Esittely

Huomenta, rakas päiväkirja. Kaikenlaista on tuassiisa korvallisella pörrännä, aatoksii ja sen semmossii. Suurista mietteistä en tiijä, mut taxii-juttuha se tässä akuutisti ompi elämässä läsnä. Ku ei sitä liikettä nivelii sua, jos ei taxii soeta. Tai voepha sitä kävellä, mut sokolle on vähä huasteellista nuo lumiolosuhteet, ku tahtoop näkö hävitä iha kokonaan. Ei niä ei sitte mittään.

Viestinteehä sitä o harrastettu, tuassiisa. Koira ei karvostaan piäse. 😀 En tiiä haittooko. Ehkä se jotakuta toista haittoo tässä tappauksessa, en tiiä ku en oo reaktijoita suana. Ei oo Vammaispalavelusta mittää kuuluna. Ei se haittoo. Kyllä joku päivä vielä kuuluu. Sillä välin uattelin muina naisina että laitampa nyt vielä kerran sille koko taksi uuvistuksesta vastaavalla rojektipiällikölle ihan kunnollise esittelymeili, ku en oo vielä ehättänt ihteeni hänelle esittelemmää. Noinniinku virallisest. Nii tuossapa tuota tuassiisa piisas, ku sorvi iärelä istui ja nakuti mänemään. Ihan kyllä mukavalta tuntuu semmonen ajatus, että vois joku päevä hurrauttoo SOTE-TAKSILA jutun tekkoo Savonlinnan kaupungintalole, kaupungin lakimiehe luokse kyllään, ja ihmetellä näitä juttuja yhessä. Että mitenhä hitola työ onnistuitta paketoimaan Vammaispalavelun asijakkaat tällä viisii, ja tekemään sen vielä laillisesti?

Ae että. On nyt sitte minkä takija nousta uamula sängystä ylös. Ja mitä uottoo, niinku tuleviakkii vuosija ajatellen. Ihan kivalta tuntu tuommone esittelyteksti laittoo mänemään! 🙂

Kiitos ku kävit kurkkaa blogii. Mahtawoo päiwee siulle! ❤

Tervehdys

Ja kiitokset vastauksestanne viestiini, sekä vastauksista esittämiini kysymyksiin.

En olekaan esitellyt itseäni. Olen Maria, täytän tänä vuonna 42v. Vammauduin viime syksynä äkillisesti puhjenneen/ilmenneen glaukooman eli silmänpainetaudin seurauksena, ja menetin n 80% näöstäni.

Koulutukseltani olen FM ja yo.merk., ja olen tehnyt mm viestinnän alan sekä toimittajan töitä, kirjallisuuden tutkijan koulutuksen taustalla. Se tarkoittaa sitä, että etsin ja kaivan lähteet sekä ”tiedon juuren” esille, vaikka henki menis 🙂

Ilmeisesti te teette töitä Rasimuksen tiimissä, ja palaatte sinne kun tämä taksiuudistus on saatu pulkkaan, eli kun meidät asiakkaat on onnistuneesti paketoitu luomaanne rakenteeseen.

Hyvä, Rasimus on varmaan tarkistanutkin kaikki asiaan liittyvät juridiset puolet, kuten osoite-asian joka käytännössä rajoittaa asiakkaan liikkumisen vapautta: kertokaa minulle herra X, miten ajellaan uudella systeemillä taksilla ongelle piene gallialaisen kylän rannalle, vanhaan tuttuun onkipaikkaan, tai marjaan tai sieneen nimettömän kinttupolun varrelle, jolla aina ollaan käyty marjassa ja sienessä, tai talvella retkiluistelemaan ”sen jonkin lammen rannalle”, jonka nimestä ei ole edes tietoa. Kuinka uudessa systeemissä eletään normaalia elämää, ilman että sakkorangaistus roikkuu pään yläpuolella koko ajan, ja etenkin että ylipäänsä saat taksin edes tilattua, jos osoitetta ei ole tiedossa? Tämä tällainen, yllä kuvattu, on arkea maalla, tällainen elämä. Samoin kuin sukulaisissa käynti vanhoissa torpissa, joiden osoitetiedoista ei ole hajuakaan. Minunkin kotini, tämä josta nyt viestiä kirjoitin, oli jopa luvattoman pitkään ilman viranomaisten vaatimia virallisia osoitetietoja

Uudessa järjestelmässä taksia ei voi edes tilata, jos ei ole antaa päätepisteosoitetta.

Kertokaa, uteliaana kysyn, kuinka ratkaisette yllä esittämäni dilemman? Etenkin tilanteessa kun olette sokea, ette näe lukea karttakirjaa, tai ylipäänsä tiedon etsiminen ja löytäminen on äärimmäisen haastavaa. Siinä missä terve ihminen tsekkaa sijainnin ja paikan koordinaatit, niin sokko ihmettelee että kappas kun menikin elämä vaikeaksi. Aina kun ei ole avustajaa käytettävissä, tai ylipäänsä apua saatavissa. On pärjättävä ihan itse, sokeankin. Mielenkiinnolla jään odottamaan vastaustanne asiaan.

Pyytäisin myös vastausta siihen, että kuka/mikä taho on vastuussa asiointiaikojen puolittamisesta. Sekä siitä päätöksestä/ratkaisusta, että ylimenevistä asiointiajoista aletaan periä maksua asiakkaalta. Onko kyseinen taho Sosterin kuntayhtymän hallitus, vaiko jokin muu taho. Kiitän että näette vaivaa selvittääksenne asian ja vastataksenne, jotta jatkossa tiedän minne osoittaa asiaan liittyvät kysymykset, niin en tiputtele niitä teidän syliinne.

On varmaan myös tarkistettu että tämä kaikki on juridisesti sallittua, ottaen huomioon että asiakaskunta todella on Vammaispalvelun asiakaskuntaa. Myös se, että kimppakyydeillä voidaan ajaa tonteille, kuten omalleni, joiden osoitetiedot ovat salaisia. En ole koskaan antanut lupaa tällaiseen, enkä myöskään tule antamaan, se on selvä asia.

Pyydän vastausta näihin kysymyksiin, koska olen palailemassa toimittajan hommiin, ja tapa jolla teen työtä, on kääntää kaikki kivet ja varmistaa kaikki lähteet, että ei jää epäselvyyksiä siitä missä asioiden juuret ovat, ja mikä taho on vastuussa mistäkin.

Varmasti tulen vielä jatkossa esittämään useita haastattelupyyntöjä tämän taksiuudistusasian tiimoilta, tulevien vuosien varrella, niin teille kuin muillekin. Koska aihehan ei mene pois. Tapa jolla uudistus Savonlinnassa toteutettiin, oli erityisen ilkeä, hyvin kivuliasta asiakaskunnalle. Siitä riittää kirjoittamista pitkäksi aikaa. Viestinnän tiputtaminen nollarooliin on sinänsä tyypillistä Savonlinnan kaupungille, valitettavasti, mutta en olisi uskonut että siellä näin raakaan touhuun pystytään Vammaispalvelun asiakaskuntaa kohtaan. Välittänette tämän viestin perille taksiuudistuksen viestinnästä vastaavalle taholle.

Niin, otan sitten aikanaan Rasimukseen yhteyttä ja käyn näitä asioita läpi hänen kanssaan. Koska häneenhän se on yhteyttä otettava, jos ja kun meinaa mediassa jotain julkaista, taksimuutoksen juridisiin näkökulmiin liittyen. Sellaisiin kysymyksiin kuten onko oikeutta rajoittaa asiakkaan liikumisen vapautta, onko oikeutta vaatia päätepiste osoite ja näin urkkia asiakkaan yksityisiä ajoja jne. Aikanaan Rasimuksen edeltäjän Hyttisen kanssa olikin ihan hyvät juttutuokiot, mm. paikalliseen aluelehteen tein juttua, että huone on kyllä tuttu.

Eli tällainen ”jojo” on nyt syntynyt tämän taksiuudistuksen myötä, joka heilahtaa takaisin teidän suuntaanne, sen kautta kun olen saanut hyvän syyn alkaa tehdä pikaista paluuta toimittajan töihin. Invaliditeettihan ei sitä sinänsä estä, vaikka työtehot ja toimintakyky on aivan jotain muuta kuin ns. terveellä ihmisellä. Mutta ilouutinen todellakin on, että nythän ei tarvitse työkykyä esim. työmatkojen järjestämisen muodossa murehtia kun taksikyyti kulkee! Mikä ilo, ja aina voitte seurata etänä ruudulta missä olen menossa 🙂

Tästä ”henkiin heräämisestä” todella voin teitä kiittää, teitä henkilökohtaisesti, sillä vammautumisen seurauksena koko elämisen motivaatio oli jo hetken aikaa hukassa, pahasti. Nyt ei ole, kun olen löytänyt erittäin hyvän syyn herätä aamulla ylös, syyn johon panostaa tulevinakin vuosina. Teillä on ollut merkittävä rooli tässä asiassa, ja siitä kiitän vilpittömästi.

Palaamisiin, kiitos että vastaatte kysymyksiini, joita käytän pohjatietoina taksiuudistuksesta kirjoittamista valmistellessani. Viralliset haastattelupyynnöt esitän aina erikseen, enkä koskaan kirjoita tai julkaise missään mediassa mitään sellaista mistä ei ole etukäteen haastateltavan kanssa sovittu. Se on epäeettistä, ja jos ei riko lakipykäliä, niin rikkoo ainakin moraalia.

Mitä tuohon sääntöselvitykseen tulee, johon ystävällisesti käytitte aikaanne vastataksenne minulle, niin täytyy kyllä sanoa että homma on harvinaisen monimutkainen, siis erityisesti ylimääräisten kyytiläisten laskutuksen osalta. Ja kyllä varmasti taksikuskit voivat asiasta valaista asiakkaita, mutta jos tämä matkustajien määrää koskeva sääntö tulee Sosterin taholta, niin onhan Sosterilla asiasta viestintävastuu. Koko asiakaskunnalle, eikä vain minulle. Viestintävastuun perään tässä olen penännyt koko ajan.

Lopultahan tässä käy niin, että asiakaskunta jää yksin suhteessaan taksikeskukseen, kun Sosteri ja taksiuudistuksen toteuttanut taho vetäytyy kaikesta vastuusta. Senhän Heiskanen jo lehdessä totesi. Jep, näin sitä tomitaan Vammaispalvelun asiakkaiden kanssa.

Parhain terveisin

Maria


Ihmettelyä ja omenankukkia

Rakas päiväkirja. Oma laari kumisi tyhjyyttä. Laitoin Kitiaralle viestin, että ois tarve sokean elämää kuvaavan blogin nimelle. Ideoita? Vuorokausi myöhemmin napsahti viesti. Ja kuten aina, se oli siinä. Joillakin kun on just se tietty lahja ja kyky, että asiat vaan viuhuu ja napsahtelee, ja se on siinä. Huomasin että virnistys avautui ja kasvoi kasvoilleni, leveäksi hymyksi, päivänä jolloin edes suunpieli ei ollut värähtänyt. Muistin aikoja 10 vuoden taakse, yhteiseen matkanpätkään. Oli hiton hyvä pätkä. Se mikä silloin oli.

Sokean, Pisteen. löydyttyä kävin välittömästi Gmailissa avaamassa tilin, ja sen jälkeen WordPressissa aktivoimassa blogin. Loppuilta meni askarrellessa. Silleen oli tosi hyvä fiilis joo, että yli 10 vuoden käyttäjäkokemuksen pohjalta WP:n käyttö sujuu edelleen, mut nää silmät. Slowly groaning. Jos oisin noviisi WP:n kanssa, tästä ei ois tullu yhtään mitään. No, onneks en ollut. Ja onneks on viimeisten vuosien aikana tullut kerättyy valokuvavarastoa + editoitua melkoinen määrä kuvia, että omenankukat ootti vaan poimimista, kunhan muistin mistä kansiosta ne löytäisin. Omenankukat valitsin siksi, koska omena symboloi terveyttä ja runsautta, ja koska miusta omenankukka on aivan älyttömän kaunis. Oma toiveeni oli ja on, että lukija tänne saapuessaan heti ensimmäisenä havaitsee jotakin mikä kukkii. Jotakin, joka toimii ns. voimallisena positiivisena symbolisena vastavoimana mahdolliselle “huonon päivän blogikirjoitukselleni”.

Sillä tavalla syntyi tämä sivusto. Pohjimmiltaan kaiken nyt läpieletyn muutoksen siivittämänä. Reilussa puolessa vuodessa on koko elämäni kääntynyt päälaelleen, ja entinen elämä on peruuttamattomasti mennyttä. Ajolupa on otettu pois, tietenkin. Sen myötä hävisi ja katosi spontaani likkumisen vapaus. Asunhan maalla, metsäkodissa. Mummonmökissä. Juuri siellä missä haluan olla. Nyt elän läpi sitä, että “Mitä tapahtuu kun ihminen sairastuu, tai vammautuu. Tai molempia”, kuten miulle kävi. Mitä silloin tapahtuu? Etenkin kun asut kauempana “modernista sivistyksestä”, eli virallisesta taajama- tai kaupunkialueesta. Yhtä suurta muutosta ja mullistusta on ollut tämä kaikki, ja voimat on vähissä.

Jotakin ratkesi sisälläni jokin aika sitten. En tiiä mikä. Ratkeaminenhan, vaikka semmoinen kun takki repeää saumoistaan, on yleensä tosi hyvä asia. Mutta silloin kun se tapahtuu, sitä harvoin osaa nähdä “hyvänä”, varsinkin jos sitä kokee itse itsessään läpi. Viime syksy oli tosi kurja ja musta, ja koen että ratkeaminen liittyy syksyn loppumiseen sisälläni, vaikkakin ollaan jo pitkään eletty uutta vuotta, joka on tuonut myös tosi isoja positiivisia asioita muassaan.

Ratkeamisen myötä nyt ollaan selkeästi jo jossain toisella puolella. Jossa on aika räväkkää huumoria, ja välillä ihan tosi mustaakin sellaista. Koska sillonku ihminen menettää osan itsestään, niinku vaikka näkönsä melkein kokonaan, jotain tapahtuu. Jotain semmosta, että ihminen muuttuu. Ja turhat asiat alkaa kuoriutua ja karista pois. Niinku kaikenlainen semmonen, mitä ihminen saattaa kokea pinnalliseksi. Tilalle nousee Tärkeitä Asioita. Miulle huumori on tosi tärkeetä, ja mitä rouheempaa se on, sitä paremmin se miulle toimii.

Päiväkirja on yritys kuvata huumorin, ja ajoittain myös paksun sarkasmin keinoin millasta sokon elämä on. Ja mitä tapahtuu, kun ihminen sairastuu tai vammautuu, tai molempia. Kirjoittamiseen motivoi moni asia, myös se että ihmisiä asia vaikuttaa kiinnostavan kovasti. Ja blogia on pyydetty, niiden taholta jotka tietävät että olen pitkään askarrellut WP:n parissa. En vaan meinannut uskaltaa tähän lähteä. Nyt sitten kuitenkin lähdin. Omilla ehdoillani.

En tiiä milloin jaksan ja pystyn kirjoittaa siitä, mitä silloin tapahtui kun näkö meni, koska se oli karseeta. Kaikkein karseinta oli se miten yksin ihminen jätetään systeemissä, eli kun meet sairaalaan. Ihan yksin. Sillonku oot “virallisten auttajien luona”. Sitä kaikkee pitää pureskella vieläkin, ja ehkä aika pitkäänkin. Onneks oon saanu myös apuja ja tukee, todella tukevaa sellaista, todella ammattitaitoiselta taholta. Ja vihdoin oon myös tajunnu et enää en oo yksin, enkä jää yksin, ellen itse yksin jäämistä valitse. Vähän hiljaiseksi on vetänyt, silleen sykkyrään niinkuin pieni lintu menee, kun aattelee sitä et oikeesti oon niin onnekas, et elämässäni on semmosia ihmisiä jotka aidosti välittää. Aidosti. Sen sijaan et tarjoiltais jotain pinnallista tekohengitys-paskaa, josta raivostun välittömästi. Koska eihän hyssyttely ja hissuttelu mitään auta. Läsnäolo, ja tukeva sellainen, ronskin rouhealla huumorilla höystettynä, sen sijaan kantaa aika pitkälle. Aitous ja rehellisyys, vaikka miten kipeää tekisi.

Tällaisten juttujen tajuaminen on ollut aika huikee juttu. Näiden rinnalla Sosterin taksiuudistuskin tuntuu pieneltä. Mut vituttaa se silti. Uudistus siis. Siispä siitä lisää myöhemmin, että muutki ku kyytipalvelun asiakkaat pääsis sisälle siihen, mistä tässä on kyse. Ja että miks uudistus vituttaa ja tuntuu pahalta, kontrolliin siirtymiseltä, ja siltä että nyt meni vapaus ja on jouduttu vankilaan. Kaikenlaisesta muustakin sokon elämään olennaisesti liittyvästä tulen kirjoittamaan, ajallaan.

Ainii. Mie siis tein viestintää työkseni, olin mm. yksin yrittäjä useita vuosia, ja tein sen sekalaisia viestintähommia ja toimittajan hommia. Oon myös opiskellut alaa. Eli tää kirjoittamis- ja viestimishomma on vähän niinku verissä. Ja kaikkia keitä ottaa päähän puhekielinen tyylini kirjoittaa: voi hitsi. Ei mahda mitään. Mie puhun suomee ja savvoo, ja savonkarjaloo, niinku tiälä savonlinnan seudulla puhutaan. Ja tuun aina puhumaanki. Oma blogi on oma blogi, ja näillä mennään. Jos pilkun päällä haluat seistä nyt, suosittelen Pirkko Leinon Hyvää Suomea -kielioppikirjaa, tai sitten esim, Kielikellon verkkojulkaisuihin tutustumista!

Kiva kun kävit kurkkaamassa blogia!