Naistenpäivee!

Hyvvee huomenta vuan mualimalle!

Heti alkaa sormi vääntää murteeks. En tiiä onko savvoo vaiko jotakin sinnepäin, mutta on se vaan jännä juttu tää homma, että “vaikka miten yrität käyttäytyy”, niin ei onnistu suoralla suomen kielellä 😉 No mutta, näillä mennään. Miepä yritän suoristoo ajatukset, upean kevättalviaamun auringon valossa, niin josko nuo sormetkii suoristuis näppäimistölä. 😉 😀

Hyvää naistenpäivää! Ja sen myötä myös tämän vuoden ensimmäistä postausta. En tiedä onko tässä postauksessa mitään ns. hyvää (huumoria…), mutta naistenpäivää on tietenkin asiallista muistaa ja viettää. Hyvin maltillinen toteamus, etenkin kun otetaan huomioon mitä tulee naisten yhteiskunnalliseen asemaan ja kohteluun ympäri maailmaa, myös täällä Suomessa. Airut -lehdessä oli viime vuonna pt. Marika Mäkisen kirjoittama juttu aiheesta – vammaisen naisen näkökulmasta katsottuna. Tässä linkki Airut -lehden juttuun, olkaa hyvät! Niin, kuinka moni “terve” ihminen tulee ajatelleeksi, että on olemassa myös vammaisia naisia, joiden joukossa on niitä keitä asia ja teema, eli naiseus ja siihen liittyvät asenteet, etenkin asennevammat, voi koskettaa todella kipeästi.

Täällä vammaisuuden ja vammautumisen pariin laskeutuminen on edelleen käynnissä. Todennäköisesti asian käsittelyyn menee loppuelämä. Minähän olen siis myös vammainen, vaikka vammaa ei ulkopuolelta, eli silmiini katsoen, voi havaitakaan. Ulkoisesti näytän ns. terveeltä, jos nyt näin voi sanoa. Jos en itse avaa suutani ja kerro asiasta, tai jos laitan valkoisen kepin pois, kukaan ei pysty päättelemään että olen näkövammainen. Ennen kuin kompastun ja kaadun, tai kävelen päin jotakin ja satutan itseni. Siksi koska en näe.

Nämä ovat isoja prosesseja kävellä läpi, siis sisäisesti. Minun pitää jotenkin pystyä “tekemään” muodonmuutos ns. terveestä näkevästä ihmisestä, ja naisesta, näkövammaiseksi ihmiseksi. Ja näkövammaiseksi naiseksi.

Mitä teen, ja miten toimin? Jäänkö laskemaan ns. menetyksiäni, eli kaikkia niitä asioita jotka elämässäni ovat muuttuneet tämän muutoksen myötä? Ajokortin ja oman auton menetystä, vapauden menetystä (sokea usein tarvitsee saattajan, riippuen siitä mihin mennään ja mitä tehdään, eli kyllä voi sanoa että itsenäinen elämä on pitkälti mennyttä kun näkö menee), ihmisiä jotka elämästäni ovat kaikonneet kun ovat kuulleet mitä on tapahtunut, terveydenhuollon “ammattilaisia”, joilla ei ole ollut mitään kykyä kohdata ja käsitellä äkillisen trauman kohdannutta ja traumaa läpikävelevää henkilöä, mikä on ollut äärimmäisen traumaattista minulle, sosiaaliviranomaisia jotka… En tiedä mitä. Usein eivät ainakaan noudata lakia, vaikka lähtökohta tulisi olla se, että lain noudattamisestahan kaikki lähtee.

Mitä teen? Jäänkö laskemaan tällaisia asioita? Sillä nämähän ovat myös niitä traumoja, kaiken sen menetys mihin olet ns. tottunut elämässäni – näet, eli näkösi toimii ns. normaalisti, ja voit toimia itsenäisesti. Itsenäinen liike. Eihän sitä tule edes ajatelleeksi. Ennen kuin et yhtäkkiä näekään. Juuri tapahtuneen äkillisyys on se mikä traumatisoi, ja pahasti. Monella, joka kantaa esim. perinnöllistä silmäsairautta, on vuosia aikaa sopeutua tilanteeseen. (Ei se asiaa välttämättä helpota millään lailla, mutta silti.) Minun kohdallani kaikki kävi suhteessa melko nopeasti. Elämäni muuttui hyvin rajusti vain muutamien päivien aikana.

Niin. Mitä teen ja miten toimin? No, tähän asti olen mm. lähtenyt liikkeelle. Etsinyt, testannut ja löytänyt rajojani. Pyrkinyt elämään mahdollisimman ns. normaalia elämää. Rajoitteita on joo, mutta on mahdollista, siis aidosti todella hyvin paljon mahdollista että ne ovat pitkälti vain omassa päässäni. Tottakai fysiikan lait rajoittaa, samoin kuin fyysinen vamma, ja esim. autoa ei enää ajeta. Mutta lähtökohtaisesti, kun pohtii olemisia ja tekemisiä, voi kysyä mikä rajoittaa? Todella.

Tähän voi vastata maan mainion tv-sarja Raidin päähenkilön Raidin sanoin: “niinpä”.

Niinpä. Niinpä niin. Niinpä eilenkin lähdin ja menin, väsynein silmin, Savonlinnan Kulttuurikellariin, tuohon maan mainioon hengen & sielun virkistyksen paikkaan, nauttimaan koko päivän mittaisesta Savonlinnan 1. kansanmusiikkipäivästä. Siis kerta kaikkiaan niin hienoa se, mitä Kulttuurikellari on tälle kaupungille tehnyt ja tuonut muassaaan, eli tervettä positiivisen hengen nostatusta!!!, ja kerta kaikkiaan mainiota ja aivan upeaa se, miten väki kertyi kellarin hämäryyteen eilen sankoin joukoin, jo aivan alkuiltapäivästä alkaen.

Kyllä yksi sokko sinne sekaan sopii. Pienten alkuhämmennysten ja sähläysten jälkeen ollaan opittu valitsemaan sokolle sopivia juomalaseja (tukevia, ei ohuijalkaisia viinilaseja jne.), ollaan opittu et sokko pärjää kepin kanssa hyvin, ja ei tarvii kenenkään sydän verellä huolehtia “et pärjääks se oikeesti??” Jep, kyllä se pärjää. On opittu et on hyvä kuitenkin aina välillä kysyä, ja tarkistaa “pärjäät sie?”, vaikka ollaan tietoisia myös siitä, et on sokon velvollisuus pyytää apua, jos hän kokee että hän ei pärjääkään.

Lämpö, joka syntyy kohtaamisista, kun menet hämäryyteen, sankan ihmisjoukon keskelle, etkä näe saati hahmota tilannetta, mutta sitten joku koskettaa sinua käsivarteen ja sanoo “Terve Maria”, ja oman nimensä, “se ja se tässä”. Ja tekee tämän, vaikka ei ole koskaan kuullutkaan Näkövammaisten liiton “virallisista ohjeista” liittyen siihen, miten esim. sokko kohdataan. Lämpö, lämpö sydämessä joka tällaisesta syntyy, on valtava. Se on ROIHU. Juurikin noin kohdataan ihminen ja ollaan hetki läsnä. Ja sitten tulee toinen, joka toteaa että “onpa meillä tupa täynnä, ja voi olla että ei löydy paikkaa siulle nyt”, ja siihen voi todeta että “perhettä on täällä jossain”, johon vastaus kuuluu “Okei no hei, lähetäänpä yhessä kahtomaan missä ne on!”

Tämmöset “pikkujutut”. Monille nämä ovat huomaamattoman pieniä juttuja ja asioita. Miulle nämä tällaiset “jutut” ovat nykyään maailmani sisältöä ja antia, ja usein myös sitä sellaista antia, jonka pohjalta syntyy tunnekokemus (ns. hyvä tai huono), jonka pohjalta syntyy prosesseja liittyen siihen minkälaisia ihmisiä elämääni haluan ja toivon läsnäoleviksi, ja missä haluan aikaani viettää, minkälaisten ihmisten parissa. Tällaisista asioista syntyy kodin tuntu. Ja ennen kaikkea tuntu siitä, että on aivan sama olenko vammainen vai vammaton. Että olen sakissa mukana siinä missä muutkin. Joo, kuljen kepin kanssa, mutta so what.

Tällaisista asioista on alkuvuoden 2020 teemat tehty. Muun muassa. Muutakin on, tietenkin, koska elämä on haitari, jonka syvyys ja laajuus on ajoittain käsittämätön. Niin hyvässä kuin pahassa. Asenne, ja asenteen valitseminen (kyllä se on täysin mahdollista. Jos joku väittää että omaa asennetta ei voi valita, en usko.) etenkin suhteessa elämään, siihen onko uhri vaiko haluaako olla jotakin muuta, on olennaista.

Loppukevennyksenä voi todeta, että tottakai täälä ollaan touhuttu myös puutarhajutskien äärellä, sillä kasvukausihan on jo kiivaana käynnissä!! Esikasvatettavien kasvien suhteen nimittäin, kuten paprikan, tomaattien, chilien, yrttien ja sen sellaisten kanssa. Kurkkua, kurpitsaa, kesäkurpitsaa ym. kylvetään sitten lähempänä kesää, koska niillä on lyhyempi esikasvatusaika kuin esim. tomaatilla.

Kiitos siulle kun kävit kurkkaa blogii!! Sydän!! Kaikkee hyvvee naistenpäivänä, ja muutenkii!!

Hyvvee on

Hyvää uutta vuotta 2020!! Sydän!!

Kuvassa on punavihreä kynttilä jossa palaa tuli, ja teksti hyvää uutta vuotta!
Kuvassa on sytytetty kynttilä, jonka alla on teksti Hyvää uutta vuotta!

Jep jep. Hyvin taas lähti blogin päivitys käyntiin. Kerkesin jo pitkät pätkät kirjoitella sitä sun tätä, kun sormi lipsahti näppäimistöllä ja sinne mänt kaikki. Ilmeisesti bittiavaruuden tuuliin, koska eipä löytynyt luonnostakaan mistään. Ja WP kuitenkin tallentaa luonnokset automaattisesti, tai on ainakin tähän mennessä tallentanut. Noh, ehkä tätä mysteeriä voi tulkita vaikka niin, että kirjoitin täyttä sontaa, jota ei kannattanutkaan julkaista. Joten otetaanpa uusiksi. 😀

Jotain kirjoittelin elämänmuutoksesta, joka tässä viimeisen parin vuoden aikana on tapahtunut, ja jota tässä etenkin kuluvan vuoden 2019 aikana on eletty läpi. Että ei oo ollu heleppoo, koko juttu, eikä oo vieäläkään. Mutta silti postauksen otsikko on mikä koska, koska se on totta.

“Hyvvee on” on vanha sanonta meillä päin. Pätee niin ruokaa kuin moneen muuhunkin asiaan. Kaikesta siitä, tai niistä isoista paskoista huolimatta mitä omas elämäs on tapahtunut ja yhäkin meneillään tietyillä tasoilla ja tietyissä asioissa, olen sitä mieltä että elämä on jollain lailla kirkastunut ja saanut sellaista syvyysulottuvuutta jota ennen ei ole ollut läsnä Moni ns. terve ihminen elää kuin haamu, haaveillen “jostain paremmasta”, mutta ei koskaan lähde toteuttamaan tuota parempaa konkreettisesti. Jatkaa vaan haaveiluaan, ja päätyy ilta toisensa jälkeen tv:n eteen, valitettavan usein myös kaljatölkin tai jonkun alkoholijuoman kanssa. Ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähtee. Elämä on yhtä suorittamista, jossa ei ole mielekästä sisältöä.

Moni ei voi käsittää lainkaan sitä, että miten ihminen jolle on käynyt näin kuten “minulle on käynyt” voi kokea asioiden olevan hyvin. Että elämä ei olekaan täys katastrofi ja kammottava painajainen.

Niin no. On tässä tullut elämää elettyä, monen väristä ja oloista, ja asuttua eri paikoissa ulkomaita myöten. Että ihan untuvikko en enää ole. Ja on tullut koettua monenmoista, myös ns huonossa, eli oman osani olen vaikeuksista saanut. Ja tiedän vahvasti mitä sisällötön elämä on, mitä pelkkä “aamulla töihin, töissä painetaan kuin hullu, ja illalla kotiin reporankana ja mitään et jaksa” -tyyppinen elämä on.

Kyllä on paljon asioita omassa arjessani, joista voisin valittaa, jatkuvalla syötöllä. Ihan tosi monta asiaa.

Valittaminen unohtuu siinä vaiheessa, kun tapaat muita kohtalotovereita, ja etenkin niitä keillä on mennyt liikuntakyky, tai jotka ovat sekä sokeita että pyörätuoliin sidottuja koko ikänsä. Siinä vaiheessa tajuaa hyvin konkreettisesti sen, mitä itsellä on vielä jäljellä. Ja miten paljon sitä arvostaa. Että vaikka toimeentulo on niukkaa, ja tosi paljon vaikeuksia ja hankaluuksia arjessa on, niin silti on aivan mieletön lahja se, että saa ja voi elää ja hengittää edes tällä tavoin päivästä toiseen. Uhriutuminen on valinta. Tosi moni uhriutuu, ja koen että ymmärrän aika hyvin miksi niin käy. Valitettavasti meidän virallinen sairaanhoitojärjestelmämme myös tukee uhriutumista, koska monilla ammattilaisillakaan ei aidosti ole ammattitaitoa työskennellä trauma-asiakkaiden kanssa. Tämä on erittäin surullinen tosiasia, josta moni haluaa vaieta. Mutta heti kun ihmiselle käy kuten minulle käy, asiakkaan roolissa törmää ammattilaisiin jotka ovat aivan kädettömiä kaltaiseni potilaan/asiakkaan kanssa, ja päällimmäiseksi tilanteissa nousee heidän oma hätänsä siitä miten he selviytyvät tilanteesta. Ja asiakkaan/potilaan asia jää pahnan pohjimmaiseksi. Joten mm. tätä taustaa vasten on erittäin ymmärrettävää se, että moni trauma-asiakas ja potilas vaipuu epätoivon kuiluun. Koska sieltä ei pääse ylös ilman todella tukevaa, osaavaa ja asiantuntevaa apua. Jolla on asenne kohdillaan.

Asenne. Siitä tässä on kyse.

Kiitos että kävit kurkkaa blogia. Sydän. Blogin päivitys jatkuu ensi vuonna. Millä tahdilla, sitä en tiedä. Mutta jatkuu kuitenkin.

Paljon hyvvee onnee siun uuteen vuoteen ja tulevalle vuosikymmenelle!

Ihan pimmeetä hommoo

No tiälä tuas, sorvin iärelä. Tavvoo savvoo siis!

Mie yritän kirjottoo immeisiks, ja puhhuu suomee enkä savvoo. Vaikka virallisestihan tiälä ei ees savvoo puhuta, kun savonkarjalan rajaseuvulla kerran ollaan. Eli ei kenenkään maalla, sen takia kun tää silloin joskus kauan sitten oli Ruotsin itäraja, ja Venäjän läntinen raja. Tää seutu. missä mie nyt oon.

Muutaman kerran on käyny mielessä. että on se kyllä ollu hommoo kun ihmiset on sokeutunut siihen mualiman aikaan, silloin joskus kauan sitten. Voin vaan kuvitella miten silmänpainetauti on posauttanut silmiä konkreettisesti hajalle, ja ties mitä kaikkee muuta. Huhhuh.

Tämmöstä käy aina joskusmielessä, kun huomaa miten nykyteknologiasta on apua monissa asioissa. Niinku tietotekniikasta, älypuhelimista (vaikka joskus kyllä tuntuu että ne on ihan älyvapaita puhelimia) ja sen sellaisesta. Nyt syksyn aikana oon ollu teknologian äärellä. kun havahduin semmoseen asiaan että kahoha sie sokko, otsalamppu vois olla ihan kätevä ja pätevä täällä puskissa! Onhan tiälä sentään sähköt (jepjep) ja pihavalot joo, mut silti. Ai että ois kätevä saunan lämmityksessäkin kun ois kädet vapaana, ja valo sohottais otsalta millon minnekin. Ai että!

Tuumasta toimeen siis. Piäkaupungin reissulla tuli luuhattua Itiksen teknologia-aiheiset kaupat läpi, sillä se jos mikä on kätevää kun oot Iiriksessä kuntoutuksessa: Iiriksen ovelta on muutama hassu sata metriä Itikseen. Jei! Ihan deluxe-elämää verrattuna täällä puskissa kykkimiseen, siis jos ajatellaan pelkästään sitä että pääset kävellen johonkin. (Mut jos aatellaan muita asioita, niin kun korven kutsua ja omaa rauhaa, niin niin. Kylläpäs muuttuu ääni kellossa.)

Niin kävin sit paikan päällä toteamassa, että Itiksen myymälöissä oli kalliilla rahalla semmottissii taskulamppui, et enhän mie ees nähny niitten valoja. Kun tehot oli niin pieniä, että voi hyvän tähen. Gigantissa oli yks ainoo naurettavan pieni taskulamppumalli, josta ois pitäny pulittaa 30 euroo. Totesin että no way, en edes näe kun lamppu on päällä. Ja otsalamppuja ei OLLUT OLLENKAAN. MISSÄÄN. Mikä näitä kauppoja vaivaa.

Että olin sitten ilmastorikollinen ja tilasin netistä. Ihan kuulkaa Amazonilta. Vähän päälle neljällä kympillä sain kaksi todella isotehoista otsalamppua, ja yhden oikein sopivan taskulampun. Näin se nyt sit meni. Postilakko hidasti tahtia juu, mut nyt sit paketti tuli perille, ja täällä ollaan leikitty valoleikkejä pimeässä, kirjaimellisesti, koko rahan edestä. Hymiö! Ja nyt jos tulloo sähkökatkos, niin ei haittoo! Otsalampun kanssa näkee touhuta ihan kaikkee, niin kauan kun näkö vielä pelittää edes jotenkuten.

Siis niin helkatin pimeetä on ollu, kun ne ihanat lumet mitkä silloin lokakuussa satoi, otti ja lähti. Niin turkasen törkeen pimeetä. että ai helkatti sentään. Kyllä on kirponu välillä. Mut nyt kyllä ihan oikeesti helpotti kun sai nuo extravalot, ja nyt ei tarvi enää miettii et mites nyt sit, jos ja kun pitää pimeellä lähtee liikkeelle. On heijastinliivit, pinkit tietenkin (!!) ja kaiken maailman heijastimia myös, ja nyt on myös sit nuo otsalamput. Joista toisessa vielä palaa takana semmone punane merkkivalo. Just takaraivon kohdalla. Eli jos auto tulee, edestä tai takaa, niin takuulla näyn. Sitä paitti sokkokeppi on myös heijastin, se koko keppi. Eli kyllä näkyy auton valoissa.

Nii et ei nyt sit ennää ookkaan niin pimmeetä hommoo!

Kiitti ku kävit kurkkaa blogii ja oikein hyvää marraskuun loppua ja alkavaa joulukuuta just siulle!! Sydän! Muista heijastaa ittes kauniiks koristeeks kun kävelet pimeellä, niin näyt maailmalle!

Ruska

Huomenta. Jos oisin täyssokko, en tiedä laittaisinko tällaista postausta. Eli postausta, joka pääasiassa koostuu valokuvista.

On tullut tässä kuljetun matkan varrella selväksi, että moni näkevä ei ymmärrä miten valkoisen kepin kanssa kulkeva henkilö “voi nähdä”. Eli ei ole tietoutta siitä, että myös nk. huono näköisillä on oikeus käyttää valkoista keppiä. Että keppi ja kepin käyttö ei ole rajattu pelkästään täysin sokeiden käyttöön.

Minäkään en tiennyt. Yhtään mitään. Näistä asioista ennen vammautumistani. Nyt ehkä tiedän vähän jotakin.

Eli jos ja kun näette/havaitsette valkoisen kepin kanssa kulkevan henkilön, joka mahdollisesti kuvaa, tai muuten toimii tavalla joka viittaa siihen, että ko. henkilö käyttää näköaistiaan, havaintonne hyvin todennäköisesti pitää paikkansa: kyseessä on todennäköisesti huono näköinen henkilö, joka on keskittynyt sillä hetkellä käyttämään jäljellä olevaa näkökykyään johonkin sellaiseen asiaan mikä näkökykyä vaatii.

Mie käytin tässä männä päivinä näkökykyäni mm. alla olevien kuvien ottamiseen. Ja useaan otteeseen mietin että miten maailma onkaan Kaunis. Ja että miten kiitollinen olen, että näen vielä edes sen verran, että pystyn tällaisia kuvia ottamaan.

Kiitos ku kävit kurkkaa blogii! Sydän!

Kuvat on otettu Savonlinnassa Olavinlinnan lähistöllä, Linnakadun vanhalla puutaloalueella. Kuvat ovat minun ottamiani. Blogin mahdollisia täysin sokeita kuulijoita varten jokaiseen kuvaan on laitettu nk. alt-teksti, eli vaihtoehtoinen kuvateksti siinä vaiheessa kun kuvat on ladattu WordPressin palveluun.

Kuvassa ruska asussa hehkuva koivu Savonlinnan Riihisaaren rannassaja taustalla sininen Saimaa.
Kuvassa syysaurinko paistaa kivimuuriin jonka päällä on ruskasta punaiseksi värittyneitä köynnöksiä.
Kuvassa yksityiskohta Linnankadun puutalomiljöön puuaidasta.
Kuvassa on vanha puutalo kuvattu syksyisenä aurinkoisena päivä jolloin ruskan värit korostuivat.
Kuvassa on syksyinen maisema ja taustalla Olavinlinna.

Jo saapuu syys

Huomenta päiväkirjalle! Pitkästä aikoo! 🙂

Hengissä ollaan juu! Ja kohtuu hyväs voinnis kans, vaikka silmähommeleiden puolesta on ollu kuluneen “kesäloman” aikana jos jonniimoista rumbaa, ja onpahan taas tuo Kuopijon seutukii tullu uuestaan tutuks. Tarkemmin sanottuna Kys, eli Kuopijon Yliopistollinen Sairaala.

Kehitti justiisa siinä kesäkuun loppupuolella nimittäi silimätulehuksen, tarkemmi sanottuna värikalvon tulehduksen. Että ei kun päivystykseen, täällä Sosterixissa, ja sieltä sitte hurukyytiä Kuopijoon. Päivystykses ei osattu sanoo yhtää mitään, ja vaik lääkäri (päivystävä yleislääkäri) tutki ja tutki, niin ei mittään löytäny silmistä. Soitti sitte päivystäjälle, kun tiälä Sosterixin päässä siis silmähommat menee silleesti et silmäpoli on päiväpoli, ja iltaisin ja viikonloppuisin ei oo päivystystä. Niin tiältä sitte konsultoijjaan joko Kysiä tai Joensuuta. Niin liäkäri sitten soitti päivystävälle silmälääkärille, joka totes että tänne vaan. Ja niinhä se oli, kun vihdoin niillä kunnon silmätutkimuslaitteilla silmää tutkittiin, et lääkäri heti miten bongas sieltä tulehuksen.

Mie sitte tulin kysyneeks et mitenkä ois käyny jos tulehdus ois jääny bongaamatta. Lääkäri totes siihen, et siinä tapaukses seurauksena ois ollut verkkokalvon rappeuma, ajan myötä, ja sen myötä sokeus. Et verkkokalvoo ei pystyttäis enää hoitamattoman tulehduksen jäljiltä fiksaamaan. Mitäs siihen voi enää todeta, muuta ku et “kiva ku pääs lääkäriin!!” Jees!

Että tämmösel pikku episodil sitte alotin tän niin sanotun “kesälomani”, ja tuossahan tuo on männy. Tulehdus parantui omaa tahtiaan, ku sain semmoset lääkkeet et tippoi piti tunkee silmiin aluks kaheksan kertaa päivässä (!!! Jessus mikä rumba ja laskeminen siinäkin!), ja on sit kyenny elää kuitenkin ihan kohtuu normaalii elämää. Onneks! Kyl ois risonu ja rieponu jos ois tullu jotain semmosta mikä ois vieny toimintakyvyn. Et kyl se niin kutsuttu kiitollisuuden astia on semmonen, minkä äärellä täällä on tullu aika paljon aikaa vietettyy kuluneen kesän aikana. Ja on tullut nähtyy ystävii, tuttui ja armaita sukulaisiikii, sydän! Ja kaikkii semmosii ihmisii keitä on mahdollisuus nähdä ja tavata itseasiassa aika harvoin. Ja pääsin käymään jopa pikku kesäretkelläkin tuolla eteläisen Suomen puolen, tai ainakii jotai sinne päin. 😀 Kyydit järjestyi oikein kivasti, niin et sokkokin pääs liikkeelle. Savonlinja on kyl ihan huippu!! Varsinkin tapa ja tyyli jol hyö hoitaa heiän asiakaspalveluu, eli sieltä kyllä tulee vastaus joka viestiin ja yhteydenottoo, kunhan ensin kerkiivät omassa päässään selvittelee asian että osaavat vastata kysymyksiin ja palautteisiin. Siel on oivallettu mitä asiakaspalvelu on!

Puutarhahommelit on silleen, et ei tiiä itkeekö vai nauraako. Kesän teema on ollu kuivuus, ja seuraukset sen mukaiset. Tomaattisato kypsyy vasta nyt, eli syyskuulle asti venyi se asia, ja kurkkuja ei tullu just lainkaan. Samoin papujen kans aika nihkeetä. Ja ekat kesäkurpitsat tuolla vasta nyt kasvaa ns. oikeissa mitoissa, siinä missä normikesänä saa jo kesäkuun lopulla keräillä kesäkurpitsasatoa. Salaattii on tullu, koska oon kastellu niitä, samoin jokunen sipuli. Herne on ainoo mikä on pärjänny tosi hyvin, eli onneks laitoin sekä sokerihernettä että ruokahernettä ihan reilusti. Tein niin sanotun testikylvön, eli summamutikas kylvin X määrän herneitä sinne sun tänne, koska en osannu arvioida paljonko niit pitäis laittaa et sais ees jotain satoo. Nyt tiiän. Ja vahingos onnistuin kylvää ihan kohtuu hyvän määrän, silleen et kokonaisuudest saa omaan pakkaseen ja riittää kivasti jakoonkin. Ai että ! Mut tomaatti, voi tomaatti sentään! Ja kurkku. Sekä kurpitsat! Nyt vasta kaikki on lähteny kunnol kasvuun, koska kesän ekat kunnon sateet tuli vasta elokuun alkupuolella, ja kyl nyt tomaatti kukkii, ja pari kurkkuukin hulluna kasvaa. Samoin kun kurpitsa. Mut syyskuus ollaa jo, eli sen tietää et ei täs enää kovin pitkin kasvukautta oo jäljellä.

Hippi on kuitenki onnellinen kaikest tästä, koska kuivuudest huolimatta on selvää et puutarharemppa mitä täs on tehty käsipelillä viimeiset kolme vuotta, eli siis lapio kourassa rakennettu puutarha ihan alusta alkaen uudelleen, ei oo menny hukkaan. Oon kaikest huolimati onnistu tekee perusduunin kunnolla, eli rakentaa kasvualustat semmosiks et siel kasvit oikeesti kasvaa. Se on iso juttu se. Hirmusen duunin se on ottanu, mut on hitto vieköön sen arvoista. Koska se mitä nyt tarvii enää tehä, on vuotuinen ylläpito, eli kitkee ja pitää huolta kasvualustojen ravinteista. Ja nyt voi sit testailla erilaisten kasvualustojen ylläpitoo myös, eli pitää yhden hiekkapohjaisena, yhden runsasmultaisena, yhden vähän happamampana jne. ja tsekkailla siin samal sit et minkälaiset kasvit viihtyy missäkii. Sipuli on kyl viel vähä mysteeri, en tajuu sipulin sielunelämää. Märästä se EI tykkää, semmoses kasvualustas alkaa sipulin naatti mätänee, mut mistä se sit kovasti tykkäis, sitä en oo viel keksiny.

Kasvukauden harmitus oli se, et kuivuuden takii valkosipulihommelit meni persiilleen. En vaan jaksanu kantaa niille vettä, koska ne oli puutarhan kauimmaises nurkas, ja se oli sit siinä. MUTTA siihen viereen kylvetyt porkkanat, jotka kylvin jo ehkä vähän turhan aikaisin eli toukokuun alus, lähtivät sit vihdoin kasvuun ja onhän tää ihan sairaan magee juttu et ekaa kertaa elämässäni saan edes jonkinlaisen porkkanasadon omasta maasta tänä vuonna! Woot woot!!! Ai että voi ihminen onnellinen yksistä porkkanoista!!! 😀 Ja nyt myös tiiän minkälaisest kasvualustast porkkana tykkää, eli jatkossa sitten porkkakylvöjä suunnitellessa pystyn huomioimaan tämän asian. Multainen, kuohkea ja ravinteikas maa! Jes!

Kesään on mahtunu paljon muutaki ku puutarhajuttui, kesähän on Savonlinnan seudun “priima-aikaa”, koska Savonlinna on kesäkaupunki. Eli jos ei haluu, niin ei tält seutukunnalt kyl tarvii kesän aikana yhtään mihinkään poistuu lomailee. Kaikenmaailman touhuu ja tekemistä on lähellä, ja vähän kauempanakin, ja semmosii asioi myös mihin sokkokii voi osallistuu. Ja kesän lopulla on myös aivan mahtavat Luontoelokuvafestarit (www.sinff.fi), jotka vietti tänä vuonna 10. syntymäpäiväänsä! Woot! Miun kaveri käynnisti ne festarit silloi kymmene vuotta sitte, ja tippa linssis istuin ja ihmettlin et mihi hittoo tää kymmene vuotta on oikei hävinny. Mut nii se vaan on hujahtanu johonki. Vaiherikkaita vuosia ovat kyllä olleet, sitä ei voi sanoa etteikö olis tullu elämää elettyy ja koettuu. Sydän.

Viralliset asiat, etenki Sosterixiin liittyen, ovat siinä mieles muuttuneet et helmikuusta kesäkuuhun kestäneen jonkinlaisen “väännön” jälkeen ärähdin taxii keskukseen kesäkuus, et nyt vois kehittää jostain vähän asiallisempaa sävyä tähän hommaan. Et ei asiakkait tarvii kohdella ku paskaa. Sen jälkeen siel vaihtu tyyppi, joka miun viesteihi on vastannu, ja sen jälkeen on ollu asiallist äänensävyy. Mut tosiaan helmikuusta saakka, jolloin tää kuljetuspalvelu-uudistus tapahtui, oon saanut osakseen sellaista aivan apinamies-tason örinää virallisesta asiakaspalvelusta. Sosterixin osaltahan henki on ollu se, et Vammaispalvelu ei juurikaan taksii-asioita koskeviin yhteydenottoihin vastaa, vaan heti pompottaa ne eteenpäin jonnekii. Tää on ollut alusta (helmikuusta) meininki. Eli vastuun siirto.

Nää kommunikaatio- ja viestintä-asiat on ihan oma lukunsa, ja oon täs kuluneen puolen vuoden aikana oppinu aika paljon kaikenlaista mm. lainsäädännöstä koskien kaikkia näitä asioita, niin taxii-asioit kuin ylipäänsä sosiaaliviranomaisen vastuuta hoitaa asiat asiakaskunnan suuntaan. Tutkimukset johtivat siihen, et lähetin oman kunnan kunnanjohtajalle tuos joku aika sitte semmosen “puolivuotiskoosteen” koko täst taxii-revohkast ja ylipäänsä näist sosiaalipuolen asioista, koskien sitä miten Sosterix on nää hoitanu. Esim. kuljetuspalvelupäätöksissä, eli siin virallises päätökses jonka asiakas saa Vammaispalvelust, jos todetaan et hän on oikeutettu kuljetuspalveluun, käytetään edelleen yhtä tiettyä sanankäännettä, josta eduskunnan oikeusasiamies on huomauttanut sosiaaliviranomaisia jo vuonna 2006. Pikkujuttu ehkä sinänsä, mutta kyseinen sanankäänne “enintään”, eli että kuljetuspalvelua myönnetään “enintään” X määrä kuukaudessa, on sellainen joka luo vahvan mielikuvan siitä että muuta ei tipu. Ja näinhän asia ei ole. Ja miullekaan kukaan Vammaispalvelusta ei oo sanallakaan avannut tätä asiaa, eikä montaa muutakaan asiaan, joista heidän olis pitänyt kertoa. Jo viime syksynä, kun sairastuin. Asia on virallisesti siten, että asiakkaalle on myönnettävä kyytikertoja/määriä per kk sen mukaan mikä asiakkaan tarve on. Piste. Siinä ei oo mitään enimmäismäärää. Piste.

Et tälleen nää asiat aukeaa, pitkällä aikavälillä. Ja ikinä en ois näistä jutuista, joita on monta tällaista “pikku yksityiskohtaa”, jotka oikeesti vaikuttaa rajoittavalla tavalla asiakkaan elämään. saanu tietää jos en iteksein ois pengoskellu asioit. Mites ne asiakkaat, ketkä ei pysty itekseen asioit pengoskelee? Niinpä. Ja aika monta kanteluu on näist jutuis tehty eduskunnan oikeusasiamiehelle männä vuosina, joka on antanut kannanottoi mm. viranomaisen tiedotusvelvollisuuteen liittyen (eli et PITÄÄ tiedottaa asiakaskunnalle muutoksista joita on tulossa, kuten nyt esim. kuljetuspalvelumuutos), joita Sosterixis ei oo toteutettu lainkaan.

Osoite-asia, josta hermostuin sillo helmikuussa ihan totaalisesti tuon kuljetuspalvelu-uudistuksen tiimoilta, on myös yks niist jutuist mihin oikeusasiamies on ottanu kantaa. Lopputulema on se, et asiakkaalta ei voida edellyttää täsmällistä osoitetta kyytiä tilattaessa. Jep. Ja et kyyti PITÄÄ olla tilattavissa vaikka täsmällistä katuosoitetta ei oliskaan asiakkaan tiedossa. Esimerkiksi joku “julkinen maamerkki”, sanotaan vaikka nyt eduskuntatalo, tai tääl Slinnan seudul vaiks Slinnan kaupungintalo tai tuomiokirkko pitää käydä osoitteesta, et asiakas voi tilata kyydin.

Kannattaa olla sitkee ja tutkii asioit. Vaiks mite ois tunne siitä, et eessä on aivan kauhee urakka, ja vuoren kokoinen este, josta ei ikinä selvii hengissä. saati et siihen ikinä tulis saamaan mitää tolkkuu. Kannattaa oikeesti olla sitkee ja yrittää, jos asia on semmonen et se on itelle tärkee, ja varsinkin jos sen selvittämine saattais palvella aika montaa muutakin ihmistä jollai lailla positiivisesti, tarkoittaen sitä et sen selvittäminen vois esimerkiks auttaa monia ihmisiä arjen elämässä positiivisel ja rakentaval taval.

Mie nimittäin kaiken tän rumban ja rullan päätteeks huomasin, et nyt aletaan tulla siihen mitä oon täs koko ajan hakenu: vaiks on ollu vaikeeta, hankalaa, ajoittain suorastaan tuskallista, ja ennen kaikkea on kieltämättä myös ollu niit fiiliksii et “oon ihan sekopää muija, koska miul on niin sitkeesti se käsitys et ei asiat voi mennä näin niinku viranomaistaho väittää, mut ku ne vaan väittää ja väittää et asiat menee näin, ja et musta on valkoinen ja et valkoinen on musta”, nii siit huolimatta on todellakin kannattanu tää kaikki! Ku on vaan seurannu omaa vainuaan sitkeesti, välillä kysynyt apuja, ja välillä sitten tutkiskellut ja pengoskellut itse sitä, tätä ja tuota, niin sieltä on alkanut löytyy ihan oikeeta ja aitoo LAINSÄÄDÄNTÖÖ alta, ja dokumentteja joissa SELKEELLÄ SUOMEN KIELELLÄ selitetään mitä mikäkin lakipykälä tarkottaa. Ja nimenomaan kuljetuspalveluu silmällä pitäen. Sekä spsiaaliviranomaisten toimintaa silmällä pitäen.

Eduskunnan oikeusasiamiehen keissit on yks tämmöne apuväline, et jos tarvetta on selvitellä jotai tiettyy keissii nii kantsii mennä tutkii oikeusasiamiehen sivuja. Siel on hakutoiminto josta voi hakee tehtyjä päätöksiä tietyillä hakusanoilla. Niinku esim. kuljetuspalvelu.

Tällä tavoin oon pikkuhiljaa, pala palalta. löytäny ns. kättä pidempää, jota kautta on nyt vihdoin alkanu hahmottuu se laajempi kuvio joka ollu tosi pirstaleinen: lait ja asetukset ovat olemassa. Paikoin ne ovat tosi laajoja ja tulkinnanvaraisia. Mut sosiaalipuolel ne (käsittääkseni) lähtee siitä, et asiakkaan etu ON AINA TURVATTAVA. Et osiaaliviranomaisen tulee toimia sillä tavoin, ja sellaisilla tavoilla, et asiakkaan etu edellä mennään.

Kaiken tämän myötä oon saanu rauhan. Nyt pystyn laskeutuu siihen maltillisen toiminnan tilaan, mitä oon itestäni hakenu ja ettiny. Eli et pystyn antaa asioiden olla, ja keräilen pikkuhiljaa lisää materiaalia ja jatkan tutkimista ja asioiden selvittämist. Ja sit taas jossain kohtaa rykäisen jonku lehtijutun ehkäpä vaikka kuljetuspalvelu-asioista, ja voip olla että vähän muistakii Sosterixin asioista, ihan vaan ystävällisen eleenä ja suukkona Sosterixin suuntaan. 🙂 Sydän. (Voin hoidattaa itteeni Kysissä. Sitä en tiiä miten sinne pääsen, mut jos lähen liftaa, niin takuulla dokumentoin kaikki reissut, ja sit aletaanki keskustelee sairaanhoidon tasosta ja tilasta noin yleisel tasol Suomes + aiheesta nimeltä KELA-TAXI. 😀 )

Eli kannatti niin sanotusti vääntää. Tässä tapauksessa pitää puolensa taxii-keskuksen kanssa, ja samalla myös sosiaaliviranomaisten kanssa. Koska kaiken tämän myötä ollaan nyt siinä kohtaa et on rauhallinen ja selkeä olo. Väsyttää joo, rumba on ollu ihan hirvee. Mut nyt tiiän et tästä selvitään.

Ennen kaikkee tiiän myös sen, koska löysin sen tiedon eduskunnan oikeusasiamiehen papereista, että KUNTA EI VOI VÄISTÄÄ VASTUUTAAN KULJETUSPALVELU-ASIOISSA. Vaikka palvelu toteutettaisiin ostopalveluna, niinku Sosterix nyt ostaa kuljetuspalvelua Taxii-keskukselt, niin silti Sosterix on vastuullinen taho. Samoin myös ne kunnat, kuten miu oma kunta, joka ostaa kuljetuspalvelun ostopalveluna Sosterixilta. Oikeusasiamiehen yhes keissis, jos käsitellään nimenomaan vastuu-asiaan kuljetuspalveluihin liittyen, lukee selväl suomen kielel mustaa valkosel, et kunta on AINA vastuussa palvelun järjestämisestä.

Tämän, ja monta muutakin asiaa lähetin ystävällisesti tiedoksi oman kuntani kunnanjohtajalle, kuljetuspalvelu-asioihin liittyen. Sanotaan niinku vaikka et ystävällisenä muistutuksena. 🙂

Kiva ku kävit kurkkaa blogii!! Sydän! Mahtavaa alkavaa syyskuuta just Siulle!

jaeja

Pitkästä aekoo, rakas päiväkirja. On ollu semmonen “jaejja” -fiilis. Se ompi islannin kaunista kieltä, ja se oikeestaa pitäs kirjottoo silleesä että tuo a ja e ovat yhteensidottuja, mut meiä suomen kielisel näppiksel ei oo tuota kirjainyhistelmää. Tai jos onkii, niin mie en sitä nyt ossaa ehtiä.

Kahoppa kun vua murteele meinoo heittee tän kirjottamise. No anteeks en kylä pyytele 😀 ❤

Joo. Tuo “jaejja” ompi niinku merkitykseltään silleesä semmonen tuumiva, vähän niinku silleen että “oot eläny yhen ihmiselämän, kokenu kaikkee, niin iloo, suruu, onnee, paskaa, tuskaa, kipua, sairautta, ja sit jossai kohtaa todennu et hittoku ootki vielä hengis, ja ehkä vähä alkanu jollai lailla toipuukki niistä jutuist, ja sit sen jälkee ehkä huomannu silleen jotenki tosi typertyneen hämmentyneenä, että yhtäkkiä jostain helkatin kummallisesta aukosta, tai kolosta siun sisällä virtaa jonkinlainen rauhan tila. Jota ei ensi ees tunnista rauhaksi, koska se on ollu nii pitkää poissa. Ja sitku se yhtäkkii onki läsnä, se on ens alkuu jotai nii vierasta, et eihä semmosta taho tunnistaa oikei millään. Saati sit uskoo todeks.”

Eiks oo jännä et yks ainoo sana pitää sisällään jotakuinki tuommosen kontekstin, niinku oikein haitarillisen merkitysyhteyksiä, kokonaisen spektrin. Ja sit se “jaejja” jotenki niinku konkretisoituu semmoseen, et seisot vaikka kevät auringon valossa jossain luonnossa, häikäistyt valkoisesta hangesta, ja rapsuttelet siinä korvallista että “jaejja”. Nyt ollaa sit tässä. Ja semmost tää elämä on.

Nii jos täst ny jotai tolkkuu saa, nii voipi sannoo et elämäs on ollu vähä kyl tuommone “jaejja” fiilis. Se muute lausutaan [jaijja] jos nyt semmone yksityiskohta kiinnostaa.

Sit tietty jos haluu tehä asioist oikee monimutkasii, nii on myös huomioitava se, et “jaejja” ei välttämättä tarkota yhtään mitään 😀 Islantilaiset kato ku osaa nää hommat. Varsinki sen “ei mitään tekemisen taidon”, siinä ne o tosi taitavii! Ja “jaejja” on semmone niinku täytesana, ehkä joskus jopa vähän niinku suomen kielen sana “joo”, jota voi hokee varsinki sillonku mutsis huutaa siulle sen viidennenkymmenne kerra tyyliin “joko teit ne läksyt??? Tai joko veit sen roskapussi roskii?? Joko petasit sängy ja siivosit huonees??” Nii sillo myö ehkä sanotaa “JOO JOO”, varsinki ku oot vaan maannu sängyssäs ja räkiny kattoon minkä ehit.” 😀 Tommoses tilantees islantilaine vois sanoo “jaejja”, ja se ei tarkottais ei nii yhtää mitää. 😉 Ainoo mitä se vois EHKÄ tarkottaa, ois et “en varmaa oo tehny läksyi, siivonnu huonetta, saati vieny roskapussii roskiksee, tai yhtää mitään muutakaa juttuu oo tehny, tai tuu ikinä tekemäänkää!” Siin tilantees “jaejja” ois vähän niinku myönnytys sille, et “joo voit kyl äiti pyytää, huutaa, kiljuu ja tukast kiskoo miut sängyst ylös, mut siltikää en ikinä aio tehä yhtäkää noist asioist.” 😉 Sydän! ❤

Ihmine ku sairastuu, niin sitä luulis et olis niinku aikaa sairastaa. Niinku vaiks maata sängyssä ja levätä. Tai jotai sinnepäin. Mut hei Suomi ja sosiaaliturva, nii sehä on yhtä kuin BYROKRATIA, ja tarkottaa sit kans sitä et on SÄÄNTÖVIIDAKKO ja SÄÄNTÖHELVETTI, ainakii miun mielest, niin turha hei kuvitellakaa et tääl kukaa mitää makoilis ja sillee. Varsinkii jos haluut saada vettä juodakses ja vessas käydä, kun kumpikii toiminto edellyttää sitä et pitää hilata perse torpasta ulos ja tehä asioille jotai. Niinku vaiks nostaa kaivost vettä, ja niinku vaiks juosta ulkohuussiin ennenku lirahtaa housuun. Ja sitku oot viel tämmöne hippi, nii sehä tarkottaa sit sitä, et pitää kasvatella kaikenlaisii asioita, jotka vaatii esikasvatusta, ja se taas tarkottaa sitä et ku ne pienet vihreet tyypit eli taimet kasvaa, nii niitähä pitää siirtoistutella isompii astioihi.

Nii käytännös tää kaikki tarkottaa sit sitä et turha kuvitellakaa et voisit ees yrittää sairastella, kun siulle kertyy sit SAIRAUSPOISSAOLOJA oman elämän stoorista, ja sit hommat kasautuu ja mistää ei tuu mitää. ja koko paska räjähtää loppuviimein käsiin. Et vähä niinku töissä oisit, joo.

Jännitystä elämää tuo tietty myös nuo tieolosuhteet, taas vaihteeks. Ainaha tääl on kevättalvet ollu haastavii, mut tosiaan vaan kevättalvet. Liekkö ilmastonmuutos vai mikä, mut nyt on ollut koko talvi yhtä haastetta tuon tien – ja tietty taksihommelien kanssa – niin kylläpä on saanu ressata asiasta. Sen takii oon sit iha suosiolla valinnu kävellä, pääasiassa, kyytiä vastaan. Mut ei sen enempää taksi- ja kyytihommeleist nyt, ei yhtään huvita kääntää ajatusta niiden suuntaan. Ajokortin ja oman auton menetys kirpoo vieläkin ajoittain niin sumeena, ettei mitään rajaa. Ja siinä on asia mille ei mahda yhtään mitään. Muuta kuin oppia elämään sen kanssa.

Nyt vähän kuvakavalkadia tähä, et saahaan ajatuksii takas ilosempiin juttuihi! Jees!

Obelix pisti pari koivuu nurin. Siks ku mie pyysin. Nätisti. Kuvassa jälkiraivaustyöt meneillään, en sit viittiny kameran kans juosta kaatuvan puun alle, varsinki ku Obelix karjas että alas laputtaa siitä! Nih!

Hitokseenko kiva juttu ku pääsee puuhommiin käsiks. Nii, miehän nää sotkut ite siivoon, ja pilkon päreiksi asti. Ei oo konevoimoo täällä, joka sen homman hoitais. Niin sen mukaan sitte myös kaadetaan puita, eli ei liikoo kerralla. Ettei tuu sokolle liian ylivoimane urakka yhellä kertaa.

Kuvassa koivunrunko tiellä poikittain ja palasina. Kyllä ne vaan äkkiä kaatuu, sitku hommiin aletaan. Voi vinde!
Tässä kuvassa vähän talkoohommaa kirveellä. Koivupölliä halki, poikki ja pinoon! Kyllä, sokko vetää kirves kädessä kuolinpäivään asti, kyä näi o! Sydän ❤ On kuulkaa nii superhyvää raivonpurkuterapiaa pöllien hakkuu, et ei mitää rajaa!!

Taimihommeleita on tullu kans tehtyy. Eka piti tehä taimille kasvualustoja, niitä mie raksin maito- ja mehutölkeistä. Ne vie jonku verran tilaa joo, mut ovat hitokseenki kätevii näis hommis. Semmosii ku jaksaa väkertää, nii yks taimi kasvaa siinä tosi iloseen sihe asti kunnes se lykätään lopulliselle kasvupaikalle. Oon testannu näit parina vuonna, ja todennu systeemin nii toimivaks, et omal kohal oon valinnu nähä vaivaa tän eteen. Sen jos vielä viittis tehä et heti sillon kun maito- tai mehutölkki tyhjenee, sen huuhtelis silleen tosi kunnolla, sit taittelis kasaan ja leikkais pohjasta kulmat pois, niin pääsis tosi paljon vähemmäl vaival ku nyt. Mut ehkä mie viel joskus opin..

Kuvassa maitotölkkiin just istutetut tomaatin taimet. Amppelitomaattia, joku venäläine lajike jonka nimee en osaa ääntää. Sydän!
Täs kuvas tomaattivauvat oottelee siirtoistutusta kertakäyttösist kahvipahvimukeist maitotökkeihin. Kahvipahvimukit oon todennu hyvin sopiviks idätykseen ja sirkkataimien kasvatukseen. Ja kivasti palaa jätteet sauna uunis, tai takassa. Peukku!

Kiva ja kiitti ku kävit kurkkaa blogii!! Kivaa päivää siulle! ❤

Johan nyt on markkinat

Avot, rakas päiväkirja. Sorvin äärellä tuassiisa, pitkästä aikoo. Vähä hiljasta on pielly kun piti piäkirkolla asti käyvä, ja tuo reissussa resuaminen on vähän haasteellista sokolle. Sainpa kuitenki aikaseks lähettyy, ja kannatti, koska Iiris on kyllä semmonen paikka että sieltä todella saa apuja siihen miten elämä on muuttunu näkevän elämästä sokean elämäks.

Kun silleen se vaan valitettavasti menee, että semmoset ihmiset jotka ei ikinä oo ollu näkövamman kans tekemisissä, ja varsinkin jos ei oo ollu edes silmälaseja, niin ei semmoset ihmiset tahdo oikein millään lailla tajuta että mitä se oikeesti tarkoittaa kun näkö alkaa himmetä. Ja sit jos tämmösii ihmisii on omas arjes läsnä, sillonku itelle tulee näkövamma, tai sokeus, niin kyllä arki on aika haastavaa. Niin kaiken tämmösen keskellä Iiris on vähän niinku semmonen tukikohta, mistä saa sit tosi paljon käytännön apuja ja neuvoja siihen, et mites nyt sit elämäs mennää etiäpäi noin niinku sokkona.

Että on joo markkinoita pidelly, ku ohan siellä piäkirkolla aina melkonen tohina. Varsinki ku lähet liikkeelle tämmösestä hippilintukodosta, jossa on niin hiljaista päivä toisensa perään, ja oikeesti kuulee mitä luonnossa tapahtuu. Sen sijaan että korvissa koko ajan kuuluis ihmisen luomien laitteiden ja koneistojen äänet, ninku kaupungeissa tahtoo kuulua.

Taxii-hommelit ne on kans edelleen iholla. Mihinkäs niistä pääsis. Seudun pääaviisi Itä-Savo uutisoi erään paikallisen keskisuuren taksiyrityksen lopettamisesta. Juttu löytyy Itä-Savon sivulta, mutta on maksumuurin takana. Pitkä ja asiallinen juttu, jossa yrittäjä kertoo 1.7.2018 tapahtuneen taksilain tuomista muutoksista, ja erityisesti siitä miten Kela-taksi uudistuksen laitevalmista Semelin laitteita koskeneet toimintaongelmat ovat ajaneet yrityksen polvilleen. Yrittäjä kokee että taksilain muutoksen myötä, jonka siis piti vapauttaa kilpailu Suomen taksiliikenteessä, tapahtui päinvastainen ilmiö sen myötä kun Pro-Keskus “kaappasi” Suomen markkinat voittamalla Kelan kilpailutuksen. Ja jännää kyllä, Semel on yksi Pro-Keskuksen omistajayrityksistä. Pro-Keskuksen, joka siis kelpuuttaa vain Semelin valmistamat laitteet. Eli jos mielit taksiyrittäjänä ajella Kela-taksi kyytejä Suomessa, sekä sotetaksi kyytejä täällä Savonlinnan seudulla, niin se on vuokrattava Semelin laitteet nelinkertaiseen hintaan kuin mitä vanhojen laitteiden vuokra oli. Ilman sopimukseen suostumista ei pääse toimintaan mukaan.

Että johan nyt on markkinat taksimarkkinoillakin. Lakimuutos toi mukanaan kilpailun vapautumisen, joka kuitenkin toi mukanaan sen että yksi yritys eli Pro-Keskus hallitsee koko Suomen Kela-taksi markkinoita, ja määrää kuka ajaa ja mihin. Ja kelpuuttaa vain yhden laitevalmistajan eli Semelin laitteet. Joka on osakkaana Pro-Keskuksen yritystoiminnassa.

Niin että mitenkä meni, noin niinku omasta mielestä?

Kerkisin kuulla näitä juttuja jo monta kuukautta, eri tahoilta, mutta nyt nää alkaa konkretisoitua myös uutisiksi lehdessä. Sitä en kuitenkaan olisi toivonut, enkä toivo kenellekään, että yrittäjät joutuvat lyömään pillit pussiin tällaisten asioiden vuoksi. Kovaa on touhu, ja kyyti niin kovin kylmää.

Sydäntä lämmittämään on pitäny kylvää paljon siemenii. Ihan liikaakin, ottaen huomioon et jos kaikki kylvökset itää, mökin seinät repeää saumoistaan ja hippi saa kirjaimellisesti asuu kasvihuonees kaikkien tomaattiensa ja muiden sen sellaisten kanssa. Niiden muiden joukkoon kuuluu tänä keväänä (kyllä, räystäät tippuu jo, eli täytyy olla kevät!!) myös hamppu. Jep. Luit iha oikei! Hippi kasvattaa HAMPPUA!!! Sydän!

Mitäs mitäs mitäs kuvas on?! Se on HAMPPUU! Elämäni ekat ihqut hampun piiperot sieltä nousee, itivät vuorokaudessa. Aikases ollaan, mut pakko oli päästä kokeilee!

Hehe, sitä odotellessa milloin joku soittaa polliisiviranomaiset näitä kasvustoja tutkimaan ja näytteitä ottamaan 😀 Naurattaa jo valmiiks moinen skenario – antaa tulla vaan, jos kelirikolta pääsette pihaan! 😀 Ja voip muute olla et piäsette pihaan, mut ette piäsekään tiältä pois 😀 Meillepä kävi taxii-auton kaa sillee tässä männä päivänä, että juututtii tuone metsätiele hankee kiinni, ja piti tulla traktorilla vetämään pois 😀 Se on semmosta tää elämä tiälä susirajalla, pitäs olla Kela-taxiin ja sotetaxiin lisäks myös Kela-Traktori ja Sote-Traktori! 😀 😀 😀 No onneks oli ylpiäsä traktori, ja mahtavan auttavaisia immeisiä, et piästiin hangesta pois ❤

Täs kuvas mie istui taxii-auton takapenkil ja räpsin kuvii ku meitsejä hinattii hangesta 😀 Ihanat tyypit jotka auttaa toisia pulassa, niitä täälä pöndellä kasvaa joka oksalla! Sydän! Nii ja noi tassunjälet tuos kuvas olevinaa peittää kaikenlaisii strategisii kohtii ja kohteita, mistä vois olevinaan tyyppei tunnistaa! 😉 😀

Niin se hamppu. No siinhä kävi vähä sillee, et ku tuol suures maailmas on nii hyvät ja isot markkinat, nii löysin sit niit siemeniikii samal keikalla ku isolla kirkolla kävin. Ja olin iha et jee! Ja sitku laitoi viel viranomaisel viestii et mites on, et onkos tää touhu mite sallittuu vaiko superkiellettyy sillonku hampus ei oo pitoisuuksii, ja sain viel vastauksenkii supernopeella, niin samoin tein lensi siemenet multaan! Sydän!

Oon valinnu hyvän lajikkeen, joka on kelvannu viljelijöille Kanadaa myöten. Jos joku epätoivone haluu kokeilla näide hamppujen kukintoja pössytellä nii siitä vaa! Voip olla että jiäp vua iso piäsärky kaupan piällisiks! Ja kahoppa ku nii innostui, et lipsahti ihan tuassiisa murteen puolele 😀 Mut joo, tää on siis ÖLJYHAMPPUU, ja lajike ompi semmone ku Finola, joka on siis Suomessa jalostettu hamppulajike. Ehtaa kotimaista siis! Pointti on siinä, että jalostuksen tuloksena tän lajikkeen huumausainepitoisuudet on saatu niin alhaisiksi, et ne on käytännössä olemattomat.

Jaa minkä takii tämmöst sit kasvatellaan? No maanparannukseen tietenkii! Hamppu on ihan superkasvi, ja sen avul voi pitää kurissa tosi pahojakin rikkaruohopaikkoja, esim semmosii missä juolavehnä on vallannu kaiken. Ja miulaha semmosii plänttei riittää. Tavote on siis se, et tuleval kasvukaudel yritän taltuttaa juolavehnää hamppukasvustoilla, ja siin samal sit uppoaa ravinnetta maaperään ku hamppu ensin möyhii maata juurillaan, ja myöhemmin sitten maatuu paikoilleen. Ja tälleen maaperä paranee ja kuohkeutuu ajansaatossa. Tää ei sit kovi äkkipikasen hommoo oo, et jos meinaa tulla äksy siks et pitäis heti valmista saada, niin kandee unohtaa koko juttu. Täs puhutaa ehkä 5-10 vuoden ajanjaksosta. Tai pidemmästäkii aikavälistä. 😉

Kiva ku kävit kurkkaa blogii! Kivaa viikonloppuu siulle! ❤