni hänelle esittelemmää. Noinniinku virallisest. Nii tuossapa tuota tuassiisa piisas, ku sorvi iärelä istui ja nakuti mänemään. Ihan kyllä mukavalta tuntuu semmonen ajatus, että vois joku päevä hurrauttoo SOTE-TAKSILA jutun tekkoo Savonlinnan kaupungintalole, kaupungin lakimiehe luokse kyllään, ja ihmetellä näitä juttuja yhessä. Että mitenhä hitola työ onnistuitta paketoimaan Vammaispalavelun asijakkaat tällä viisii, ja tekemään sen vielä laillisesti?

Ae että. On nyt sitte minkä takija nousta uamula sängystä ylös. Ja mitä uottoo, niinku tuleviakkii vuosija ajatellen. Ihan kivalta tuntu tuommone esittelyteksti laittoo mänemään! 🙂

Kiitos ku kävit kurkkaa blogii. Mahtawoo päiwee siulle! ❤

Tervehdys

Ja kiitokset vastauksestanne viestiini, sekä vastauksista esittämiini kysymyksiin.

En olekaan esitellyt itseäni. Olen Maria, täytän tänä vuonna 42v. Vammauduin viime syksynä äkillisesti puhjenneen/ilmenneen glaukooman eli silmänpainetaudin seurauksena, ja menetin n 80% näöstäni.

Koulutukseltani olen FM ja yo.merk., ja olen tehnyt mm viestinnän alan sekä toimittajan töitä, kirjallisuuden tutkijan koulutuksen taustalla. Se tarkoittaa sitä, että etsin ja kaivan lähteet sekä ”tiedon juuren” esille, vaikka henki menis 🙂

Ilmeisesti te teette töitä Rasimuksen tiimissä, ja palaatte sinne kun tämä taksiuudistus on saatu pulkkaan, eli kun meidät asiakkaat on onnistuneesti paketoitu luomaanne rakenteeseen.

Hyvä, Rasimus on varmaan tarkistanutkin kaikki asiaan liittyvät juridiset puolet, kuten osoite-asian joka käytännössä rajoittaa asiakkaan liikkumisen vapautta: kertokaa minulle herra X, miten ajellaan uudella systeemillä taksilla ongelle piene gallialaisen kylän rannalle, vanhaan tuttuun onkipaikkaan, tai marjaan tai sieneen nimettömän kinttupolun varrelle, jolla aina ollaan käyty marjassa ja sienessä, tai talvella retkiluistelemaan ”sen jonkin lammen rannalle”, jonka nimestä ei ole edes tietoa. Kuinka uudessa systeemissä eletään normaalia elämää, ilman että sakkorangaistus roikkuu pään yläpuolella koko ajan, ja etenkin että ylipäänsä saat taksin edes tilattua, jos osoitetta ei ole tiedossa? Tämä tällainen, yllä kuvattu, on arkea maalla, tällainen elämä. Samoin kuin sukulaisissa käynti vanhoissa torpissa, joiden osoitetiedoista ei ole hajuakaan. Minunkin kotini, tämä josta nyt viestiä kirjoitin, oli jopa luvattoman pitkään ilman viranomaisten vaatimia virallisia osoitetietoja

Uudessa järjestelmässä taksia ei voi edes tilata, jos ei ole antaa päätepisteosoitetta.

Kertokaa, uteliaana kysyn, kuinka ratkaisette yllä esittämäni dilemman? Etenkin tilanteessa kun olette sokea, ette näe lukea karttakirjaa, tai ylipäänsä tiedon etsiminen ja löytäminen on äärimmäisen haastavaa. Siinä missä terve ihminen tsekkaa sijainnin ja paikan koordinaatit, niin sokko ihmettelee että kappas kun menikin elämä vaikeaksi. Aina kun ei ole avustajaa käytettävissä, tai ylipäänsä apua saatavissa. On pärjättävä ihan itse, sokeankin. Mielenkiinnolla jään odottamaan vastaustanne asiaan.

Pyytäisin myös vastausta siihen, että kuka/mikä taho on vastuussa asiointiaikojen puolittamisesta. Sekä siitä päätöksestä/ratkaisusta, että ylimenevistä asiointiajoista aletaan periä maksua asiakkaalta. Onko kyseinen taho Sosterin kuntayhtymän hallitus, vaiko jokin muu taho. Kiitän että näette vaivaa selvittääksenne asian ja vastataksenne, jotta jatkossa tiedän minne osoittaa asiaan liittyvät kysymykset, niin en tiputtele niitä teidän syliinne.

On varmaan myös tarkistettu että tämä kaikki on juridisesti sallittua, ottaen huomioon että asiakaskunta todella on Vammaispalvelun asiakaskuntaa. Myös se, että kimppakyydeillä voidaan ajaa tonteille, kuten omalleni, joiden osoitetiedot ovat salaisia. En ole koskaan antanut lupaa tällaiseen, enkä myöskään tule antamaan, se on selvä asia.

Pyydän vastausta näihin kysymyksiin, koska olen palailemassa toimittajan hommiin, ja tapa jolla teen työtä, on kääntää kaikki kivet ja varmistaa kaikki lähteet, että ei jää epäselvyyksiä siitä missä asioiden juuret ovat, ja mikä taho on vastuussa mistäkin.

Varmasti tulen vielä jatkossa esittämään useita haastattelupyyntöjä tämän taksiuudistusasian tiimoilta, tulevien vuosien varrella, niin teille kuin muillekin. Koska aihehan ei mene pois. Tapa jolla uudistus Savonlinnassa toteutettiin, oli erityisen ilkeä, hyvin kivuliasta asiakaskunnalle. Siitä riittää kirjoittamista pitkäksi aikaa. Viestinnän tiputtaminen nollarooliin on sinänsä tyypillistä Savonlinnan kaupungille, valitettavasti, mutta en olisi uskonut että siellä näin raakaan touhuun pystytään Vammaispalvelun asiakaskuntaa kohtaan. Välittänette tämän viestin perille taksiuudistuksen viestinnästä vastaavalle taholle.

Niin, otan sitten aikanaan Rasimukseen yhteyttä ja käyn näitä asioita läpi hänen kanssaan. Koska häneenhän se on yhteyttä otettava, jos ja kun meinaa mediassa jotain julkaista, taksimuutoksen juridisiin näkökulmiin liittyen. Sellaisiin kysymyksiin kuten onko oikeutta rajoittaa asiakkaan liikumisen vapautta, onko oikeutta vaatia päätepiste osoite ja näin urkkia asiakkaan yksityisiä ajoja jne. Aikanaan Rasimuksen edeltäjän Hyttisen kanssa olikin ihan hyvät juttutuokiot, mm. paikalliseen aluelehteen tein juttua, että huone on kyllä tuttu.

Eli tällainen ”jojo” on nyt syntynyt tämän taksiuudistuksen myötä, joka heilahtaa takaisin teidän suuntaanne, sen kautta kun olen saanut hyvän syyn alkaa tehdä pikaista paluuta toimittajan töihin. Invaliditeettihan ei sitä sinänsä estä, vaikka työtehot ja toimintakyky on aivan jotain muuta kuin ns. terveellä ihmisellä. Mutta ilouutinen todellakin on, että nythän ei tarvitse työkykyä esim. työmatkojen järjestämisen muodossa murehtia kun taksikyyti kulkee! Mikä ilo, ja aina voitte seurata etänä ruudulta missä olen menossa 🙂

Tästä ”henkiin heräämisestä” todella voin teitä kiittää, teitä henkilökohtaisesti, sillä vammautumisen seurauksena koko elämisen motivaatio oli jo hetken aikaa hukassa, pahasti. Nyt ei ole, kun olen löytänyt erittäin hyvän syyn herätä aamulla ylös, syyn johon panostaa tulevinakin vuosina. Teillä on ollut merkittävä rooli tässä asiassa, ja siitä kiitän vilpittömästi.

Palaamisiin, kiitos että vastaatte kysymyksiini, joita käytän pohjatietoina taksiuudistuksesta kirjoittamista valmistellessani. Viralliset haastattelupyynnöt esitän aina erikseen, enkä koskaan kirjoita tai julkaise missään mediassa mitään sellaista mistä ei ole etukäteen haastateltavan kanssa sovittu. Se on epäeettistä, ja jos ei riko lakipykäliä, niin rikkoo ainakin moraalia.

Mitä tuohon sääntöselvitykseen tulee, johon ystävällisesti käytitte aikaanne vastataksenne minulle, niin täytyy kyllä sanoa että homma on harvinaisen monimutkainen, siis erityisesti ylimääräisten kyytiläisten laskutuksen osalta. Ja kyllä varmasti taksikuskit voivat asiasta valaista asiakkaita, mutta jos tämä matkustajien määrää koskeva sääntö tulee Sosterin taholta, niin onhan Sosterilla asiasta viestintävastuu. Koko asiakaskunnalle, eikä vain minulle. Viestintävastuun perään tässä olen penännyt koko ajan.

Lopultahan tässä käy niin, että asiakaskunta jää yksin suhteessaan taksikeskukseen, kun Sosteri ja taksiuudistuksen toteuttanut taho vetäytyy kaikesta vastuusta. Senhän Heiskanen jo lehdessä totesi. Jep, näin sitä tomitaan Vammaispalvelun asiakkaiden kanssa.

Parhain terveisin

Maria


Ihmettelyä ja omenankukkia

Posted on by Sokkomaria

Rakas päiväkirja. Oma laari kumisi tyhjyyttä. Laitoin Kitiaralle viestin, että ois tarve sokean elämää kuvaavan blogin nimelle. Ideoita? Vuorokausi myöhemmin napsahti viesti. Ja kuten aina, se oli siinä. Joillakin kun on just se tietty lahja ja kyky, että asiat vaan viuhuu ja napsahtelee, ja se on siinä. Huomasin että virnistys avautui ja kasvoi kasvoilleni, leveäksi hymyksi, päivänä jolloin edes suunpieli ei ollut värähtänyt. Muistin aikoja 10 vuoden taakse, yhteiseen matkanpätkään. Oli hiton hyvä pätkä. Se mikä silloin oli.

Sokean, Pisteen. löydyttyä kävin välittömästi Gmailissa avaamassa tilin, ja sen jälkeen WordPressissa aktivoimassa blogin. Loppuilta meni askarrellessa. Silleen oli tosi hyvä fiilis joo, että yli 10 vuoden käyttäjäkokemuksen pohjalta WP:n käyttö sujuu edelleen, mut nää silmät. Slowly groaning. Jos oisin noviisi WP:n kanssa, tästä ei ois tullu yhtään mitään. No, onneks en ollut. Ja onneks on viimeisten vuosien aikana tullut kerättyy valokuvavarastoa + editoitua melkoinen määrä kuvia, että omenankukat ootti vaan poimimista, kunhan muistin mistä kansiosta ne löytäisin. Omenankukat valitsin siksi, koska omena symboloi terveyttä ja runsautta, ja koska miusta omenankukka on aivan älyttömän kaunis. Oma toiveeni oli ja on, että lukija tänne saapuessaan heti ensimmäisenä havaitsee jotakin mikä kukkii. Jotakin, joka toimii ns. voimallisena positiivisena symbolisena vastavoimana mahdolliselle “huonon päivän blogikirjoitukselleni”.

Sillä tavalla syntyi tämä sivusto. Pohjimmiltaan kaiken nyt läpieletyn muutoksen siivittämänä. Reilussa puolessa vuodessa on koko elämäni kääntynyt päälaelleen, ja entinen elämä on peruuttamattomasti mennyttä. Ajolupa on otettu pois, tietenkin. Sen myötä hävisi ja katosi spontaani likkumisen vapaus. Asunhan maalla, metsäkodissa. Mummonmökissä. Juuri siellä missä haluan olla. Nyt elän läpi sitä, että “Mitä tapahtuu kun ihminen sairastuu, tai vammautuu. Tai molempia”, kuten miulle kävi. Mitä silloin tapahtuu? Etenkin kun asut kauempana “modernista sivistyksestä”, eli virallisesta taajama- tai kaupunkialueesta. Yhtä suurta muutosta ja mullistusta on ollut tämä kaikki, ja voimat on vähissä.

Jotakin ratkesi sisälläni jokin aika sitten. En tiiä mikä. Ratkeaminenhan, vaikka semmoinen kun takki repeää saumoistaan, on yleensä tosi hyvä asia. Mutta silloin kun se tapahtuu, sitä harvoin osaa nähdä “hyvänä”, varsinkin jos sitä kokee itse itsessään läpi. Viime syksy oli tosi kurja ja musta, ja koen että ratkeaminen liittyy syksyn loppumiseen sisälläni, vaikkakin ollaan jo pitkään eletty uutta vuotta, joka on tuonut myös tosi isoja positiivisia asioita muassaan.

Ratkeamisen myötä nyt ollaan selkeästi jo jossain toisella puolella. Jossa on aika räväkkää huumoria, ja välillä ihan tosi mustaakin sellaista. Koska sillonku ihminen menettää osan itsestään, niinku vaikka näkönsä melkein kokonaan, jotain tapahtuu. Jotain semmosta, että ihminen muuttuu. Ja turhat asiat alkaa kuoriutua ja karista pois. Niinku kaikenlainen semmonen, mitä ihminen saattaa kokea pinnalliseksi. Tilalle nousee Tärkeitä Asioita. Miulle huumori on tosi tärkeetä, ja mitä rouheempaa se on, sitä paremmin se miulle toimii.

Päiväkirja on yritys kuvata huumorin, ja ajoittain myös paksun sarkasmin keinoin millasta sokon elämä on. Ja mitä tapahtuu, kun ihminen sairastuu tai vammautuu, tai molempia. Kirjoittamiseen motivoi moni asia, myös se että ihmisiä asia vaikuttaa kiinnostavan kovasti. Ja blogia on pyydetty, niiden taholta jotka tietävät että olen pitkään askarrellut WP:n parissa. En vaan meinannut uskaltaa tähän lähteä. Nyt sitten kuitenkin lähdin. Omilla ehdoillani.

En tiiä milloin jaksan ja pystyn kirjoittaa siitä, mitä silloin tapahtui kun näkö meni, koska se oli karseeta. Kaikkein karseinta oli se miten yksin ihminen jätetään systeemissä, eli kun meet sairaalaan. Ihan yksin. Sillonku oot “virallisten auttajien luona”. Sitä kaikkee pitää pureskella vieläkin, ja ehkä aika pitkäänkin. Onneks oon saanu myös apuja ja tukee, todella tukevaa sellaista, todella ammattitaitoiselta taholta. Ja vihdoin oon myös tajunnu et enää en oo yksin, enkä jää yksin, ellen itse yksin jäämistä valitse. Vähän hiljaiseksi on vetänyt, silleen sykkyrään niinkuin pieni lintu menee, kun aattelee sitä et oikeesti oon niin onnekas, et elämässäni on semmosia ihmisiä jotka aidosti välittää. Aidosti. Sen sijaan et tarjoiltais jotain pinnallista tekohengitys-paskaa, josta raivostun välittömästi. Koska eihän hyssyttely ja hissuttelu mitään auta. Läsnäolo, ja tukeva sellainen, ronskin rouhealla huumorilla höystettynä, sen sijaan kantaa aika pitkälle. Aitous ja rehellisyys, vaikka miten kipeää tekisi.

Tällaisten juttujen tajuaminen on ollut aika huikee juttu. Näiden rinnalla Sosterin taksiuudistuskin tuntuu pieneltä. Mut vituttaa se silti. Uudistus siis. Siispä siitä lisää myöhemmin, että muutki ku kyytipalvelun asiakkaat pääsis sisälle siihen, mistä tässä on kyse. Ja että miks uudistus vituttaa ja tuntuu pahalta, kontrolliin siirtymiseltä, ja siltä että nyt meni vapaus ja on jouduttu vankilaan. Kaikenlaisesta muustakin sokon elämään olennaisesti liittyvästä tulen kirjoittamaan, ajallaan.

Ainii. Mie siis tein viestintää työkseni, olin mm. yksin yrittäjä useita vuosia, ja tein sen sekalaisia viestintähommia ja toimittajan hommia. Oon myös opiskellut alaa. Eli tää kirjoittamis- ja viestimishomma on vähän niinku verissä. Ja kaikkia keitä ottaa päähän puhekielinen tyylini kirjoittaa: voi hitsi. Ei mahda mitään. Mie puhun suomee ja savvoo, ja savonkarjaloo, niinku tiälä savonlinnan seudulla puhutaan. Ja tuun aina puhumaanki. Oma blogi on oma blogi, ja näillä mennään. Jos pilkun päällä haluat seistä nyt, suosittelen Pirkko Leinon Hyvää Suomea -kielioppikirjaa, tai sitten esim, Kielikellon verkkojulkaisuihin tutustumista!

Kiva kun kävit kurkkaamassa blogia!